Pelottaa ja on paha olla

Yritän kuvailla tilanteemme lyhyesti. Olemme olleet mieheni kanssa jo pitkään yhdessä, naimisissa nyt 4 vuotta. Koko tuon ajan olemme yrittäneet saada perheenlisäystä. Tuloksena on ollut 3 keskenmenoa ja lukemattomia raskauteen johtamattomia kiertoja. Hedelmällisyydessä ei kummallakaan vikaa.

Mies on tehnyt työtä, jonka palkalla hän on elättänyt meitä molempia. Itse olen ollut nyt 3 vuotta yrittäjänä, mutta yritys ei ole alkanut vielä kannattaa. Tämä on ymmärrettävää alallani, jossa menestyvätkin yritykset ovat yleensä alkuvaiheessa pitkään tappiollisia. Nyt kuitenkin mies on väsähtänyt ja haluaisi vaihtaa kokonaan alaa. Lisäksi hän jää ensi kuussa työttömäksi. Hän sanoo, että ei löydä itsestään minkäänlaista motivaatiota etsiä enää saman alan töitä. Lisäksi ala on sellainen, että niitä töitä ei ole paljon tarjollakaan, joten sitä motivaatiota oikeasti tarvittaisiin että työtä ylipäänsä enää löytyisi.

Ostimme pari vuotta sitten perheasunnon. Nyt lainanlyhennykset ovat pahasti ylisuuria tuloihimme nähden, varsinkin jos mies ei löydä/halua enää aiempaa vastaavaa työtä. Alueella asuntojen hinnat ovat laskeneet ja lisäksi asuntoomme on jo omistusaikanamme osunut isompi remontti, jonka piti olla edessä vasta kymmenen vuoden kuluttua. Jos myisimme asunnon nyt, häviäisimme hirveät määrät rahaa emmekä pääsisi edes veloistamme eroon.

Tuntuu, että koko elämä on ihan levällään. Lasten hankinta tällaiseen tilanteeseen alkaa tuntua arveluttavalta, mutta olemme jo lähemmäs nelikymppisiä joten sitä ei voi enää lykätä. Varsinkaan kun näemmä meidän kohdallamme se ei onnistu mitenkään helposti. Jos minä joudun miehen väsymyksen vuoksi perheemme elättäjäksi, en tiedä tällä hetkellä ollenkaan, miten ihmeessä sen tulen tekemään. Todennäköisesti tarvitsen uuden koulutuksen sitä varten. Olen yrittäjänä juuri siitä syystä, että alallani on hyvin vähän palkkatöitä. Nekin mitä on, ovat surkeasti palkattuja pätkiä tällä hetkellä. Lisäksi lapsettomana naisena työllistyminen voi olla jo muutenkin vaikeaa, joten paremmin työllistävälle alalle olisi varmaankin lähdettävä. Kun yritän miettiä, mikä ala voisi olla hyvä, aivot lyövät tyhjää.

Pahin pelkoni on, että mies jättää minut kun niitä lapsia ei saada aikaiseksi. Asia on hänelle todella tärkeä. Toisaalta pelkään sitäkin vaihtoehtoa, että raskaus vihdoin alkaa ja jatkuu loppuun asti, ja saamme sen kauan toivotun lapsen. Miten selviytyisimme tässä tilanteessa, jos meitä olisi vielä kolmaskin suu ruokittavana ja entistä vähemmän aikaa töiden etsimiseen ja tekemiseen? Jos lapsihaaveesta luovuttaisiin pysyvästi, voisimme yrittää saada tämän ison asuntomme vuokralle ja muuttaa itse pienempään. Taloushuolet helpottaisivat näin jonkin verran. Mutta jos nyt luovumme tuosta haaveesta, jäämme kokonaan lapsettomiksi.

Olen todella ahdistunut. Miehellä on välillä valoisampia päiviä ja hän vaikuttaa siltä, että jaksaisi sittenkin aloittaa työnhakua. Sitten toisina päivinä hän on kuin takalistoon ammuttu karhu ja selostaa sitä, kuinka kamala se hänen nykyinen alansa on, ja että hän ei halua enää sellaisiin hommiin takaisin.

Olisiko kenelläkään neuvoja? Miten lähtisitte purkamaan tilannetta? Omat ajatukseni ovat jo sellaista puuroa, että olen vähällä menettää toivoni kokonaan.