Voiko alkoholistin kanssa olla koskaan täysin onnellinen?

Ei voi olla. Se on hoitosuhde missä pestään paskaa seinistä ja huonekaluista. Virtsa haisee kaikkialla ja tulet humalaan pelkästään kotisi sisällä olevista alkoholihöyryistä. Kuuntelet tappouhkauksia ja huorittelua. Ihmiset vihaa sinua kun sinä olet se mikä pistää alkkiksen juomaan. Et saa nukkua kun toinen mölyää yöt. Sängyssäsi nussitaan vieraita miehiä ja naisia kun et ole kotona. Ja kun sinä väsyt ja tarvitset apua niin sitä ei tule mistään.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin on sellainen järjestely, että asutaan erillään ja tietysti omat taloudet jne. Ollaan yhdessä vain silloin kun alkoholisti ei juo. Tietysti tässäkin järjestelmässä viina on se, joka määrää, mutta voi toimiakin, jos suhteelta ei kaipaa jatkuvaa yhdessäoloa eikä ole lapsia. 

Tällainen suhde on ainakin helppo lopettaa, kun ei ole mitään järjesteltävää. 

Voit olla onnellinen, jos suostut siihen, että alkoholi on aina puolisosi elämässä se tärkein ja määräävin asia.

Miten jos tärkein asia oli se nainen ja hän lähti elämästä.

1 Muut asiat olivat tärkeämpiä

2 Juominen oli viimeinen asia elämässä

3 Illat ilman häntä kestää nykyisin juomalla

Valehtelu ja salailu.

Pitkä viikonloppu mökillä.

Ei ole helppoa ajaa salaa, verukkeella , mökille (n 300km/suunta) piilottelemaan viinapulloja ja kaljaa. Pussillisen kaljaa piilotin lähisaareen, jotta pitkällä kalareissuilla oli täydennystä.

Ei saanut kuin saunakaljat viedä ..

Kaksi viikkoahan on oikein hyvä.

Itsellä on parikuukautta varmasti 27-41v välillä ennätys.

Ennen kakseiskaa olin täysin raitis.

Sinällään kova tulos olla kaksi viikkoa täysin raittiina, jos on tottunut ottamaan lördagsina.

Kyllä voi. Tai ei tietenkään siinä mielessä täysin onnellinen, että alkoholi voi sairastuttaa ja jopa tappaa. Eihän se onnelliseksi tee, että kumppani on sairas, mutta toisaalta kumppani voi sairastua vaikka ei olisikaan alkoholisti, eikä sekään ole sen onnellisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Voit olla onnellinen, jos suostut siihen, että alkoholi on aina puolisosi elämässä se tärkein ja määräävin asia.

Ei alkoholismi tarkoita, että alkoholi olisi tärkein asia. Minullakin on av-riippuvuus, mutta en silti sanoisi että tämä palsta on elämäni tärkein asia. Paremminkin tämä on vähiten tärkeä asia, vaikka en pääsekään tästä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi olla. Se on hoitosuhde missä pestään paskaa seinistä ja huonekaluista. Virtsa haisee kaikkialla ja tulet humalaan pelkästään kotisi sisällä olevista alkoholihöyryistä. Kuuntelet tappouhkauksia ja huorittelua. Ihmiset vihaa sinua kun sinä olet se mikä pistää alkkiksen juomaan. Et saa nukkua kun toinen mölyää yöt. Sängyssäsi nussitaan vieraita miehiä ja naisia kun et ole kotona. Ja kun sinä väsyt ja tarvitset apua niin sitä ei tule mistään.

Ei jokainen alkoholisti uhkaile, huorittele, mölyä öisin tai nussi vieraita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit olla onnellinen, jos suostut siihen, että alkoholi on aina puolisosi elämässä se tärkein ja määräävin asia.

Ei alkoholismi tarkoita, että alkoholi olisi tärkein asia. Minullakin on av-riippuvuus, mutta en silti sanoisi että tämä palsta on elämäni tärkein asia. Paremminkin tämä on vähiten tärkeä asia, vaikka en pääsekään tästä eroon.

Tuo kiteytti hyvin riippuvuuden olemuksen. Vaikka vihaisi jotain asiaa, siitä voi olla riippuvainen silti.

En ole alkoholistin puoliso mutta toinen vanhemmistani on, samoin jokaisen ystäväni toinen vanhemmista ja oman puolisoni toinen vanhempi. Niin isiä kuin äitejäkin. Työssäkäyviä ja työttömiä. Niitä jotka menehtyneet siihen ja niitä jotka vielä jatkaa. Niitä jotka ovat raitistuneet ja niitä jotka eivät. Niitä jotka huutaa ja lyö, kuten myös niitä jotka on humalassa mukavia ja rauhallisia. Alkoholismilla on monet eri kasvot mutta yhteistä sille on aina se että se kaikki valehtelu, peittely, rahaongelmat, petetyt lupaukset ja tavalla tai toisella vähän niinkuin kaksoiselämä satuttaa läheisiä todella paljon ja jättää ikuiset jäljet. Onnea ja hyvää oloa se ei tuo kenellekään, ei sille alkoholistille eikä kenellekään läheiselle. Jokainen oikeasti ansaitsee parempaa, niin karua kun se onkin. Jos aikuinen ihminen ei ota apua vastaan, älkää upotko itse sen kaiken mukana. Ketään ei voi pelastaa väkisin, paitsi itse itsensä.

Voi toki, ainakin hetkittäin (ja sitähän onnellisuus on aina, ei se ole pysyvää).

Se on vaan suht koht harvinaista mitä pidemmälle juominen etenee. Jos ei nyt ole herkkua niin ei kannata jäädä odottamaan, koska asiat tyypillisesti pahenee, ei parane.

Ainakin minä olen voinut olla jo 10 vuotta. Mutta tiesin jo suhteen alussa että mies on alkoholisti eikä muuksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit olla onnellinen, jos suostut siihen, että alkoholi on aina puolisosi elämässä se tärkein ja määräävin asia.

Ei alkoholismi tarkoita, että alkoholi olisi tärkein asia. Minullakin on av-riippuvuus, mutta en silti sanoisi että tämä palsta on elämäni tärkein asia. Paremminkin tämä on vähiten tärkeä asia, vaikka en pääsekään tästä eroon.

Ei tarkoita sitä, mutta ei se myöskään tarkoita, että alkoholi ei olisi tärkein asia. Voi olla tärkein asia tai olla olematta.

Juopon kanssa tuli itsekin otettua, kun sitä olutta ja viiniä aina oli kotona. En halua tulla itsekin juopoksi, ei ole itsekuria, jos sitä alkoa on saatavilla. Pystyn olemaan melko raitis, vaikka en ole täysin ehdoton, mutta terveyssyistä parempi mitä vähemmän tulee käytettyä alkoa missään muodossa.

Ainakin mieheni on kanssani onnellinen. On itse asiassa aivan todella rakastunut muhun. Me ihmisen kun ollaan muutakin kuin vaikkapa nyt se alkoholisti, sen lisäksi olen hyvä huolehtiva puoliso ja äiti.

On vaikea olla täysin raitis mutta teen kaikkeni perheeni eteen, pidän myös juomamäärät perheen läsnäollessa sellaisina etten todellakaan sammuile tai örvellä. On mahdollista ja todennäköistäkin että ongelmani pahenee vielä, mutta olen ehdottomasti alkoholisti.

Hirveästi vääriä käsityksiä tässäkin ketjussa alkoholisteista mutta eipä ne minun elämääni määrittele.

Vierailija kirjoitti:

Miten jos tärkein asia oli se nainen ja hän lähti elämästä.

1 Muut asiat olivat tärkeämpiä

2 Juominen oli viimeinen asia elämässä

3 Illat ilman häntä kestää nykyisin juomalla

Ah, aina löytyy syy korkata

Parantumaton alkoholisti,väkivaltainen joka kieltää alkoholismin, sellasen kanssa varmasti johtaa kaikkeen surulliseen. Sitten on meitä jotka tiedostetaan asia,rajoitetaan asiaa, yritetään parantua niistä kausista jolloin juoma maistuu enemmän tai yleensä maistuu. Ei aina maistu.

Tai kokonaanhan on munkin tarkoitus parantua koska myönnän tilani. Traumoihinkin juodaan. Mä oon enemmän tissuttelija ja lempeä ja kuulemma hauska kun oon vähän ottanut. Sosiaalinen, se johti kai mut tähän ns kausijuopotteluun, mikä ei nyt ihan täysaikaista ole. Kauheen pitkiä  putkiakaan ei ole. Eikä ne määrätkään.

Vierailija kirjoitti:

Rasittavinta on se, että selvinpäin oleminen on pelkkää sinnittelyä. Ei mitään elämää. Kännissä oleminen on poissaolemista. Mitä elämää sekään on?

Kännissä tuntuu siltä, että on läsnä. On monesti läsnä sielläkin, missä ei pitäisi. Kännin ongelma onkin se, että se muu ei enää tunnu elämältä.

En usko että voi, vaikka alkoholistin rinnalla elävä tai alkoholisti itse näin väittäisi. Mutta tämänkin opin kantapään kautta - vasta omasta alkoholististani irtauduttua tajusin, mitä päihdeongelmasta vapaa elämä on.

Se nyt vaan on niin, että oli sitten kyseessä lempeä juoppo, maltillinen tissuttelija tai mitä vaan, se päihteen ympärillä pyörivä elämä kuristaa henkisesti vähän kerrallaan. "Voidaanko lähteä viikonloppuna reissuun?" -> "Ei voida, jos ei saa juoda samalla." Tai sitten lähdetään, mutta kenelläkään ei ole kireässä ja painostavassa ilmapiirissä kivaa.

Alkoholistin rinnalla joko alkoholisoituu itse, tai toivoo salaa koko ajan, että toinen joisi vähemmän ja lopulta lopettaisi kokonaan. Olen melko varma, että vaikka alkoholistin läheinen näyttäisikin päällepäin luovuttaneen ja "antaisi" holistinsa juoda rauhassa, hän olisi koko ajan enemmän tai vähemmän tarkkailuasemissa: Paljonko se toinen on jo ehtinyt juoda? Mikä on tämänhetkinen humalatila? Voiko kohta tulla riitaa jostain pikkuasiasta, kun humalainen jumiutuu jankkaamaan. Niillä selvillä hetkillä läheinen yrittää parhaansa mukaan pitää tunnelmaa korkealla ja alkoholistin hyvällä tuulella, ettei "nalkuttava akka" (tai ukko) anna uutta syytä tarttua pulloon. Selvät hetket pelkkää turhaa toivoa ja toiselle vakuuttelua, että "huomaatko, miten kivaa meillä on yhdessä ihan näin selvinkin päin!".

Läheisenä ei ole koskaan vapaa ilmaisemaan itseään ja omia tunteitaan ja tarpeitaan avoimesti - toinen on aina joko humalassa tai saattaa retkahtaa, joten helpompi on vaan jatkaa sitä kananmunan kuorilla kävelyä ja kaikessa hiljaisuudessa uudestaan ja uudestaan rakentaa usko tulevaan sen varaan, että joskus ihmeitäkin tapahtuu.

---

Mutta se vapaus, kun tuosta kaikesta pääsee irti! Kun vihdoin itse tajuaa, että oman elämänsä suunnan voi ihan itse valita, eikä alkoholin ja alkoholistin tarvitse antaa määrittää omaa elämää. Minä jätin rakkaan alkoholistini selvittämään ongelmansa itse, ja vaikka se itsensä irti repäiseminen teki kipeää, hetkeäkään en ole katunut. Sen sijaan tuntuu, kuin olisin saanut oman elämäni takaisin.