Miksi mietin eroa, vaikka oma avioliitto on ok?

Onko täällä ketään, joka ymmärtäisi fiiliksiäni?

Meillä on perusasiat kunnossa ja arki rullaa. Mies on hyvä isä ja puoliso, pystymme selvittämään ristiriidat jne. Ei juomista, väkivaltaa tai muita isompia ongelmia. Usein sanotaan, että suhde väljähtyy ajan myötä ja romantiikkaa kannattaa ylläpitää ja kyllä se kipinä sieltä vielä löytyy ja blaa blaa. Tiedetään tiedetään, kyllä me niin teemmekin. Ei se ole auttanut kuin hetkellisesti.

Minussa elää vapaudenkaipuu, halu olla itsenäinen, tehdä juuri mitä huvittaa. Panna ketä haluan, käyttää rahani niinkuin haluan, suunnitella elämäni juuri niinkuin haluan, kysymättä toiselta. Ehkä avioliitossa kyllästyttääkin jatkuva yhdessä päättäminen ja oleminen. Siis kyllä minulla konkreettisesti on myös omaa aikaa, samoin miehellä. Kumpikaan ei sido toisen ajankäyttöä (kunhan nyt kohtuudessa pysytään ja jaetaan arjen vastuut). Myös ajattelun vapautta on, eli vapautta olla eri mieltä aika isoistakin asioista.

Mikä siis mättää? Mitä oikein haen? Nyt kun olen pystynyt myöntämään itselleni tämän asian, niin huomaan kaivanneeni sitä jo monta vuotta. Neuvokaa viisaammat mistä on kyse, ja miten kannattaisi edetä? Järjen ääni minussa sanoo, ettei ero olisi välttämättä mikään ratkaisu mihinkään, ja toisaalta myös haluan jäädä suhteeseen. Mistä löydän sellaisen irtirepäisyn, etten kuitenkaan tekisi mitään peruuttamattomia virheitä?