Kun joku haluaa (uskoo haluavansa) exänsä takaisin - kuinka monessa tapauksessa on kyse vain tyytymättömyydestä tämänhetkiseen elämäänsä ja vanhojen "hyvien" aikojen perään haikailusta?
Olen tässä sivusta seurannut eräiden ihmisten touhuja, mutta toki minulla on aiheesta myös omakohtaista kokemusta.
Usein kuulee ihmisiltä, kuinka he haluaisivat exänsä takaisin. Sanotaan, että exät ovat syystä exiä, mutta miksi niin moni silti heikkoina hetkinään alkaa haikailla exänsä perään?
Itselleni kävi myös tämä klassinen, että jätin exäni, kun ihastuin toiseen, ihastuksesta ei tullut mitään ja lopulta olin yksin ja ihan hajalla. Luulin haluavani exäni takaisin. Ja todellakin vain LUULIN. Itkin hänen peräänsä vuosia ja sitten hän ottikin yhteyttä minuun ja halusi tavata. Tapasimme, ja tajusin, että olin haikaillut sellaisen perään, mitä ei todellisuudessa ollutkaan. Olin vain kehitellyt päässäni jonkin haavekuvan siitä, kuinka upeaa meillä olisikaan yhdessä.
Uskon, että monille muillekin tapahtuisi samoin, jos he vain saisivat mahdollisuuden yrittää uudelleen sen exänsä kanssa, jonka perään on haikaillut. Ei se exän perään haikailu loppujen lopuksi kerro mistään muusta kuin siitä, että on onneton ja tyytymätön omassa elämässään ja koska ei ole mitään uutta hyvää tapahtunut, sitä alkaa maalailla "vanhoja hyviä aikoja", sillä aikahan kultaa muistot.
Uskotteko te myös tähän? Vai oletteko sitä mieltä, että suurin osa oikeasti tulisikin onnelliseksi saadessaan sen kaipaamansa exänsä takaisin?
Kommentit (31)
Miksi käydä läpi niin paljon sydänsärkyä uudestaan? Mies ei ole muuttunut. Hän satuttaa aina naisia. Hän on lähes 60 -vuotias ja tarvitsee silti jatkuvasti uusia naisia.
Riippuu kohdallani, olenko olkut jättäjä vai jätetty. Kättäjiäni olen aikani kaivannut. Jättämiäni en koskaan.
Varmaan juuri tätä tutun ja turvallisen kaipuuta, joka ei ole mitenkään loogista. Omassa ex-parisuhteessani oli paljon hyvää, mutta myös väkivaltaista ja narsistista käytöstä. Silti välillä muistelen niitä hyviä hetkiä ruusunpunaisten lasien läpi.
Todella usein sekä exien kaipailussa, että uuden suhteen aloituksessa. Ei tutustuta kunnolla ja molemmat päissään päättää, että tämä suhde tulee olemaa tämmöinen, sitten petytään, erotaan ja pahimmassa tapauksessa haikaillaan sen itse keksimän haavekuvan perään.
Eiköhän ole tosi tapauskohtaista.
Omassa lähipiirissäni suurin osa vuosia tai vuosikymmeniä yhdessä olleista pariskunnista ovat olleet jossain vaiheessa erossa. Eli siis sanoisin että ainakin näissä tapauksissa suhteen uudelleenlämmitys on onnistunut.
Mä kaipaan sitä mitä meillä oli alkuvuosina, kun oltiin vielä niin rakastuneita ja onnellisia. Viimeiset vuodet oli pelkkää kämppiselämää, kumpikaan ei enää vaivautunut tekemään mitään suhteen eteen. Jos ottaisin exäni takaisin, saattaisimme hetken taas tuntea rakkauden huuman ja olla onnellisia, mutta olen varma, että ajautuisimme taas pikkuhiljaa takaisin samaan jamaan kuin viimeksikin ja ero oli taas edessä. Eivät ihmiset niin paljon muutu, ainakaan vuodessa parissa.
Olen huomannut satunnaisesti kaipaavani ex:n perään, vaikka minä olin se joka halusi erota. Ehkä aika on jo kullannut muistoja, kun erosta on kolme vuotta aikaa. Tänä syksynä olen ollut ahdistunut ja alavireinen, kai sitä kaipaisi jotain tuttua ja turvallista.
Välillä aktiivisesti mietin exän pahimpia tempauksia, niin että en liikaa keskity hyviin muistoihin. Kyseessä on lasteni isä, joten olemme väistämättä tekemisissä ja välit ovat onneksi hyvät nykyisin. Kun molemmat joutuvat olemaan asiallisia ja ystävällisiä toisilleen, melkein voi erehtyä luulemaan, että ongelmat olisivat takana.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ole tosi tapauskohtaista.
Omassa lähipiirissäni suurin osa vuosia tai vuosikymmeniä yhdessä olleista pariskunnista ovat olleet jossain vaiheessa erossa. Eli siis sanoisin että ainakin näissä tapauksissa suhteen uudelleenlämmitys on onnistunut.
Jep, riippuu ihan että mitkä ovat olleet olosuhteet siinä tilanteessa kun ero tuli, kuinka kauan suhde on kestänyt ja niin edelleen. Jos ap:n ero johtui lähinnä hänen ihastumisestaan toiseen ja se ei sitten onnistunutkaan, voi olla että paluu exän luo olisi jopa mahdollinen, ellei exä ole loukkaantunut lopullisesti. Jos vanhassa suhteessa on ollut puutteita, molempien pitää sitoutua siihen että tehdään asioita puutteiden korjaamiseksi. Muuten junnataan vain paikallaan ja ero tulee eteen uudestaan ennen pitkää.
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Minun perääni on haikaillut mies 50 vuoden takaa. Ei hän minua kaipaa, en ole enää se sama tyttö. Olen vanha nainen, joka on muuttunut joka tavalla noista ajoista. Hän kaipaa vain nuoruuttaan, joka on pysyvästi takana.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Minun perääni on haikaillut mies 50 vuoden takaa. Ei hän minua kaipaa, en ole enää se sama tyttö. Olen vanha nainen, joka on muuttunut joka tavalla noista ajoista. Hän kaipaa vain nuoruuttaan, joka on pysyvästi takana.
Mulla sama, tosin mies on "vain" 30 vuoden takaa. Otti yhteyttä ihan yllättäen 20 vuotta eromme jälkeen, jonkinlaisen aviokriisin keskellä. Vaihdoimme kuulumiset, mutta kun en halunnut tavata tms. niin mies alkoi suorastaan stalkata. Estin hänet somessa, mutta noin viiden vuoden päästä hän oli uudelleen yhteydessä toista kautta ja taas muutaman vuoden päästä uudelleen. Ilmeisesti aina aviokriisiensä aikoihin. Mielestäni selvästi kaipaa nimenomaan nuoruuttaan eikä tajua, että minä en sitä edusta.
Minulla oli aika mielipuolinen juttu yhden tyypin kanssa jota itsekin nyt ihmettelen, miten olin niin sekaisin päästäni. Loppujenlopuksi se ei ollut oikein muuta kuin järjettömän ihastuksen huumassa pyörimistä joka ei kestänyt minkäänlaisia negatiivisempia juttuja. Ikäänkuin se vaaleanpunainen kupla aina puhkesi poksahtaen, suupielet valahti heti alas ja mielen valtasi synkkyys, kun eteen tuli jotain vähemmän ihanaa. Onneksi se loppui, mutten tiedä mikä tavoite toisella oli taas hakeutua yhteyksiin. Jonkin aikaa jotain ystävämielistä viestinvaihtoa harrastettiin, muttei siinä ollut enää oikein mitään taikaa jäljellä ainakaan minun näkökulmastani eikä meillä synkkaa mitenkään.
Itsekin kaipaan niitä exän hyviä puolia tosi paljon. Hänen kosketuksen kaipuu on valtava eikä mikään tunnu oikein miltään. Kuitenkin hän kylmyydellä ja liiallisella mustasukkaisuudella työnsi minut pois. Kaikki se kipu mikä hänen käytöksestä aiheutui meinaa väistyä ja tilalla kaipuu. Tunteet ja järki riitelee. Pahinta oli, kun näin hänet kaupassa ja seisoin hänen takanaan jonossa, olisin niin kovin halunnut koskea häneen ja mennä hänen syleilyynsä. Ajatuksissani miltei tunsin miltä hänen kätensä ympärilläni tuntui. Kaipaan niin paljon sitä miten hän silitti minua ja kuinka rakastelimme.
Olen yrittänyt uutta suhdetta hänen jälkeen, mutta ei vaan tule sitä tunnetta, kaikki tuntuu laimealta.
Tuntuu, että virhettä koko elämä täynnä. Kaikki on jotenkin väärin, väärin erota ja väärin jäädä.
Moni on palannut yhteen oltuaan jonkin aikaa erossa.
Etäisyyden otto ennen lopullisen eron tekoa on hyvä tapa pysäyttää tilanne.
Kannattaa kokeilla exän kanssa uudestaan. Lähipiiristäni suurin osa on ollut erossa ja palannut yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla exän kanssa uudestaan. Lähipiiristäni suurin osa on ollut erossa ja palannut yhteen.
Itse kerran aiemmin jo palannut yhteen ja taas kaipaan, kun ollaan erottu.
Minusta taas tuntuu, että kykenen muistelemaan niitä joitain hyviä puolia ja mukavia hetkiä vasta nyt, kun on riittävästi etäisyyttä, mutta kertaakaan ei ole käynyt mielessäkään ajatus paluusta yhteen. Niin paljon oli syitä eroon.
Minun tekisi mieli viikoittain lähettää "mitä sulle kuuluu näiden vuosien jälkeen?"
Asiassa on vaan yksi mutta - itsehän käskin naisen painua niin pitkälle kuin pipputi kasvaa. Ok, yllätyskohtaaminen lentokentän loungessa antoi ymmärtää vaffasti että yhteydenpito voisi onnistua, mutta silti, en aloita.
Monet ihmiset katuvat avioeroaan.
Tämä on TABU.
Varsinkin jos on itse halunnut erota.
Elämä ei parantunutkaan erolla.
Miehen nappasi heti joku hottis tytsy
En osaa sanoa. Kaipaan välillä ex:ääni vaikka aika sekasortoinen oli pitkä liittomme. Järjellä ajateltuna ei tietysti kannata edes haaveilla.