Koska miehen lasten yökyläilyt loppuvat?
Vihaan mieheni lapsia. Koska yökyläilyt loppuvat? Kokemuksia? Lapset nyt kakkosella ja kutosella.
Kommentit (120)
Olen usein miettinyt, että kuinka moni äiti- tai isäpuolista aidosti pitää puolisonsa lapsista? Miehelläni on nyt 9-vuotias poika, joka asuu äitinsä kanssa toisella paikkakunnalla n. 200km päässä. Poika on meillä joka toinen vkl. Aluksi kaikki oli ihan ok, mutta olen valitettavasti ajan kuluessa ruvennut inhoamaan poikaa ja ahdistuneena odotan viikonloppuja kun hän tänne meille tulee. En tietenkään haluaisi tuntea lasta kohtaan näin, mutta hän ei yksinkertaisesti ole tuonut meille viime vuosina mitään positiivista. Lapsen äidin kanssa mitään pienimpiäkään asioita ei voi sopia tappelematta. Äitinsä luona pojalla ei ole mitään sääntöjä eikä kuria. Koulussa poika käyttäytyy todella huonosti, kiusaa ja käy muiden lasten päälle, jopa opettajien päälle on käynyt, valehtelee ja käyttäytyy aggressiivisesti. On käynyt psykologilla yms mutta mistään ei ole apua. Täällä meillä ollessa valehtelee minkä kerkeää, varastaa, huutaa ja möykkää. Jos vähänkin korottaa ääntä, kakara rupeaa rääkymään, kun ensin itse hyppii seinille. Viime kesänä satutti useaan otteeseen pientä koiranpentuamme. Suoraan sanottuna kakara on ihan hullu, eikä mikään auta!!! En vaan jaksa. Olen jopa miettinyt mieheni jättämistä tämän vuoksi...
En ikinä voisi satuttaa lasta, mutta välillä mieheni poika saa sappeni niin lujaa kiehumaan että tekisi mieli kuristaa.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 22:43"]
Voin kuvitella että olet juuri samanlainen kuin mun isän vaimo, tuntuu pahalta miehesi lasten puolesta jos joutuvat sua pitkäänkin katsomaan! Voin kyllä senkin luvata että kun lapset jossain vaiheessa tajuavat että sä et heistä pidä niin koko juttu kääntyy sua vastaan :D Mitäpä jos vaikka kaivaisit ne hiekat sieltä vakosesta ja yrittäisit nauttia elämästä.. Ja jos miehen haluat elämässäsi pitää niin suosittelen että alat tulla toimeen lasten kanssa, katsoa kun isälle ne lapset aika usein on se ykkös prioriteetti :)
[/quote]
Kaikki pääsisivätkin helpommalla, jos olisivat vähän vähemmän aikaa! Heidän ei tarvitsisi katsella mua ja päinvastoin!
En usko, että ap:n miehellä on nuorempiinkaan lapsiinsa (jos nyt ovat hänen ja ap:n yhteisiä) mitään oikeaa suhdetta, jos aiemman liiton lapsiin suhtautuu kuin väkisin kylään tuppautuneisiin naapureihin. Todella surullista, että vieraantuu omista lapsistaan niin, että toivoo etteivät kävisi kylässä. Idiootti äijä.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 23:23"]
En usko, että ap:n miehellä on nuorempiinkaan lapsiinsa (jos nyt ovat hänen ja ap:n yhteisiä) mitään oikeaa suhdetta, jos aiemman liiton lapsiin suhtautuu kuin väkisin kylään tuppautuneisiin naapureihin. Todella surullista, että vieraantuu omista lapsistaan niin, että toivoo etteivät kävisi kylässä. Idiootti äijä.
[/quote]
Ei mieheni toivo, etteivät hänen lapsensa kävisi kylässä. MINÄ toivon niin. Mieheni toivoo, että käyvät, mutta ei hänkään heitä kyllä väkisin haluaisi täällä pitää, kun lapset itse esimerkiksi sanovat, että toivoisivat pääsevänsä kavereiden luo.
Ja kyllä, yhteiset lapsemme ovat tosiaan yhteisiä, eli mieheni on heidän isänsä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 12:10"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 12:00"]
Kaksi saatana
[/quote]
Mikä sekopää nyt ilmesty palstalle?
[/quote]
Haha. Toi oli 2. Mutta kun vituttaa kun tätä ei korjata niin laitoin noin kun hermostuin. Ei hätää, en ole hullu.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:23"]
Täällä myös lasketaan vuosia toiveikkaana.
[/quote]
en usko että noin ajattelevat ihmiset voivat koskaan ihan oikeasti olla onnellisia. Se tyytymättömyys omaan elämään ei ole niiden lasten vika...
et tule olemaan onnellinen silloinkaan kun kumppanisi lapset ovat aikuisia, veikkaukseni on tämä. On ihmistyyppi joka on esim. toooosi onneton kun lapset on pieniä, pitää ottaa avioero, että saa olla enemmän erossa lapsista, sitten kuitenkin ollaan onnettomia, uudenkaan kumppanin kanssa ei natsaa, taas ero, lapset jo aikuisia, eivät kyläile enää, mutta silti elämä on hapanta...
eikä tää nyt millään pahalla, väsyyhän sitä lapsiin välillä, jopa omiinsa, mutta ei silti tosissaan laske mitään vuosia, että koska ei tartte enää niiden kanssa elää.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 12:34"]

Totta kirjoitat. Eihän se onni tule odottamalla, sitten kun....... Vaan se onni on tässä päivässä. Miten jaksan tämän päivän klaarata, mitä itse voisin tehdä, että tilanne olisi parempi. Aikuisena ainakin voisi yrittää siirtää vihansa syrjään ja tutustua siihen pieneen tokaluokkalaiseen. Kysyä, mitä sinulle kuuluu? Pieniähän nuo lapset vielä ovat ja TÄYSIN syyttömiä tilanteeseen. Tee sinä aloite, jos miehesi vaikka on niin toope, että kokee omat lapset taakkana.
Meidän lapset ovat käyneet isänsä luona vielä päästyään ylioppilaiksi. Opiskeluaikana ovat välillä olleet siellä koko kesänkin.
Ap:n kannattaisi puhua ongelmasta miehensä kanssa, jolloin mies voisi päättää, haluaako ylipäätään elää ap:n kanssa.
Ap, mitä mieltä miehesi on lastensa vierailuista? Eihän hänkin vain odota että he lähtevät pois ja te saatte jatkaa "normaalia arkea"?
Mutta oli, tekisi mieli haukkua sinut kaikilla tietämilläni haukkumasanoilla. En vain ymmärrä miksi aikuiset ovat noin kamalia noitia lapsia kohtaan!
Nämä kylmät akat kyllä unohtaa että ne lapset kasvaa aikuisiksi ja sitten voikin vittumaisuus saada palkkansa! Aikuiset lapset ehkä tekeekin ap:n elämästä helvettiä jatkossa...
Mun käsittääkseni isän koti on myös hänen lastensa koti siinä kuin äidinkin koti. Jos lapset eivät tunne olevansa isänsä luona kotonaan, vika on teissä (isässä ja äitipuolessa). Aikuisina te olette vastuussa suhteen laadusta.
Mitä te teette yhteisten lastenne kanssa, kun kerran kaikki täällä ehdotetut ihan normaalit asiat ovat mielestänne sirkushuveja, joita ette viitsi näille isommille järjestää? Pyydä vaikka lapsi ripustamaan pyykkiä kanssasi ja siinä samalla juttele jotain, kysy vaikka harrastuksista, lempikirjoista, peleistä, koulujutuista jne. ja kerro samalla omia kuulumisiasi, lapsuuden muistoja tai lempivärejä. Siis ihan tavallisia asioita. Ei se niin vaikeaa ole. Toisen kanssa väsäätte vaikka voileipiä koko porukalle ja lähdette sitten metsään kävelemään. Käsittääkseni tämä on ihan normaalia arkea normaaleissa perheissä.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 06:02"]

Höpö höpö. Ihmisillä on yksi koti. Näillä lapsilla se on heidän äidin luona ja isän luona ollessaan ovat "isän luona", eivätkä kotonaan. Heillä on täällä oma huone (yhteinen kylläkin, mutta niin on heillä kotonaankin, eikä tästä ole ikinä valitettu siellä tai täällä), on legoja, leluja, kirjoja, lehtiä, kirjoituspöytä, askartelutarvikkeita, pleikka ja pelejä. Vaatteita on aika vähän, koska mitäpä niitä täällä säilöisi, kun eivät kerta asu täällä eikä niille ole sen vuoksi tarvetta. Mutta kuten sanoin, ovat sen ikäisiä, että eivät enää leiki mitään/millään, joten täällä käy aika pitkäksi, kun ei ole kavereita. Sen vuoksi en ymmärrä, että minkä takia lasten on "pakko" olla väkisin se kokonainen yö täällä?! Mikseivät voisi tulla hetkeksi, tarkastettaisiin läksyjä ja juteltaisiin ja vaihdettaisiin kuulumisia, mutta sitten menisivät takaisin kotiinsa, niin ehtisivät vielä touhuta kavereiden kanssa ennen nukkumaanmenoa?
HAhahhaa, toi metsäkävely vois kyllä olla hyvä! Siitäkös joka kuudesluokkalainen poika innostuu ikihyviksi!
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 23:17"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 22:56"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:23"]Oot hirveä ihminen. Tee palvelus sille miehelle ja eroa, niin se voi etsiä itselleen oikean kumppanin eikä tuhlaa elämäänsä tollasen oksettavan akan kanssa. Minkä helvetin takia pitää alkaa seurustelemaan sellaisen miehen kanssa jolla on lapsia jos et niitä kestä?! Tajuatko että ne on sen LAPSIA AINA! Joten tulevat olemaan kuvioissa ikuisesti. Vittu mikä idiootti oot.
[/quote]
Tottakai ovat kuvioissa aina. Haluaisinkin tietää, että koskakohan nämä YÖkyläilyt loppuvat. Ei mieskään tiedä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Miehen lapset (sen ikäisiä jo, että eivät enää leiki mitään) tylsistyvät ja odottavat, että olisi jo seuraava päivä ja minä, mies ja meidän lapset odotetaan samaa, jotta voitais taas olla normaalisti. Ois ihan ok, jos olisivat vähän vähemmän aikaa, mutta jostain syystä on pakko jäädä yöksi!?
[/quote]
Missä heidän sitten pitäisi yönsä viettää? Kadulla, hotellissa vai missä? Kun he ovat isällään he ovat isällään. Kyllä on vakka kantensa valinnut, sinä idiootti idiootinn miehesi. Kaikkea pahaa elämääsi manaan. Sairaus tulee runtelemaan teitä molempia ja taloudellinen katastrofi!
[/quote]
No en heitä nyt katuojaan ole heittämässä, mutta voisivat mennä omaan kotiinsa yöksi.
[/quote]
Se on niiden koti idiootti!
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 09:18"]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 23:17"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 22:56"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:23"]Oot hirveä ihminen. Tee palvelus sille miehelle ja eroa, niin se voi etsiä itselleen oikean kumppanin eikä tuhlaa elämäänsä tollasen oksettavan akan kanssa. Minkä helvetin takia pitää alkaa seurustelemaan sellaisen miehen kanssa jolla on lapsia jos et niitä kestä?! Tajuatko että ne on sen LAPSIA AINA! Joten tulevat olemaan kuvioissa ikuisesti. Vittu mikä idiootti oot. [/quote] Tottakai ovat kuvioissa aina. Haluaisinkin tietää, että koskakohan nämä YÖkyläilyt loppuvat. Ei mieskään tiedä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Miehen lapset (sen ikäisiä jo, että eivät enää leiki mitään) tylsistyvät ja odottavat, että olisi jo seuraava päivä ja minä, mies ja meidän lapset odotetaan samaa, jotta voitais taas olla normaalisti. Ois ihan ok, jos olisivat vähän vähemmän aikaa, mutta jostain syystä on pakko jäädä yöksi!? [/quote] Missä heidän sitten pitäisi yönsä viettää? Kadulla, hotellissa vai missä? Kun he ovat isällään he ovat isällään. Kyllä on vakka kantensa valinnut, sinä idiootti idiootinn miehesi. Kaikkea pahaa elämääsi manaan. Sairaus tulee runtelemaan teitä molempia ja taloudellinen katastrofi! [/quote] No en heitä nyt katuojaan ole heittämässä, mutta voisivat mennä omaan kotiinsa yöksi. [/quote] Se on niiden koti idiootti!
[/quote]
No ei ole. T. Ap
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 09:30"]Ei ap sanonut ettei hyväksy lapsia.ei heistä tarvitse pitää vaikka hyväksyy kuten ap on tehnyt...minäkään en pidä mieheni lapsesta vaikka hyväksyn asian.aika harvassa oikeast ovat ne naiset jotka nauttivat aidosti puolisonsa lapsista vaikka en epäile etteikö heitä löytyisi.me olemme ratkaisseet tapaamiasoan niin että mies tapaa lastaan kaksin ja minä poistun sikso aikaa.isäänsä hän on tullut tapaamaan ei minua.ja olen itse kasvanut minusta ei pitävän isäpuolen kanssa joten tiedän miltä lapsesta voi tuntua.
[/quote]
Poistuisit koko kuviosta turhake.
Meidän ratkaisu on toimivin. Emme ole missään tekemisissä miehen ensimmäisen liiton lasten kanssa vaan elämme ydinperhe-elämää yhteisten lasten kanssa.
Tuskin lasten yökyläilyt loppuvat koskaan, sillä suurin osa isistä haluaa viettää lastensa kanssa aikaa koko elinikänsä. Sitä kutsutaan hyväksi ja vastuulliseksi vanhemmuudeksi.
Myöhemmin kuvioihin tulevat vielä lasten tyttö/poikaystävät ja sitten puolisot ja lastenlapset ja määrä tuplaantuu moninkertaisesti. Ja parhaassa tapauksessa sinuakin pienet pirpanat kutsuvat varamummoksi ja hankinnassa on ruokaryhmä johon mahtuu parikymmentä henkeä ja ruokaa tehdään 10 litran kattilalla. Näin ainakin meillä. Sanoisin, että teillä on vasta juhlat alkamassa, eikä suinkaan loppumassa.
"No en heitä nyt katuojaan ole heittämässä, mutta voisivat mennä omaan kotiinsa yöksi."
Omassa kodissaan ne lapst ovatkin, sillä lasten koti on siellä missä on isän koti eli teillä.