Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämä parisuhde normaali?
17.11.2014 |
Mietin mielessäni että onko parisuhteeni ihan normaali. Olen ollut muutamassa pitkässä parisuhteessa ja tässä nykyisessä noin vuoden joten kokemukset edellisistä suhteista alkavat painua jo unholaan, ja mietin että olenko vain niin herkkä että otan kaiken itseeni vai onko parisuhteeni oikeasti vähän rempallaan.
Mieheni on sosiaalinen, hivenen päälle kolmikymppinen hyvätuloinen "tavallinen mies". Kavereiden, sukulaisten yms seurassa oikea unelmamies, todella kohtelias, miellyttävä ja hauska. Kuitenkin kun jäämme kahdestaan, mieheni naama suorastaan venähtää kotimoodiin, tämä tarkoittaa sitä että hän on tosi räjähdysherkkä, jos ei kaikki mene mieliksi niin sitten suuttuu. Asumme mieheni omistamassa asunnossa, hän osti asunnon uutena noin kolme vuotta sitten eli ennen kuin me tapasimme. Hän on todella tarkka siitä miltä hänen kotonaan näyttää, vaikka minäkin olen kuitenkin jo asunut täällä noin puoli vuotta. Muutamia huonekaluja on minun, piensisustusta vähän enemmän, mutta kaikki isot huonekalut, elektroniikka yms on miehen ja siihen minulla ei ole sananvaltaa. Mies on tarkka esim siitä että asunnossa on yhtenäiset verhot, joten verhoja en ole saanut vaihtaa, vaikka tämä on oma kotini... Mies ei anna periksi oikeastaan missään, kun hän on mieleisensä sohvapöydän ostanut niin asiaan ei ole mitään sanomista, vaikka vihaa kyseistä sohvapöytää ja olen tehnyt sen selväksi. Sama koskee tv-tasoa, sohvia, ruokapöytää yms. Kaikki on hänelle niiin rakkaita kapistuksia ettei minulla ole sananvaltaa. En maksa miehelleni vuokraa, mutta maksan ruokaostokset, puolet sähkölaskusta ja osallistun hankintoihin.
Mieheni on nalkuttaja pahimmasta päästä. Koska asunto on hänen, hänellä on valta kaikkeen. Minua käskytetään tekemään milloin mitäkin, hän ei itse todellakaan voi esim siivota keittiötä tai täyttää tiskikonetta vaan käskee minua tekemään kaiken. Joskus hän saattaa nukkumaan mennessäkin alkaa jäkättämään kuinka keittiö on siivoamatta ja uskokaa tai älkää, se keittiö pitää mennä siivoamaan heti, vaikka keskellä yötä. Hän voi itse jättää omat tavaransa levälleen mutta jos minun tavaroitani on muualla kuin niiden oikeilla paikoilla, saan siitä varmasti kuulla. Hänelle tuntuu olevan kummallisen tärkeää että tottelen häntä, tuntuu kuin olisin joku sätkynukke. En tunne oloani kotoisaksi, olen jatkuvasti varpaillani ja mietin että mitä minulta on jäänyt tekemättä, mistä hän seuraavat raivarit vetää.
Mies on luonteeltaan kehuskelija, kehuu siis kaikella omistamallaan ja kaikella mitä on tehnyt ja saanut aikaiseksi elämässään. Hän osaa ujuttaa tämän omahyväisyytensä normaaliin keskusteluun niin että vastapuoli alkaa ihailemaan miestä sokeasti. Tällä tavoin hän on saanut mm. isäni aivan totaalisesti koukkuunsa ja kerran riidellessämme hän sanoikin että jos uskallan mennä sanomaan hänestä mitään isälleni, hän saa isänikin kääntymään minua vastaan. Äitini on ymmärtänyt jutun juonen ja ei pidä miehestäni.
Saan kotona jatkuvasti kuulla kuinka olen laiska, aikaansaamaton ja epäsiisti. Hänen mielestään olen naurettava, säälittävä ja vaikea ihminen. Hän ei tule läheistensä kanssa kovin kummoisesti toimeen, äitinsä ja isänsä pelkäävät mieheni käyttäytymistä ja siksi tekevät kaiken hänen mielensä mukaan, mies siis pompottaa äitiään ja isäänsä jatkuvasti joka asiassa ja vanhemmat eivät uskalla sanoa mistään hänelle vastaan vaan tottelevat kiltisti.
Mieheni osaa olla myös ihana ja kiva, mutta tuntuu kuin hänellä olisi kaksi persoonaa.
En yksinkertaisesti jaksa enkä halua olla näin alistettu, itsevarmuuteni ja koko oma persoonani valuu koko ajan unholaan, olo on kuin olisin lapsi ja vieraana talossa josta jo haluaisin lähteä omaan kotiin.
Onko teillä kokemuksia tällaisista miehistä? Onko suhteella mitään mahdollisuuksia onnistua? Mitä hittoa teen?!
Kommentit (27)
kah, rakas ap, sinähän olet löytänyt itsellesi narsistisen puolison! Ja kysyt, onko se normaalia...???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole tuollaisesta tilanteesta kokemusta, mutta sanoisin, että lähde menemään ja etsi ihminen, joka tukee sinua ja itsetuntoasi sekä todella rakastaa sinua. Hukkaat tuollaiseen suhteeseen oman itsesi täysin.
Ei kuulosta ollenkaan terveeltä suhteelta.Tulee pahenemaan ajan kanssa.Sinuna lähtisin.Olen ihan varma että parempiakin miehiä on tarjolla.Olen ollut valitettavasti samanlaisessa suhteessa kuin sinä.Aikaa myöten mies oli myös väkivaltainen.Kutistuin kutistumistani.Lähde sinä aiemmin.Pelasta itsesi aikaisemmin kuin minä.
Nyt ihan ekaksi lopetat kynnysmattona toimimisen ja alat laittaa vastaan. Esim. jos mies vaatii sinua siivoamaan keskellä yötä, sanot että ehtii sen huomennakin. Jos mies suuttuu, niin suuttukoon, mutta sinä pidät silti pääsi ja teet vasta huomenna. Muutenkaan et enää tottele häntä ja otat puheeksi tuon käskyttämis- ja nalkuttamisongelman. Teet selväksi että sinä et aio enää jatkossa sellaista asennetta katsella omassa kodissasi.
Aika todennäköistähän on että tuollainen suhde loppuu, kun alkaa pitää puolensa. Mutta paljon parempihan se on että loppuu kuin että ap alistuisi yhä pahemmin kynnysmatoksi vuosi vuodelta ja lopulta uskoisi itsekin olevansa niin huono kuin mies haluaa antaa hänen ymmärtää olevan.
Muuttaisin omaan kotiin ja jos haluaisitte edelleen seurustella, tekisitte sen kahdesta kodista käsin tunnustellen yhteisen kodin perustamisen edellytyksiä. Muuttosi joko toimii herätyksenä tai sitten huomaatte, ettei suhteella oikeasti ollutkaan edellytyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ööö joo ei ole hyvä parisuhde tuo. Kysyit onko se normaalia, no sikäli on, että tunnen monia tuollaisia pareja, mm. isäni ja hänen uuden vaimonsa. Isäni on se käskyttäjä, mutta koska vaimokin on melkoinen riivinrauta niin tappelevat koko ajan. Ja suhde huononee, erkaantuvat omiin poteroihinsa vuosi vuodelta vaan pahemmin. Nyt kun isäni on sairastunut, hän ihmettelee, miksi vaimo ei halua hoitaa häntä vaan on kuulemma puhunut isäni menemisestä hoitokotiin etc. Eli sellaista rakkautta!
Te saatatte rakastaa toisianne, mutta TUO EI OLE HYVÄ SUHDE. Voit itse tehdä johtopäätökset, haluatko myös hyvän suhteen vai pelkän tietoisuuden ja ajatuksen sitä, että mies rakastaa sinua (vai tunnetko niin, en saanut ihan selville? ) vai saisitko kenties molemmat. Hyvä suhde ilman maata kaatavaa rakkauttakin on elämän pitkässä juoksussa paljon parempi kuin tuollainen suhde, koska hyvässä suhteessa voitte molemmat kasvaa rakastamaan toisianne, vaikkei ne tunteet alkuun niin kiihkeitä olisikaan. Minulla on kokemusta tällaisesta suhteesta miheni kanssa. Kriisejä on ollut, mutta ne ovatkin tehneet olostamme paremman, vaikka varsinkaan minulla ei alkuun tunteissa ollut suurta ja roihuavaa rakkautta.
Mitä on rakkaus ilman tekoja? Voiko sanoa, että mies rakastaa, jos kohtelee kuin roskaa samalla eikä kunnioita? Rakastaanhan haluaa auttaa, vaalia, kunnioittaa, ilahduttaa, turvata, tukea jne. Rakkaansa kanssa haluaa nauttia elämästä yhdessä ja saada siitä iloa, että yhdessä on kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yäk. En asuisi toisen nurkissa. Varsinkaan jos piikomaan joutuisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihan vitun tyhmä, jos menet hankkimaan tuollaisen tyypin kanssa lapsia. Älä vain kirjoita, että olet jo raskaana.
[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:05"]
Muuttaisin omaan kotiin ja jos haluaisitte edelleen seurustella, tekisitte sen kahdesta kodista käsin tunnustellen yhteisen kodin perustamisen edellytyksiä. Muuttosi joko toimii herätyksenä tai sitten huomaatte, ettei suhteella oikeasti ollutkaan edellytyksiä.
[/quote]
Lisäisin vielä, että mulla oli joskus luonnehäiriöinen poikaystävä. Hän halusi välttämättä, että asumme yhdessä, mutta silti nalkutti kaikesta ja väitti minun loisivan, vaikka maksoin yli puolet kaikesta. Eli on mahdollista, että miehesi torppaa kaikki ehdotuksesi omilleen muuttamisestasi (koska se antaisi sinulle liikaa itsenäisyyttä ja perspektiiviä asioihin). Hän voi jopa luvata (väliaikaiseksi jäävää) parannusta tapoihinsa. Ole skarppina. Elämänilaatu parani tuhansilla prosenteilla, kun muutimme erillemme ja kieltäydyin enää koskaan tapaamasta entistä poikaystävääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alfauros, jokaisen naisen unelma.
[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:20"]
Alfauros, jokaisen naisen unelma.
[/quote]
Eihän tuo edes ole?
Alfauros on menevä pelimies, eikä mikään nalkuttava kotityranni. Ei sana "alfauros" sovi käytettäväksi kaikkien luonnehäiriöisten miesten kohdalla, muutenhan se sopisi teihin asperger-Jonneihinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus on toisen ihmisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. Kaikesta huomaa, ettei tämä toteudu teidän suhteessanne. Suurempi kysymys onkin, miksi ihmeessä olet tuollaisessa suhteessa?
Suosittelen ottamaan miehen, joka oikeasti tykkää susta ja kohtelee sua kuten kuuluukin. Unohda muut kriteerit. Jostain syystä tuo tärkein jää helposti taka-alalle naisten etsiessä menestynyttä ja suosittua ja kivannäköistä miekkosta, joka sitten onkin narsistisika.
Sen enempää kommentteja lukematta, omaan korvaan kuulostaa kovinkin narsistiselta tapaukselta. Eikä sellaiset valitettavasti muutu. Sinuna lopettaisin suhteen. Eli ei ole tervettä tuollainen.
Ihan normaalia, eihän kukaan jaksa kotona esittää ihanaa ja hurmaavaa.
Oikeasti nyt lähdet tosta suhteesta ja äkkiä, miehessä on selkeitä narsistin piirteitä. Hajoitat vaan ittesi siinä. :/
ÄLKÄÄ TEHKÖ LAPSIA. TOISTAN, ÄLKÄÄ TEHKÖ LAPSIA. LISÄÄN VIELÄ ETTÄ LÄHDE VIELÄ KUN VOIT
Napakka provo. :) Hieman kehitellympi versio perussetistä: "Onko tämä parisuhde normaali? Tulee tunti turpaan aamulla ja kaksi illalla."
Alue: Aihe vapaa
No on pakko olla tosi tosi ihana joskus. Itse en miettisi kahta sekuntiakaan, olisin häipynyt jo ensimmäisen käskytyksen ja alistamisen jälkeen. Niin ihanaa ei olekaan että antaisin itseäni kohdella noin.