Onko täällä entisiä koulukiusattuja?

Ala-asteella kiusattiin niin paljon, että en mennyt enää kouluun ja vaan itkin/nukuin kotona.

Jäin luokalle kutosella

Uusin luokan mielisairaalassa

Seiskalle sitten tulin takaisin normikouluun ja nyt vuoden vanhempana päätin, että en ole kiusattu enää ikinä

Muutuin itse kiusaajaksi, joka ei ollut kovin vaikeaa, koska olin vanhempana muita melkein päätä pidempi.

En tunne asiasta jälkikäteen oikein mitään fiiliksiä. En vihaa ala-asteen kiusaajiani, enkä juurikaan itseäni kiusaamisesta. Ala-asteella opin että tällänen kiusaustoiminta on se miten sosiaalinen dynamiikka toimii ja yläasteella sitten näin itselleni raon parantaa tilannettani tässä vallitsevassa dynamiikassa.

Yhtä poikaa varsinkin kiusattiin aika ankarastikkin aina itkuun saakka. Enemmänkin henkistä kuin fyysistä, jatkuvaa vit'tuilua ja pilkkaamista. Ei hän mitään tehnyt uhrikseni joutuakseen muuta kuin näytti heikkoutta ja tarjosi helpon lähteen sosiaalisille irtopisteille kiusaajakoplan sisällä. Kaksin kun olin tämän kiusatun kanssa, niin olin ystävällinen parhaani mukaan, mutta koplan läsnäollessa vit'tuilin jatkuvasti.

Nykyään tämä kiusattu on kylläkin normaali ja minä hikky. Yläasteella vielä kykenin jotenkin sosialisoimaan ja laukomaan vitsejä, mutta ei se hikkyyntymistä estänyt: Heti yläasteen jälkeen takas sairaslomalle masennuksesta. Olen nyt jo lähes kolmikymppinen ja viimeiset 12-vuotta olen elänyt hikkyelämää sairaslomalla/eläkkeellä ilman mitään sosiaalisia kontakteja internetin ulkopuolelta ja käyn ulkona vaan kaupassa

Pientä vittuilua ja kesti noin 1kk.

Oma luokka kiusasi.

Ei pahaa haukkumista ja loppui kun uhkasin hakata luokkalaiset :D

Riittääkö, mammojen palstakiusattu?

mies53v

Itse vältyin kiusaamiselta kokoni vuoksi melkein kokonaan (ainoastaan vanhemmat tytöt suullisesti solvas koulumatkalla)

Mut koulu jossa olin oli helvetti monelle oppilaalle. Siellä oli ihan älytön määrä kiusaamista. Joku kerran meinas kuolla kun sitä hukutettiin lumen sisään ja pesut vessassa oli arkipäivää ja usein jonkun päätä hakattiin betoniseinää vasten ja ties mihin ja se henkinen kiusaaminen oli käytännössä pysyvää.

Vaikka mua ei kiusattu edes ylä-asteen alussa niin jätin menemättä kouluun ja olin jo ala-asteella lintsannut kuukausia per oppivuos sen takia kun tajusin mitä apinointia se touhu oli enkä halunnut olla missään tekemisissä moisen apinoinnin takia. Jo muiden kärsimys riitti mulle ja jäin vaan onnellisesti pelailemaan tietokoneen taakse kotiin.

Pakko vielä mainita että meillä oli 3 vuotta ihan täysin sekopäinen opettaja joka oli pahin kiusaaja kaikista. Jos et heti jotain tajunnut tai yksinkertaisesti pikkuisena älynnyt niin hän tuli pulpetin eteen naama täysin punaisena huutamaan ja raivoamaan niin että sylki lensi kasvoille. Ihan täysin mielenvikainen vanha melkein eläkkeellä oleva ämmä.

Nyk eläkeläinen 30v ja ei yhtään päivää töissä enkä tuu koskaan olemaankaan. Samaa kiusaamista ja apinointia se on työ-elämässä ja kaikkialla muallakin ja pahimmassa tapauksessa kuolet tai joudut vankilaan. Ei kiinnosta. Apinoikaa rauhassa, apinat

Kyllä, jatkuu edelleenkin, vain kiusaajat ja paikka vaihtuneet.

Ala-aasteen loppupuolella läskiksi huutelua rinnakkaisluokkalaisilta ja etenkin luokan tytöt ihmetteli miks en koskaan puhu mitään vaikka omasta mielestä puhuin ihan normaalisti mutta olin vaan ujo.

Olin itse myös kiusaaja, perus haukkumista ja paskan puhumista, muiden huutelusta en koskaan välittänyt vaan vastasin tyylillä "hyvä, joo, ok" tai sitten vain jätin täysin huomiotta. Jos joku kävi fyysisesti käsiksi väänsin aina muiden sormia tai käsiä koska olin suht pienikokoinen.

Yläasteella lihoin aika paljon kun sain oman koneen niin aluksi kuului huutelua omilta luokkalaisilta, mutta kuvalauta oli jo silloin juttu niin sieltä oppilailla servauksilla laitoin sanallisesti vastaan haukkumalla vaikka kehitysvammaiseksi joka meni monilla aika pahasti tunteisiin ja tajus jättää mut rauhaan.

Huutelu jatkui kyllä mannejen ja rinnakkaisluokkalaisten toimista, mutta ne ignoorasin tai vastasin vaan random sanoilla niin ei sekään haitannut koska ei niitä joka päivö nähnyt.

Sitten suunnilleen 8-luokalla masennus iski ja lujaa eikä oo kauheesti muistikuvia millaisilla fiiliksillä menin, koulussa olin tosi hiljainen ja omissa oloissa enkä välittänyt mistään mitään. Lintsattua tuli kanssa ja paljon.

Amiksessa ei kyllä kauheesti kiusattu ehkä pientä syrjimistä mikä nyt johtui siitä, että olin vaan tosi hiljainen enkä osannut pitää keskustelua yllä. Oppisin myös todella hyvin välttelemään ihmisiä mikä helpotti omaa oloa.

Ala-asteella ei kiusattu, mutta huomasin etten ollut ihan sitä halutuinta seuraa.

Yläasteella kiusasivat tytöt ja pojat, omalta luokalta ja rinnakkaisluokilta. Jossain vaiheessa kavereiksi luulemani tyypit myös kiusasivat, ilmeisesti välttääkseen kiusatuksi joutumisen.

Kiusaaminen oli henkistä ja fyysistä, joka ikinen päivä kolmen vuoden ajan. Yläasteen paras hetki oli kun sieltä pääsi pois.

Pahimmasta kiusaajasta tuli puolisonsa hengettömäksi tehnyt narkki. Toisen pääkiusaajan äiti oli koulussa töissä, eihän moinen kultapuppeli ketään kiusaisi. Pahimman tyttökiusaajan sisko otti hengen itseltään, harmi, hän oli kiva tyttö toisin kuin siskonsa.

Muiden kohtalosta en tiedä, eikä kiinnosta.

Minusta tuli hyvin koulutettu, kohtalaisen hyvässä duunissa oleva johtajatason henkilö. Ikuiset arvet kiusaaminen jätti. Jos jonkun heistä näkisin kadulla, kyselemättä pätkisin nokkaan, nyt kun hihassa on vuosien saliharrastuksen myötä jotain muutakin kuin heijastinnauha...

Kiusattuna kyllä harmitti kun jokaisesta pienestä virheestä tehtiin naurunaihe mistä sai kuulla selän takaa vielä useiden vuosien jälkeen.

Myös opettajat todella kiusaavat joitakin oppilaita. Sehän se vasta sairasta onkin. Oppilaan ei tarvitse olla kuin fiksu ja/tai joskus jopa nätti, komea, oikeasti sellainen josta voisi tulla jotain jne.

Minua kiusattiin koko ala-asteen ajan, mutta sen jälkeen ei ole kiusattu lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella ei kiusattu, mutta huomasin etten ollut ihan sitä halutuinta seuraa.

Yläasteella kiusasivat tytöt ja pojat, omalta luokalta ja rinnakkaisluokilta. Jossain vaiheessa kavereiksi luulemani tyypit myös kiusasivat, ilmeisesti välttääkseen kiusatuksi joutumisen.

Kiusaaminen oli henkistä ja fyysistä, joka ikinen päivä kolmen vuoden ajan. Yläasteen paras hetki oli kun sieltä pääsi pois.

Pahimmasta kiusaajasta tuli puolisonsa hengettömäksi tehnyt narkki. Toisen pääkiusaajan äiti oli koulussa töissä, eihän moinen kultapuppeli ketään kiusaisi. Pahimman tyttökiusaajan sisko otti hengen itseltään, harmi, hän oli kiva tyttö toisin kuin siskonsa.

Muiden kohtalosta en tiedä, eikä kiinnosta.

Minusta tuli hyvin koulutettu, kohtalaisen hyvässä duunissa oleva johtajatason henkilö. Ikuiset arvet kiusaaminen jätti. Jos jonkun heistä näkisin kadulla, kyselemättä pätkisin nokkaan, nyt kun hihassa on vuosien saliharrastuksen myötä jotain muutakin kuin heijastinnauha...

Sulla ei ole oikeutta lyödä ketään, mutta etpä edes uskaltaisi. Fantasioit vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella kiusattiin niin paljon, että en mennyt enää kouluun ja vaan itkin/nukuin kotona.

Jäin luokalle kutosella

Uusin luokan mielisairaalassa

Seiskalle sitten tulin takaisin normikouluun ja nyt vuoden vanhempana päätin, että en ole kiusattu enää ikinä

Muutuin itse kiusaajaksi, joka ei ollut kovin vaikeaa, koska olin vanhempana muita melkein päätä pidempi.

En tunne asiasta jälkikäteen oikein mitään fiiliksiä. En vihaa ala-asteen kiusaajiani, enkä juurikaan itseäni kiusaamisesta. Ala-asteella opin että tällänen kiusaustoiminta on se miten sosiaalinen dynamiikka toimii ja yläasteella sitten näin itselleni raon parantaa tilannettani tässä vallitsevassa dynamiikassa.

Yhtä poikaa varsinkin kiusattiin aika ankarastikkin aina itkuun saakka. Enemmänkin henkistä kuin fyysistä, jatkuvaa vit'tuilua ja pilkkaamista. Ei hän mitään tehnyt uhrikseni joutuakseen muuta kuin näytti heikkoutta ja tarjosi helpon lähteen sosiaalisille irtopisteille kiusaajakoplan sisällä. Kaksin kun olin tämän kiusatun kanssa, niin olin ystävällinen parhaani mukaan, mutta koplan läsnäollessa vit'tuilin jatkuvasti.

Nykyään tämä kiusattu on kylläkin normaali ja minä hikky. Yläasteella vielä kykenin jotenkin sosialisoimaan ja laukomaan vitsejä, mutta ei se hikkyyntymistä estänyt: Heti yläasteen jälkeen takas sairaslomalle masennuksesta. Olen nyt jo lähes kolmikymppinen ja viimeiset 12-vuotta olen elänyt hikkyelämää sairaslomalla/eläkkeellä ilman mitään sosiaalisia kontakteja internetin ulkopuolelta ja käyn ulkona vaan kaupassa

Olis kanttinu vaa olla kaikille ystävällinen...

Minua kiusattiin aika laajasti koko peruskoulu. Hyvin vähän fyysisesti, se oli sellaista haukkumista, tyttöjen osalta tirskumista. Olen aika vahva luonne ja kovetin itseni. Syitä oli paljon, kotilosuhteet, pieni koko, uskovainen perhe, vanhempien näkyvä yrittäjätausta ja olin aika hiljainen. 

Mulla on kuitenkin aina ollut kavereita ja harrastuksia ja perheessä ei nyt oikeastaan isoja vikoja ollut, mutta niistä näkyvistä asioista kiusattiin. 

Minusta tuli keskiluokkainen toimihenkilö, kiusaajista tuli väkeä laidasta laitaan, mitä tiedän yksi teki itsarin jo teininä, yhdestä tuli opettaja, yhdestä sairaanhoitaja, parista tavallinen duunari ja yhdestä vankilakundi.  Käyn edelleen kotipaikkakunnalla, joten joidenkin vanhemmat juttelevat kanssani, he eivät tiedä millaisia lapset koulussa olivat. En koskaan valittanut kiusaamista tai puhunut kellekään asiasta. Minut palkitiin stipendillä, vaikka yläasteella keskiarvoni oli vain 8,6 ja jotkut paremman keskiarvon oppilaat eivät saaneet. Vaikka syytä ei sanottu, arvelen sen olevan jossain määrin palkintostipendi siitä, etten ollut juuri koskaan koulusta pois enkä valittanut, vaikka kiusatiin ihan opettajien edessäkin. Opettajat eivät puuttuneet asiaan koskaan mitenkään ainakaan niin että itse olisin siitä tiennyt. 

Menkää joo elämässä eteenpäin

Ei kiusattu, koska olin niin näkymätön. Yläasteella yritti hetken pari tyyppiä huudella ja naureskella jotain, mutta päättyi hyvin nopeasti kun en reagoinut mitenkään.

Itseäni ei ole oikeastaan koskaan kiusattu, päinvastoin. Kiusasin ala-asteella ja yläasteella alussa muita koska hei, olihan se nyt siistiä ku sai huomiota tytöiltä ja tunsin itteni paremmaksi kun se toinen. Oltiin siis niitä koulun urheilija ihmisiä keillä nyt oli kaikki setit valmiina jo.

Erästä läskiäki nyt mitä lie pyörän pöllimisestä lasien pöllimisieen :D oli se hauskaa tiettyy pisteeseen saakka. En sit 8lk jälkeen enään halunnut kiusaa muita ja lähinnä irtaannuin tosta porukasta ja aloin sit enemmän asettumaan niitten muitten puolelle keillä ei ollut oikein kavereita. Kaverit siinä sit vähän meni hämilleen että "miks toi nyymi ei kiusaa enää tota läskiä". Puutuin jos näin että kuka tahansa kävi käsiksi johonkin, vaikka se olisiki ollut näitä entisiä kavereita. Ala-asteen parhaimman kaverin kanssa meni sit välit aika huonoks ja tuli vähä sellanen vastakkainasettelu jengin kans mutta ylä-asteen loppua kohtin sitten saatiin koko jengi käyttäytymään asiallisesti ja ei enää kiusattu ketään, kiitos minun. Ollaa nykyää väleissä ton kaverin kanssa ja tänää viimeks kävin sen luona morottamassa.

Tässä sitten tutustuin omalla luokalla olevaan hikkyyn jonka kanssa nyt ollu melkein parhaita kavereita viimeset kolme vuotta amiksessa, harmi ettei vaa tee vapaa-ajalla oikein mitää mutta tulee silti juteltua Discordissa usein.

Ala-asteella haukuttiin läskiksi, en ollut lihava. Mulla alkoi murrosikä ensimmäisenä ja niin sitten kasvoi rinnat ja lantio. Olin vähän naiivi ja en ymmärtänyt vitsejä. Olin herkkä lapsi.

Yläasteella taas ystäväni alkoivat minua vastaan, syytä en koskaan saanut tietää. "Kai sä nyt itekkin tiiät" oli vastaus. No, en tiennyt tai tiedä vieläkään. Tästä stressasin niin että koulumenestys kärsi, sairastuin fyysisesti stressin takia ja jouduin aloittamaan masennuslääkityksen.

Amiksessa loppui onneksi. Vieläkin tuntuu että työelämässä minusta puhutaan pahaa jne, mutten tiedä onko se todellisuutta vai vaan vanhoja pelkoja.

Pienessä kyläkoulussa kiusattuna koko ala-asteen.

Pahimmillaan 2-3 lk muutama kiusaaja seurasi minua useimmat välitunnit sanallisesti kiusaten.

Olin yleisesti hyljeksitty ja pilkattu, jätettiin ulkopuolelle kaikesta.

Yläasteen sain olla rauhassa, mutta olin yksinäinen, koska em. kokemukset olivat tehneet minusta sosiaalisia tilanteita pelkäävän.

Ammattikoulussa 1. kämppäkaverini(solussa 10kpl 2 hengen huonetta) alkoi pilkkaamaan minua, olinhan melkoinen outolintu.

Hän. mm. nauhoitti salaa puhettani, ilmeisesti esim. nauhoitti kysymyksensä ja sitten minun vastaukseni johonkin eri kysymykseen jne.

Näitä sitten esitti luokalleen:"tällainen kämppis minulla on...".

Asuntolan henkilökunta huomasi, että en tule kämppäkaverini kanssa toimeen ja sain vaihdettua huonetta.

Erikoistumisjaksolla sitten luokalleni tuli kämppäkaverini luokkalaisia, olin taas yleinennpilkan kohde 2 vuotta, tämä johti elämäni 1. masennusjaksoon(näin jälkeenpäin ajattelen, ei diagnoosia) ja olin vähällä päättää päiväni.

Sain rämmittyä koulun loppuun ja työelämässä olen onneksi välttynyt kiusaamiselta.

Itse olen vakavasti koulukiusattu ja lääkäri suosittelee minulla eläkettä.

Se on paskapuhetta että väkivalta ja henkinen kiusaaminen tekee vahvemmaksi, minut se teki sairaaksi ja en pysty kunnolla enää edes leikkaamaan kynsiä tai käymään kaupassa.

No, mutta muut ovat täydellisiä ja järjestelmä on täydellinen ja minä en sovi siihen utopiaan.

Assburger kirjoitti:

Pienessä kyläkoulussa kiusattuna koko ala-asteen.

Pahimmillaan 2-3 lk muutama kiusaaja seurasi minua useimmat välitunnit sanallisesti kiusaten.

Olin yleisesti hyljeksitty ja pilkattu, jätettiin ulkopuolelle kaikesta.

Yläasteen sain olla rauhassa, mutta olin yksinäinen, koska em. kokemukset olivat tehneet minusta sosiaalisia tilanteita pelkäävän.

Ammattikoulussa 1. kämppäkaverini(solussa 10kpl 2 hengen huonetta) alkoi pilkkaamaan minua, olinhan melkoinen outolintu.

Hän. mm. nauhoitti salaa puhettani, ilmeisesti esim. nauhoitti kysymyksensä ja sitten minun vastaukseni johonkin eri kysymykseen jne.

Näitä sitten esitti luokalleen:"tällainen kämppis minulla on...".

Asuntolan henkilökunta huomasi, että en tule kämppäkaverini kanssa toimeen ja sain vaihdettua huonetta.

Erikoistumisjaksolla sitten luokalleni tuli kämppäkaverini luokkalaisia, olin taas yleinennpilkan kohde 2 vuotta, tämä johti elämäni 1. masennusjaksoon(näin jälkeenpäin ajattelen, ei diagnoosia) ja olin vähällä päättää päiväni.

Sain rämmittyä koulun loppuun ja työelämässä olen onneksi välttynyt kiusaamiselta.

Lisäys kysymykseen, kiusasivatko kaikki.

Ei, mutta kukaan ei puolustanutkaan.

Yksi nykyinen kaveri potee huonoa omaatuntoa sitä, että ei uskaltanut puolustaa minua.