Hei, suulas ihminen! Oletko miettinyt, miksi puhut niin paljon? Onko se jotain jännitystä tms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ennen hiljainen ja ihmettelin ihmisiä, jotka vain puhuivat ja puhuivat, jopa keskeyttivät toisen puheen. Nyt olen itse löytänyt itsestäni taukoamattoman hölisijän ja keskeyttäjän.

Se alkaa tilanteissa, joissa olen todella stressaantunut, eikä minulla ole voimavaroja keskittyä siihen toiseen ihmiseen. Tai on kiire, eikä minulla mitenkään olisi aikaa kuunnella hänen kuulumisiaan tai jos hän vaikka alkaisi pidemmin pohdiskelemaan niin, ettei siitä enää kehtaisikaan lähteä pois, vaan joutuisi kohteliaasti kuuntelemaan. Siksi huomaan koettavani tukahduttaa kaiken tilan, jottei toinen alkaisi puhua.

On kiire? Miksi et sitten irtaudu tilanteesta, vaan alat puhua hysteerisesti?

Esimerkiksi työpaikalla tilanteesta on hankalaa irtaantua, vaan on sinniteltävä sen loppuun. Puhumalla tauotta tilanteen voi myös saada päättymään nopeammin.

Vapaa-ajalla esim. tuttavan kadulla tavatessani hölisen omiani, jottei toinen ehtisi alkaa selittää omaa asiaansa ja sitten totean, että olisin halunnut rupatella pidempään, mutta harmi kun pitää just nyt mennä. Tämä siis silloin, kun toisen kanssa ei tahdo viettää yhtään pakollista enempää aikaa ja tahdon hänestä vain eroon.

Varsinkin nyt etätyöaikana minua on rasittanut niin maan penteleesti ihmiset, jotka pitävät etäkokouksissa useiden minuuttien pituisia, täysin sisällöttömiä puheenvuoroja, eivätkä edes vedä missään välissä henkeä niin, että heidät pystyisi keskeyttämään. Tuskaaaaaa!!! Monesti olen ajatellut, että kokouksen olisi voinut hoitaa alle puolessa siitä ajasta, joka siihen todellisuudessa käytettiin, jos kaikki vain ilmaisisivat itsensä napakasti ja keskustelu pysyisi aiheessa.

Raivostuttaa tuollaiset aikavarkaat 😡

Joku palstalla halusi keskustelua tästä aiheesta. Nostan.