Lapseton: haittaako kumppanin lapset edellisestä suhteesta?

AnnaPia kirjoitti:

Näinhän se rakkaus toimiikin....valitset, ketä rakastat...hahaa eipä toimi. Itse rakastuin kolmen lapsen naimisissa olevaan isään. Otin koko paletin vastaan. Olen vielä 10-vuotta miestä vanhempi. Tämä oli kohtaloni. Enkä voisi onnellisempi olla. Nyt meillä on yhteensä 4 lasta :).

Ei ehdi rakastumaan kun lopettaa tapailun siihen paikkaan missä totuus lapsista selviää.

Jotkut vaan ovat täysin tunteidensa vietävissä, toiset käyttävät myös järkeään.

Riippuu tapauksesta. Oma kokemus on juuri eronneesta (siis erosta oli reilu viikko) etäisästä, joka halusi heti ensimmäisenä tapaamisviikonloppunaan esitellä minut lapsilleen!! Omasta mielestään ero oli jo ihan selvä, vaikka eivät siis mitään käytännön järjestelyjä olleet sopineet. Tämä etäisä käytännössä irtisanoutui täysin lapsiin liittyvistä vastuista (selitti sitä exän veemäisyydellä) ja naureskeli, että elareita ei tule maksamaan ikinä (lapset 3 ja 5 v). Tämä tapailu loppui lyhyeen.

Toinen tapaus oli muutamaa kuukautta aiemmin eronnut, jolla myös pakkomielle heti aloittaa uuden perheen kasaaminen. En lämmennyt hänen yrityksilleen ja lisäksi oli erittäin ylisuojeleva lastaan kohtaan. Epäilen, että loppupeleissä olisin tehnyt kaiken väärin hänen lapsensa kanssa ja ero tullut sen myötä. Ei nähty kahta kertaa enempää.

Ihmeen nopeasti nuo etäisät lähtevät uuden kumppanin metsästykseen. Jos itse eroaisin pitkästä liitosta, haluaisin ensin olla edes hetken yksin ja miettiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastapainona sanoisin, että jos ikinä eroaisin vaimostani, ei edes harkitsisi lapsetonta naista. En ole elämässäni tavannut yhtään henkisesti tasapainoista, yli 40v lapsetonta naista.

Oletpa ennakkoluuloinen. Älä opeta samaa lapsillesi. Lapsiparat. Tai pikemminkin, säälittää tämä koko ihmiskunnan tulevaisuus kun tuollaiset tekevät lapsia!

Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat oma lukunsa, mutta kyllä todella monella ns. ilman tarkoitusta lapsettomaksi jääneellä nelikymppisellä on taustallaan mielenterveyshäiriöitä. Ja nehän taas helposti juontavat juurensa omaan turvattomaan ja traumatisoivaan lapsuuteen. Esim. itselläni.

Sinänsä kyllä toivoisin ennakkoluulottomuutta sekä lasten että mielenterveyshäiriöiden suhteen. Kummistakin voi olla kyllä harmia, mutta molemmat myös auttavat parhaimmillaan ymmärtämään elämää ja muita ihmisiä laaja-alaisemmin. Niin että hylkäämällä jonkun mt-ongelman tai lasten takia sitä voi hylätä helposti myös Sen Oikeansa. Elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee, eikä kukaan meistä ole turvassa sen oikuilta, vaikka juuri nyt siltä voisi tuntuakin.

itse olisin joskus vastannut, että on ehdoton ei. Ja no, pienten lasten kohdalla se on edelleen ehdoton ei. Minä en ole mikään äiti, varaäiti, äitipuoli tai mikään uusperheen pyyteetön passaaja (tai yleinen potkupallo).

Mutta sitten tapasin miehen, jolla oli teini-ikäinen lapsi. Mies ja lapsi ovat molemmat fiksuja, ja lapsen äiti on ihan asiansa läpi käynyt ihminen, eikä mikään etäterrorisoija. Olen tosi iloinen, että elämääni tuli matkaan mukaan fiksu teini, ja olen pohtinut, että jos tässä taivaltaisi elämänsä loppuun asti tämän miehen kanssa, niin tuolle lapselle voisi testamentata oman omaisuuteni. Taisin päästä suoraan valmiiseen pöytään: en koskaan joutunut kärsimään toppataaperoikää uusperhekuvioissa, tämä omatoiminen teini on ihan kiva. Ja kun tyyppinä on todellakin kiva, on hyvinkin samantyyppinen kuin itse olin samassa iässä. 

Mutta jos lapsi olisi ollut pälliääliö, voisi olla että mies olisi mennyt vaihtoon. Jos lapsekkaan ihmisen ottaa rinnalleen, niin kyllä ne lapset pitäisi kanssa siinä ottaa samaan pakettiin. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmeen nopeasti nuo etäisät lähtevät uuden kumppanin metsästykseen. Jos itse eroaisin pitkästä liitosta, haluaisin ensin olla edes hetken yksin ja miettiä asioita.

Miehillehän on tyypillistä käytöstä se, että heti eron jälkeen etsitään laastarisuhde. Kun pitäähän lapsille etsiä hoitaja ja myös kodinhoitaja, joka siivoaa ja laittaa ruokaa.

Ja usein nämä miehet alkavat hinkua lisää lapsia uuden naisen kanssa, jotta naiset eivät jättäisi.

Ei haittaa, jos ei tartte heitä hoitaa.

Vela 45 v

En halua miestä jolla on lapsia. En ole vela vaan lapsia ei ole muuten siunaantunut. En kuitenkaan ole niin lapsirakas että enää 40v haluaisin toisten lapsia, en edes isoja lapsia.

En tapailisi tai aloittaisi seurustelua "lapsellisen" miehen kanssa olivat lapset minkä ikäisiä tahansa. Olen vela juuri siksi, että en halua oman elämäni osaksi lapsia vaikka yleisesti ottaen kuitenkin pidän lapsista.

Ei haittaa :) olen jo sen ikäinenkin, että vähän kohtuutonta vaatia lapsetonta naista kumppaniksi.

M25

Varsinaisesti lapset eivät olisi ongelma vaan se säätäminen, jonka tuovat tullessaan. Yhtäkkiä viikonloppuihisi ja lomiisi vaikuttaakin puolisosi ex-puoliso ja pahimmillaan exän nykyinenkin puoliso, jota et ole koskaan edes tavannut.

Pitää olla tosi kovahermoinen ja itsenäinen, että pystyy jatkamaan elämää siten, etteivät lapset toisi siihen mitään monimutkaisuutta, jota et ole missään vaiheessa pyytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Ei haittaa :) olen jo sen ikäinenkin, että vähän kohtuutonta vaatia lapsetonta naista kumppaniksi.

M25

Haiset myös soijalta? :)

Luulin, ettei haittaisi. Yksi teini-ikäinen oli miehellä. Molemmilla meistä meni psyyke siinä touhussa, en sopeutunut vaikka yritin. Ero tuli. Yllätti itseni, kuinka raskas kuvio oli, kun suhde tuntui muuten aivan täydelliseltä.

Nyt raskaana ennestään lapsettomalle kumppanille. Parempi näin. Yhteinen lapsi edell suhteeseen tuskin olisi korjannut asioita, tiedä vaikka olisi tehnyt kuvion entistä vaikeammaksi. Tai mistä minä tiedän...

Nml kirjoitti:

Luulin, ettei haittaisi. Yksi teini-ikäinen oli miehellä. Molemmilla meistä meni psyyke siinä touhussa, en sopeutunut vaikka yritin. Ero tuli. Yllätti itseni, kuinka raskas kuvio oli, kun suhde tuntui muuten aivan täydelliseltä.

Nyt raskaana ennestään lapsettomalle kumppanille. Parempi näin. Yhteinen lapsi edell suhteeseen tuskin olisi korjannut asioita, tiedä vaikka olisi tehnyt kuvion entistä vaikeammaksi. Tai mistä minä tiedän...

Mitä tuossa sitten tapahtui, kun homma ei toiminut?

Vierailija kirjoitti:

Varsinaisesti lapset eivät olisi ongelma vaan se säätäminen, jonka tuovat tullessaan. Yhtäkkiä viikonloppuihisi ja lomiisi vaikuttaakin puolisosi ex-puoliso ja pahimmillaan exän nykyinenkin puoliso, jota et ole koskaan edes tavannut.

Pitää olla tosi kovahermoinen ja itsenäinen, että pystyy jatkamaan elämää siten, etteivät lapset toisi siihen mitään monimutkaisuutta, jota et ole missään vaiheessa pyytänyt.

Tuohan ne lapset monimutkaisuutta, mutta niin tuo moni muukin asia. Harvemmin ihan ideaalitilannetta löytyy. Itsellä menee niin, että kiinnostun kenestäkään harvoin, joten mulla ei ole mitään "kiinnostavien kumppaniehdokkaiden poolia", josta voin poimia halutuilla ominaisuuksilla varustetun yksilön, vaan jos ihastun johonkuhun, niin sitten on hyväksyttävä koko paketti.

Näin ainakin kun ikää on jo vähän yli neljänkympin. Oma kokemus on myös, että tasapainoisimmilla ihmisillä tuntuisi yleensä olevan lapsia - en kuitenkaan yleistä tätä kaikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Nml kirjoitti:

Luulin, ettei haittaisi. Yksi teini-ikäinen oli miehellä. Molemmilla meistä meni psyyke siinä touhussa, en sopeutunut vaikka yritin. Ero tuli. Yllätti itseni, kuinka raskas kuvio oli, kun suhde tuntui muuten aivan täydelliseltä.

Nyt raskaana ennestään lapsettomalle kumppanille. Parempi näin. Yhteinen lapsi edell suhteeseen tuskin olisi korjannut asioita, tiedä vaikka olisi tehnyt kuvion entistä vaikeammaksi. Tai mistä minä tiedän...

Mitä tuossa sitten tapahtui, kun homma ei toiminut?

Ekat 2 vuotta sujui, ehkä lähinnä siksi, että mies panosti paljon suhteeseemme eikä alusta saakka "tehty pelisääntöjä selväksi". Kuvio tuntui helpolta. Sitten lapsi alkoikin viettää enemmän aikaa meillä, totuttuun hyvään tuli iso muutos. Exä oli oma lukunsa, hankaloitti elämäämme valtavasti minulle osoitetuilla nimettömillä kirjeillä joissa syytti miestä eri asioista, yrittämällä käännyttää miehen sukua miestä ja uutta suhdetta vastaan jne. Ehkä kyse oli lähinnä siitä, että aluksi lapsi tuntui vaikuttavan niin vähän kahden aikuisen välisen suhteen arkeen, saimme keskittyä vain toisiimme. Ajan saatossa muutos tuntui todella ahdistavalta ja lopulta ylivoimaiselta, kun sairastuin itse tilanteesta masennukseen/ahdistuneisuushöiriöön.

Alusta saakka lapsen olisi pitänyt olla enemmän mukana jotta olisi tajunnut, mihin lähtee. Mahdollisesti sopeutunut siihen. Eikä usean vuoden jälkeen vasta, luultuani että suhde pyörisi loputtomiin totutun lailla. En kestänyt lopulta suhdetta, jossa "lapsi pilasi täydellisen suhteemme". Lainausmerkeissä, koska lapsen vika se ei ollut. Ero oli ainoa vaihtoehto minun terveyteni, mutta myös lapsen ja isän suhteen, vuoksi.

Haittaa jonkin verran mutta en halua elää täysin yksin niin olen todennut että pakko ottaa sen mitä saa tai saattaa joutua jäämään ihan yksin. Ei sovi mulle. Erosin pitkästä suhteesta, ei mun aloitteesta, siinä vaiheessa kun kaikilla melkein on jo lapsia. Näin tämä elämä nyt sitten meni.

Ei nyt ehkä aivan ylitsepääsemätön este, jos sattuisin tapaamaan jonkun aivan loistavan tyypin, jolla on lapsia. Pidän kyllä lapsista muuten tosi paljon, mutta en halua mitään hankalia ex-kuvioita ja sen vuoksi lähtökohtaisesti haen lapsetonta miestä.

Minä syön joka aamu suuren kulhollisen graham-puuroa kaurakerman kera. Mieheni tekee samoin, mutta lisää puuroon vaapukkahilloa. Olemme tehneet näin jo 18 vuotta.

Meille kummallekin olisi aivan mahdoton ajatus, että itsellä tai kumppanilla olisi lapsia jonkun muun kanssa. Se olisi täysin sopimatonta. Aivan varmasti. Ehdottomasti.

¡

Riippuu, miten joutuisin olemaan tekemisissä lasten kanssa. En muutenkaan haluaisi tai jaksaisi nähdä kovin usein, joten olisi ihan ok, että tyypillä olisi ns lapsiviikkonsa erillään meidän suhteesta. Mutta mikäli joutuisin viettämään aikaa lasten kanssa, esim jos tyyppi asuisi niiden kanssa 247, se ei onnistuisi. Olen valinnut lapsettoman elämän, joten myös pidän elämäni lapsettomana.