Sinä jolle kertynyt ylipainoa...

Lihoin murrosiän alussa ala-asteella ja kasvoin painon kiinni yläasteella. Sen jälkeen olen olen välillä ollut liian laiha ja välillä ylipainoinen. Nyt ylipainoinen. Lihon aina suhteessa ja laihdun eron jälkeen.

Nyt muutama kilo ylipainoa. Mitat 157/57. Yli kuuden kympin ei ole kertynyt mutta aina välillä se luku lähenee. Joulun jälkeen taas alkaa go fat go. Sillä lähtee.

Aina pyörinyt luvuissa 52-60. Jo lapsena olin vähän pyöreä.

Olen aina ollut pyöreä. Tajusin jo lapsena olevani jotenkin huono, ihan sellaisista aikuisten minun kuulteni sanomista lausahduksista. Aikuisiällä olen pitänyt painon lievän ylipainon rajalla. Toisen lapsen jälkeen elämässä oli erittäin stressaava kausi, ja paino nousi muutamia kiloja, joita en saa pois. Pikemminkin siinäkin on tekemistä, ettei se nouse enempää, koska jostain syystä aloittamani vuorotyö näyttää sekoittavan oman elimistöni täysin. Teen sitä kausittain, ja joka kerran paino nousee, ihan syömisistä riippumatta, ja palautuu takaisin kun palaan säännölliseen päivätyöhön.

Omien lasten kohdalla olen tarkka siitä, että annan heille mieluummin aikaa ja huomiota kuin herkkuja (joita kyllä meillä saa syödä ihan vapaasti, ettei siitä tule kiellettyä hedelmää). Joskus on vaikea ymmärtää, miksi omat vanhemmat eivät puuttuneet omaan ylipainooni, koska siihen oltaisiin voitu puuttua monella lailla. 

Omassa elämässäni ylipaino ei näy niin, että olisin jostain jäänyt paitsi. Olen mielestäni ihan onnellinen ihminen. Nykyään, jos tapaan jonkun aikuisen ihmisen, jolla toisten ihmisten paino on jotenkin elämää suurempi asia, olen lähinnä hämmentynyt, kun itseäni ei toisten ulkonäkö niin hirveästi kiinnosta.

Syön liian vähän, koska en juurikaan pidä ruoasta. Siksi olen lihonut, aineenvaihdunta tehnyt tepposet.

Pysyin solakkana siihen asti kunnes kävin armeijan 24-vuotiaana. Armeijassa minut totutettiin n. 600-800 kcal siihen astista päiväannosta suurempaan ruokamäärään ja koska vihaan liikunnan harrastamista yli kaiken, ei kulutukseni sieltä poistuessa voi olla lähelläkään samaa tasoa.

Olin lapsena jo pikkuisen pullea, mutta teininä kokoa XS-S. Mä aloin lihoa n. 26 veenä kun olin työtön ja paljon liikuntaa vaatinut koirani kuoli. Oli huono hiilihydraattipitoinen ranskis-halpa uunimakkara-ruokavalio ja liikaa sohvalla pötköttelyä (koiran kanssa olin lenkillä 2-3 tuntia päivästä ja juoksin ja hiihdin). Sitten sain töitä ja siihen perään aika nopeasti lapset 3 kpl. Miehellä vuorotyö, ja esikoinen haastava dysfasia-ADD, ei oikein ehtinyt pitää huolta itsestään. +32 kiloa ja ikää nyt 44 v. Heräsin tilanteeseen viime kesänä, kun verenpaine oli koholla ja paino on hitaasti laskenut, nyt on -8,3 kiloa. Olen onnellinen, jos keväällä on 15 kiloakin poissa. Lähinnä olen vaihtanut perunan vihanneksiin ja vähentänyt voileipien syöntiä ja varon jauhoja ja sokeria (mahakin parani, kun jätin ne ruokavaliosta). Pulla - ja karkkihimo ei ole mua koskaan vaivannut.

Aloin lihoomaan 20 vuotiaana kun aloin seurustelemaan. Nyt ylipainoa 15 kiloa yhteensä näin 4 vuotta myöhemmin. Olen miettinyt pitäisikö minun erota jotta tämä masennus ja himassa makoilu loppuu.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:54"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 11:32"]

Lihoin ilman erityistä syytä ikävuosien 35-40 välillä. Painoa vaan tuli noin 30 kg vaikka mielestäni jatkoin elämistä kuin ennenkin. Siihen asti olin ollut (liiankin) hoikka ilman mitään tietoista painontarkkailua tai syömisten rajoittamista. Jokin luultavasti esim. hormonitoiminnassa vaan muuttui, niin että kalorinkulutus pieneni ja toisaalta nälkä on paljon useammin kuin ennen. Ennen saatoin ihan huomaamattani "unohtaa" syödä vaikka lounaan kokonaan, nyt taas on tilanne se että jo tunnin päästä tukevastakin ateriasta vatsa huutaa taas jotain syötävää. Enää en voi syödä sen mukaan mitä mieli tekee, kuten nuorempana, tai lihoisin varmasti 150-kiloiseksi. 

Olen yrittänyt laihduttaa useita kertoja, mutta tähän asti aina on nälkä vienyt voiton. Elämäntapamuutokset on johtaneet retkahduksiin ja entistä suurempaan ahmimishimoon ja näläntunteen sekoamiseen. Nyt on ajatuksissa että pakko olisi vaan sopeutua siihen että tällainen olen loppuikäni, ylipainoinen. Muuten painoni ei haittaa elämääni, mutta peilikuvaani tällaisena makkaraisena kaksoisleukaisena pötkylänä kyllä vihaan intensiivisesti.

[/quote]

JOkin hormoonitoiminnassa saattaa olla esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta...

[/quote]

Tätä epäilin itse ensimmäiseksi, koska meillä on suvussa erittäin paljon kilpirauhasongelmia, sekä yli- että vajaatoimintaa. Työterveyden ikäkausitarkastuksessa tuokin sitten tutkittiin ja ei ollut mitään vikaa kilppariarvoissa. Ja näin jälkeenpäin ajatellen kyllä sen uskonkin, että ei ole, minulla kun ei ole mitään muita vajaaatoimintaan liittyviä oireita ollenkaan. 

Samoihin aikoihin lihomisen kanssa alkoivat kyllä oireet jotka voisi esivaihdevuosiksi tulkita, esim. kuukautiskierto lyheni entisestä 31 päivästä 26 päivään ja PMS-oireet voimistuivat huomattavasti. Samoin iho alkoi nopeasti rypistyä ja hiukset harmaantua.

[/quote]

Terveyskeskuksessa otetaan yleensä vain pari arvoa. Kilpirauhasen toiminnasta kertovia arvoja on paljon enemmän. Itselläni nämä "terveyskeskusarvot" ovat viiterajoilla, muut pahasti pielessä. Terveyskeskuksen mukaan ei siis vajaatoimintaa, vaikka todellisuudessa kärsin pahasta vajaatoiminnasta. Suuuri sukurasite lisää riskiä huomattavasti.

2

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 13:05"]Syön liian vähän, koska en juurikaan pidä ruoasta. Siksi olen lihonut, aineenvaihdunta tehnyt tepposet.
[/quote]

Hahaa! Näinkö toimii anoreksia?!?

Varsinaista ylipainoa tullut vasta raskaus aikana, mutta hoikka en ole ollut koskaan. Normaalipainossa pysyin, kun söin 2 kertaa päivässä. Jotenkin on tuo nälän sieto iän myötä heikentynyt, eli ei pysty enää olemaan syömättä, niin en laihdukkaan. Nuo ylimmääräiset tullut tietty herkuista, mutta söin niitä ennenkin. Nykyään jopa vähemmän herkuttelen, kuin ennen ja liikun enemmän.

Lapsena ja nuorena olin hoikka. Opiskelemaan lähtiessä olin normaalipainoinen, mutta laihduin siitä vielä kymmenkunta kiloa. Olin liian laiha, en kuitenkaan anorektinen, vaikka läheiset sitä pelkäsivät. Valmistuttuani lähdin töihin ulkomaille ja siellä pulskistuin melkein huomaamatta. Oli kai koti-ikävä ja söin siihen. Tosin sitten viimeisenä vuonna ihrat karisivat ilman minkäänlaista kuuria. No, ehkä liikuin enemmän kuin ennen.

Kotimaahan palattuani pysyin muutaman vuoden hoikassa kuosissa, mutta sitten taas alkoi kertyä kiloja. Syy oli (ja on) huono selkä. Välillä on kausia, jolloin en pysty liikkumaan juuri yhtään. Aina kun selkä on paremmassa kunnossa ja liikunta on mahdollista, putoaa paino, nyt ei enää tosin niin helposti kuin nuorempana. Viimeinen hoikkuuskausi oli vähän toistakymmentä vuotta sitten. Nuori veljeni menehtyi ankaraan infarktiin ja se vei melkein jalat minunkin alta. Aloin sitten liikkua entistä enemmän, se helpotti surua, kun rääkkäsi kroppaa kunnolla. Paino putosi kesän aikana toistakymmentä kiloa. Muutaman vuoden kuluttua selkä taas kipeytyi ja lisäksi onnistuin lopettamaan tupakanpolton eli oli kaksi syytä kerätä ihraa luittensa ympärille. Välillä on ollut parempia kausia, sitten taas kivyt yltyvät ja massa kasvaa. Nyt taas on valoa tunnelin päässä. Ehkä pääsen kohta sauvalenkille, joka tekee hyvää selällekin. Jos saisi reilun kymmenen kiloa pois, olisin ihan tyytyväinen. Terv. Hyvin kehittynyt keskikeho

2

Ennen lapsia olin perus sohvaperuna. Kahden lapsen jälkeen ajattelin että NYT lähden kävelylenkille. Säännöllisesti ja aloin ottaa muutamia juoksuaskelia ja päätin että vaunut jää kotiin. Kohta juoksin sen kävelylenkin. Sitten pidensin matkaa ja kohta lisäsin kuntosalia. Sitten menin potkunyrkkeilyyn -hommasin pari lasta lisää ja huomasin taas olevani pullea.

Omat syyt lihominen on aina sohva ja syöminen liikaa.
Kun liikun paljon, voin syödä "mitä vaan" ja se on oikeasti paljon mitä pitääkin syödä kun liikkuu paljon tai ei jaksa.
Oma virheeni on että vähemmän aktiivisena liikujana syö samoin kuin liikkuessa paljon. Siinä se lopputulos on.
Painan saman mitä esikoisen ekalla neuvola käynnillä eli siihen tietysti voisi olla tyytyväinen mutta tiedostan että jos TAHDON Olla ensi vuonna timminä niin se vaatii liikkumisen. Minulle ei riitä vain se että laihtuu ruokavaliolla. Nyt ehtii ensi kesäksi jos tekee päätöksen ja minusta paras on vaan nousta ylös sohvalta.

Olen lihonut mukavuudenhalun vuoksi...intressit ovat muuttuneet ikää myöten. Ei jaksa sressata syömisiä ja kalorimääriä. Ja se sitten on nostanut painoa ylöspäin. Ehkä sitä joskus taas innostuu miettimään enemmän omaa ulkomuotoaan ja saa painoa pudotettua.

Kiinnostava ketju ilman syyllistystä...

En ollut lapsena lihava, aikuisena aloin lihoa, tai oikeastaan jo opiskeluaikana, mutta valmistuin suoraan kortistoon, ja silloin oli aika paha masennuskausi, ja söin suklaalevyn joka päivä, en kyllä syönyt hirveästi muuta ruokaa, mutta se riitti, kun ei liikkunut kuin lähikauppaan sitä suklaalevyä hakemaan.

Toisen kerran paino nousi kun olin yrittäjä ja kaukosuhteessa, yrittäjänä ollessa oli helppo napostella karkkia kun ei ollut asiakkaita, ja iltaisinkin tuli naposteltua kun oli miestä ikävä. 

Olen ollut aina huono nukkumaan, ja masennusta ja stressiä on ollut koko aikuisikä, en ole vaan saanut koskaan laihdutettua.

Tähän läskiyteen on kyllä tottunut, mutta ihan äärirajoilla paino on nyt, alkaa vaikuttaa terveyteen ja kun täytin 40v. niin ei todellakaan ole varaa enää lihoa, tässä painoluokassa olen pyörinyt jo yli vuosikymmenen.

Edelleen syön täysin väärin, oikeaa ruokaa todella vähän, elän joskus päiviä pelkällä jugurtilla ja suklaalla, olen todella uupunut ollut jo vuosia, ei vaan jaksa aloittaa laihduttamista kun koko elämä on yhtä kamppailua että jaksaako iltaan asti.

2