Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihmiset, jotka ylpeilevät sukunsa saavutuksilla, mutta eivät ole itse saaneet aikaan yhtään mitään?
07.10.2021 |
Tunnen parikin tämmöistä tyyppiä. Toinen on sotasankarin lapsi ja kovasti yrittänyt ylpeillä sillä koko ikänsä, mutta tosiasia on että tyyppi on täysin saamaton tunari itse ja ei todellakaan ole pojasta polvi parantunut. Toisen suku on taas täynnä akateemista sivistystä, siis jo vuosisadan alusta, millä tämä jaksaa aina mainostaa. Itse kuitenkin on jättänyt koulunsa kesken ja muut on menneet jo aikoja sitten hänestä ohitse. Silti tämä jaksaa jauhaa sukunsa ylivertaisuudesta akateemisuuden saralla, ikään kuin olisi itsekin älykäs, vaikka ei saa opintojaan tehtyä.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Kai se riittää että joku sukulainen on tehnyt jotain.
Ei riitä. Lanta ei muutu kullaksi, vaikka olisi tullut minkä kuningashevosen persiistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen samanlaisia muutaman. Luultavasti jokainen heistä kaipaa oman statuksensa nostatusta, ja kun ei ole omaa meriittiä niin edes suvusta löytyy. Mikäpäs siinä, hienoa, että osaavat arvostaa :)
Tätä tapahtuu sukututkimuksen piirissä, tehdään numero jostain vuosisatoja sitten eläneistä "merkkihenkilöistä" esivanhempien tai sukulaisten joukossa. Hoh hoijaa. Harvoin perustetaan mitään "Köyhälän torpan sukuseuraa"...
Minäpä tilaisuuden tullen ylpeilen sukuni komeilla saavutuksilla. Jos minulla olisi omia saavutuksia, ylpeilisin tietysti niillä. Mikä tässä on niin kummallista?
Suomessa ei saa tehdä sitä virhettä että menee itseään tai sukuaan kehumaan, pahin synti mitä voi tehdä. Syy on kateus, mikään ei ole suomalaiselle ärsyttävämpää kuin muiden menestys. Tässä menee mielestäni pahis ja hyvis sekaisin, pahis on se kateellinen joka ei kestä mitään positiivista muista. Tämä on johtanut siihen ettei kukaan oikeastaan tiedä toisten saavutuksista ja elämän riemukkaista hetkistä mitään. Minä haluaisin kuulla kun kavereilleni tapahtuu jotain hyvää ja riemuita heidän mukanaan, mutta tätä ei juurikaan yllämainutusta syystä tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa outoa, ettei saisi olla ylpeä suvustaan, jos siihen aihetta on.
on tosi rasittavaa nämä sukututkimuksen tekijät. kehuvat ja kehuvat sukulaisiaan.
eräskin henkilö puhuu heti jonkun vastaavan tapauksen. mitä minulle on sattunut tai tapahtunut.
juu juu meidän suvussa sitä ja tätä. kertoo tämä sukututkija.
sanoin kerron nyt vaan itsestäsi kuten minäkin. äläkä aina siitä suvustasi. meni hiljaiseksi.
sanoin hänelle vielä. oletko huomannut etten koskaan ole suvustani mitään puhunut. oli taasen hiljaa.
ja sanoi ettei hänellä itsellään ole mitään puhumista. aivan typerys koko ihminen. leveilee suvullaan. kun itse on täysin nolla. ja näitä löytyy vaikka kuinka paljon.
meidän tytär poika isä äiti isoisä isöäiti veli sisko veljen tytär poika jne. huh huh. mitä hulluja ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäpä tilaisuuden tullen ylpeilen sukuni komeilla saavutuksilla. Jos minulla olisi omia saavutuksia, ylpeilisin tietysti niillä. Mikä tässä on niin kummallista?
Loogista.
Jos suvussa on jotain kiinnostavia tarinoita, niin mielelläni niistä kuulen. Siis jotain tarkempia henkilötarinoita, en mitään "meidän suvussa on kaikki maistereita jo 7 polvessa", vaan tyyliin "isosetä oli merimies ja toi mukanaan persikkapuun, joka kasvaa edelleen meidän pihalla".
Alue: Aihe vapaa
Kai se riittää että joku sukulainen on tehnyt jotain.