SATOn vuokrat aivan järjettömiä
Nyt tuli Satolta lappu, että ensi vuonna vuokrani nousee yli 20 eurolla (korotuksen jälkeen pikkuyksiöstä vähän vajaa 600 €/kk ja asun Pohjois-Suomessa) Tämä ja viime vuosi meni ihme kyllä samalla summalla, mutta luultavasti nyt on hakusessa halvemman kämpän hakeminen. Sääli sillä tässä nykyisessä asunnossa on ollut mukava asustella.
Olen kuullut että ko. firma saattaa nostaa vuokria paljon kovemmallakin kädellä joten minun narinani parinkympin korotuksesta on varmasti monien mielestä pientä. Kertokaa muutkin kokemuksianne SATO vuokra-asumisesta ja vuokrien korotuksista.
Kommentit (51)
Me muutettiin tän kuun alussa ja hakuvaiheessa vuokra oli 54 neliön kaksiosta 727, sopimuksia allekirjoitettaessa 699 ja nyt nousee helmikuusta alkaen 723 euroon. Mun mielestä aika kallista, kun meidän piti itse maalata seinät ja asennuttaa laminaatit (matskut toki Saton piikkiin ja omasta halusta päädyttiin remppaamaan reikäisiä seiniä ja likaista mattoa). Mut toisaalta me ollaan kyl saatu aina vähän vaihtelevaa "palvelua" yksityisiltä vuokranantajilta, joten sillä ajateltiin yrityksen olevan "turvallisempi" vaihtoehto vuokrasuhteessa. Ja asunto on Keski-Suomessa.
Lisää näitä
Ps. Minulla vuokraan kuuluu myös vesi -ap
Siis miten voi vuokra olla 600e pienestä yksiöistä pohjoisessa? En tajua.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:18"]
Siis miten voi vuokra olla 600e pienestä yksiöistä pohjoisessa? En tajua.
[/quote]
Kyllä se voi nykyään olla. Eikä ole edes pahimmasta päästä, vieläkin kalliimpia on. -ap
Eikö Kontulassa saton vuokrat nousseet 50%?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:24"]Eikö Kontulassa saton vuokrat nousseet 50%?
[/quote]
No ei ihan siis mulla..100 e se kerralla nousi..sain kukaudessa kaupungin asunnon ja vuokra putos 200 eurolla!
Saton vuokrat ovat ihan markkinoiden mukaan hinnoiteltuja. Kalliimpia kuin kaupungin läävät mutta halvempia kuin vastaavat yksityiseltä vuokranantajalta. Yleensä ovat aika hyväkuntoisia ja uudehkoja kohteita.
kuunnelkaapa niitä meidän neiti -juttuja, kyllä niiden sävy yleensä onkin pilkallinen. Esim. miten meidän neiti ei suostunut panemaan kuin just ne tietynvaaleanpunaiset sukkikset tarhaan ja illalla meidän neiti jätti ruuan syömättä, kun oli syönyt jälkkärit ensin. Aamulla meidän neiti vahtais vaan telkkaria, kun pitäisi jo kiirehtiä pukemaan Jne.
Pikkuisännät taas ovat yleensä pikkuisännyydessään tomeria, äänekkäitä ja kekseliäitä.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:29"]
Saton vuokrat ovat ihan markkinoiden mukaan hinnoiteltuja. Kalliimpia kuin kaupungin läävät mutta halvempia kuin vastaavat yksityiseltä vuokranantajalta. Yleensä ovat aika hyväkuntoisia ja uudehkoja kohteita.
[/quote]
Ainakin Helsingissä SATOn vuokrat ylittää nykyään monessa kohteessa jopa yksityistenkin vuokranantajien vuokrat eikä asunnot ole läheskään aina uudehkoja tai edes hyväkuntoisia.
VVO on hinnoitellut itsensä vähän SATOa kohtuullisemmin, mutta myös VVO:n ei-arava vuokra-asuntojen vuokrat alkaa olemaan kalliimpia kuin nuo yksityisten vuokranantajien vastaavat.
Ainhan sitä voi ostaa oman, jos ei toisten sanelema hintataso miellytä. Vuokralla olet aina toisten armoilla. Itse en ainakaan voisi rakentaa talouttani moisen epävarmuuden varaan. Puhumattakaan siitä, ettei sivussa kerry mitään omaisuutta. Asunnon arvoa pystyy käyttämään esimerkiksi halvan lainan vivuttamiseen. Halvalla lainalla taas voi sijoittaa eteenpäin. Itse olen tällä tavalla tehnyt vajaassa 10 vuodessa rapiat 60 000€ likvidiä nettoa (siis verojen jälkeen). Samalla asuntovarallisuus on tietysti kasvanut.
Eikä tarvitse olla mikään Güllenburg, vaan onnistuu ihan tavikseltakin. Rahoitus näyttelee niin suurta osaa tavan kansalaisen elämässä, että on suorastaan käsittämätöntä miten pihalla pääosa porukasta on sen mekanismeista.
Me muutettiin 2012 Itä-Helsinkiin SATO:n asuntoon, 50neliötä, 2h + k. Vuokra oli silloin 690€, ja kun nyt muutimme pois 3 viikkoa sitten, vuokra oli 788€. SATO:n asunnot paskalaatuisia ja siihen nähden siis täysin ylihinnoiteltuja.
Muutin tähän 74 neliön kolmioon 2006. Vuokra oli hitusen vajaan 800 euroa. Joka vuosi nostettu ja nyt vuokra 1200.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:40"]
Ainhan sitä voi ostaa oman, jos ei toisten sanelema hintataso miellytä. Vuokralla olet aina toisten armoilla. Itse en ainakaan voisi rakentaa talouttani moisen epävarmuuden varaan. Puhumattakaan siitä, ettei sivussa kerry mitään omaisuutta. Asunnon arvoa pystyy käyttämään esimerkiksi halvan lainan vivuttamiseen. Halvalla lainalla taas voi sijoittaa eteenpäin. Itse olen tällä tavalla tehnyt vajaassa 10 vuodessa rapiat 60 000€ likvidiä nettoa (siis verojen jälkeen). Samalla asuntovarallisuus on tietysti kasvanut.
Eikä tarvitse olla mikään Güllenburg, vaan onnistuu ihan tavikseltakin. Rahoitus näyttelee niin suurta osaa tavan kansalaisen elämässä, että on suorastaan käsittämätöntä miten pihalla pääosa porukasta on sen mekanismeista.
[/quote]
Helsingissä ainakin pientenkin asuntojen hinnat on niin kovia, ettei pienituloinen tai välttämättä vähän isompi tuloisempikaan saa sellaiseen automaattisesti lainaa. Vaaditaan käsirahoja, joiden kerryttäminen on vähintäänkn haastavaa, kun jopa yksiössä asuessa vuokra syö palkasta 650-850e.
Raha tulee rahan luo. Jos sulla on ennestään omaisuutta tai hyvät tulot, niin rahat on helppo sijoittaa tuottamaan vielä lisää. Jos taas elät kädestä suuhun tai säästöön saamasi summat on pieniä, niin ei siinä omaisuus pääse kertymään, vaikka mitä tekisit.
Yh-kodit on toinen ylihinnoiteltu. Meillä 68 neliötä, vuokra 695e ja vuoden lopussa nousee 730e, eli 35 euroa. Muutetaan onneksi pois perheenlisäyksen myötä ja ei kyllä enää yh-kodeille hinnat on aivan tajutonta riistoa.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:47"]Yh-kodit on toinen ylihinnoiteltu. Meillä 68 neliötä, vuokra 695e ja vuoden lopussa nousee 730e, eli 35 euroa. Muutetaan onneksi pois perheenlisäyksen myötä ja ei kyllä enää yh-kodeille hinnat on aivan tajutonta riistoa.
[/quote]
Tämä vuokrahan on ihan edullinen, samoin tuo aikaisemmin mainittu itähelsingin vuokra. Ihan tyhjästä valittamista.
Huomio kaikille pienituloisille, asumistuen laskentakaava muuttuu 1.1. alkaen, itse laskin että vaikka käyn töissä ja palkkani on yli 2000, saan silti nyt kymppejä asumistukea ja 1.1. alkaen yli satasen! Lisäksi 1.9.2015 tulee työssäkäyvän suojaosuus, jolloin työssäkäyvän palkkaa ei huomioida 300 euron edestä. Eli asumistukeni nousee vielä lisää!
Olenkin saanut jo säästettyä melkoisen potin riihikuivaa rahaa, ja sen kun vielä tuplaan tai triplaan, aion karistaa tämän maan tomut jaloistani. Kunhan saan siis kupattua kaiken mitä minulle laillisesti kuuluu.
Jos olisin omaa asuntoa maksanut kaikki nämä vuodet kun olen saanut asumistukea, olisi lyhennykseni ollut 300-700 euroa kuukaudessa eli olisin velkainen ja sitten vielä siinä mielessä sidottu että entäs jos en saisikaan asuntoa myytyä?
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:48"][quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 17:47"]Yh-kodit on toinen ylihinnoiteltu. Meillä 68 neliötä, vuokra 695e ja vuoden lopussa nousee 730e, eli 35 euroa. Muutetaan onneksi pois perheenlisäyksen myötä ja ei kyllä enää yh-kodeille hinnat on aivan tajutonta riistoa.
[/quote]
Tämä vuokrahan on ihan edullinen, samoin tuo aikaisemmin mainittu itähelsingin vuokra. Ihan tyhjästä valittamista.
[/quote]
Ei kyllä ole meille edullinen ja Turun sosiaalitoimenkin mukaan ylihinnoiteltu. Katseltiin juuri asuntoa jossa on 77 neliötä ja vuokra 660e eli vähemmän kuin tässä vaikka neliöitä 9 enemmän.
Jos vuokra tuntuu korkealta, kannattaa muuttaa kauemmas metsään. Ei paraatipaikan asuminen ole mikään itseoikeus. Esimerkiksi asumistukea ei pitäisi myöntää kuin alueen halvimmille alueille. Eli esim. pääkaupunkiseudulla tukea annettaisiin vain johonkin Vantaa takarajan vuokra-alueelle, ei Hgin keskustan lähellekään.
Näin myös niiden keskusta-asuntojen hintataso itseasiassa laskisi, kun markkinalle ei pumpaittaisi rahaa muiden veronmaksajien ylläpitämäsä taikaseinästä.
Jep nousi 16€ tosta pikkukopperosta missä asun. Tykkään kämpästä mutta alkaa kohta olemaan liian iso vuokra. Asun Turun keskusta alueella.