Te jotka ette kuulu kirkkoon: miten kerrotte lapselle kuolemasta?

Kyllä mä olen sanonut että on kuollut eikä me enää nähdä ko henkilöä. Tarkennetaan sitten lasten esittämien kysymysten mukaan

Totuuden. Sen että kaikki päättyy kuolemaan.

Mun uskoni ylempään ei edellytä veron maksua. voin olla tapakristitty ilman veroa.

Että ihminen lakkaa olemasta.

Mikset sano niinkuin asia on?
Kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta ihmisillä on erilaisia uskomuksia. Voit myös kysyä lapselta mitä hän kuvittelee kuoleman jälkeen tapahtuvan. Anna lapsesi valita oma tiensä.

En ainakaan sanoisi lapselle, että nukkui pois. Saattais lapsi ruveta pelkäämään nukkumaan menoa.

Minä uskon sielun ikuisuuteen vaikken kirkkoon kuulukaan, joten kerron lapsille oman uskomukseni siitä että se ihminen jatkaa nyt olemassaoloaan toisella tasolla, henkenä.

Kuolema on LUONNOLLINEN osa elämää, jolloin ihmisen '' toiminta '' loppuu ja pysähtyy lopullisesti. Kuolemaa voitaisiin vaikka verrata siihen, että nukahtaa eikä ikinä herää uudelleen.

Uskoisin että tuo voisi olla suht neutraali lähtökohta.

Ai niin: älkää verratko kuolemaa nukkumiseen. Tämä on omiaan aiheuttamaan lapsessa nukahtamispelkoja. Se, että sanoo kuoleman olevan kuin uni, josta ei koskaan herää, ei auta lasta. -5

Minä olen puhunut 6-vuotiaan isoisän menehdyttyä siitä, miten isoisän ruumis on haudassa mutta henki kulkee meidän muisteloissa. Voidaan vaikka katsoa valokuvia ja puhua isoisästä, silloin hän on meidän seurassa ja tarkkailee meidän elämää.

En tiiä onko tämä jotenkin kirkollista vai ei, en ole koskaan kuulunut kirkkoon ja näin ilman sen kummempaa kristillistä uskoa olen asian ajatellut. Uskon johonkin henkisyyteen ja energioihin, en Jumalaan. 

Kerron että kaikki elävä kuolee joskus. Että lakkaa olemasta. Yleensä ihminen kuolee vanhana ja on elänyt tarpeeksi ja on jo aika väsynyt. Joskus sairauteen mutta siitä ei tarvitse olla huolissaan kun on hyvät lääkärit. Joskus onnettomuuksissa joten laitetaan turvavyöt. Ihan tällaista tavallista, ei lapset ole siitä mitenkään huolestuneet. 

Lapset (7v. ja 10v.) eivät oikein sisäistä ajatusta, että joku ei tule koskaan takaisin. Olen selittänyt, että mummo oli sairas ja se oli sellainen vanhojen ihmisten sairaus, josta ei parane. Että siksi mummo kuoli. Tämän enempää ei lapset ole alkaneet tivaamaan että mitä se kuoleminen on. Kummallakin on oma ajatuksensa. Isompi on sitä mieltä, että mummon on nyt hyvä olla kun ei ole enää kipeä. Pienempi tuumaa että se on ehkä taivaassa (tämä on kaiketi päiväkodista tai koulusta tullutta, kotona ei taivaasta puhuta) ja tulee joskus meitä vielä moikkaamaan. En ole ehdoin tahdoin tätä alkanut torppaamaan, todennut vain että kuolleita ei enää tapaa. Lapsi ei tätä usko.

Eihän sitä nyt ole noin rumasti pakko töksäyttää. Voi vaikka sanoa, että "Mummi/vaari/täti tms on nyt poissa, muitta elää aina meidän muistoissa"

Omat lapseni on saaneet lohtua muistoista läheisen pois menon jälkeen.  Ja komppaan keskustelia nro 13:sta. Noin sen voi hyvin selittää

12 kiteytti, miten asia tulisi kertoa. Unesta ja tuonpuoleisesta puhuminen on rauhoittavaa vain aikuisille, ei lapsille. Lapsi ymmärtää faktat, loogiset johtopäätökset. Lasten logiikka on armottoman suoraa. Lapsi ei ajattele, että elämä on kärsimystä, josta "saa" nukkua taivaaseen, vaan lapselle tämänpuoleinen on se hyvä asia, mihin hän ankkuroituu ja minkä hän käsittää. Hän haluaa tietää, miksi joku lähtii täältä pois. Hänelle looginen ja tyydyttävä selitys on fakta, tosi: se, että vanhana, vakavan sairauden takia tai onnettomuudessa elämä loppuu. Se yhdistyy hänen tietoonsa siitä, miten sairauksia ehkäistään ja hoidetaan (pitää käydä lääkärissä), miten onnettomuuksiin varaudutaan (kädestä kiinni, turvavyö, kaiteesta kiinni, katso molempiin suuntiin, ei kaahata, ei hypätä tuntemattomalta laiturilta) ja millainen erikoisasema vanhuksilla on (isomummi ei enää käy töissä mutta käy useammin lääkärissä, liikkuu hitaammin jne.).

Uskon jälleensyntymään ja kerron siitä niinkuin asia mielestäni on.

Maasta minä olen tullut ja maaksi olen tuleva. Näin sanoin omille lapsilleni. Selitin toki tarkemmin, että elämä vaan loppuu ja jatkuu teissä lapsissa heidän minulta saamissaan geeneissä ja henkisessä perinnössä jonka teille jätän.

Taivaastakin kysyivät. Sanoin, että jotkut uskovat taivaaseen ja omiin jumaliinsa ja toiset uudestisyntymää, kuka mihinkin. Kehotin tutustumaan eri ajatusmalleihin tekemään aikanaan oman itsenäisen valintansa. Se, että minä en usko jumaliin ei tarkoita, etteivät hekään saa uskoa. Itse nämä asiat on pääteltävä eikä sokeasti ottaa ulkoa määrättyinä.

Minä olen sanonut että kuolema on se kun menee meidän maailmasta pois ja että kukaan ei ihan tiedä minne. Olen ihan suoraan siis kertonut että tässä on nyt sellainen juttu mitä äiti tai isi ei tiedä, muistan itse kuinka lapsena sain kauheat kuolemanpelot kun joka tuutista tuli eri infoa: mummi kertoi että mennään taivaaseen, äiti sanoi että meitä ei ole olemassa, koulussa joku kertoi helvetistä ja siitä että voi syntyä lehmäksi. Olisin halunnut suoran vastauksen. 

Olen 4 ja 6 vuotiaille lapsilleni kertonut että mummo lähti maailmanympärysmatkalle. Olen hankkinut eri maiden postikortteja ja kirjoittanut niihin mummolta terveiset ja kuulumiset. Hyvin on läpi mennyt tähän asti. Puoli vuotta nyt tapahtuneesta. Jossain vaiheessa varmaan lapsilla epäilykset herää niin uskon että silloin on vaan paras kertoa että mummo joutui tapaturmaan ulkomailla,

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 14:15"]

Olen 4 ja 6 vuotiaille lapsilleni kertonut että mummo lähti maailmanympärysmatkalle. Olen hankkinut eri maiden postikortteja ja kirjoittanut niihin mummolta terveiset ja kuulumiset. Hyvin on läpi mennyt tähän asti. Puoli vuotta nyt tapahtuneesta. Jossain vaiheessa varmaan lapsilla epäilykset herää niin uskon että silloin on vaan paras kertoa että mummo joutui tapaturmaan ulkomailla,

[/quote]

Hahhahahahahahah! Tää oli mainio.

kerron rehellisesti, että kaikki kuolee, myös äiti ja lapsi itse. En koskaan lupaa, ettenkö saisrastuisi ja kuolisi tmv, vaan olen tehnyt selväksi, että kuolema on luonnollista ja jonkun on täältä lähdettävä että uudet ihmiset mahtuvat tilalle. Lapsi on tämän hyvin ymmärtänyt ja miettii usein ketkä kaikki häntä sitten jää hoitamaan JOS käy niin huonosti, että äiti kuolee ennen kuin hän on aikuinen. Kun hän kysyy, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen vastaan, etten tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan. Olen kertonut erilaisia näkemyksiä. Lapsi on realisti eikä pelkää kuolemaa, koska siitä on aina puhuttu luonnollisena tapahtumana. Lapsi on 4. Mummoni kuoli kun lapseni oli 2 ja hänen kuolemaansa on usein pohdittu. Esim missä mallissa luuranko on maan alla tällä hetkellä jne. En halua tehdä kuolemasta mitään kamalaa numeroa, sillä itse olen aina sitä pelännyt enkä tahdo lapselleni samaa tuskaa, vaan toivon, että hän voi asiaan suhtautua kuten kuuluukin, ilman järkyttävää kauhua.