Ärsyttää yksinhuoltajat, joilla on varaa kaikkeen
Kuulin juuri, että yks yh-kaverini on lähdössä lastensa kanssa jouluksi Miamiin. Kesällä olivat viikon Roomassa. Sen lapsilla on aina kivoja vaatteita, hienot älypuhelimet kaikilla. Tytöt (9 v ja 7 v) käy monta kertaa vuodessa kampaajallakin. Käyvät teattereissa, konserteissa ja ravintolassa syömässä. Mulla on samanikäiset lapset ja mies, mutta ei ole silti varaa matkustella eikä tehdä kaikkea kivaa. Joo, myönnän olevani kateellinen.
Kommentit (58)
Huh huh! Enpä ole ennen tällaiseen törmännyt. Kyllä minusta se, että jaksaa tehdä ahkerasti töitä yksinhuoltajana ja vastata yksin kahden ihmisen tuloista, on pikemminkin arvostettava kuin halveksittava asia. Mitä tulee tuloihin ja menoihin, tosi hyvät tulot saa olla, että yksinhuoltajana voittaisi kahden vanhemman perheen taloudellisesti ihan jo progressiivisen verotuksenkin vuoksi. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, jotka molemmat tienaavat 2000 e, jää heille verojen jälkeen enemmän käteen kuin 4000 e kuussa tienaavalle yksinhuoltajalle. Tämä yksinhuoltaja kuitenkin maksaa lasten vaatteista, harrastuksista ym. ihan saman verran kuin kahden vanhemman perheetkin.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 16:39"]
Kuten sanoin, niin OLEN kateellinen. Minusta ydinperheen pitäisi olla kaikin tavoin paras lapsille. Ja kun ei ole, niin olen kateellinen. Tiedän, että tämä on tyhmää, mutta en voi sille mitään. Olen kateellinen siitäkin, että tällä kaverillani on joka toinen viikko ilman lapsia. Saa elää ja tehdä ihan mitä haluaa. Me saadaan miehen kanssa lapset pari kertaa vuodessa jonnekin hoitoon eikä koskaan kokonaiseksi viikoksi, ei edes viikonlopuksi. Ja mitä meidän koulutuksiin tulee, niin mies on insinööri ja minä lähihoitaja. Siltikään ei ole varaa kaikkeen tuohon mitä kaverillani on.
[/quote]
Eihän mikään estä teitä hommaamasta yksiötä, jonne aina toinen vanhemmista voi paeta rentoutumaan viikonlopuksi (tai miksi ajaksi sitten haluattekin).
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 16:52"]
Niin muakin, mutta vaan ne tukien varassa elävät yh-äipät. Itsekin nimittäin olen yh. Kolme lasta ja käyn töissä. Kyllä Se välillä kirpaisee kun tajuaa että joku kotona lorviva "tienaa" suunnilleen saman tukirahoilla kuin minä töissä käymällä.
[/quote]
Uskomatonta!! Ihan kun ne tuet oliskin niin suuret. Älä tule mulle kasvotusten tollasta sanomaan.
Kyllä ne on. Asumistuki on yleensä satasia. Siihen päälle vielä työttömyyspäivärahat ja ehkä vielä sossustakin jotain? Aikalailla liikaa tukia.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 17:18"]

Oikeesti ihan liian vähän tukia ja pitäisi olla selvästi enemmän. Mihinkään ylimääräisiin ei ole varaa ja kaikki menee mitä tulee. Ja vaikuttaa se lapsiin kun eläminen on niukempaa ja lapsissa pitäis olla tulevaisuus ja niille mahdollisimman hyvä lapsuus.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 17:04"]
Mutta mitä ulkopuolinen välttämättä ei huomaa, ovat ne kohdat, mistä säästö tulee: kasvispainotteinen ruoka, julkisen liikenteen käyttö ja pyöräily, ei baarimenoja tai muita alkoholikuluja, ei tupakkaa. Näistä tulee muutama satanen kuussa säästöä. Niistä ne harrastus- ja matkustusrahat tulevat.
[/quote]
Eikä välttämättä vain muutama satanen. Elätte noilla valinnoilla helposti viisi sataa kuussa halvemmalla tai jopa enemmän kuin kahden vanhemman perhe. Yksi auto lainoineen voi viedä helposti 500 €/kk, saati jos niitä autoja on perheessä kaksi. Sitten jos asutte ahtaasti ja edullisesti sekin säästää. Kaksi autoa + iso talo syrjemmässä + vähän muuten löysemmät kulutustottumukset, ja ero säännöllisissä elämiskuluissa voi tehdä jopa tuhat euroa kuussa.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 16:13"]Ne kenellä on varakkaat vanhemmat ja suku niin eihän niiden tarvitse koskaan mitään tehdä.
[/quote]Niin ja ne joilla on kaikki läheiset kuolleet, käyvät töissä iloisesti ja tienaaavat kaikki käyttövarat itse.
Yksinhuoltajatkin on ihan vaan ihmisiä. Toiset uraihmisiä huippupalkalla, toiset tavallisia duunareita ja jotkut sossun elättejä. Ihan niinkuin muutkin ihmiset. Ei yksinhuoltajuus ole automaattisesti joku taakka tai köyhyysloukku.
Kuten täällä on jo moneen kertaan todettu, koulutus, koulutus ja koulutus...
LL, yh, palkka yli 6000 eur/kk.
Mun kaveri on yh ja ei saa penniäkään elareita huumeisiin sortuneelta eksältään. Silti rahaa on mukavasti. Tienaa itse pennosensa. Hyvä palkka, joissain asioissa askeettinen elämäntyyli jne. Tekee tosissaan uraa, joka on vaatinut sitä, että mummu punkkaa heillä 2-3 yötä viikossa, kun äitillä menee pitkään töissä. Aika paljon joutunut uhrautumaan. Ei se helppoa ole aina pitää omaa äitiään siinä sohvalla öitä ja uhrata "vapaa-aikaansa" töihin.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 17:44"]
Kuten täällä on jo moneen kertaan todettu, koulutus, koulutus ja koulutus...
LL, yh, palkka yli 6000 eur/kk.
[/quote]
Ai saat yli 6000 käteen vai?? Puhutaan vaan siitä paljon kukin saa käteen koska vaan sillä on merkitystä. Eikä se koulutus ketään onnelliseksi tee ja monia meistä ei vaan kiinnostanut koska se on niin sairaan tylsää.
Mikä sinua estää hankkimasta korkeakoulututkintoa ja hyväpalkkaista työtä? Sittenhän olisitte vasta "samalla viivalla"- ei nyt, kun olet toisen asteen tutkinnon väsännyt kasaan mutta palkkaodotukset ovat akateemisen tasolla. Onkohan oikeasti ystäsi- ehkä kuitenkin vain tuttu?
Ketjun ainoa tarkoitus on näköjään ärsyttää yh äitejä jotka ei ole halunneet opiskella kauan. Kyllähän tästä riidan saa aikaan helpostikin mutta sanon vaan että niinkun aina te lukutoukat jäätte tappiolle. Teistä ei ole koskaan ollut muuhun kuin inisemiseen.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 17:44"]Mun kaveri on yh ja ei saa penniäkään elareita huumeisiin sortuneelta eksältään. Silti rahaa on mukavasti. Tienaa itse pennosensa. Hyvä palkka, joissain asioissa askeettinen elämäntyyli jne. Tekee tosissaan uraa, joka on vaatinut sitä, että mummu punkkaa heillä 2-3 yötä viikossa, kun äitillä menee pitkään töissä. Aika paljon joutunut uhrautumaan. Ei se helppoa ole aina pitää omaa äitiään siinä sohvalla öitä ja uhrata "vapaa-aikaansa" töihin.
[/quote]
Kela maksaa elarit tuossa tapauksessa. Mutu mutulla ei kannata huudella...
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 17:52"]
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 17:44"]
Kuten täällä on jo moneen kertaan todettu, koulutus, koulutus ja koulutus...
LL, yh, palkka yli 6000 eur/kk.
[/quote]
Ai saat yli 6000 käteen vai?? Puhutaan vaan siitä paljon kukin saa käteen koska vaan sillä on merkitystä. Eikä se koulutus ketään onnelliseksi tee ja monia meistä ei vaan kiinnostanut koska se on niin sairaan tylsää.
[/quote]onneksi "monille teistä" on mahdollista roikkua tukiviidakossa ilman sen tarkempaa elämänsuunnitelmaa koska muutamia tylsiä tyyppejä on kiinnostanut opiskella pitkälle ja verotkin vielä maksetaan siitä huvista...
nimimerkillä "Onnellinen hyvästä elintasostaan"
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 18:11"]
Ketjun ainoa tarkoitus on näköjään ärsyttää yh äitejä jotka ei ole halunneet opiskella kauan. Kyllähän tästä riidan saa aikaan helpostikin mutta sanon vaan että niinkun aina te lukutoukat jäätte tappiolle. Teistä ei ole koskaan ollut muuhun kuin inisemiseen.
[/quote]
Niinpä. Ärsyttää että ylä aste on vaan kolme vuotta ja sen jälkeen hikipingot pääsee pakoon sitä raakaa todellisuutta että ne ei oo mitään muuta kuin joukko pellejä, jotka pelkää polttaa röökiä xDDDD Ja sitten ne saa parempaa palkkaa ja tekee tällaisia ketjuja ärsyttääkseen niitä, joilla on elämä <3 sori mut ei tuu toimimaan, hajotkaa tylsään elämäänne!!! :') :*
Mua on aina ärsyttäneet hikipingot varsinkin jos ne ei osaa pitää rumaa suutansa kiinni ja puuttuu ja kielii asioista jotka ei niille kuulu.