Onneksi ei ole lapsia ei tarvitse miettiä mitään lasuja

Älkää hankkiko missään tapauksessa lapsia enää Suomeen. Järjestelmä on hirvittävä. Onneksi olen jo isoäiti. Yhdestäkään lapsenlapsestani ei ole tehty lasua, mutta olen perehtynyt järjestelmään ja se on aivan hirvittävää mielivaltaa. Synkkä varjo lapsiperheiden yllä.

Euroopassa on paljon valtioita, joissa lapsiperheet saavat elää vapaasti ja joihin esim. Ruotsista on taannoin paennut perheitä stasimaista tyranniaa. Nykyään sekään ei ole mahdollista muuta kuin ennen kuin on joutunut lasun hampaisiin. Niinpä kannattaa mahdollisuuksien mukaan muuttaa ennakoivasti jonnekin, missä sekä ilmasto että lapsiin suhtautuminen on lämmintä tähän kylmään ja julmaan ddr valtioon verrattuna. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset lapsiperheet saavat kokea sen millaista on elää ilmiantoyhteiskunnassa.

Näin siis Euroopassa 2020-luvulla yli 30 vuotta rautaesiripun ja mm. DDR:n kaatumisen jälkeen. DDR:ssä oli vastaava systeemi, tosin se ylsi muillekin elämän osa-alueille. Kenet tahansa saattoi ilmiantaa, jos kunnon kansalaisen "huoli heräsi" ja sitten tyyppi tai perheensä vain katosi jonnekin kuulusteltavaksi... :(

Jos perheessä on kaikki kunnossa, niin mitä haittaa siitä ilmoituksesta on (muuta kuin resurssien tuhlaamista)? Mitä pelättävää?

Samoin voisi kysyä, että mitä pelättävää on rikosilmoituksessa jos ei kerran ole syyllistynyt mihinkään? Tai että mitä pelättävää on siinä, että viranomainen esimerkiksi kuuntelee puhelinta jos ei kerran ole syyllistynyt mihinkään?

Tosin sillä joka miettii asiaa tarkemmin tulee mm. mieleen se, että viranomaiset eivät ole erehtymättömiä sekä, että tutkintaan ja siihen liittyvään epäilyyn liittyy paljon sangen epämiellyttäviä piirteitä. On myös se peruskysymys, että mitä "kaikki kunnossa" ylipäätään tarkoittaa? Perheestähän voidaan kokea lastensuojelullista huolta vaikka perhe ei olisi rikkonut mitään lakia. Koska lastensuojelun lähtökohta on lain sijasta huoli, niin sen toiminta on lähtökohtaisesti mielivaltaista. Mitään tarkkaa rajaa sille mitkä perheet voivat joutua vaikeuksiin ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset lapsiperheet saavat kokea sen millaista on elää ilmiantoyhteiskunnassa.

Näin siis Euroopassa 2020-luvulla yli 30 vuotta rautaesiripun ja mm. DDR:n kaatumisen jälkeen. DDR:ssä oli vastaava systeemi, tosin se ylsi muillekin elämän osa-alueille. Kenet tahansa saattoi ilmiantaa, jos kunnon kansalaisen "huoli heräsi" ja sitten tyyppi tai perheensä vain katosi jonnekin kuulusteltavaksi... :(

Jos perheessä on kaikki kunnossa, niin mitä haittaa siitä ilmoituksesta on (muuta kuin resurssien tuhlaamista)? Mitä pelättävää?

Samoin voisi kysyä, että mitä pelättävää on rikosilmoituksessa jos ei kerran ole syyllistynyt mihinkään? Tai että mitä pelättävää on siinä, että viranomainen esimerkiksi kuuntelee puhelinta jos ei kerran ole syyllistynyt mihinkään?

Tosin sillä joka miettii asiaa tarkemmin tulee mm. mieleen se, että viranomaiset eivät ole erehtymättömiä sekä, että tutkintaan ja siihen liittyvään epäilyyn liittyy paljon sangen epämiellyttäviä piirteitä. On myös se peruskysymys, että mitä "kaikki kunnossa" ylipäätään tarkoittaa? Perheestähän voidaan kokea lastensuojelullista huolta vaikka perhe ei olisi rikkonut mitään lakia. Koska lastensuojelun lähtökohta on lain sijasta huoli, niin sen toiminta on lähtökohtaisesti mielivaltaista. Mitään tarkkaa rajaa sille mitkä perheet voivat joutua vaikeuksiin ei ole.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on monta lasta eikä o8le koskaan tarvinnut miettiä lasuja. Niukkaa on rahallisestikin ollut.

Kukaan lastenme kanssa tekemisissä ollut ri ole koskaan ilmaissut minkäänlaista huolta lapsistamme, mutta kerran eräs toisella paikkakunnalla asuva ihminen teki "virkansa puolesta" lasun lapsistamme (joita ei siiskosksan ollut nähnytkään). Vanhin tyttäremme opiskeli silloin paikkakunnalla ja tämä ihminen oli kai kauhistunut ajatusta niin monesta lapsesta.

No ei siinä mitään, käytiin mieheni kanssa juttelemassa niiden sossujen (?) kanssa, jotka keskustelun päätteeksi totesivat että teillä on ihana perhe, eikä tarvetta avulle. Se siitä, kiva juttutuokio oli :)

Miksi tätä on alapeukutettu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lapsia ja ei ole ikinä tarvinnut miettiä jotain lasuja.

Koska sait lapsesi? Vielä 2000-luvun alussa lasuja ei tehty poislukien jotkut harvat yksittäiset perheet.

2000-luvun alussa saatu lapsi oli kyllä lapsi vielä pitkälle 2010-lukuakin. Mutta kun elää elämänsä normaalisti, ei tuollaisia tarvitse edes pohtia.

Mistä tietää, että mikä on "normaalia elämää"? Pitääkö vanhemman ennen jokaista lasten kasvatukseen tai hoitoon liittyvää päätöstä soittaa lastensuojeluun ja kysyä, että onko tämä ok? Mitään kirjallista opasta "normaaliin elämään" ei tunnetusti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnolla haluaisin vastauksia siihen, mikä minusta tekee niin pelottavan. t. Lasun sossu

Rumuus ja sadistinen persoonallisuushäiriö. Mukahyvyys. Fariseustelu. Muka-auttaminen. Korruptoituneisuus.

Rumuudesta en osaa sanoa, se taitaa olla roska katsojan silmässä.

Olisiko sun mielestä parempi, jos lapsia ei auttaisi? Että he eläisivät päihdehelvettien keskellä, kohtaisivat väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, eikä kukaan puuttuisi? Tai niitä lievempiä tapauksia, missä vaikka autistinen lapsi ei saa tarvittavia tukitoimia ja vanhemmat väsyy, me voidaan tarjota niitä tukitoimia ja auttaa taloudellisesti.

Tosi monet ilmoitukset on turhia, mutta meitä sitoo laki jonka mukaan jokaiseen pitää reagoida. Siihen onneksi usein riittää puhelu, ja ilmoitus että tällainen on tehty mutta pidän sitä turhana.

Kukaan ei vastusta sitä jos lastensuojelu puuttuu esimerkiksi juoppo- ja narkkariperheiden elämään missä lapset jätetään hoitamatta yms.

Nyt on kyse siitä, että lastensuojelu ei enää tyydy tuohon rooliin vaan on alkanut puuttua aivan tavallisten perheiden elämään milloin minkäkin ns. huolen varjolla. Eli lastensuojelu katsoo esimerkiksi tietävänsä mikä on paras kasvatuslinja ja sitten vahtii "lasten auttamisen" nimissä sen noudattamista.

Toki myös lakia pitäisi muuttaa, eli mm. poistaa lastensuojeluilmoitusten tekovelvollisuus, säätää väärä lastensuojeluilmoitus rangaistavaksi, edellyttää lastensuojelulta vastaavaa asioiden todistamista kuin rikostutkinnalta (syyttömyysolettama ja oikeudellisesti kestävät todisteet syylliseksi toteamisen edellytyksenä), poistaa nimettömän lastensuojeluilmoituksen mahdollisuus ja ylipäätään vähentää huomattavasti lapsiperheiden elämän säätelyä ja korostaa sitä näkökulmaa, että perheet päättävät itse miten lapsensa kasvattavat.

Näinhän käytännössä saakin tehdä niissä yhteisesti määritetyissä rajoissa, voi laittaa lapsensa uskonnolliseen tai muuhun yksityiskouluun tai opettaa vaikka kotona - kunhan lapsi saa opetusta, saa kasvattaa mitä metodia käyttäen tahansa - kunhan lasta kohtaan ei kohdisteta väkivaltaa ja lapsi saa perustarpeensa: ruuan, unen, vaatteet, henkisen huolenpidon, turvallisen lapsuuden. Ihan turha kouhkata, että yhteiskunta muuten puuttuisi kasvatukseen. Jos tilastoja katselee, niin lastensuojelun asiakkaiden vanhemmilla pääsääntöisesti mielenterveys- tai päiheongelmia tai molempia. Tietenkin jos noita ei myönnä itsellään olevan voi lasu tuntua epäoikeudenmukaiselta, mutta noiden objektiiviseen havainnointiin on olemassa testejä, testaapa onko sinulla mt ongelma tai päihdeongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vie7railija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset lapsiperheet saavat kokea sen millaista on elää ilmiantoyhteiskunnassa.

Näin siis Euroopassa 2020-luvulla yli 30 vuotta rautaesiripun ja mm. DDR:n kaatumisen jälkeen. DDR:ssä oli vastaava systeemi, tosin se ylsi muillekin elämän osa-alueille. Kenet tahansa saattoi ilmiantaa, jos kunnon kansalaisen "huoli heräsi" ja sitten tyyppi tai perheensä vain katosi jonnekin kuulusteltavaksi... :(

Jos perheessä on kaikki kunnossa, niin mitä haittaa siitä ilmoituksesta on (muuta kuin resurssien tuhlaamista)? Mitä pelättävää?

Teoriassa kaikki on aina mahdollista. Eli siis huostaanotto tai se, että jää moneksi vuodeksi tarkkaan syyniin. Ainakin rutiinitoimenpiteenähän heillä taitaa olla muutaman vuoden seuranta ja useampi palaveri noista kaikista ilmoituksista. Eli siis töistä vapaan pyytämistä ja menojen järjestelemistä ainakin, että "pääsee" keskustelemaan säännöllisesti lasun kanssa.

Ei sinne pääse säännöllisesti keskustelemaan jos mitään syytä ei ole. Lisäksi, lastensuojeluhan tarjoaa apua, ei huostaanotto ole mikään rutiinitoimenpide vaan ensin yritetään auttaa kevyemmillä (ja halvemmilla) keinoilla.

Vierailija kirjoitti:

Perhe-elämänkin saa lapsettomana järjestää miten haluaa, eikä tarvitse pelätä sitä, että jos tekee jotain epäsovinnaista tai pahennusta herättävää niin heti joutuu viranomaisten hampaisiin ja pahimmillaan perhe rikotaan viranomaisten toimesta.

Meillä on nyt lapset 20 ja 17 vuotiaita. Eli ei sinänsä lapsia enää ja vanhempikin muutti jo opiskelemaan. Koskaan emme ole joutuneet mihinkään lasu juttuihin. Toistuvasti ihmettelen, kuka niihin tilanteisiin edes joutuu? Ja miksi? En ymmärrä tuota lasu-jankutusta ollenkaan. Aivan vieras maailma minulle.

Olen tuhannesti onnitellut itseäni, että teimme lapset. Olin aluksi epäröivä, koska suhde ei oikein toiminut, tosin isoja riitojakaan ei kyllä ollut. Lopulta päätin, että pannaan lapsi tulemaan, kävi miten kävi. Tuli sitten lopulta kaksi. Lasten myötä olen kasvanut ihmisenä ja oppinut Elämästä paljon! Uskallan väittää (kärjistetysti) että lapsettomat ei tiedä elämästä mitään (juu, kärjistys).

t. mies 56v

Vierailija kirjoitti:

Älkää hankkiko missään tapauksessa lapsia enää Suomeen. Järjestelmä on hirvittävä. Onneksi olen jo isoäiti. Yhdestäkään lapsenlapsestani ei ole tehty lasua, mutta olen perehtynyt järjestelmään ja se on aivan hirvittävää mielivaltaa. Synkkä varjo lapsiperheiden yllä.

Euroopassa on paljon valtioita, joissa lapsiperheet saavat elää vapaasti ja joihin esim. Ruotsista on taannoin paennut perheitä stasimaista tyranniaa. Nykyään sekään ei ole mahdollista muuta kuin ennen kuin on joutunut lasun hampaisiin. Niinpä kannattaa mahdollisuuksien mukaan muuttaa ennakoivasti jonnekin, missä sekä ilmasto että lapsiin suhtautuminen on lämmintä tähän kylmään ja julmaan ddr valtioon verrattuna. 

Tämä. Kun omat lapseni olivat pieniä ja vanhemmat esim. sairauden tai tapaturman vuoksi vajaakuntoisia, kunnalta sai kotiavustajan, jolla oli VAITIOLOVELVOLLISUUS raportointivelvollisuuden sijasta. Hän tuli paikalle, leipoi, laittoi ruokaa, kävi kaupassa tai hoiti lapsia että vanhempi pääsi käymään kaupassa tai että he saivat keskinäistä tai omaa aikaa.  Nyt perheen ollessa vaikeuksissa tai väsynyt, paikalle tulee nirppanokka, jota pitää mielistellä ja joka etsii check -listan kanssa vikoja vanhemmista ja kotioloista, eikä todellakaan auta millään tavalla. Hän määrää suuressa viisaudessaan jatkotoimenpiteet, eikä suinkaan kysy mitä apua he kaipaisivat. Tämä "apu" on yleensä vain lisärasite perheelle. Mikäli vanhemmat eivät ole innostuneita sossutätin ideoista, heidät leimataan yhteistyökyvyttömiksi. Lisäksi vanhempien tulee avata elämäänsä vieraalle ihmiselle seksielämäänsä myöden, heidän arvonsa voidaan kyseenalaistaa, puhumattakaan kasvatusmetodeista. Kyseessä on koko perheen huostaanotto, lasten huostaanoton uhalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe-elämänkin saa lapsettomana järjestää miten haluaa, eikä tarvitse pelätä sitä, että jos tekee jotain epäsovinnaista tai pahennusta herättävää niin heti joutuu viranomaisten hampaisiin ja pahimmillaan perhe rikotaan viranomaisten toimesta.

Meillä on nyt lapset 20 ja 17 vuotiaita. Eli ei sinänsä lapsia enää ja vanhempikin muutti jo opiskelemaan. Koskaan emme ole joutuneet mihinkään lasu juttuihin. Toistuvasti ihmettelen, kuka niihin tilanteisiin edes joutuu? Ja miksi? En ymmärrä tuota lasu-jankutusta ollenkaan. Aivan vieras maailma minulle.

Olen tuhannesti onnitellut itseäni, että teimme lapset. Olin aluksi epäröivä, koska suhde ei oikein toiminut, tosin isoja riitojakaan ei kyllä ollut. Lopulta päätin, että pannaan lapsi tulemaan, kävi miten kävi. Tuli sitten lopulta kaksi. Lasten myötä olen kasvanut ihmisenä ja oppinut Elämästä paljon! Uskallan väittää (kärjistetysti) että lapsettomat ei tiedä elämästä mitään (juu, kärjistys).

t. mies 56v

Niin. Kuka ihme sitä joutuu ra...skatuksikaan. Ei ole koskaan osunut omalle kohdalle, joten ei sellaista tapahdu kenellekään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lapsia ja ei ole ikinä tarvinnut miettiä jotain lasuja.

Koska sait lapsesi? Vielä 2000-luvun alussa lasuja ei tehty poislukien jotkut harvat yksittäiset perheet.

2000-luvun alussa saatu lapsi oli kyllä lapsi vielä pitkälle 2010-lukuakin. Mutta kun elää elämänsä normaalisti, ei tuollaisia tarvitse edes pohtia.

Mistä tietää, että mikä on "normaalia elämää"? Pitääkö vanhemman ennen jokaista lasten kasvatukseen tai hoitoon liittyvää päätöstä soittaa lastensuojeluun ja kysyä, että onko tämä ok? Mitään kirjallista opasta "normaaliin elämään" ei tunnetusti ole.

Ei tarvi. Normaalisti ihmiset eivät tarvi opaskirjaa siihen, miten lapselle tarjotaan turvallinen lapsuus.

Ehkä ihmiset, jotka ovat itse kasvaneet turvattomassa, päihteiden ja väkivallan kyllästämissä olosuhteissa, tarvitsisivat? En tiedä.

Jos ei halua missään tekemisissä viranomaisten kanssa . Itse teen aina selväksi jos joku viranomainen ottaa yhteyttä ilman, että itse en ole pyytänyt ottamaan yhteyttä niin automaattisesti rikosilmoituksen sekä tuhansien korvausvaatimuksen ja viraltapano.

Tuoreena vanhempana mua ahdisti valtavasti lasut sillä sisareni oli huostaanotettu karmeaan lasu-laitokseen. Meillä elettiin kyllä siten, ettei lapsilla mitään ongelmia tai hätää ollut. Sen kummempaa se ei yleensä vaadi. Useammin on menty nukkumaan klo 00 kuin klo 20 esimerkiksi... Mutta totta se on, että lasu ankeuttaa joidenkin perhe-elämästä nauttimista. Koskaan ei tiedä etukäteen miten teinisi alkaa kapinoida ja kuinka ihastuu alamaailman elämän rosoisuuteen ja alkaa sitä jäljitellä... Se ei kuitenkaan ollut minulle syy jättää lapsia tekemättä. Lapset ovat asia, jota olen aina toivonut ja tiedän, että ilman lapsia olisi kalvanut tunne kuin elämästä puuttuisi kaikista tärkein. Ja huh, onneksi kaikki on mennyt hyvin, niin hyvin ettei muistakaan elämäniloista ole täytynyt luopua. Se, ettei lasut stressaisi ei paljon tyydyttäisi. Helpompaa niille, jotka eivät halua lapsia. Esimerkiksi lemmikkejä saa Suomessa pitää pitkälti miten huvittaa ilman viranomaisten huolestumista. Ihmisiin luotetaan lemmikkienpidossa eikä oikeastaan ketään kiinnosta miten sen tekevät. Se taas on toinen ääripää eikä myöskään hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lapsia ja ei ole ikinä tarvinnut miettiä jotain lasuja.

Koska sait lapsesi? Vielä 2000-luvun alussa lasuja ei tehty poislukien jotkut harvat yksittäiset perheet.

2000-luvun alussa saatu lapsi oli kyllä lapsi vielä pitkälle 2010-lukuakin. Mutta kun elää elämänsä normaalisti, ei tuollaisia tarvitse edes pohtia.

Mistä tietää, että mikä on "normaalia elämää"? Pitääkö vanhemman ennen jokaista lasten kasvatukseen tai hoitoon liittyvää päätöstä soittaa lastensuojeluun ja kysyä, että onko tämä ok? Mitään kirjallista opasta "normaaliin elämään" ei tunnetusti ole.

Ei tarvi. Normaalisti ihmiset eivät tarvi opaskirjaa siihen, miten lapselle tarjotaan turvallinen lapsuus.

Ehkä ihmiset, jotka ovat itse kasvaneet turvattomassa, päihteiden ja väkivallan kyllästämissä olosuhteissa, tarvitsisivat? En tiedä.

Jos lähtisin kasvattamaan lapsiani niin kuin omassa lapsuudessani 80-luvulla yleisesti tehtiin, niin lasu olisi lähes varma.

Kysymys on se, että mistä ihminen voi tietää sen, että miten moni sellainen asia joka 80-luvulla oli vielä "turvallista lapsuutta" ei enää 2020-luvulla sitä ole? Lakihan ei ole muuttunut mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun olet eläkkeellä, saat edelleenkin mennä nukkumaan samalla tavalla. Sitävastoin naapurista kuuluu elämän ääniä. Siellä lapset ja lapsenlapset ovat tulleet mummon luokse vierailulle. Mutta sinun asunnossasi ei ole koskaan ollut elämää. Vain yksinäinen olmi, joka kirjoittelee sadattatuhannetta turhaa viestiä AV-palstalle.

Voi kuule. Kaksi lasta aikuisiksi kasvattaneena ainoa mitä toivon loppuelämältä on hiljaisuus ja rauha 😅

Minulla on päinvastoin. Nuorempana halusin olla omissa oloissani. Nyt lähes eläkeikäisenä haluan elämää ympärilleni. Olen tarkoituksellisesti hakeutunut erilaisiin harrastuksiin, jotta olisin enemmän ihmisten parissa. Elämä on "sarja kohtaamisia ihmisten kanssa" -joku viisas on sanonut. Joten, ei ihmisiä = ei elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vie7railija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset lapsiperheet saavat kokea sen millaista on elää ilmiantoyhteiskunnassa.

Näin siis Euroopassa 2020-luvulla yli 30 vuotta rautaesiripun ja mm. DDR:n kaatumisen jälkeen. DDR:ssä oli vastaava systeemi, tosin se ylsi muillekin elämän osa-alueille. Kenet tahansa saattoi ilmiantaa, jos kunnon kansalaisen "huoli heräsi" ja sitten tyyppi tai perheensä vain katosi jonnekin kuulusteltavaksi... :(

Jos perheessä on kaikki kunnossa, niin mitä haittaa siitä ilmoituksesta on (muuta kuin resurssien tuhlaamista)? Mitä pelättävää?

Teoriassa kaikki on aina mahdollista. Eli siis huostaanotto tai se, että jää moneksi vuodeksi tarkkaan syyniin. Ainakin rutiinitoimenpiteenähän heillä taitaa olla muutaman vuoden seuranta ja useampi palaveri noista kaikista ilmoituksista. Eli siis töistä vapaan pyytämistä ja menojen järjestelemistä ainakin, että "pääsee" keskustelemaan säännöllisesti lasun kanssa.

Ei sinne pääse säännöllisesti keskustelemaan jos mitään syytä ei ole. Lisäksi, lastensuojeluhan tarjoaa apua, ei huostaanotto ole mikään rutiinitoimenpide vaan ensin yritetään auttaa kevyemmillä (ja halvemmilla) keinoilla.

Sossut saa bonareita sijoituksista. Usko mitä uskot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiinnolla haluaisin vastauksia siihen, mikä minusta tekee niin pelottavan. t. Lasun sossu

Rumuus ja sadistinen persoonallisuushäiriö. Mukahyvyys. Fariseustelu. Muka-auttaminen. Korruptoituneisuus.

Rumuudesta en osaa sanoa, se taitaa olla roska katsojan silmässä.

Olisiko sun mielestä parempi, jos lapsia ei auttaisi? Että he eläisivät päihdehelvettien keskellä, kohtaisivat väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, eikä kukaan puuttuisi? Tai niitä lievempiä tapauksia, missä vaikka autistinen lapsi ei saa tarvittavia tukitoimia ja vanhemmat väsyy, me voidaan tarjota niitä tukitoimia ja auttaa taloudellisesti.

Tosi monet ilmoitukset on turhia, mutta meitä sitoo laki jonka mukaan jokaiseen pitää reagoida. Siihen onneksi usein riittää puhelu, ja ilmoitus että tällainen on tehty mutta pidän sitä turhana.

Kukaan ei vastusta sitä jos lastensuojelu puuttuu esimerkiksi juoppo- ja narkkariperheiden elämään missä lapset jätetään hoitamatta yms.

Nyt on kyse siitä, että lastensuojelu ei enää tyydy tuohon rooliin vaan on alkanut puuttua aivan tavallisten perheiden elämään milloin minkäkin ns. huolen varjolla. Eli lastensuojelu katsoo esimerkiksi tietävänsä mikä on paras kasvatuslinja ja sitten vahtii "lasten auttamisen" nimissä sen noudattamista.

Toki myös lakia pitäisi muuttaa, eli mm. poistaa lastensuojeluilmoitusten tekovelvollisuus, säätää väärä lastensuojeluilmoitus rangaistavaksi, edellyttää lastensuojelulta vastaavaa asioiden todistamista kuin rikostutkinnalta (syyttömyysolettama ja oikeudellisesti kestävät todisteet syylliseksi toteamisen edellytyksenä), poistaa nimettömän lastensuojeluilmoituksen mahdollisuus ja ylipäätään vähentää huomattavasti lapsiperheiden elämän säätelyä ja korostaa sitä näkökulmaa, että perheet päättävät itse miten lapsensa kasvattavat.

Näinhän käytännössä saakin tehdä niissä yhteisesti määritetyissä rajoissa, voi laittaa lapsensa uskonnolliseen tai muuhun yksityiskouluun tai opettaa vaikka kotona - kunhan lapsi saa opetusta, saa kasvattaa mitä metodia käyttäen tahansa - kunhan lasta kohtaan ei kohdisteta väkivaltaa ja lapsi saa perustarpeensa: ruuan, unen, vaatteet, henkisen huolenpidon, turvallisen lapsuuden. Ihan turha kouhkata, että yhteiskunta muuten puuttuisi kasvatukseen. Jos tilastoja katselee, niin lastensuojelun asiakkaiden vanhemmilla pääsääntöisesti mielenterveys- tai päiheongelmia tai molempia. Tietenkin jos noita ei myönnä itsellään olevan voi lasu tuntua epäoikeudenmukaiselta, mutta noiden objektiiviseen havainnointiin on olemassa testejä, testaapa onko sinulla mt ongelma tai päihdeongelma.

Siitä ei pääse mihinkään, että käsitteet kuten "väkivalta", "riittävä ruoka, uni ja vaatteet", "henkinen huolenpito" ja "turvallinen lapsuus" ovat hyvin monitulkintaisia. Rajanveto sen suhteen, että mitkä perheet joutuvat vaikeuksiin ja mitkä eivät pohjautuu käytännössä sosiaalitoimen työntekijän henkilökohtaiseen harkintaan. Esimerkiksi se mikä on yhdelle turvallista ei toiselle sitä ole, kuten varmasti kaikki ihmiset havaitsevat käytännön elämässä joka päivä.

On lasuja tehty olemattomistakin lapsista :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vie7railija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset lapsiperheet saavat kokea sen millaista on elää ilmiantoyhteiskunnassa.

Näin siis Euroopassa 2020-luvulla yli 30 vuotta rautaesiripun ja mm. DDR:n kaatumisen jälkeen. DDR:ssä oli vastaava systeemi, tosin se ylsi muillekin elämän osa-alueille. Kenet tahansa saattoi ilmiantaa, jos kunnon kansalaisen "huoli heräsi" ja sitten tyyppi tai perheensä vain katosi jonnekin kuulusteltavaksi... :(

Jos perheessä on kaikki kunnossa, niin mitä haittaa siitä ilmoituksesta on (muuta kuin resurssien tuhlaamista)? Mitä pelättävää?

Teoriassa kaikki on aina mahdollista. Eli siis huostaanotto tai se, että jää moneksi vuodeksi tarkkaan syyniin. Ainakin rutiinitoimenpiteenähän heillä taitaa olla muutaman vuoden seuranta ja useampi palaveri noista kaikista ilmoituksista. Eli siis töistä vapaan pyytämistä ja menojen järjestelemistä ainakin, että "pääsee" keskustelemaan säännöllisesti lasun kanssa.

Ei sinne pääse säännöllisesti keskustelemaan jos mitään syytä ei ole. Lisäksi, lastensuojeluhan tarjoaa apua, ei huostaanotto ole mikään rutiinitoimenpide vaan ensin yritetään auttaa kevyemmillä (ja halvemmilla) keinoilla.

Sossut saa bonareita sijoituksista. Usko mitä uskot.

Ei todellakaan saa. Kuka niitä maksaisi ja miksi? Nehän tulevat tosi kalliiksi kunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Tuoreena vanhempana mua ahdisti valtavasti lasut sillä sisareni oli huostaanotettu karmeaan lasu-laitokseen. Meillä elettiin kyllä siten, ettei lapsilla mitään ongelmia tai hätää ollut. Sen kummempaa se ei yleensä vaadi. Useammin on menty nukkumaan klo 00 kuin klo 20 esimerkiksi... Mutta totta se on, että lasu ankeuttaa joidenkin perhe-elämästä nauttimista. Koskaan ei tiedä etukäteen miten teinisi alkaa kapinoida ja kuinka ihastuu alamaailman elämän rosoisuuteen ja alkaa sitä jäljitellä... Se ei kuitenkaan ollut minulle syy jättää lapsia tekemättä. Lapset ovat asia, jota olen aina toivonut ja tiedän, että ilman lapsia olisi kalvanut tunne kuin elämästä puuttuisi kaikista tärkein. Ja huh, onneksi kaikki on mennyt hyvin, niin hyvin ettei muistakaan elämäniloista ole täytynyt luopua. Se, ettei lasut stressaisi ei paljon tyydyttäisi. Helpompaa niille, jotka eivät halua lapsia. Esimerkiksi lemmikkejä saa Suomessa pitää pitkälti miten huvittaa ilman viranomaisten huolestumista. Ihmisiin luotetaan lemmikkienpidossa eikä oikeastaan ketään kiinnosta miten sen tekevät. Se taas on toinen ääripää eikä myöskään hyvä.

"Ei tiedä etukäteen, miten teini.. kapinoi ja ihastuu alamaailmaan"?

Siis täh? Minkälaisessa ympäristössä elät? Aivan kuin alamaailma olisi tuossa oven takana? Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan. Lasten ollessa pieniä, vanhemmat ohjaavat lapset järkeviin harrastuksiin. Ja ohjaavat lapset pois epämääräisten perheiden läheltä. Vanhemmat voi valita lasten harrastuksia ja kaveripiiriä. Olen itsekin estänyt jonkun "kaverin" tapailemiset, koska ko. poika näpisteli ym. Meidän lapset ei kaveeraa sellaisten kanssa. Kaveripiirillä on iso vaikutus ja vanhemmilla on vastuu katsoa, millaisessa porukassa lapsi liikkuu. Puuttuminen pitää tehdä ajoissa, nopeasti ja tehokkaasti. Se on vanhemman vastuu ja velvollisuus.