onko kenenkään aikuisen napa koskaan tulehtunut?
Huomasin yhtäkkiä sunnuntaina, että napani erittää kellertävää, pahanhajuista eritettä. Maanantaina kävin lääkärissä ja tämä oli sitä mieltä, ettei napa vaikuta tulehtuneelta kun ei ole punainen, eikä ottanut asiaan sen enempää kantaa. Olen nyt suihkutellut napaa aamuin illoin, kuivannut hyvin ja laittanut dactarin pulveria. Edelleen erittää jonkin verran. .
Onko kellään muulla ollut koskaan tälläistä? ?
Kommentit (9)
Mulla usein tulehtuu. Sitten desinfioin alkomahoolilla. Laitan siis sitä pumpulipuikkoon ja putsailen. Napani liimautuu herkästi ihan kiinni ja punoittaa.
Varmaankin joku apteekin desinfiointiaine käy myös, mutta alkoholi on halvempaa, varsinkin kun on ostanut tuolta Epsanjasta. ;)
Minullakin tulehtui napa. Oikeastaan ehti tulla jopa jonkinlainen tulehduskierre. Napa tosiaan eritti keltaista haisevaa nestettä. Sain tulehduksen pysymään aisoissa, kun kuivasin sen huolellisesti suihkun jälkeen vanupuikolla. Mitään lääkettä en älynnyt käyttää. Jossain vaiheessa se sitten parantui lopullisesti, eikä ole vuosiin oireillut. Epäilen, että silloisessa asunnossamme oli hometta ja että se saattoi aiheuttaa myös tämän.
Kysyisin vielä että kauan teillä on paraneminen suurin piirtein kestänyt?
Ap
Minulla tulehtuu napa toistuvasti, ellen aina suihkun jälkeen laita Daktarin-puuteria. Muitakin aineita olen kokeillut, esimerkiksi talkkia ja Bacibact-puuteria, mutta niistä ei ollut apua. Tulehtuminen johtuu ilmeisesti siitä, että laihdutuksen jälkeen vatsanahkani roikkuu navan päällä eli napa on koko ajan ihopoimun sisällä, paitsi selällään maatessa. Lääkärille en ole napaani näyttänyt enkä aio näyttääkään.
Vuoden päivät ota pikaisesti yhteyttä lääkäriin!!!!!!!
On tulehtunut monia kertoja. Riippuu varmaan navan mallista. Mulla on syvä napa ja nykyisin pesen navan joka suihkukerralla ja kuivaan myös. Alkava tulehdus paranee muutamassa päivässä.
Toisessa keskustelussa käytiin tätä läpi ja siellä oli joku hoiva-alan ihminen hyvällä idealla.
Sanoi, että sideharsoa pieni pala sinne napaan sisälle. Ihan vaan löysästi 1-2 ohutta suikaletta.
Näin napa ei pääse "umpeutumaan" vaikka olisi vatsamakkarat päällä vaan se hengittää. Paranee muutamassa päivässä.
Olen mies ja ihmettelin kun napa kutiaa mutta ei satu. Kaivoin sitä tupsypuikolla ja vertahan sieltä tuli.
Nyt on parantamistoimet menossa ja aion laittaa sideharsoa vaikka ei kovin suurta mahaa olekaan.
Kuivuu ja paranee. Kostea napa pystyy ylläpitämään pöpöjä ja sienikasvustoa jopa. Kuivuus on tärkeää.
Kiitos vastauksesta. Täytyy toivoa että menis ohi.
Ap