Hei, suulas ihminen! Oletko miettinyt, miksi puhut niin paljon? Onko se jotain jännitystä tms?
Tulee mieleen, että onko ihminen jotenkin paniikissa ja pälättää siksi niin hysteerisesti eikä meinaa ollenkaan lopettaa. Miksi puhutte paljon? Mietittekö koskaan, miltä vastapuolesta tuntuu, kun ette kuuntele vaan puhutte koko ajan?
Kommentit (23)
Hei sinä tuppisuinen hämäläinen miksi et saa suutasi auki kuin ihmetellessäsi…
https://sndp.mediadelivery.fi/img/978/200189150.jpg
Itsekkäät ihmiset eivät osaa kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Joo, mulla se johtuu nimenomaan jännityksestä
No oletko miettinyt, miltä toisesta osapuolesta tuntuu? Miksi et kuuntele, miksi et päästä toista menemään?
Todella raskasta kuunnella etenkin töissä, kun itse yrittää työskennellä rauhassa. Toinen selittää kauppareissut ja mitä mies milloinkin on tokaissut missäkin tilanteessa. Todella korkea kynnys antaa palautetta että vähempikin riittää, kun toinen ei selvästi tajua typeryyttään. No hammasta purren kuuntelen ja ainahan se jossain kohtaa loppuu,kun ei itse reagoi juurikaan... Ihmeen pitkään silti aina jaksaa jatkaa. Ja tietysti nauraa kaikelle mahdolliselle.
Epäilen älykkyyttä ja tilannetajuan puutetta.
Jotkin nyt vain ovat moottoriturpia. Ei sille mitään voi. Keksivät vaikka tikusta asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Hei sinä tuppisuinen hämäläinen miksi et saa suutasi auki kuin ihmetellessäsi…
https://sndp.mediadelivery.fi/img/978/200189150.jpg
Kyllä minä puhuisin mutta kun sinulta ei saa suunvuoroa ja sitten katsot syyttävästi jos keskeytän!
Vierailija kirjoitti:
Joo, mulla se johtuu nimenomaan jännityksestä
Ja jännität mitä?
Parempi turhanpäiväinen pälättäjä kuin ilkeäluonteinen, katkeroitunut vanhapiika joka kenellekään ei kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Parempi turhanpäiväinen pälättäjä kuin ilkeäluonteinen, katkeroitunut vanhapiika joka kenellekään ei kelvannut.
Näiden välissä ei siis ole mitään ja ne ovat vastakohtia??
Vierailija kirjoitti:
Parempi turhanpäiväinen pälättäjä kuin ilkeäluonteinen, katkeroitunut vanhapiika joka kenellekään ei kelvannut.
:D en kyllä ymmärrä yhtään miten nämä liittyy pälättäjään tai on sen vastakohtia jonkun mielestä? No mutta, kuten tuolla aiemminkin totesin, epäilen älykkyyttä monessa tapauksessa...
Itse siis kestän pälättäjiä huonosti, mutta olen silti tilannetajuinen, osaan keskustella, olen nokkela ja ymmärrän hyvin huumorin monet tasot. En siis ole tuppisuu enkä ilkeä, en edes vanhapiika :D Tyhjännauraminen ei ole huumoria, vaan täyttää vain tyhjyyttä ilmaisussa. Pälätys samoin, kun vain saa sanottua mitään asiapitoista eikä ymmärrystä ole mennä syvemmälle juuri missään... rasittavaa kuulijalle!
Pitää puhua päälle. Tuppisuita pidetään kehareina lähes kaikkialla maailmassa.
En minäkään puutu tympeään ja tylsään persoonattomaan olemukseesi. Toisille vaan on annettu vähemmän ja hyväksyn sen.
Minä myös olen sellainen, etten kestä "tyhjänpuhujia". Pakenen paikalta, jos vaan mitenkään pääsen. Vesijumpparyhmäämme on tullut sellainen pälättäjä, että en viitsi enää kovin paljon aikaisemmin mennä pukuhuoneeseen, kun siellä se höpötys taas alkaa. Voi hemmetti sentään!
Minä
Pelkään vaivaantunutta hiljaisuutta. Heti kun puhe taukoaa pari sekuntia niin tuntuu vaivaantuneelta ja pakko puhua jotain. Mies on taaa tuppisuu joka on mieluummin hiljaa kuin puhuu turhaa. Minä aina häpeän yleisissä tilaisuuksissa häntä kun ei puhu vaan minä saan hoitaa kaiken puhumisen.
Ymmärrän jännityksen. ADHD:n myös. Joskus on myös (oikea seura ja tilanne) kiva höpöttää, jos kaikille sopii. Joskus on ihanaa hiljaaolo, yksin tai muiden seurassa. Tilannetaju vaihtelee ihmisillä, ja muiden huomioiminen. Älykkyyskin. Tai itsekeskeisyys. Jotkut on aina samanlaisia, muttei kaikki. Mulla esim. vaihtelee, mutta inhoan kun on jossain tilanteessa/seurassa/elämäntilanteessa leimattu joksikin, ja sitten siitä ei pääse eroon. Vaikka sanoisi että olen opetellut hiljaisemmaksi (vaikka teidän seurassa, mutta toisessa seurassa höpöttäjästä just tykätään), niin ovatko huomanneet? Vai jatkuuko leimaaminen ja tympeät asenteet (itseäni kohtaan, vai muutenkin?), usein jatkuu. Vaikka pyytäisi ihmisiä katsomaan asiaa niin eivät halua vetää asiaa uusiksi päässään. Menetetty silloin kivat asiat, kun ihmisen yrittämistä, tai muutosta ei arvosteta tai huomata tai haluta poistaa vanhoja asenteitaan ja alkaa suhtautua eri tavalla. Suru. Minulle käynyt näin, eikä ne arvostelijat halua muuttaa itsessään mitään, vaikka minä tein työtä ja muutin itseäni/käytöstäni/puheitani. Ei anneta uutta mahdollisuutta vaikka ensin vaadittu muutosta tai pilkattu siitä millainen oli. Kuka silloin, muutenkaan, oli "huono"? Jos oli kukaan. Vai kiusaajat.
P.S. Sille joka valitti työpaikan "yleisradiosta", ymmärrän sen ihan hyvin ja kehut sulle kun jaksat, just se tilannetaju, myös kohtuus, on a ja o. Jopa sanoisin että huomauta nyt hyvä ihminen vaikka useamminkin, jos töitä häiritsee toisen kauppalistat. Joku kohtuus. Ite olen ottanut vastaan ja miettinyt itseäni, jos huomautettu, ja yrittänyt muuttaa, tilanteen mukaan, itseäni, jos on aiheellista ollut. Muut sitten eivät ole sen jälkeen vastaavasti monestikaan "päätään putsanneet" eli vaikka hyväksyneet porukkaan enää .Sattuu, kun yrittää ja nöyrtyy näkemään "virheensä", jos on, ja muuttaa itseään, käytöstään, mutta ne kritisoijat sitten eivät. (yleinen huomautus, ei liittyen siihen kommentoijaan joka oli mielestäni oikeassa ja yrittänyt jaksaa).
Kommentoija465 kirjoitti:
Ymmärrän jännityksen. ADHD:n myös. Joskus on myös (oikea seura ja tilanne) kiva höpöttää, jos kaikille sopii. Joskus on ihanaa hiljaaolo, yksin tai muiden seurassa. Tilannetaju vaihtelee ihmisillä, ja muiden huomioiminen. Älykkyyskin. Tai itsekeskeisyys. Jotkut on aina samanlaisia, muttei kaikki. Mulla esim. vaihtelee, mutta inhoan kun on jossain tilanteessa/seurassa/elämäntilanteessa leimattu joksikin, ja sitten siitä ei pääse eroon. Vaikka sanoisi että olen opetellut hiljaisemmaksi (vaikka teidän seurassa, mutta toisessa seurassa höpöttäjästä just tykätään), niin ovatko huomanneet? Vai jatkuuko leimaaminen ja tympeät asenteet (itseäni kohtaan, vai muutenkin?), usein jatkuu. Vaikka pyytäisi ihmisiä katsomaan asiaa niin eivät halua vetää asiaa uusiksi päässään. Menetetty silloin kivat asiat, kun ihmisen yrittämistä, tai muutosta ei arvosteta tai huomata tai haluta poistaa vanhoja asenteitaan ja alkaa suhtautua eri tavalla. Suru. Minulle käynyt näin, eikä ne arvostelijat halua muuttaa itsessään mitään, vaikka minä tein työtä ja muutin itseäni/käytöstäni/puheitani. Ei anneta uutta mahdollisuutta vaikka ensin vaadittu muutosta tai pilkattu siitä millainen oli. Kuka silloin, muutenkaan, oli "huono"? Jos oli kukaan. Vai kiusaajat.
P.S. Sille joka valitti työpaikan "yleisradiosta", ymmärrän sen ihan hyvin ja kehut sulle kun jaksat, just se tilannetaju, myös kohtuus, on a ja o. Jopa sanoisin että huomauta nyt hyvä ihminen vaikka useamminkin, jos töitä häiritsee toisen kauppalistat. Joku kohtuus. Ite olen ottanut vastaan ja miettinyt itseäni, jos huomautettu, ja yrittänyt muuttaa, tilanteen mukaan, itseäni, jos on aiheellista ollut. Muut sitten eivät ole sen jälkeen vastaavasti monestikaan "päätään putsanneet" eli vaikka hyväksyneet porukkaan enää .Sattuu, kun yrittää ja nöyrtyy näkemään "virheensä", jos on, ja muuttaa itseään, käytöstään, mutta ne kritisoijat sitten eivät. (yleinen huomautus, ei liittyen siihen kommentoijaan joka oli mielestäni oikeassa ja yrittänyt jaksaa).
Jaksoiko joku lukea tuon?
Olin ennen hiljainen ja ihmettelin ihmisiä, jotka vain puhuivat ja puhuivat, jopa keskeyttivät toisen puheen. Nyt olen itse löytänyt itsestäni taukoamattoman hölisijän ja keskeyttäjän.
Se alkaa tilanteissa, joissa olen todella stressaantunut, eikä minulla ole voimavaroja keskittyä siihen toiseen ihmiseen. Tai on kiire, eikä minulla mitenkään olisi aikaa kuunnella hänen kuulumisiaan tai jos hän vaikka alkaisi pidemmin pohdiskelemaan niin, ettei siitä enää kehtaisikaan lähteä pois, vaan joutuisi kohteliaasti kuuntelemaan. Siksi huomaan koettavani tukahduttaa kaiken tilan, jottei toinen alkaisi puhua.
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen hiljainen ja ihmettelin ihmisiä, jotka vain puhuivat ja puhuivat, jopa keskeyttivät toisen puheen. Nyt olen itse löytänyt itsestäni taukoamattoman hölisijän ja keskeyttäjän.
Se alkaa tilanteissa, joissa olen todella stressaantunut, eikä minulla ole voimavaroja keskittyä siihen toiseen ihmiseen. Tai on kiire, eikä minulla mitenkään olisi aikaa kuunnella hänen kuulumisiaan tai jos hän vaikka alkaisi pidemmin pohdiskelemaan niin, ettei siitä enää kehtaisikaan lähteä pois, vaan joutuisi kohteliaasti kuuntelemaan. Siksi huomaan koettavani tukahduttaa kaiken tilan, jottei toinen alkaisi puhua.
On kiire? Miksi et sitten irtaudu tilanteesta, vaan alat puhua hysteerisesti?
Joo, mulla se johtuu nimenomaan jännityksestä