Teetätin oppikoulun pääsykokeeni laskutehtäväosion 5. luokkalaisella lapsenlapsellani ja tulos oli järkyttävä
Hän ei osannut laskea käsin kuin kaksi tehtävää oikein. (Olisi kuulemma pystynyt parempaan suoritukseen, jos olisi saanut käyttää puhelimen laskinta.)
Kommentit (422)
No voi voi sentään. Tämän täytyy olla provo.
Isovanhemmalla ei ole minkään valtakunnan asiaa toimia noin. Käsittämättömän rajatonta!
Oppilaiden osaamisessa on tapahtunut selvä romahdus viimeisen viiden vuoden aikana. Pääkaupunkiseudulla romahdus on kuulemma alkanut jo aikaisemmin. Suurin notkahdus on tapahtunut Lapin ja itäisen Suomen pojilla, joiden taidot ovat selvästi alhaisimmat.
Verbi on TEETTÄÄ, ei teetättää.
Teetit siis.
Laskuesimerkki: "Eräässä kilpailussa oli ensin juostava kaupungin läpi, josta kertyi matkaa 4 km 300 m ja sen jälkeen kierrettävä puistolenkki 12 kertaa. Juostavan matkan koko pituudeksi tuli 28 km. Kuinka pitkä oli puistolenkki?" ap
Ajat on toiset. Sinäkään tuskin osaat tehdä sujuvaa powerpoint-esitystä, vaikka osaat piirtää paperille.
Mutta silti onhan se huolestuttavaa, että ei perusjuttuja osata.
Turha silti nöyryyttää lasta.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmalla ei ole minkään valtakunnan asiaa toimia noin. Käsittämättömän rajatonta!
Mielensäpahoittaja?

Kyllä osaan, koska olin kirjanpitäjä vielä vuosi sitten. ap
Pistareita teettävä isovanhempi, voiko olla ankeampaa? Kai siivoatte lapsenlapsen kanssa vessojakin, kun tulee käymään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmalla ei ole minkään valtakunnan asiaa toimia noin. Käsittämättömän rajatonta!
Mielensäpahoittaja?
Aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Laskuesimerkki: "Eräässä kilpailussa oli ensin juostava kaupungin läpi, josta kertyi matkaa 4 km 300 m ja sen jälkeen kierrettävä puistolenkki 12 kertaa. Juostavan matkan koko pituudeksi tuli 28 km. Kuinka pitkä oli puistolenkki?" ap
Just, vastaus on 1.975 km ja sun mielestä tuo pitäisi pystyä laskemaan päässälaskuna?? Kumma juttu, ettei onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Pistareita teettävä isovanhempi, voiko olla ankeampaa? Kai siivoatte lapsenlapsen kanssa vessojakin, kun tulee käymään?
Meillä pidettiin punnitus-orgioita. Koska mummon mielestä lapsi kasvoi väärällä tavalla.
Mitä nyt kasvoi 18-vuotiaaksi tismalleen omalla käyrällään. Malliesimerkki tasaisesta ja hyvästä kasvusta, sanoi neuvolan terkka, mutta tokihan mummo tiesi paremmin.
Toinen laskuesimerkki: "Asunnossa on kaksi huonetta, joista toinen on 5 m pitkä ja 3 m 50 cm leveä, toinen 4 m 50 cm pitkä, mutta 4 m leveä. Kuinka suuri on huoneiden pinta-alojen erotus?" ap
Sähän voisit yrittää tehdä sen sun lapsenlapsen matikankokeen. Ilman laskinta, katsotaan kuinka käy. Tai vaikka A-kielen kokeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskuesimerkki: "Eräässä kilpailussa oli ensin juostava kaupungin läpi, josta kertyi matkaa 4 km 300 m ja sen jälkeen kierrettävä puistolenkki 12 kertaa. Juostavan matkan koko pituudeksi tuli 28 km. Kuinka pitkä oli puistolenkki?" ap
Just, vastaus on 1.975 km ja sun mielestä tuo pitäisi pystyä laskemaan päässälaskuna?? Kumma juttu, ettei onnistunut.
Totta kai, aina parempi niin.
Vierailija kirjoitti:
Toinen laskuesimerkki: "Asunnossa on kaksi huonetta, joista toinen on 5 m pitkä ja 3 m 50 cm leveä, toinen 4 m 50 cm pitkä, mutta 4 m leveä. Kuinka suuri on huoneiden pinta-alojen erotus?" ap
Ja miksi tätä ei saisi laskea laskimella? Koska saadaksesi laskimesta ulos oikean tuloksen, sun täytyy ymmärtää mitä oot laskemassa, ja sen mekaanisen toimituksen nyt voi tehdä miten vaan.
Enpä osaa sanoa, millaisia laskutehtäviä 5. luokkaiset nykyään tekee, mutta kyllähän toimintatavat ja tarpeet ovat varmasti vuosien varrella muuttuneet. Omat lukiolaiset laskivat kaikki tehtävänsä tietokoneen laskuohjelmilla, jonne laskukaavan keksiminen ja syöttäminen oli se suurin homma. Tietenkin toivoisin, että nykyäänkin osattaisi laskea kynällä ja paperilla tuollaiset yksinkertaiset laskutehtävät.
Tytöt ja pojat, naiset ja miehet, älkää yhtään ihmetelkö, kun PISA-tulokset laskevat maassamme kuin lehmän häntä: lapsilta kun ei nykyään saa vaatia oikein mitään, ettei vaan mene "sielu" rikki ikuisiksi ajoiksi. Ja digitalisaatiolla voi pitkälti pyyhkiä pöytää, se ei tosiasiallisesti edistä lasten oppimista pätkän vertaa.
Olisiko joku esimerkki antaa noista tehtävistä?