Lue keskustelun säännöt.
Miten olette selvinneet isän kuolemasta?
04.10.2021 |
Meillä tilanne se, että isä kuoli viime viikolla ja äiti ei pärjää yksin. Ollaan sovittu, että jokainen ottaa äidin luokseen viikoksi vuorollaan. Yhdessä ollaan yritetty hoitaa Kelan asioita ym. Hautajaisvalmistelut ollaan aloitettu, mutta ruumiinavausta odotellaan edelleen.
Kova huoli äidistä, ahdistus ja vielä oma suru surematta. :,(
Kommentit (22)
Ei mitään ongelmaa. Joutikin kuolla. Mitä äitiin tulee, niin häntä paheksuttiin naapurustossa pitkään, kun siitä tuli semmoinen iloinen leski. Reissas, tapaili, kävi syömässä.. Alkoi siis elää omaa elämäänsä, vihdoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalisti kun kuoli "vanhuuteen" saappaat jalassa.
Oma isä lähti äkillisesti ja väkivaltaisesti kun olin varhaisteini. Lakkasin käymästä terapiassa tänä keväänä. Olen 31-vuotias.
Mutta olin isän tyttö, asuimme vanhempien avioeron jälkeen kahdestaan ja olin/olen muutenkin henkisesti erityisen hauras. Toipuminen kesti pitkään. Voimia sulle ja koko perheelle.
Eipä siinä vaihtoehtoja ole muita, kuin sopeutua asiaan.
Älkää siitä äidistä niin hössöttäkö. Aikuinen ihminen kuitenkin. Kysykää, mitä hän tarvitsee ja uskokaa, kun toinen vastaa. Tuollainen ”äidin kierrätysrumba” siirtää tosiasioiden hyväksymistä. Varsinkin iäkkäämmät ihmiset ovat kohdanneet kuolemaa ja miettineet ne asiat valmiiksi. Ne on yllättävän vahvoja.
Yllättävän helposti selvisin, mutta johtui tietysti siitä että monista sairauksistaan huolimatta hän käytännössä kuoli vanhuuteen. Luonnollinen päätös elämälle. Tietenkin on ikävä häntä, mutta sellaista suurta murhetta ei ole, haikeutta ja ikävää vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi äitiparkaa pitää noin kierrättää, onko hän huonokuntoinen? Asuuko muuten miten?
Helpotus se oli. Yksi huoli elämässä vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin, ei sen kuolema tuntunut oikein missään kun oltiin niin vähän tekemisissä. Äidistäkin se oli eronnut jo kymmenen vuotta aiemmin ja asui yksin.
Jaa, ihmettelin vain miten se spurgu eli niin vanhaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonosti. Kuoli 52-vuotiaana onnettomuuden jälkeiseen hoitovirheeseen. Olin alle kolmekymppinen ja äitikin oli kuollut jo kymmenen vuotta aiemmin. En hyväksy asiaa vieläkään, mutta voin elää sen kanssa. Tapahtuneesta 15-vuotta.
Seurakunnalta, sairaalasta yms. voi pyytää kriisiapua. Se kannattaa koska tilanne on vaikea jokaiselle perheen jäsenelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo o. Itseltä meni kummatkin vanhemmat 2 vuoden sisällä. Vasta nyt kun pari vuotta on kulunut niin alan pikku hiljaa pääsemään asian ylitse. Korona varasti yhteisen ajan viimeiset viiko, koska sairaalaan ei saanut mennä.
Surusta on päässyt yli mutta vieläkin odottaa näkevänsä vanhempansa ja sitten havahtuu ettei se olekaan mahdollista.
Nyt jo arki rullaa, kun isän kuolemasta n. 3 kk. Minua auttaa, kun saan hoidettua asioita eteenpäin. Päivittäin on isä mielessä ja välillä täytyy itkeä tuhertaa, mutta nyt on asian jo joutunut hyväksymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ok, ei tullut loppupeleissä yllättäen vaikka kuitenkin tuli. Toki tulee ahdistuksen ja itkun hetkiä ja joulu tulee olemaan vaikea.
Kuolemaan kaikki päättyy, joten menetysten kanssa pitää nyt vaan oppia elämään. Äidillä on vaikeaa kun puoliso viereltä lähti, mutta ihan hyvin äitikin pyristelee menemään, vaikka ikävä hänellä on iso. Toki viimeiset 7 kk kaikki juttutuokiot äidin kanssa ovat kääntyneet käsittelemään isän kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä vaihtoehtoja ole muita, kuin sopeutua asiaan.
Älkää siitä äidistä niin hössöttäkö. Aikuinen ihminen kuitenkin. Kysykää, mitä hän tarvitsee ja uskokaa, kun toinen vastaa. Tuollainen ”äidin kierrätysrumba” siirtää tosiasioiden hyväksymistä. Varsinkin iäkkäämmät ihmiset ovat kohdanneet kuolemaa ja miettineet ne asiat valmiiksi. Ne on yllättävän vahvoja.
Jos mua kierrätettäisiin ihmiseltä toiselle niin alkaisi tuntua etten ole tervetullut mihinkään vaan pelkästään raite.
Viikko sitten kuoli. Tosi raskasta yksi hoitaa järjestelyjä.
Ensimmäinen talvi oli ikävin. Sitten alkoikin korona-aika ja etätyö ja tuli muuta ajateltavaa. Äiti oli kuollut ennemmin.
Kuuntelin Coldplayn laulua Daddy muutaman kerran. Sen alku muistuttaa rauhallista sydämen sykettä.
Vierailija kirjoitti:
Vuodessa alkaa helpottaa. Isän kuolemasta nyt aikalailla tasan vuosi.
Meitä oli kolme lasta, vähän yli parikymppisiä. Veli oli vanhempi ja oli jo töissä. Minä olin siskoni lailla vielä opiskelija. Isä kuoli äkillisesti ja varoittamatta sydänkohtaukseen. Vain vähän yli 50 vuotiaana.
Kyllä siinä vuosi meni, että ajatukseen alkoi tottumaan. Äiti oli onneksi normaalikuntoinen ja työelämässä silloin. Näen vieläkin joskus unta isästäni, vaikka aikaa on mennyt jo yli 30 vuotta.
Suru helpottaa, mutta kaipaus kyllä jää.
t.mies
Isäni kuoli 1968,olin 7,,ei ollu vaihtoehtoa kuin sopeitua
Vuodessa alkaa helpottaa. Isän kuolemasta nyt aikalailla tasan vuosi.