Onko tämä parisuhde normaali?

Jos pokka kestää, pistä vastaan. Ala haukkumaan nalkuttajaksi ja kitupiikiksi. Kun käskyttää, jätä nalkutukset huomiotta ja jatka omia puuhiasi. Laita kädet korville ja sano "jäkäjäkäjää". Muista hymyillä maireasti, anna miehen raivostua ja tehdä itsestään naurunalainen. Vaan kova peli tehoaa narsistiukkoon, alistuminen vaan pahentaa jäkätystä.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 11:49"]

Mietin mielessäni että onko parisuhteeni ihan normaali. Olen ollut muutamassa pitkässä parisuhteessa ja tässä nykyisessä noin vuoden joten kokemukset edellisistä suhteista alkavat painua jo unholaan, ja mietin että olenko vain niin herkkä että otan kaiken itseeni vai onko parisuhteeni oikeasti vähän rempallaan.

Mieheni on sosiaalinen, hivenen päälle kolmikymppinen hyvätuloinen "tavallinen mies". Kavereiden, sukulaisten yms seurassa oikea unelmamies, todella kohtelias, miellyttävä ja hauska. Kuitenkin kun jäämme kahdestaan, mieheni naama suorastaan venähtää kotimoodiin, tämä tarkoittaa sitä että hän on tosi räjähdysherkkä, jos ei kaikki mene mieliksi niin sitten suuttuu. Asumme mieheni omistamassa asunnossa, hän osti asunnon uutena noin kolme vuotta sitten eli ennen kuin me tapasimme. Hän on todella tarkka siitä miltä hänen kotonaan näyttää, vaikka minäkin olen kuitenkin jo asunut täällä noin puoli vuotta. Muutamia huonekaluja on minun, piensisustusta vähän enemmän, mutta kaikki isot huonekalut, elektroniikka yms on miehen ja siihen minulla ei ole sananvaltaa. Mies on tarkka esim siitä että asunnossa on yhtenäiset verhot, joten verhoja en ole saanut vaihtaa, vaikka tämä on oma kotini... Mies ei anna periksi oikeastaan missään, kun hän on mieleisensä sohvapöydän ostanut niin asiaan ei ole mitään sanomista, vaikka vihaa kyseistä sohvapöytää ja olen tehnyt sen selväksi. Sama koskee tv-tasoa, sohvia, ruokapöytää yms. Kaikki on hänelle niiin rakkaita kapistuksia ettei minulla ole sananvaltaa. En maksa miehelleni vuokraa, mutta maksan ruokaostokset, puolet sähkölaskusta ja osallistun hankintoihin. 

Mieheni on nalkuttaja pahimmasta päästä. Koska asunto on hänen, hänellä on valta kaikkeen. Minua käskytetään tekemään milloin mitäkin, hän ei itse todellakaan voi esim siivota keittiötä tai täyttää tiskikonetta vaan käskee minua tekemään kaiken. Joskus hän saattaa nukkumaan mennessäkin alkaa jäkättämään kuinka keittiö on siivoamatta ja uskokaa tai älkää, se keittiö pitää mennä siivoamaan heti, vaikka keskellä yötä. Hän voi itse jättää omat tavaransa levälleen mutta jos minun tavaroitani on muualla kuin niiden oikeilla paikoilla, saan siitä varmasti kuulla. Hänelle tuntuu olevan kummallisen tärkeää että tottelen häntä, tuntuu kuin olisin joku sätkynukke. En tunne oloani kotoisaksi, olen jatkuvasti varpaillani ja mietin että mitä minulta on jäänyt tekemättä, mistä hän seuraavat raivarit vetää.

Mies on luonteeltaan kehuskelija, kehuu siis kaikella omistamallaan ja kaikella mitä on tehnyt ja saanut aikaiseksi elämässään. Hän osaa ujuttaa tämän omahyväisyytensä normaaliin keskusteluun niin että vastapuoli alkaa ihailemaan miestä sokeasti. Tällä tavoin hän on saanut mm. isäni aivan totaalisesti koukkuunsa ja kerran riidellessämme hän sanoikin että jos uskallan mennä sanomaan hänestä mitään isälleni, hän saa isänikin kääntymään minua vastaan. Äitini on ymmärtänyt jutun juonen ja ei pidä miehestäni.

Saan kotona jatkuvasti kuulla kuinka olen laiska, aikaansaamaton ja epäsiisti. Hänen mielestään olen naurettava, säälittävä ja vaikea ihminen. Hän ei tule läheistensä kanssa kovin kummoisesti toimeen, äitinsä ja isänsä pelkäävät mieheni käyttäytymistä ja siksi tekevät kaiken hänen mielensä mukaan, mies siis pompottaa äitiään ja isäänsä jatkuvasti joka asiassa ja vanhemmat eivät uskalla sanoa mistään hänelle vastaan vaan tottelevat kiltisti.

Mieheni osaa olla myös ihana ja kiva, mutta tuntuu kuin hänellä olisi kaksi persoonaa. 

En yksinkertaisesti jaksa enkä halua olla näin alistettu, itsevarmuuteni ja koko oma persoonani valuu koko ajan unholaan, olo on kuin olisin lapsi ja vieraana talossa josta jo haluaisin lähteä omaan kotiin.

Onko teillä kokemuksia tällaisista miehistä? Onko suhteella mitään mahdollisuuksia onnistua? Mitä hittoa teen?!

[/quote]

Mulla vähän sama. Mies osti tosi hienon talon kalusteineen, minne mä sitten muutin, muutamine tavaroineni. Alussa en saanut muuttaa mitään, edes eteisen järjestystä käytännöllisemmäksi. No nyt kun ollaan muutama vuosi asuttu, ni paremmin jo menee. Mies ei enää jaksa :) toisaalta musta on helpottavaa, että mieheni valitsee isoimmat sisustusjutut, hänellä kun on parempi maku. Ne hän sitten myös maksaa, selvähän se. Itse saatan ostaa jonkun vessanmaton. 

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:38"]

Jos pokka kestää, pistä vastaan. Ala haukkumaan nalkuttajaksi ja kitupiikiksi. Kun käskyttää, jätä nalkutukset huomiotta ja jatka omia puuhiasi. Laita kädet korville ja sano "jäkäjäkäjää". Muista hymyillä maireasti, anna miehen raivostua ja tehdä itsestään naurunalainen. Vaan kova peli tehoaa narsistiukkoon, alistuminen vaan pahentaa jäkätystä.

[/quote]

Tommoseen tyyppiin ei yleensä tehoa omat perustelut tai järkeilyt. Eiväthän he edes koskaan pyydä anteeksi vaan odottavat aina vastapuolen hierovan sovintoa. Itse loppuaikoina vaan en reagoinut miehen nalkutukseen mitenkään, en vastannut mitään, en muuttanut toimintaani mitenkään. Silti se saattoi pitää tunninkin monologia, kun toinen yritti nukkua. Meillä oli se hyvä, etten ollut miehestä mitenkään riippuvainen. Ja toisaalta se saattoi olla yksi syy, mikä häntä toisaalta ärsytti ja toisaalta myös hillitsi. 

Hyvä että joku nainenkin saa edes joskus edes pientä makua siitä millaista keskivertonaisen kanssa eläminen on.

Ei kai kukaan 2000-luvun nainen piiaksi suostu vain sukupuolensa perusteella? Jos kämppä ja tavarat on miehen, niin voit vain tokaista, että pitäköön itse huolen omaisuudestaan eikä sinun tarvitse siellä siivota. Jotakin yhtä älykästä logiikkaa mieskin tuntuu käyttävän.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:59"]

Hyvä että joku nainenkin saa edes joskus edes pientä makua siitä millaista keskivertonaisen kanssa eläminen on.

[/quote]

Luonnehäiriöisen kanssa elo ei ole auvoa, oli sukupuoli kumpi tahansa.

ei voi olla totta ihanku lukisin omaa elämääni tosi se vaan sairaalta kylläkin kuulostaa en oo näköjään yksin veneessä mä kans oon niinku joku sätkynukke kelle saa huutaa ihanku oisin jokuu alaikänen kakara.. joka asian teen väärin en uskalla sanoa omia mielipiteitä ku heti mun mies saa raivarit lioetan nyt ku se kohta tulee nukkumaan sillä kans oma asunto ja kehuu mitä kaikkea hällä on ja mul itelläni ei oo mitää ku katto pään päällä kuullaa taas t anni