Lue keskustelun säännöt.
Häpeän niin paljon elämääni
25.09.2021 |
Että haluan kuolla. Koko ajan olen menossa syvemmälle suohon. Melkein joka hetki tulee ahdistavia muistoja mieleen ja ne liittyy kaikkeen. Ei ole enää yhtään asiaa missä en olisi nolannut itseäni ja kaikki muistuttaa siitä. On todella isoja asioita ja vähän pienempiä, mutta suurinosa on jotain ihan karmeaa... En näe ulospääsyä, en löydä ratkaisua... Ei mikään ainekaan auta tähän.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Sulje sosiaalinen media ja ala hakea todellisia ihmisiä.
Kaikilla on häpeän ja noloudentunteita nuorena. Et ole yksin.
Mistä tykkäät?
Tämä on muuten erittäin varteenotettava ehdotus. Kun minä aikanani jättäydyin pois somesta, en osannut odottaa miten valtava taakka putosi harteiltani. Luulin että minulle tulisi hankala olo ilman somea koska olin niin koukussa siihen, mutta oloni oli LOISTAVA! En ollut koskaan ymmärtänyt kuinka iso osa pahasta olostani johtuikin somesta. En ollut jutellut ihmisten kanssa livenä juuri lainkaan, vain somessa. Nykyään juttelen livenä ihmisten kanssa, ihan niin kuin elettäisi edelleen 80-lukua. Ystäviä minulla ei ole koska olen nekin asiat möhlinyt, mutta käyn usein äidin luona höpöttelemässä. Vein hänelle tänään itse poimimiani puolukoita. Miettikää. Olisin voinut koko päivän plärätä jotain some feediä. Olisiko parempi olo? Ei varmasti olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet yhtä arvokas kuin muutkin ihmiset. Jokainen mokaa enemmän tai vähemmän,niistä opitan joskus. Jos sinua aina muistutetan mokistasi.Vaihda seuraa,vaikka se olisi sun sukusi.Avaa uusia ovia. Ei ole paha paikka laita netti hakuun Itsemurhien ehkäsy numero on auki 24h/ 7 päivää.Ei paha paikka soitaa.Jos katsovat tilanteesi puhelun aikana vaikea. Tulevat kotiin jutelee,vaikka keskellä yötä.
Kaikki mokaa ja pitää muistaa, että monet ihmiset antavat kyllä anteeksi asioita paljon. Liikaakin. Ja siitä syystä erityisesti on opittava niistä mokista, ettei sitten loukkaa enää ketään.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on hyvin samanlainen tilanne kuin aloittajalla. Koko elämäni on ollut pelkkää häpeää ja väärinkäsityksiä. Ajattelen kuitenkin häpeäväni itseäni, en elämääni.
Olen vähällä kuolla häpeästä. Öisin varsinkin on vaikeaa. Ja useimmat näistä häpeällisistä tapahtumista (varsinkin ne pahimmat) ovat sellaisia, ettei niitä todellakaan voisi tapahtua kenellekään normaalille ihmiselle. Paljon pienemmistäkin asioista ovat ihmiset muuttaneet pois, vaihtaneet työpaikkaa tai tap paneet itsensä.
kyllä niitä häpeällistä tapahtumia sattuu ihan jokaiselle, niistä vaan ei tupata puhumaan.
Elämäsi alkaa muuttua parempaan kun et toista häpeää tuottaneita käyttäytymismalleja. Uusi elämäsi alkaa askel askeleelta. Ole armollinen itsellesi ja muista että ei kukaan meistä ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on hyvin samanlainen tilanne kuin aloittajalla. Koko elämäni on ollut pelkkää häpeää ja väärinkäsityksiä. Ajattelen kuitenkin häpeäväni itseäni, en elämääni.
Olen vähällä kuolla häpeästä. Öisin varsinkin on vaikeaa. Ja useimmat näistä häpeällisistä tapahtumista (varsinkin ne pahimmat) ovat sellaisia, ettei niitä todellakaan voisi tapahtua kenellekään normaalille ihmiselle. Paljon pienemmistäkin asioista ovat ihmiset muuttaneet pois, vaihtaneet työpaikkaa tai tap paneet itsensä.
kyllä niitä häpeällistä tapahtumia sattuu ihan jokaiselle, niistä vaan ei tupata puhumaan.
Ei tapahdu sellaisia kuin minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vittuilen itselleni aina kun satun näkeen oman naaman peilistä.
En tajua miten olen ees hengissä,päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko lukenut häpeästä kertovia kirjoja? Ainakin Ben Malinen on kirjoittanut aiheesta ja varmasti löytyy muitakin.
Itsekin tullut mokailtua aika lailla, mutta ajan kanssa olen onnistunut repimään niistä irti hyvät naurut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin noh. Ei se nyt ihan tuollaista ole, lähinnä siinä pyritään kartoittamaan sun tilannetta. Mutta ei se jutteleminenkaan ole ihan luontevaa kaikilla. Itse en hyötynyt siitä, koska en jotenkin osannut avautua. Mulla tuli aina jälkeen päin vasta mieleen mitä olisi pitänyt sanoa.
Huomasin myös häpeäväni (jopa sielläkin) itseäni niin paljon, että feikkasin jollain tavalla. En pystynyt sanomaan mitä oikeasti ajattelen. Sensuroin sanomisiani ja joissakin asioissa suorastaan valehtelin. Ei mikään ihme, että sekään ei sitten toiminut. Kävin siellä kyllä 8kk, mutta en kokenut hyötyväni siitä ollenkaan. Sitten halusinkin lopettaa ne käynnit. En ole vieläkään keksinyt mitä oikein yrittäisin. Varmaan aion pyytää jotain masennuslääkkeitä taas. En muutakaan keksi. Eihän nekään ihmeitä tee, mutta kyllä niissä on se tunteiden turtuminen ja iltaväsyttävyys minua vähän auttanut.