Olipa kiva huomata että lapsen luokalla on aktiivisia vanhempia
eihän nyt tokaluokkalaisia enää luokkaan saateta, pihalle toki vielä moni vie
Kommentit (33)
opettajaa ja esittäytymässä? Musta ainakin oli hieno juttu että niin moni vanhempi oli mukana.
Minusta tuo oli ylihuolehtivaisuutta, kyll kakkosluokkalaisen pitää jo itse osata mennä luokkaan ekana päivänä!
Pihalle piti jättää ja sieltä opettajat tulivat hakemaan ja sinne myös palauttavat. Olisi kiva ollut nähdä koululuokka sisältä, mutta ei niin ei.
opettajaa ja esittäytymässä? Musta ainakin oli hieno juttu että niin moni vanhempi oli mukana.
siellä oli varmaan yli puolet vanhemmista, ja opettaja pyysi meidät sisään. Opettaja esitteli itsensä lapsille ekaksi ( kädestä pitäen jokiasen) ja sitten esittäytyi meille.
Ei kai nyt tokaluokkalaisia luokkaan tarvitse saattaa. Ekaluokkalaisen kohdlla ymmärtäsiin vielä tuon.
mutta lapset juoksivat yksin luokkaan ja me poistuimme.
nähdään tuttuja naamoja. En meillä menty muuten edes ekaluokkalaisten perässä luokkaan, saatika isompien. Mitä te siellä luokassa teitte?
Ekaluokalla ope saan sanoi, monelta koulu loppuu ja niin edelleen. Työrauha kouluun, eiks vaan?
mutta ei kyllä silti tulisi mieleenkään luokkaan viedä tokaluokkalaista, vanhempainillat on sitä varten että esittäydytään ja jutellaan opettajan kanssa. Varmasti ekana päivänä opettajalla on muutakin tekemistä kuin rupatella vanhempien kanssa, varsinkaan tokaluokkalaisten!!
ensin kerääntyneet jonoon. Vanhemmat kävimme vaan moikkaamassa uutta opea ja esittäytymässä. Kyllä se musta on ihan kohteliasta uutta opettajaa kohtaan. Ja ihan itse ope pyysi luokkaan sisälle meidät hetkeksi ja ei varmaan työrauhaa häirinnyt. Kyllä minusta opettajana ainakin olisi kiva että lasten vanhemmat osallistuu mahdollisimman paljon.
toivotettiin tervetulleiksi. Ja viime vuoden opettajakin oli aidosti positiivisesti yllättynyt luokkamme vanhempien osallistumisesta ja mukana olosta¨. Meidän koulussa tehdään paljon juttuja liittyen koulutyöhön missä vanhemmat on mukana ja myös illanistujaisia vanhempien ja opettajien kesken ilman lapsia. Mielestäni myös tämän aamuinen lisää vanhempien yhteishenkeä mikä on hyväksi myös oppilaille ja helpottaa open työtä
opettajat kutsuivat yksitellen ja luokka kerrallaan etuovelle.
Joten koulun pihalla oli todella paljon porukkaa. Kyllä siinä moni yksinäinen, pieni toka- ja kolmasluokkalainenkin olisi ollut sen ihmismuurin takana ihmeissään että koska on hänen vuoronsa... Että ihan hyvä että vanhemmat niin aktiivisesti oli ekana koulupäivänä mukana saattamassa.
Koulun ja kodin yhteistyö on meilläkin tiivistä. Lapseni käy englanninkielistä koulua, ja suuri osa oppilaista tulee monikulttuurisista kodeista. Samoin opettaja on just saapunut Suomeen, joten hänkin tarvitsee tukea suomalaisessa yhteiskunnassa. vanhemmat voi osaltaan auttaa.
että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsensa koulusta ja uudesta opettajasta. Vanhempainilta ja vanhempainvartit ovat sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, myöhemmin syksyllä. Totta hitossa haluan nähdä, millainen ihminen opettaa lastani!
Sinänsä on tietysti niin, ettei hän meitä vanhempia erota ja muista lyhyen ovensuutapaamisen perusteella, mutta tuskin nyt voi pahanakaan pitää sitä, että lasten vanhemmat ovat kiinnostuneita tapaamaan meidät. Ja koko äitikaarti poistui kyllä heti, kun hän oli tervehtinyt lapsia.
Eli komppaan tätä:
toivotettiin tervetulleiksi. Ja viime vuoden opettajakin oli aidosti positiivisesti yllättynyt luokkamme vanhempien osallistumisesta ja mukana olosta¨. Meidän koulussa tehdään paljon juttuja liittyen koulutyöhön missä vanhemmat on mukana ja myös illanistujaisia vanhempien ja opettajien kesken ilman lapsia. Mielestäni myös tämän aamuinen lisää vanhempien yhteishenkeä mikä on hyväksi myös oppilaille ja helpottaa open työtä
Samoin koko koulun pihalla näin paljon isiä, varmaan yhtä paljon kuin äitejä. Musta se on vain hienoa, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsiensa koulunkäynnistä, samalla siellä tapaa kavereiden vanhempia, muuta henkilökuntaa yms. On se varmaan niillekin kiva, että vanhemmat arvostaa niiden työtä ja tahtoo olla mukana. Varmaan auttaa ongelmatilainteiden selvittelyssä ja vaikuttaa koulun ilmapiiriin osaltaan sekin.
Musta on aivan hullua että yhä pienempiä yritetään saada itsenäisiksi ja yksin pärjääviksi, onkok se oikeasti lapsen etu vai aikuisen helpotus? Sitä voi miettiä jokainen kohdallaan. Tokaluokkalaiseni osaa kyllä mennä kouluun, siitä ei ole kyse, mutta toki haluan tavata lapsen opettajan ja lapsillekin on varmasti kivaa kun tietävät että vanhemmat on kiinnostuneita ja mukana uudessa tilanteessa. t. ap
ja muutkin, joiden mielestä tokaluokkalainen ei vielä ole niin iso ja aikuinen (kun on jo ihan 8-vuotias!) etteikö häntä voisi jopa luokkaan saattaa.
En ymmärrä miksi vanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita lastensa uudesta opettajasta ja koululuokasta, sekä toisista vanhemmista leimataan heti ylihuolehtivaisiksi? Eikös ole hyvä, että luokan vanhemmat haluavat tutustua opettajaan ja toisiin vanhempiin? Miksi lapset pitäisi jättää koulun pihaan? Työrauhaa tuskin häiritsee se, että vanhemmat käyvät luokassa aamulla hetken olemassa? Tuskin ne vanhemmat sinne luokkaan koko päiväksi jäivät?
Minusta tässä maassa vaaditaan lapsilta heti liikaa aikuismaisuutta, heti pitää pärjätä ja jo 1-vuotiaiden pitää suurin piirtein osata lukea...
lapsen oikeutta olla lapsi enkä koe meitä ylihuolehtivaisiksi. Mulle on vaan tärkeää että tiedän lapsen open ja tunnen luokkatovereiden vanhemmat. On paljon helpompi lähestyä muita vanhempia tai ottaa yhteyttä asiassa kuin asiassa kun ovat tuttuja. Ja uskon että lapsillekkin tuo turvaa se että tietävät vanhempien tuntevan toisensa ja että yhteisitä säännöistä voidaan sopia. Ja kodin ja koulun yhteistyö ei varmaan koskaan voi olla liian tiivistä ainakaan negatiivisessa mielessä. ap
Minusta tuo oli ylihuolehtivaisuutta, kyll kakkosluokkalaisen pitää jo itse osata mennä luokkaan ekana päivänä!
On se kyllä ihme kun Suomessa lapsia on pakko itsenäistää ja jättää yksin huolehtimaan asioistaan niin pienenä kuin suinkin!
Ei se, että on kiinnostunut lapsen asioista - kuten niinkin tärkeästä asiasta kuin koulusta! - ole mikään merkki ylihuolehtivaisuudesta, vaan huolenpidosta ja välittämisestä.
Vein tokaluokkalaista kouluun ja ajattelin mielessäni että olenko ainoa. Ilokseni huomasin että melkein kaikkien luokkatovereiden vanhemmat tai toinen oli myös paikalla. Uusi ope oli vähän hämmentynyt kun kaikki marssittiin oppilaiden perässä luokkaan.