Lue keskustelun säännöt.
Tiedätkö olevasi "vahinkolapsi"?
29.09.2021 |
Aloin tässä pohtia kun netissä jotkut ihmiset aika avoimesti kertoo vahinkoraskauksista, että miltähän mahtaa heidän lapsista tuntua kun joskus tieto tulee ilmi, jos tulee.
Tiedätkö sinä olevasi vahinkolapsi, mikäli siis näin on? Miltä se sinusta tuntuu, miten sait siitä tietää, onko se vaikuttanut sinuun jotenkin?
Kommentit (67)
Kyllä olen miettinyt samaa itsekin. Itse tiedän olevani toivottu, olen se kolmas josta tuli tyttö, jota kovasti toivottiin. Meitä olis varmaan 6, jos ei kolmantena olisi tullut tyttöä.
Suvussa on useita vahinkoja, miehen sisaret tuntuvat tulevan raskaaksi jo miehen näkemisestä. Kyllä näillä jotka tietävät olevansa vahinkoja, on eniten tullut vahinkoja itselleenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ollut, mutta isoveljeni oli. Hän varmaan itsekin tiesi sen, mutta ulospäin hänestä ei näkynyt sitä. Hän kuoli aikuisiällä liikenneonnettomuudessa ja silloin näin vanhemmistani, kuinka he katuivat.
Kyllä, vahinkoraskaudet ovat törkeitä ja aivan tuhoisaa lapselle saada tietää olevansa sellainen.
Joo, tiedän olevani.
Itse asiassa äitini oli naimisissa toisen miehen kanssa kun sain alkuni. Otti kyllä eron ja meni yhteen isäni kanssa.
Tiedän että en ole, koska jaan saman syntymäpäivän isoveljeni kanssa. Ikäeroa on 4 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen. Luin asian äidin teinikalenterista varhaisteini-ikäisenä ja se oli hurja shokki vaikka kaikki kirjoitukset positiivisia olikin. Sitä ennen otin asiat maailmassa tarkoitettuina ja tiedon jälkeen tajusin kyseenalaistaa ihan kaiken. Tajusin lopulta senkin että valtava osa ei ole suunniteltuja, olen siis ihan tavallinen sikäli, ja että ihmiskunta tuskin olisi edes olemassa enää jos kaikki raskaudet olisi pitänyt suunnitella.
Vahinkoja ollaan kaksoissiskoni kanssa, muttei vanhemmat ole meitä vahinkoina kohdelleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, vahinkoraskaudet ovat törkeitä ja aivan tuhoisaa lapselle saada tietää olevansa sellainen.
Tämä ajatus kannattaa kyllä työstää ihan uusiksi kokonaan sekä itsen että muiden kohdalta. Vahinkoraskauksia on niin suuri osa ihmisistä että se on tuiki tavallinen tapa syntyä tänne pallolle. Niin normisettiä että tästä ei kenenkään pitäisi kovaa kohtaloa kokea. Meitä on niin niin paljon!
Olen, syntynyt 1964. Aika yleistä vielä mun ikäluokassa varmaan, enkä sitä ole mitenkään miettinyt tai kipuillut. Vanhemmat meni naimisiin 3,5 kk ennen kuin synnyin ja naimisissa pysyivät 40v, isän kuolemaan saakka. Äiti tosin ei välttämättä olis isää huolinut vaikka oli raskaana mutta faijan sinnikkyys sit kuitenkin palkittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä koe mitenkään huonoksi sitä, että olin vahinko. Oon ymmärtänyt olleeni iloinen yllätys. Äitini oli yli 40-vuotias kun synnyn.
Tiedän, että en ollut vahinko. Vanhempani kertoivat, että eivät olleet tienneet, että lasta ei välttämättä tule heti kun sille annetaan lupa. Olivat siis kuulemma tosi huolissaan ja ihmeissään kun minua piti "tehdä" 3 kk ajan. Kuulemma kaikki kaverit olivat saaneet lapsia ensiyrittämällä.
Itse en lapselle kertoisi, jos olisi vahinko, eikä tämä olisi ihan ilmeistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en ollut, mutta isoveljeni oli. Hän varmaan itsekin tiesi sen, mutta ulospäin hänestä ei näkynyt sitä. Hän kuoli aikuisiällä liikenneonnettomuudessa ja silloin näin vanhemmistani, kuinka he katuivat.
Katuivat mitä?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, vahinkoraskaudet ovat törkeitä ja aivan tuhoisaa lapselle saada tietää olevansa sellainen.
Miksi niin? Huomattava osa lapsista saa alkunsa enemmän tai vähemmän vahingossa. Lapsi voi silti olla haluttu ja rakastettu. Monet ajattelee lasten tulevan mukaan kuvioon "sitten joskus". Välillä vaan käy niin, että se "sitten joskus" onkin vähän suunniteltua aikaisemmin. Se on elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän olevani ja minua on pompoteltu lapsena kuin pingispalloa koska kukaan ei halunnut minua eikä äitini (alkoholisti) tai isäni (mt) pystynyt minusta huolehtimaan. Isoäitini otti sitten minut koska kulissit piti pitää pystyssä eikä niihin olisi sopinut lastenkodissa oleva tyttärentytär.
Tiedän, että en ole vahinko vaan lasta, joka sitten olin minä, yritettiin noin 8 vuotta putkeen. Yksi meidän lapsista on kyllä vahinko, mutta ei olla miehen kanssa kerrottu asiasta kellekään. Samaan lapsilukuun tähdättiin, mutta ei yhtä säännöllisillä ikäeroilla. En tiedä kiinnostaisiko tai järkyttäisikö ketään, että yksi kolmesta saatiinkin 18 kk suunniteltua aiemmin. Toisaalta jos lapset oikein alkaa meidän perhesuunnittelua analysoimaan niin kai siitä voi tajuta, että vähän myöhemmin olisi ollut otollisempi aika. Kun vaikka mietin omaa nuorinta sisartani niin ei olisi voinut surkeampaan aikaan syntyä. Toisaalta vanhemmillani ei ollut helppoa raskauksien kanssa, joten hirveän nirso ei voinut olla syntymäpäivien ajoittamisessa.
Olen vahinko. Äitini yritti tehdä poikaa, mutta valitettavasti tuli toinen tyttö. Koko ikänsähän tästä on saanut kuulla, jo alle kouluikäisenä kerroin naapureille olevani vahinkolapsi. Lapsena tietty yritin olla äidin mieliksi poika, enkä sittemminkään ole oikein ollut sinut tyttöyteni/naiseuteni suhteen, koska naissukupuolta on halveksuttu niin rankasti äitini taholta.
Nyt omien lasten kanssa on vaikea suhtautua neutraalisti sukupuolikysymyksiin.
Tiedän olleeni. Eipä ole elämää haitannut.
Eiköhän jokainen tervejärkinen vanhempi lastaan rakasta, vaikka se ei niin justiinsa aikataulutettu ole. Meillä ainakin näin.
Kyllä olen vahinkolapsi, enkä todellakaan toivottu sellainen.
Äitini sanat: "Humalassa tehden ei tule kuin hulluja lapsia!"
Ainokainen olen, joten liekö ollut myös ainoa känni?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mutta olen miettinyt samaa
Niin, no ennen 60-lukua eli pillereitä se oli ihan normaalitapa saada alkunsa elleivät vanhemmat eläneet seksittömässä avioliitossa. Kortsuja toki oli, mutta laatu ja käyttömukavuus ihan muuta kuin nyt.
Monille tänä päivänäkin ns vahinkolapsi on iloinen yllätys. Ei kaikille lapsi ole kauheinta mitä maailmassa voi tapahtua.
Enemmin olen iloinen vahinko kuin joku koeputkiversio.
En tiedä mutta olen miettinyt samaa