Teetätin oppikoulun pääsykokeeni laskutehtäväosion 5. luokkalaisella lapsenlapsellani ja tulos oli järkyttävä
Hän ei osannut laskea käsin kuin kaksi tehtävää oikein. (Olisi kuulemma pystynyt parempaan suoritukseen, jos olisi saanut käyttää puhelimen laskinta.)
Kommentit (422)
Outoa, että noinkin varttunut henkilö kuin ap, on mennyt mukaan tähän nykyajan pelleilyyn, että joka asiasta pitää järkyttyä. Ilmeisesti elämässä ei ole oikeasti mitään kamalaa sattunut, kun tuollaiset asiat koetaan järkyttävinä?
Vierailija kirjoitti:
Lätkäisen nyt Viro-kortin pöytään, vaikka ei kai pitäisi, mutta siellä tehdään edelleen paljon itse koulutehtäviä käsin: on fyysiset kirjat, vihot, kynät ja paperit - ja meitä paremmat Pisa-tulokset jokaisella mitatulla osa-alueella. Matematiikassa erot osaamisessa olivat kaikkein suurimmat.
Vähentämällä fyysinen oppimateriaali ja ei-elektroninen muistiinpanojen tai tehtävien teko olemattomiin, on hävitetty kokonainen tapa oppia. Näppäimistö ja kosketusnäyttö eivät myöskään kehitä hienomotoriikkaa kuten kynä ja paperi.
Esimerkiksi minä opin ylivoimaisesti parhaiten tekemällä omia muistiinpanoja kynällä ja paperilla. Ensinnäkin se auttaa keskittymään ja huomaamaan olennaisen, toiseksi se on paljon nopeampi ja joustavampi kuin esim. tabletti ja kolmanneksi asiat palautuvat erinomaisesti muistiin kun muistiinpanot selaa kokeita varten eli myös aikaa säästyy.
En ole laitevastainen sinänsä. Minultakin löytyy älypuhelimet, tabletit, kindlet, pyötäkoneet ja monen tonnin surface bookit kynineen. Hyviä laitteita, joille on paljon käyttöä, mutta vasta opitun tiedon soveltamisessa. Jos nyt kouluissa opetetaan laitteiden voimin, opitaan ehkä käyttämään niitä (vain muutaman vuoden ajankohtaisina pysyviä) laitteita, ei ehkä niinkään itse opetuksen kohteena ollutta asiaa.
Osoitit lapsenlapsen heikkoudet ja tulet tänne kauhistelemaan. Missä on lapsen tukeminen ja yhdessä tekeminen? Mahtaako vanhemmat tietää että haukut lasta julkisesti?
Jos tuota ei osaa laskea allekkain paperilla ja kynällä, niin tuskin osaa laskimellakaan laskea. Ehkä lapsi ei vain ole niin hyvä matikassa
Vierailija kirjoitti:
Jos tuota ei osaa laskea allekkain paperilla ja kynällä, niin tuskin osaa laskimellakaan laskea. Ehkä lapsi ei vain ole niin hyvä matikassa
Laskin tai tietokoneen laskentaohjelmat ovat työkaluja – eivät enempää eivätkä vähempää. Vähän niin kuin kuopan kaivaminenkin onnistuu kyllä lapiolla, mutta joskus on viisasta käyttää kauhakuormaajaa. Olennaisinta matematiikassa on kuitenkin tietää mitä tekee, miten ja miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskuesimerkki: "Eräässä kilpailussa oli ensin juostava kaupungin läpi, josta kertyi matkaa 4 km 300 m ja sen jälkeen kierrettävä puistolenkki 12 kertaa. Juostavan matkan koko pituudeksi tuli 28 km. Kuinka pitkä oli puistolenkki?" ap
Just, vastaus on 1.975 km ja sun mielestä tuo pitäisi pystyä laskemaan päässälaskuna?? Kumma juttu, ettei onnistunut.
Mä just äsken laskin päässä. Ja kai tossa kokeessa paperia ois saanu käyttää, ei vaan laskinta. En tiedä olisinko vitosella vielä osannut mutta ei se nyt mikään mahdoto n lasku ole, menee tasan kuitenkin.
Ehkä tarkoitus onkin, että isovanhempi ei kerro asiasta lapsen vanhemmille? Lapsen vanhemmat joko löytävät keskustelun internetistä tai eivät löydä. Minun kanssa ei onnistuisi enkä vastaavaa hyväksyisi. Puolustaisin omaa lastani.
Vierailija kirjoitti:
Osoitit lapsenlapsen heikkoudet ja tulet tänne kauhistelemaan. Missä on lapsen tukeminen ja yhdessä tekeminen? Mahtaako vanhemmat tietää että haukut lasta julkisesti?
Vierailija kirjoitti:
Osoitit lapsenlapsen heikkoudet ja tulet tänne kauhistelemaan. Missä on lapsen tukeminen ja yhdessä tekeminen? Mahtaako vanhemmat tietää että haukut lasta julkisesti?
Tämä on anonyymi keskustelupalsta. Aloittaja ei kertonut lapsen nimeä tai muita yksilöiviä tietoja. En näin ollen kutsuisi tätä keskustelua julkiseksi haukunnaksi.
Aloituksesta ei voi myöskään päätellä onko kyseessä tukeva ja yhdessä tekevä isovanhempi vai ei.
Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on toiset. Sinäkään tuskin osaat tehdä sujuvaa powerpoint-esitystä, vaikka osaat piirtää paperille.
Mutta silti onhan se huolestuttavaa, että ei perusjuttuja osata.
Turha silti nöyryyttää lasta.
Eihän lapset ja nuoretkaan osaa tehdä powerpoint-esityksiä vaikka sitä ilmeisesti yritit väittää.
Eikä aikuisetkaan, vaikka PP nykyään tekee sen esityksen käytännössä itse.
Aloitin juuri aikuisopiskelun ja voi elämä, millaisia esityksiä nuoretkin opettajat kehtaavat esittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat on toiset. Sinäkään tuskin osaat tehdä sujuvaa powerpoint-esitystä, vaikka osaat piirtää paperille.
Mutta silti onhan se huolestuttavaa, että ei perusjuttuja osata.
Turha silti nöyryyttää lasta.
Kyllä osaan, koska olin kirjanpitäjä vielä vuosi sitten. ap
Olen vielä työelämässä ja tehnyt myös kirjanpitoa. Toistaiseksi en ole tarvinnut kirjanpidossa powerpointia. Osaan kyllä käyttää ko. ohjelmaa.
Eli mitä tekemistä kirjanpidolla ja powerpointilla on keskenään. Vai teitkö pääkirjasta ja tase-erittelystä esityksen powerpointilla tilintarkastajalle?
Vierailija kirjoitti:
viidennes yläasteelle siirtyvistä ei osaa tai ei ymmärrä lukemaansa ja kirjoitustaitoa on heikosti. Näin ne äärivasemmiston tasapäistäminen etenee, kun ei sallita tukiopetusta. lapsiraukoista tehdään syrjäytyneitä, oikein urakalla. Näin Li lupasi.
Älä höpise.
Tukiopetusta saa, ja tuosta huonosti osaavasta porukasta suurin osa ei oo äidinkieleltään suomenkielisiä.
Etpä saisi ap äidinkielestä hääviä tulosta, jos teetätit.
Veukkaan että teetit eli panit pennun tekemään sen kokeesi.
Teetättämisessä siinä olisi ollut joku väliportaan pomo sinun ja kersan välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
viidennes yläasteelle siirtyvistä ei osaa tai ei ymmärrä lukemaansa ja kirjoitustaitoa on heikosti. Näin ne äärivasemmiston tasapäistäminen etenee, kun ei sallita tukiopetusta. lapsiraukoista tehdään syrjäytyneitä, oikein urakalla. Näin Li lupasi.
Älä höpise.
Tukiopetusta saa, ja tuosta huonosti osaavasta porukasta suurin osa ei oo äidinkieleltään suomenkielisiä.
Sinulla on hiukan harhainen käsitys Suomen ulkomaalaisväestön määrästä.
Persujen kakarat eivät opi suomea, koska niiden vanhemmatkin sönköttävät.
Vierailija kirjoitti:
Teetätit noin 10-vuotiaalla lapsella 9.luokan tehtäviä ja vaadit vielä laskemaan käsin. Millainen isovanhempi tekee näin?
Millainen aikuinen tuntee noin vähän Suomen koululaitoksen historiaa?
Oon 33 ja tiedän, minkä ikäisenä oppikouluun haettiin.
No ei noita nyt keskiverto mammakaan päässä laske. Paperilla ja kynällä toki mutta ei pelkästään päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskuesimerkki: "Eräässä kilpailussa oli ensin juostava kaupungin läpi, josta kertyi matkaa 4 km 300 m ja sen jälkeen kierrettävä puistolenkki 12 kertaa. Juostavan matkan koko pituudeksi tuli 28 km. Kuinka pitkä oli puistolenkki?" ap
Just, vastaus on 1.975 km ja sun mielestä tuo pitäisi pystyä laskemaan päässälaskuna?? Kumma juttu, ettei onnistunut.
Ap ei puhunut päässälaskusta. Mun aikoina ainakin ala-asteella laskettiin paperilla laskuja jakokulmien jne. avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
viidennes yläasteelle siirtyvistä ei osaa tai ei ymmärrä lukemaansa ja kirjoitustaitoa on heikosti. Näin ne äärivasemmiston tasapäistäminen etenee, kun ei sallita tukiopetusta. lapsiraukoista tehdään syrjäytyneitä, oikein urakalla. Näin Li lupasi.
Älä höpise.
Tukiopetusta saa, ja tuosta huonosti osaavasta porukasta suurin osa ei oo äidinkieleltään suomenkielisiä.Sinulla on hiukan harhainen käsitys Suomen ulkomaalaisväestön määrästä.
Persujen kakarat eivät opi suomea, koska niiden vanhemmatkin sönköttävät.
Onko? Pääkaupunkiseudulla lähes joka neljäs peruskouluikäinen on vieraskielinen. Yli 20% heittämällä.
Heikkoa luetun ymmärtämistä ja kirjoitustaitoa on kyllä myös suomen- ja ruotsinkielisilläkin, mutta vieraskieliset ovat vahvasti yliedustettuina.
Tukiopetusta saa kaikissa kouluissa, joiden tilanteen tiedän.
Toki seuraan asiaa enimmäkseen uutisoinnin ja tutkimuksen kautta omasta kuplastani. Sekä vieraskielisiä oppilaita että ei-koulusuuntautuneita, syrjäytymisvaarassa olevia suomenkielisiä on oman lapseni koulussa Tampereen keskustassa huomattavan vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen laskuesimerkki: "Asunnossa on kaksi huonetta, joista toinen on 5 m pitkä ja 3 m 50 cm leveä, toinen 4 m 50 cm pitkä, mutta 4 m leveä. Kuinka suuri on huoneiden pinta-alojen erotus?" ap
Ja miksi tätä ei saisi laskea laskimella? Koska saadaksesi laskimesta ulos oikean tuloksen, sun täytyy ymmärtää mitä oot laskemassa, ja sen mekaanisen toimituksen nyt voi tehdä miten vaan.
EI kymmenvuotiaana tommosia osaa laskea päässään!
Joo ja komppaan laskinta,jos ei osaa laskea,ei välttämättä ymmärrä,onko tulos oikea! Olen huono matikassa,enkä osaa laskea laskimellaEn osaa sanoa,onko tulos oikea.
Kyllä sitä vaan osattiin. Tai oli kyllä pakko osata, jos mieli päästä oppikouluun. Tosin ihan kaikkia tehtäviä ei tarvinnut osata päästäkseen sinne, mutta yli puolet tehtävistä kuitenkin. ap
Ennen iso osa lapsista jätti koulun siihen kansakoulun lisäluokkiin.
t. kansa- ja oppikoulun käynyt
Tämä tosin ei johdu siitä, että heillä ei olisi äly riittänyt. Kaikilla ei vain ollut mahdollisuuksia käydä kouluja, kun piti mennä tienaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Osoitit lapsenlapsen heikkoudet ja tulet tänne kauhistelemaan. Missä on lapsen tukeminen ja yhdessä tekeminen? Mahtaako vanhemmat tietää että haukut lasta julkisesti?
Missä kohdassa hän haukkui? Kertoiko nimen? Ei.
Ennemminkin hän toi esiin huolensa. Syypää huonoon tasoon löytyy esim. valtion johdosta.
Eli pöntöille vanhemmille vielä pöntömpiä lapsia.