Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.
Kommentit (2913)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...Joiden suosimat makkispekkikset tulee näistä aivan hirmuisen hyviä myös.
TÄMÄ!
Miksi hitossa ihmiset vääntävät sanan makkaraperunat muotoon "makkispekkikset", kun ei se ole yhtään lyhyempi (itse asiassa se on pitempi) eikä se ole yhtään helpompi sanoa. Lapsellista hössötystä, sanon minä.
Minä ainakin puhun ja syön edelleen makkaraperunoita. Oma versioni niistä koostuu tavallisesti pakastetuista ranskanperunoista uunissa valmistettuna ja niiden joukkoon lisättävistä lenkkimakkaran tai grillibalkanin paloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt tuon ajan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasarin lopussa hyvin harvalla kaksikymppisellä oli ensimmäisessä omassa kämpässään puhelin, ainakaan aluksi. Siinä oli vähän sekin aspekti, että kelle mä oikein soittelen jos hommaan puhelimen, kun kellään muulla ei ole?
Kenelle oikein soittelen...?
No, vaikka vanhemmille, isovanhemmille, sukulaisille, töihin (jos on kipeänä), pankkiin, vakuutusyhtiöön, matkatoimistoon, lehtiyhtiöihin, kauppoihin... mihin tahansa minne oli asiaa tai kaipasi jotain tietoa. Ja kai ne kaveritkin jossain vaiheessa puhelimen hankkivat? En ainakaan itse muista yhtään kaveria, jolla ei olisi ollut puhelinta kun omilleen muutti.
Minkä ikäisenä kaverisi muuttivat omilleen 1980-luvulla, ja minä vuonna? Oli minullakin oma puhelin vuonna 1986, mutta ei ollut opiskelija-asunnossa vuonna 1982. Sanotaan nyt näin, että vasta tuolla vuosikymmenellä oma puhelimet yleistyivät, mutta vielä 2000-luvulla oli yliopiston aulassa korttipuhelin.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä kaverisi muuttivat omilleen 1980-luvulla, ja minä vuonna? Oli minullakin oma puhelin vuonna 1986, mutta ei ollut opiskelija-asunnossa vuonna 1982...
Kaverini muuttivat omilleen 80-luvulla, tietysti eri vuosina. :)
Lienevät olleet siihen aikaan 19 - 26 -vuotiaita, jos en ihan väärin muista. Ja kyllä useimmilla oli kotona puhelin. Eihän silloin ollut pakko ostaa kallista puhelinosaketta vaan voi hankkia myös ns. vuokrapuhelimen, josta meni pieni kk-maksu.
Ajokortti kirjoitti:
Se kyllä harmittaa että autojen rekisteröinnissä luovuttiin läänikohtaisista rekisterinumeroista, joista pystyi päättelemään mistä päin joku autoilija oli lähtöisin.
Miksi ihmeessä se sua harmittaa? Mitä tekisit sillä tiedolla?
Vierailija kirjoitti:
Syötiin voita. Ei ollut margariineja. ... Kaupoissa ei myöskään ollut valtavaa valikoimaa hedelmiä ja vihanneksia.
Nyt puhuttiin 1980 -luvusta, ei 1880.
Missä olet elänyt kun et margariineja nähnyt etkä markettien hedelmäosastoja??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lentokoneiden takaosassa oli tupakointiosasto. Sieltä se kamala käry levisi joka paikkaan.
Muutenkin tupakka paloi joka paikassa. Inhosin sitä lapsena niin paljon. Onneksi kotona ei tupakoitu ja vietimme lähinnä aikaa ihmisten kanssa; jotka eivät polttaneet. Mutta esim. Isäni työpaikka oli aivan savun peitossa.
Mun isä poltti kotona sisällä ku oltiin siskon kanssa lapsia. Siis kotona. Sisällä. Tupakkaa.
Meillä poltettiin sisällä ja autossa. Äiti poltti myös raskausaikana. Lentokoneen takaosassakin istuttiin tupakan savussa, kun isä ei kestänyt vieroitusoireita nikotiinista. Ei siinä auttanut sanoa, että tupakka haisee pahalle, lapsen mielipiteellä ei ollut merkitystä.
Ei ole itse tarvinnut tupakoida, kun on tullut tupakoitua passiivisesti ihan tarpeeksi ikävuodet 0-19.
Vierailija kirjoitti:
.... Ja paras hiusmalli, sellainen Kim Wylde (Kids in America -videon tyyppinen) :D
Wylde??
Tarkoittanet iki-ihanaa Kim Wildeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lentokoneen takaosassa poltettiin ja vodka virtasi.
Ostettiin ensimmäinen asunto 1982
55 neliötä, Helsingin Pukinmäestä.
Hinta 150.000 markkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Beta no en tiedä ketään kellä oli muu kuin vhs-nauhuri...tais olla hintava?!
Krepatut hiukset tytöillä ja nuorilla naisilla. Muistaako kukaan vai erehdynkö nyt 90-luvulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajokortti kirjoitti:
Se kyllä harmittaa että autojen rekisteröinnissä luovuttiin läänikohtaisista rekisterinumeroista, joista pystyi päättelemään mistä päin joku autoilija oli lähtöisin.
Miksi ihmeessä se sua harmittaa? Mitä tekisit sillä tiedolla?
Ainakin minusta oli mukavaa että rekisterinumerosta pystyi päättelemään mistä päin Suomea joku autoilija oli luultavasti kotoisin. Muuten 1980-luvulla ihmiset eivät levitelleet yksityiselämäänsä netissä, mutta muuten ei ollut yletöntä tarvetta suojella yksityisyyttä. Silloiset "tietokantaohjelmat" olivat tavallisesti pahvikortistoja ja kansioita, jotka sisälsivät reiitettyja papereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lentokoneiden takaosassa oli tupakointiosasto. Sieltä se kamala käry levisi joka paikkaan.
Muutenkin tupakka paloi joka paikassa. Inhosin sitä lapsena niin paljon. Onneksi kotona ei tupakoitu ja vietimme lähinnä aikaa ihmisten kanssa; jotka eivät polttaneet. Mutta esim. Isäni työpaikka oli aivan savun peitossa.
Mun isä poltti kotona sisällä ku oltiin siskon kanssa lapsia. Siis kotona. Sisällä. Tupakkaa.
Meillä poltettiin sisällä ja autossa. Äiti poltti myös raskausaikana. Lentokoneen takaosassakin istuttiin tupakan savussa, kun isä ei kestänyt vieroitusoireita nikotiinista. Ei siinä auttanut sanoa, että tupakka haisee pahalle, lapsen mielipiteellä ei ollut merkitystä.
Ei ole itse tarvinnut tupakoida, kun on tullut tupakoitua passiivisesti ihan tarpeeksi ikävuodet 0-19.
Kumma miten joidenkin päällimmäiset muistot 1980-luvulla liittyvät tupakointiin. Meillä kumpikaan vanhemmista ei polttanut ja omassa kaveripiirissä ei ollut ketään joku olisi ollut nikotinisti. Lähinnä siitä tupakansavusta kärsi jos kävi iltaravintolassa, sillä vaatteet haisivat väistämättä savulta kapakan illan jälkeen. Tuo päti vielä 1990-luvullakin. Tosin portsarit olivat muuten tiukempia asiakkaiden pukeutumisen suhteen eikä mihinkään tasokkaampaa paikkaan olisi päässyt sisälle mitkään lenkkarit jalassa ja huppari päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ostettiin ensimmäinen asunto 1982
55 neliötä, Helsingin Pukinmäestä.
Hinta 150.000 markkaa.
nyt 56 neliöinen vuodelta 1988 oikotien mukaan maksaa 200 000€
kuinka kauan kesti 80 luvulla tienata 150 000 markkaa?
nyt helsingissä uudiskohde 55 neliöinen lähtöhinta 300 000€
en tiedä saako 2000€/kk bruttopalkalla lainaa tommoseen....
1988 etsittiin huoltoasemaa josta sasi bensaa vielä alle 3mk lira, sillä 3mk oli bensan hinnassa kipuraja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostettiin ensimmäinen asunto 1982
55 neliötä, Helsingin Pukinmäestä.
Hinta 150.000 markkaa.nyt 56 neliöinen vuodelta 1988 oikotien mukaan maksaa 200 000€
kuinka kauan kesti 80 luvulla tienata 150 000 markkaa?
nyt helsingissä uudiskohde 55 neliöinen lähtöhinta 300 000€
en tiedä saako 2000€/kk bruttopalkalla lainaa tommoseen....
Valmistuin 1989 sähköasentajaksi ja 130.000mk vuodessa oli sellainen palkka mitä saattoi pitää tavoitteena, eli aika hyvä sähköasentajan vuosipalkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajokortti kirjoitti:
Se kyllä harmittaa että autojen rekisteröinnissä luovuttiin läänikohtaisista rekisterinumeroista, joista pystyi päättelemään mistä päin joku autoilija oli lähtöisin.
Miksi ihmeessä se sua harmittaa? Mitä tekisit sillä tiedolla?
Ainakin minusta oli mukavaa että rekisterinumerosta pystyi päättelemään mistä päin Suomea joku autoilija oli luultavasti kotoisin. Muuten 1980-luvulla ihmiset eivät levitelleet yksityiselämäänsä netissä, mutta muuten ei ollut yletöntä tarvetta suojella yksityisyyttä. Silloiset "tietokantaohjelmat" olivat tavallisesti pahvikortistoja ja kansioita, jotka sisälsivät reiitettyja papereita.
Puhelinnomerostakin pystyi päättelemään kylän tai kaupunginosan missä joku asuu. Toki vielä helpommin se onnistui kuin katsoi nimellä osoitteen puhelinluettolosta, siellä oli yleensä myös ammatti kerrottuna.
Olen nähnyt tuon ajan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasarin lopussa hyvin harvalla kaksikymppisellä oli ensimmäisessä omassa kämpässään puhelin, ainakaan aluksi. Siinä oli vähän sekin aspekti, että kelle mä oikein soittelen jos hommaan puhelimen, kun kellään muulla ei ole?
Kenelle oikein soittelen...?
No, vaikka vanhemmille, isovanhemmille, sukulaisille, töihin (jos on kipeänä), pankkiin, vakuutusyhtiöön, matkatoimistoon, lehtiyhtiöihin, kauppoihin... mihin tahansa minne oli asiaa tai kaipasi jotain tietoa. Ja kai ne kaveritkin jossain vaiheessa puhelimen hankkivat? En ainakaan itse muista yhtään kaveria, jolla ei olisi ollut puhelinta kun omilleen muutti.
Muutin omilleni 80-luvun lopussa ja yleisesti opiskelijoilla ei ollut puhelinta, useinmiten se hankittiin vasta kun päästiin töihin. Meille tuli puhelin kuitenkin aika äkkiä jo opiskellessa, koska puoliso oli pienessä operaatiossa ja alkoi vuotaa ja ilman hyvää tuuria olisi voinut vaikka vuotaa kuiviin, isänsä oli tullut käymään ja vei sairaalaan. Puhelin hankittiin turvallisuuden vuoksi, vaikka vuokraliittymä oli opiskelijalle kallis, mutta paikallispuhelut oli halpoja, kaukopuheluita ei paljon soiteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille ostettiin Beta-videonauhuri Sokokselta Helsingin keskustasta se maksoi jotain 3800 mk. Viereisen rivitalon kaverin perhe hankki myös Beta, ja kolmaskin kaveriperhe. Se oli kai vuonna 1982. Kukaan muu ei silloin vielä omistanut videonauhuria. Paitsi töissä meillä. Oli valittava sokkona VHS , Beta, tai Philipsin oma malli. Nauha kävi vaan yhteen malliin. Jotkut lapsiperheet luulivat että videosta katsotaan vain pornoa. Siksi niiden lapset ei päässeet enää meille. Kun meitä haettiin ulos , piti lempiohjelma ajastaa valmiiksi laitteessen. Valitse kanava, alkuaika kellosta, aika oli 1/2 tuntia , tunti tai kasetti loppuun. Helppo ajastaa alle kouluikäisenkin. Kultanen Apina oli perheen suosikki. Ja Paluu Eedeniin ,jännäri.
Veikkasitte väärää hevosta. VHS alkoi olla voittaja 80-luvun puolenvälin jälkeen. Itse ostin videonauhurin vasta vuonna 1990 ja sen sai jo 2000 markalla.
Siinä 80-luvun lopulla, kun vuokrasi VHS-videon vuokraamosta, sai vuokata oheen olikohan se nyt markalla vai 5 mk:lla painavan movieboxin, jos ei ollut kotona videonauhuria.
Alue: Aihe vapaa
TÄMÄ!
Miksi hitossa ihmiset vääntävät sanan makkaraperunat muotoon "makkispekkikset", kun ei se ole yhtään lyhyempi (itse asiassa se on pitempi) eikä se ole yhtään helpompi sanoa. Lapsellista hössötystä, sanon minä.