Te noin kolmekymppiset naiset, kysymys:

Nyt en mutta raskaana ollessa kyllä. Olisin viimeisimmilläni kesällä kovien helteiden keskellä ja nestettä kertyi, sohvalta noustessa oli semmonen fiilis että olen joku 80 vee mummo kun on niin vaikeeta. Onneksi tälläiset vaivat katosivat kun lapsi syntyi :D Olen 33.

No en. Paitsi nyt raskaana ollessa olen aika raihnainen, vaivat pahenee näköjään joko iän tai lapsiluvun myötä. Mutta tämä on ohimenevää.
Mutta kyllä noin 30v voi jo olla jotain iän tuomaa vaivaa. Mieheni on 33v ja hänellä on diagnosoitu kulumat polvissa, jotka haittaa siis jo elämää.. Että sieltä ne vanhuudenvaivat hiipii...

Kyllä mä koen itseni tavallaan vanhaksi ja raihnaiseksi jos vertaa siihen, millainen olin 20-vuotiaana. En jaksa enää samalla tavalla valvoa ja muutakin vaivaa alkaa olemaan. Lonkat ovat lähes päivittäin kipeät, välillä niin, että tulee itku. Ne meni viimeisen synnytyksen myötä ja ovat varmasti vaivana koko loppuelämän. Muutenkin tuntuu, että sellainen tietyn tyyppinen vallattomuus ja iloisuus on mennyt. En naura enää niin paljon. Velvollisuuksia on paljon enemmän kuin 20-vuotiaana, joten sitä kautta koen itseni myös vanhaksi. Ulkoisesti näytän noin 24v.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 09:45"]

Kuvailisitteko itseänne vanhaksi ja raihnaiseksi???

Olen itse nelikymmpinen, ja tunnen olevani elämäni kunnossa - fyysisesti ja henkisesti :-)

[/quote]

Lopeta se huumeiden käyttö.

Riippuu ihan siitä miten paljon loisia ja mikrobeja teillä on. Ne lisääntyvät hiljalleen suolistonseinämissä, ja läpäisevät suolen ja leviävät siitä muualle elimistöön pikkuhiljaa iän mukana. Reumatauti ja Parkinsonin tauti on todettu johtuvan mikrobeista jotka ovat suolistossa, ja jotka ovat päässeet aivoon ja niveliin asti. Samaten sydän & verisuonitautien tiedetään johtuvan suun mikrobeista,  varsinkin jos on huonokuntoinen puremakalusto.

No miten sen nyt ottaa, huomaan kyllä ettei enää jaksa ihan niin paljoa kuin teini-ikäisenä. Silloin saattoi olla harrastuksia melkein joka ilta, nyt alkaa helposti kaipaamaan rauhallisia koti-iltoja, jos on esimerkiksi ollut viikon reissussa. Ikinä en ole ollut hyvä valvomaan, joten siitä en osaa sanoa. Nämä siis henkiseltä puolelta, ei vaan kestä liiallista hälinää.
Ruumiilliselta puolelta, muutama vanha urheiluvamma ilmottelee olemassaolostaan aina silloin tällöin, lisäksi esim selkä ja hartiat tuntuu jumittavan helpommin kuin nuorena. Kai toimistotyö alkaa vaatimaan veronsa.
Yleisesti ottaen en kuitenkaan pidä itseäni vanhana.

En tunne itseäni tippaakaan raihnaiseksi! En sitten tiedä, tuleeko tähän joku muutos parissa vuodessa (olen nyt 28). Pystyn ihan samoihin fyysisiin juttuihin kuin 10v sitten (esim. spagaatti ja kärrynpyörä) ja näytän rehellisesti sanottuna paremmalta kuin silloin (itsevarmuus ja oman tyylin löytäminen tekee paljon). Jaksan työn ja parisuhteen ohella tavata ystäviä, harrastaa ja juhlia. Innostun asioista ihan yhtä paljon kuin teininä. Mikään kohta kropassa ei kolota. Sanoisin, että elän ihmisen parasta aikaa. Ja joo, olen lapseton. Lasten myötä varmaan ainakin väsymys lisääntyisi...

Olen 25v ja ei kiinnosta biletys, enkä jaksaisikaan sitä "enää". Väsyttää 24/7 ja vastustuskyky aika huono. Jee.

Joo, en nyt kamalan vanha ole, mutta kuitenkin... Aika vanhalta ja raihnaiselta olo tuntuu ja näytänkin...

Yllättävän moni rinnastaa "vanhan ja raihnaisen" siihen, ettei jaksa ryypätä koko viikonloppua. Siinäkö on jaksamisen mitta? Ei tule kyllä itsellä edes mieleen, että tuossa on se mittari jolla jaksamista ja elämänvoimaa mitattaisiin! Teillä on ollut tapana (/ olisi tapana yhä jos jaksaisitte) harrastaa tuollaista?

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 11:03"]

 Muutenkin tuntuu, että sellainen tietyn tyyppinen vallattomuus ja iloisuus on mennyt. En naura enää niin paljon. Velvollisuuksia on paljon enemmän kuin 20-vuotiaana, joten sitä kautta koen itseni myös vanhaksi. Ulkoisesti näytän noin 24v.[/quote]

Tuo on todella surullisen yleistä. Näyttää siltä, että valtaosa ihmisistä, etenkin naisista, menettää sen elämänilonsa viimeistään siinä 3-kymppisenä. Sen jälkeen ei osata iloita oikein mistään, vaan puhutaan narisevalla äänellä ja suurin ilon ilmentymä on sanoa esim. "tämä viini maistuu kyllä ihan laadukkaalta". Toki silloinkaan ei hymyillä, sehän olisi lapsellista.

Tuollainen ilon katoaminen näyttää ihan kauhelta, ja tuntuu surulliselta. Kuinka jaksatte moista ilotonta elämää? Itse olen 35, ja tykkään riekkua ja leikkiä ja innostua asioista. Esim. viime kesänä käytiin miehen kanssa kiikkumassa leikkikentällä, remuttiin metsässä ja katsottiin yömyöhään piirrettyjä syöden karkkia.

Lapsetko ne tappaa ihmisestä ilon? Meillä ei nimittäin niitä ole. Monestihan kuulee sanottavan että kiva kun on lapsia, saa taas leikkiä/laskea mäkeä/pelata pelejä/tms. Nämä ihmiset eivät osaa/uskalla tehdä näitä asioita ilman lapsia? Muut velvollisuudet tietysti on sitten samat kuin muillakin aikuisilla, eli työssäkäynti, asuntolaina, laskut jne. Mutta ei ne nyt elämäniloa riitä viemään millään.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 10:45"]20 jatkaa - ja mä siis täytän kohta 30.
[/quote]

Apua. Kuulostaa rankalta.

Eiköhän tuo kolmekymppisen juttu ollut ihan vitsi? Tuskinpa sitä ihan tosissaan tarkoitti...

Jossain määrin kyllä. Olen aktiiviliikkuja, juoksen maratoneja useamman vuodessa sekä harrastan akrobatiaa. Koko ajan on joku paikka hajalla, kremppoja jatkuvasti. Kyllä kolmekymppisen kropassa on jo takuuaika umpeutunut.

Kuulostaa omalta tulkinnaltasi koko juttu, kun haluat nostaa itseäsi muka paremmaksi =)[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 11:30"]

Yllättävän moni rinnastaa "vanhan ja raihnaisen" siihen, ettei jaksa ryypätä koko viikonloppua. Siinäkö on jaksamisen mitta? Ei tule kyllä itsellä edes mieleen, että tuossa on se mittari jolla jaksamista ja elämänvoimaa mitattaisiin! Teillä on ollut tapana (/ olisi tapana yhä jos jaksaisitte) harrastaa tuollaista?

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 11:03"]

 Muutenkin tuntuu, että sellainen tietyn tyyppinen vallattomuus ja iloisuus on mennyt. En naura enää niin paljon. Velvollisuuksia on paljon enemmän kuin 20-vuotiaana, joten sitä kautta koen itseni myös vanhaksi. Ulkoisesti näytän noin 24v.[/quote]

Tuo on todella surullisen yleistä. Näyttää siltä, että valtaosa ihmisistä, etenkin naisista, menettää sen elämänilonsa viimeistään siinä 3-kymppisenä. Sen jälkeen ei osata iloita oikein mistään, vaan puhutaan narisevalla äänellä ja suurin ilon ilmentymä on sanoa esim. "tämä viini maistuu kyllä ihan laadukkaalta". Toki silloinkaan ei hymyillä, sehän olisi lapsellista.

Tuollainen ilon katoaminen näyttää ihan kauhelta, ja tuntuu surulliselta. Kuinka jaksatte moista ilotonta elämää? Itse olen 35, ja tykkään riekkua ja leikkiä ja innostua asioista. Esim. viime kesänä käytiin miehen kanssa kiikkumassa leikkikentällä, remuttiin metsässä ja katsottiin yömyöhään piirrettyjä syöden karkkia.

Lapsetko ne tappaa ihmisestä ilon? Meillä ei nimittäin niitä ole. Monestihan kuulee sanottavan että kiva kun on lapsia, saa taas leikkiä/laskea mäkeä/pelata pelejä/tms. Nämä ihmiset eivät osaa/uskalla tehdä näitä asioita ilman lapsia? Muut velvollisuudet tietysti on sitten samat kuin muillakin aikuisilla, eli työssäkäynti, asuntolaina, laskut jne. Mutta ei ne nyt elämäniloa riitä viemään millään.

[/quote]

2

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 12:50"]

Kuulostaa omalta tulkinnaltasi koko juttu, kun haluat nostaa itseäsi muka paremmaksi =)

[/quote]

 Jaa.. miten paljon tätä alempaa sun mielestä pitää "tulkita"? Tuossahan se sanotaan suoraan. Väitätkö, ettet huomaa tuon ilmiön olevan yleinen? Väitätkö, ettei moni sano juurikin niin, että lapset on hyvä juttu kun niiden kanssa pääsee leikkimään ja puuhaamaan? Minä kun olen kuullut tuota todella usein.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 11:03"]

 Muutenkin tuntuu, että sellainen tietyn tyyppinen vallattomuus ja iloisuus on mennyt. En naura enää niin paljon. Velvollisuuksia on paljon enemmän kuin 20-vuotiaana, joten sitä kautta koen itseni myös vanhaksi. Ulkoisesti näytän noin 24v.[/quote]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 11:30"]

Yllättävän moni rinnastaa "vanhan ja raihnaisen" siihen, ettei jaksa ryypätä koko viikonloppua. Siinäkö on jaksamisen mitta? Ei tule kyllä itsellä edes mieleen, että tuossa on se mittari jolla jaksamista ja elämänvoimaa mitattaisiin! Teillä on ollut tapana (/ olisi tapana yhä jos jaksaisitte) harrastaa tuollaista?

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 11:03"]

 Muutenkin tuntuu, että sellainen tietyn tyyppinen vallattomuus ja iloisuus on mennyt. En naura enää niin paljon. Velvollisuuksia on paljon enemmän kuin 20-vuotiaana, joten sitä kautta koen itseni myös vanhaksi. Ulkoisesti näytän noin 24v.[/quote]

Tuo on todella surullisen yleistä. Näyttää siltä, että valtaosa ihmisistä, etenkin naisista, menettää sen elämänilonsa viimeistään siinä 3-kymppisenä. Sen jälkeen ei osata iloita oikein mistään, vaan puhutaan narisevalla äänellä ja suurin ilon ilmentymä on sanoa esim. "tämä viini maistuu kyllä ihan laadukkaalta". Toki silloinkaan ei hymyillä, sehän olisi lapsellista.

Tuollainen ilon katoaminen näyttää ihan kauhelta, ja tuntuu surulliselta. Kuinka jaksatte moista ilotonta elämää? Itse olen 35, ja tykkään riekkua ja leikkiä ja innostua asioista. Esim. viime kesänä käytiin miehen kanssa kiikkumassa leikkikentällä, remuttiin metsässä ja katsottiin yömyöhään piirrettyjä syöden karkkia.

Lapsetko ne tappaa ihmisestä ilon? Meillä ei nimittäin niitä ole. Monestihan kuulee sanottavan että kiva kun on lapsia, saa taas leikkiä/laskea mäkeä/pelata pelejä/tms. Nämä ihmiset eivät osaa/uskalla tehdä näitä asioita ilman lapsia? Muut velvollisuudet tietysti on sitten samat kuin muillakin aikuisilla, eli työssäkäynti, asuntolaina, laskut jne. Mutta ei ne nyt elämäniloa riitä viemään millään.

[/quote]

Osittain kyllä lapset vievät tietynlaisen ilon. Lasten myötä esimerkiksi kotitöiden määrä kasvaa niin rajusti, ettei sitä voi mitenkään verrata lapsettomien kotitöiden määrään. On paljon enemmän asioita, joita pitää murehtia, miettiä ja huolehtia. 

Toisaalta nyt kun lapset vähän isompia, niin jaksan taas olla vähän enemmän iloisempi. Nuo mainitsemasi asiat kuten leikkikentällä kiikkuminen on kyllä minulle ihan normaaleja asioita enkä tarkoittanut ilottomuudella, että en tekisi tuollaisia asioita. Me käydään koko perhe pulkkamäessä yhdessä niin, että äiti ja isäkin laskee, järjestän lapsille diskoja ja tanssitaan yhdessä, rakennan niiden kanssa majoja jne. Ehkä enemminkin ilottomuus on sitä, että on jatkuvasti asioita, joita pitää miettiä tai tehdä. On miljoona kotityötä, pitää ajatella onko kaikki lapset saaneet tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa, on mies saanut huomiota, onko lahja ostettu kaverisynttäreille, onko välikausivaatteet kunnossa, onko huomiselle kaikille puhdasta vaatetta, onko ruokaa jääkaapissa jne. Pohjimmiltani olen hirveän laiska ihminen ja velvollisuuksien loputon jatkumo on minulle vaikeaa. Voihan olla, että olisin aivan yhtä iloton tai jopa ilottomampi ilman lapsia. 

mä olin 30 v vielä lapseton huoleton hoikka sinkku.

nyt 22 v myöhemmin olen viiden lapsen itsestään hyvin huolta pitävä työssäkäyvä nainen, kunto vaan koko ajan nousee ja kroppa paranee. koskaan ei ole liian myöhäistä.

miten te jo 30 v klesat ihmiset ajattelitte elää toisen mokoman? jos nyt jo olette vanhoja ja väsyneitä?

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 13:10"]

miten te jo 30 v klesat ihmiset ajattelitte elää toisen mokoman? jos nyt jo olette vanhoja ja väsyneitä?

[/quote]

eihän sitä jaksakaan. Odotan passiivisesti, että kuolema tulisi jo.