Lähdetäänkö teidän työpaikalta kotiin ennen työajan loppua?
Olen uudessa työpaikassa.
Hämmennystä aiheuttaa minussa, että työntekijät lähtevät työvuorosta 10-15 min ennen työaikansa loppua, aikalailla joka päivä. Eipä siinä, eihän se minulle kuulu, mutta hieman harmittaa kun olen se joka hölmönä jää työvuoron loppuun ja joudun tekemään myös heidän asiakaspalvelunsa jos heidän pisteelle asiakas tulee palvelua odottamaan. Ja asiakkaitahan tulee.
Miten suhtautua?
Kommentit (30)
Onko teillä työajan seurantaa jossain systeemissä?
Valita esimiehelle, jos joudut toisten töitä tekee.
Meidänkin työpaikalla lähdetään aikaisemmin, mutta ketään ei jätetä yksin pyristelee töihin.
Eihän sitä saisi lähteä...mutta mulle on ihan kunnia-asia olla jo kotona kahvilla, kun työaika virallisesti päättyy👌
Kyllä, kun siinä vaiheessa on jo tunnit täynnä. Hölmöläiset pidentävät peittoa.. Töihin tullaan siis hullun aikaisin, jotta päästään lähtemään aikaisin ja se joka tulee vasta viittä vaille on muiden mielestä myöhässä. En ymmärrä miten on niin vaikeaa noudattaa annettuja työaikoja.
Liukuva työaika ja samoin, kuten yllä mainittu. Tietyt pakolliset palaverit on toki oltava läsnä, jotka työhön kuuluvat. Meillä on työaikajärjestelmä ja työaikaa lasketaan viikkotasoisesti. Tietyn verran järjestelmä kerää plussaa ja miinusta.
Tarkennuksena; meillä ei ole liukuvaa työaikaa, vaan työaika on se, joka työvuorolistassa lukee. Ja siitä nipsistävät aikalailla päivittäin tuon 10-15min.
Ei ole työajan seurantaa, pomo ei ole paikalla ko. pisteessä.
Ap
Milloin uusi vuoro tulee töihin? Vai suljetko paikan työvuorosi päättyessä?
Vierailija kirjoitti:
Tarkennuksena; meillä ei ole liukuvaa työaikaa, vaan työaika on se, joka työvuorolistassa lukee. Ja siitä nipsistävät aikalailla päivittäin tuon 10-15min.
Ei ole työajan seurantaa, pomo ei ole paikalla ko. pisteessä.Ap
No tule aamulla sitten vartin myöhässä. Kerro ihmettelijöille, että olet sitten iltapäivällä tasaan saakka.
Vierailija kirjoitti:
Milloin uusi vuoro tulee töihin? Vai suljetko paikan työvuorosi päättyessä?
Suljen paikan. Ja kiirettä usein pitää, kun pitäisi valmistella oman pisteen sulkemista mahdollisten asiakkaiden kanssa samaan aikaan ja yhtäkkiä olla palvelemassa myös asiakkaita siellä työkaverin pisteellä joka on jo häipynyt.
Usein menee itsellä sitten muutamia minuutteja yli ja omalla ajalla työskentelyksi:(
Ap
No ei kyllä kukaan lähde, ellei sitten ole niin hiljaista, että joku meistä voi lähteä ajoissa kotiin. Sulkemiseen tarvitaan aina kaksi ihmistä, joten jos joku pääsee illasta ajoissa kotiin, niin kaksi sitten ainakin on loppuun asti. Ihme touhua, että joudut hoitamaan heidänkin työt. Valita siitä heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin uusi vuoro tulee töihin? Vai suljetko paikan työvuorosi päättyessä?
Suljen paikan. Ja kiirettä usein pitää, kun pitäisi valmistella oman pisteen sulkemista mahdollisten asiakkaiden kanssa samaan aikaan ja yhtäkkiä olla palvelemassa myös asiakkaita siellä työkaverin pisteellä joka on jo häipynyt.
Usein menee itsellä sitten muutamia minuutteja yli ja omalla ajalla työskentelyksi:(
Ap
Onko paikan sulkeminen annettu sinulle tehtäväksi?
Ymmärtääkseni töistä lintsaaminen on nykyinen tapa. Sitä ilmeni jo 20 vuotta sitten, kun jäin työeläkkeelle. Näin työntekijät syövät oman työpaikkansa kilpailukykyä ja työpaikat siirtyvät ahkerampien tekijöiden tehtäväksi muissa maissa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin uusi vuoro tulee töihin? Vai suljetko paikan työvuorosi päättyessä?
Suljen paikan. Ja kiirettä usein pitää, kun pitäisi valmistella oman pisteen sulkemista mahdollisten asiakkaiden kanssa samaan aikaan ja yhtäkkiä olla palvelemassa myös asiakkaita siellä työkaverin pisteellä joka on jo häipynyt.
Usein menee itsellä sitten muutamia minuutteja yli ja omalla ajalla työskentelyksi:(
ApOnko paikan sulkeminen annettu sinulle tehtäväksi?
Se on kaikkien yhteinen tehtävä. Mutta he vaan poistuvat. En tiedä onko heidän käsityksensä putiikin sulkemisesta se että lyödään oma työpiste kiinni ja lähdetään kotiin. Kyllä meillä ihan yhtenäiset ohjeet on.
Ehkäpä nyt sitten uutta vaan viilataan linssiin.
Ap
Lähden kotiin, kun työt tehty. Yleensä työt loppuu tunti kaks ennen virallista työaikaa. Saan kuitenkin 8h palkan. Joskus käy niin että työt venyy ja joutuu olemaan sen 8 tuntia ja se jos mikä tuntuu todella kamalalta. Aivankuin ylitöitä ilman ylityölisää.
Vierailija kirjoitti:
Liukuva työaika ja samoin, kuten yllä mainittu. Tietyt pakolliset palaverit on toki oltava läsnä, jotka työhön kuuluvat. Meillä on työaikajärjestelmä ja työaikaa lasketaan viikkotasoisesti. Tietyn verran järjestelmä kerää plussaa ja miinusta.
Johdon liukuva, mutta asiakaspalvelu auki määrättyyn aikaan niin eihän sellainen saakelisoikoon toimi. Typerää johdolta sallia liukumat.
Ei, tarkat ajat ja sitä paitsi provisiopalkka niin työtä tekee mielellään yli ajankin toisinaan, tosin tuntirajat on aika tarkat eli liikaa ei saa raataa.
Joskus henkilökohtainen urakka niin voi luvan kanssa lopetella aiemmin jos malttaa, oma ennätys on ollut kotiinlähtö 4,5 tuntia ennen virallista työajan loppumista
Siis muut lähtee aina ennen aikojaan ja jättää vaan sut tekemään muidenkin työt ja sulkemaan paikan? Eihän se nyt niin voi mennä, keskustelet asiasta muiden kanssa tai sitten menet suoraan esimiehen puheille.
Pyydä enemmän palkkaa koska suljet paikan?
Hoitotyössä tuota harrastaa eniten vanhemmat työntekijät, jotka tulevat aamuvuoroon: tullaan töihin 20min aikaisemmin istumaan, mutta ei vahingossakaan tehdä mitään töihin liittyvää, mutta iltapäivällä kyllä lähdetään yhtä ajoissa koska ”minä olin täällä jo 6.40”. Sitten minä yöhoitaja saan paheksuvia kommentteja vähän väliä, kun tulen illalla töihin viime minuutilla, en koskaan myöhässä, mutta en edes viittä vaille..olen paikalla aina tasalta työpaikan kellon mukaan ja sekös ärsyttää väkeä, kun eivät pääse minun vuoroilla lähtemään ennen virallista työajan päättymistä. Minäkään en lähde heti raportin jälkeen, vaan vasta kun työaika oikeasti päättyy, joten en pode huonoa omatuntoa tästä joustamattomuudestani.
Meillä on liukuva työaika ja porutkat tulee ja menee sen mukaan miten haluaa.