Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun joku haluaa (uskoo haluavansa) exänsä takaisin - kuinka monessa tapauksessa on kyse vain tyytymättömyydestä tämänhetkiseen elämäänsä ja vanhojen "hyvien" aikojen perään haikailusta?
05.10.2021 |
Olen tässä sivusta seurannut eräiden ihmisten touhuja, mutta toki minulla on aiheesta myös omakohtaista kokemusta.
Usein kuulee ihmisiltä, kuinka he haluaisivat exänsä takaisin. Sanotaan, että exät ovat syystä exiä, mutta miksi niin moni silti heikkoina hetkinään alkaa haikailla exänsä perään?
Itselleni kävi myös tämä klassinen, että jätin exäni, kun ihastuin toiseen, ihastuksesta ei tullut mitään ja lopulta olin yksin ja ihan hajalla. Luulin haluavani exäni takaisin. Ja todellakin vain LUULIN. Itkin hänen peräänsä vuosia ja sitten hän ottikin yhteyttä minuun ja halusi tavata. Tapasimme, ja tajusin, että olin haikaillut sellaisen perään, mitä ei todellisuudessa ollutkaan. Olin vain kehitellyt päässäni jonkin haavekuvan siitä, kuinka upeaa meillä olisikaan yhdessä.
Uskon, että monille muillekin tapahtuisi samoin, jos he vain saisivat mahdollisuuden yrittää uudelleen sen exänsä kanssa, jonka perään on haikaillut. Ei se exän perään haikailu loppujen lopuksi kerro mistään muusta kuin siitä, että on onneton ja tyytymätön omassa elämässään ja koska ei ole mitään uutta hyvää tapahtunut, sitä alkaa maalailla "vanhoja hyviä aikoja", sillä aikahan kultaa muistot.
Uskotteko te myös tähän? Vai oletteko sitä mieltä, että suurin osa oikeasti tulisikin onnelliseksi saadessaan sen kaipaamansa exänsä takaisin?
Kommentit (31)
Ei parane vaihtamalla. Kannattaa palata takaisin ja korjata oman suhteen ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin toisinaan millaista elämä olisi exän kanssa. Ehkä oman elämän ongelmapisteet nostattaa ajatuksen pintaan. En ole exään ihastunut tai rakastunut, mutta hyvä kumppani hän olisi ollut. Lähdin siis tylsää arkea pakoon.
Ja sek*i. Hänellä oli kokoa ja kestoa versus nykyinen kumppanini. Hän oli myös viisas ja fiksu, arvostettu työssään - niitä asioita haikailen.
Tosin mietin olisiko hän lähtenyt suhteesta josssain vaiheessa. Olimme toistemme ensimmäiset. Nykyinen mieheni ei ole seurustellut aiemmin liioin. Nyt jo 17 vuotta yhteistä eloa takana.
Moni eroaa siinä vaiheessa, kun parisuhteesta hiotaan vasta sitä timanttia. Usein tilanteen pysäyttäminen ja tauko edesauttaisi palauttamaan asioiden oikean laidan.
Mulle on käynyt just näin. Tulin täysin yllättäen jätetyksi toisen naisen takia. Kyseessä oli viiden vuoden suhde ja olimme seurustelleet 16-vuotiaista, se oli ensimmäinen rakkauteni ja naiivina kuvittelin sen kestävän ikuisesti. Erotessamme olin siis 21. Noh, itkin miehen perään pitkän aikaa, vaikka järjellä ajateltuna en olisi halunnut häntä takaisin tekojensa takia, hän oli pettänyt minua pitkään. Kaipasin vain sitä vanhaa, tuttua turvallista elämää hänen kanssaan, olimme käytännössä kasvaneet yhdessä teineistä aikuisikään. Kun haikailin hänen peräänsä, minulla ei ollut vielä tietoa paremmasta. 😀
Ehkä se exä ei niin hirveä ollutkaan ja sika olikin jättäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tajua teitä eroajia ja uudelleen pariutuvia. Varmaan ani harvalla oikeesti vaihtamalla paranee.. Ja ei. Sitä muutaman vuoden tuoretta suhdetta ei voi verrata siihen aiempaan 20 v suhteeseen. Sen ymmärrän, jos ei enää jaksa ketään katsella. Mutta moni eroaja eroaa ja eroaa moneen kertaan.
Monelle tekis hyväksi muuttaa ja erityisesti kehittää itseään sen sijaan, että vaatii koko ajan mihin oikkuun sen toisen tulee vastata milloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Moni eroaa siinä vaiheessa, kun parisuhteesta hiotaan vasta sitä timanttia. Usein tilanteen pysäyttäminen ja tauko edesauttaisi palauttamaan asioiden oikean laidan.
Tämä. Niin tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein juuri noin. Minä olen aina eronnut nimenomaan siksi, kun suhde muuttui platoniseksi enkä ole kaivannut exiä takaisin parisuhteeseen, ystävinä ollaan kuitenkin pystytty jatkamaan. Sellaisia tyyppejä olen haikaillut "takaisin", joihin en todellisuudessa ikinä päässyt syystä tai toisesta kunnolla tutustumaankaan. Oli vain se ruusuinen mielikuva, jonka olisin halunnut olevan totta.
Olen itse jättänyt jokaisen exän, enkä takaisin ole kaipaillut. Muutamia tapailuja kun olen päättänyt (eli ei vielä varsinaista seurustelua) niin olen harmitellut että jos mies olisi ollut joiltain osin toisenlainen niin hän olisi ollut napakymppi, ja että olinkohan nyt liian hätäinen tapailun lopettamisen kanssa, että ehkä miehestä olisi vielä voinut sukeutua sopiva ajan kanssa. Aika on sitten osoittanut että ei olisi sukeutunut :D
Olen myös aina ajatellut että jos muutan mieleni, ja haluaisin sittenkin jatkaa, niin jos se on tapahtuakseen, se tapahtuu kyllä. Ja mikäli ei tapahdu, niin se ei sitten ollut tarkoitettu niin. En meinaa tällä mitään yliluonnollisia tarkoituksia, vaan ihan sitä vain että meri on täynnä kalaa, ja jos sieltä joku nousee ylitse muiden niin sitten nousee.
Nyt kun olen nykyisen mieheni kanssa ollut 7 vuotta, niin olen huomannut mikä valtaisia ero on seurustelulla ja sillä että eletään yhteistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palasimme yhteen eron jälkeen ja elämä on ollut hyvää. Piti mennä kauas nähdäkseen lähelle.
Alue: Aihe vapaa
Kukaan ei ole huolinut vanhoja pyyleviä eronneita naisia paitsi ex