Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

500kilokalorillahan saa syödä aika hyvin! :)

Vierailija
12.11.2014 |

Minulle on jäänyt kahden lapsen jälkeen enemmän painoa kuin haluaisin, enkä enää tunne oloani hyväksi kehossani. Nyt tavoitteeni on syödä jouluun asti vähemmän ja lisäksi pikkuhiljaa pudotella painoa 10kg.

Tunnen itseni ja tiedän, että minulla parhaiten toimii selkeä ja "kerrasta poikki" systeemi. Jos sallin itselleni yhden keksin päiväkahvin kanssa, tekee niitä vain mieli enemmän ja enemmän ja ajatuksia on vaikeaa saada muualle - etenkin jos keksejä kotona kaapissa on. Parempi siis, etten osta niitä ollenkaan - kahden pienen lapsen kanssa ei tule ihan herkästi autolla kauppaan lähdettyä. Samoin muutkin selkeät säännöt sopivat itselleni hyvin. Silloin minun ei tarvitse koko ajan miettiä, mitä ehkä seuraavaksi söisin ja valitsenko pullan vai ruisleivän. Voin keskittyä muuhun kuin ruuan miettimiseen. Ja toki tuo auttaa painonoudotusta, kun ruoka ja syöminen ei ole mielessä koko ajan.

Laskeskelin, mitä esimerkiksi noin 500kcal saa syödä, jos miettii vähän, mitä kannattaa valita. Omasta mielestäni yllättävän paljon. Itse puuhailen päivisin enimmäkseen kotona lasten kanssa, joten jaksan näillä syömisillä hyvin (pari päivää on mennyt jo). Varmasti välillä syön enemmänkin, ja jos käymme kylässä juhlissa, tottakai maistan tarjottavia. Mutta nyt katselin siis sellaista suurinpiirtein, useimpina päivinä toteutettavaa ja hieman varioitavaa ateriarunkoa.

Aamupala: Kahvia, Ehrmann-rahka, mustikoita, yht. noin 90kcal

Lounas: Salaattia, jossa esim tonnikalaa (vaihdellen jotakin muuta proteiinia), tomaattia, kurkkua, salaattia, yrttejä, yht. noin 135kcal

Välipala: Vaihdellen erilaisia hedelmiä, esim omena ja mandariini sekä kuppi kahvia yht. noin 115kcal.

Iltapala: Teetä, kaurapuuroa, yht. noin 150kcal.

Nämä on nyt koottu sellaisista ruuista, joita mielelläni syön. Esimerkiksi puuroa syön normaalistikin aamulla ja illalla, ja päivällistä en ole tottunut syömään. Varmasti tässäkin ruokavaliossa on parannettavaa (esimerkiksi puuroon voisi lisätä hyvää rasvaa), mutta mielestäni noin 500 kilokalorilla saa mielestäni syödä määrällisesti yllättävän paljon. Ja tiedän, että se on kaloreina tosi vähän, eli näihin ruokiin voisi hyvin välillä lisätä vaikkapa proteiinia ja hyvää rasvaa.

Näissä päivän ruuissa siis yhteensä noin 490kcal.

Kommentit (91)

Vierailija
1/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole tervettä.

Vierailija
2/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ihan karmelta. Kehosi ei saa tarvitsemiaan ravintoaineita. Onneksi ongelma ei ole minun :) Ja ei, en ole kateellinen millään lailla. Normaalipainoinen ja tyytyväinen kroppaani vaikka se ei täydellinen olekaan. Entinen ylipainoinen mutta pudotin painoa aika lailla terveellä tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 08:36"]Ei ole tervettä.
[/quote]

En väittänytkään, ei kukaan lyhytkestoiseen dieettiin kuole tai merkittäviä puutostiloja saa :). Pointtini oli, että pieneenkin kalorimäärään mahtuu yllättävän paljon ruokaa, kun valitsee oikein. 1000 kilokalorilla saisi syödä jo hurjasti. Tunnen itseni ja tiedän, että minulla toimii tällainen reipas alku, jolla paino lähtee laskusuuntaan. Se motivoi sitten jatkamaan vaikka rauhallisemmallakin tahdilla.

Laihduttaessa ei siis todellakaan tarvitse kärvistellä hurjassa nälässä :)

Vierailija
4/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päivän ainoat proteiinit desi rahkaa ja puoli purkkia tonnikalaa?

 

Kuulostaa takuuvarmalat repsahdukselta parin viikon sisään.

Vierailija
5/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten lasket nuo kalorit, yksi ehrmann on 140 kcal?

Vierailija
6/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmmm... Onhan tuossa erilaisia hiilareita, proteiinia ja kun vielä lisäisi hyvää rasvaa, niin aika hyvähän tuo dieetti olisi. Sisältää lihaa/kalaa, viljoja, hedelmiä ja vihanneksia.

Puurossa voi käyttää vaihdellen vaikkapa tattaria, hirssiä ja ruista kauran ohella. Vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja lihaa/kalaa on helppo vaihdella päivittäin myös.

Jos tuohon lisäisi vielä esimerkiksi avocadoa ja pähkinöitä, olisi mielestäni jo monipuolinen dieetti. Ehkä jopa monipuolisempi kuin useilla ei-laihduttavilla? Suurin osa ihmisistä syö kuitenkin joka päivä paljon samoja ruokia, esimerkiksi aina aamulla leipää jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouluna sitten mässäät kilot takaisin?

Vierailija
8/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouluun mennessä "pikku hiljalleen" 10kg pois?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan että lasket väärin nuo, ja todellisuudessa syöt kaloreita enemmän. esim.tuo rahka + mustikat, oikeastiko vain 90 kaloria?!

Vierailija
10/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä elin teininä tollaisilla eväillä vuoden, pahimmillaan painoin 46 kiloa (ja oon siis 167 cm pitkä). Munkin oli tarkoitus alunperin laihduttaa ihan vaan pari kiloa, mutta sitten se laihduttaminen vei mennessään. Ei tuollainen ruokamäärä oikeasti ole tervettä. Vaikka se on vähän klisee, niin opettele mieluummin se terveellinen elämäntapa ja laihduta pikkuhiljaa, ei sulla ole kiire minnekään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 08:47"]Päivän ainoat proteiinit desi rahkaa ja puoli purkkia tonnikalaa?

 

Kuulostaa takuuvarmalat repsahdukselta parin viikon sisään.
[/quote]

Tuossa on enemmän proteiinia kuin mitä söisin esimerkiksi työpäivän aikana (päiväkodissa, eli tavallisen kotiruuan tyyppistä ruokaa, josta ei voi itse ottaa esimerkiksi broilerin koipia tms protskua, jota ilmeisesti työpaikkaruokaloissa saa ottaa itse). Tai jos söisin kotona lounaaksi esimerkiksi makaronilaatikkoa, kalakeittoa, kanapastaa tms, niin tuskin siinäkään annoksessa enempää protskuja olisi.

Tarkoitus ei ole repsahtaa, joinakin päivinä voi hyvin syödä vaikkapa 1000kcal edestä ja siihen mahtuu ruokaa todella paljon.

Vierailija
12/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 08:54"]Jouluun mennessä "pikku hiljalleen" 10kg pois?
[/quote]

Kirjoitin, että jouluun asti näin tiukemmin ja sen lisäksi pikkuhiljaa 10kg pois :).

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 08:55"]Veikkaan että lasket väärin nuo, ja todellisuudessa syöt kaloreita enemmän. esim.tuo rahka + mustikat, oikeastiko vain 90 kaloria?!
[/quote]

Tuo Ehrmannin kalorimäärä tuli kännykkäsovelluksesta, saattaa olla siis puolikas purkkikin. Kokonaista Ehrmannia siis aamupalaksi ajattelin, eikä silläkään tuo kalorimäärä merkittävästi nouse. 500-700 kcal on vähän kuitenkin.

Ap

Vierailija
14/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelen syömään vähintään yhden, mielummin kaksi lämmitä ruokaa päivässä. Noissa lämpimissä aterioissa voi olla kummassakin se 500kcal ja sitten välipalaoiksi vähän kevyempää syötävää.

Pelkiä kevyitä välipaloja syömällä tulee tunne että ei ole syönyt yhtään mitään.

Liian niukka syöminen päättyy siihen että laihduttamista tulee tuskaa ja nälkä kasvaa hallitsemattomaksi.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 08:49"]Hmmm... Onhan tuossa erilaisia hiilareita, proteiinia ja kun vielä lisäisi hyvää rasvaa, niin aika hyvähän tuo dieetti olisi. Sisältää lihaa/kalaa, viljoja, hedelmiä ja vihanneksia.

Puurossa voi käyttää vaihdellen vaikkapa tattaria, hirssiä ja ruista kauran ohella. Vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja lihaa/kalaa on helppo vaihdella päivittäin myös.

Jos tuohon lisäisi vielä esimerkiksi avocadoa ja pähkinöitä, olisi mielestäni jo monipuolinen dieetti. Ehkä jopa monipuolisempi kuin useilla ei-laihduttavilla? Suurin osa ihmisistä syö kuitenkin joka päivä paljon samoja ruokia, esimerkiksi aina aamulla leipää jne.
[/quote]

Mitä te, kenen mielestä tällainen on aivan hirveä ruokalista, lisäisitte vielä tähän? Kuulostaa monipuoliselta, vaikka kaloreita vähän onkin.

Vierailija
16/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 09:01"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 08:55"]Veikkaan että lasket väärin nuo, ja todellisuudessa syöt kaloreita enemmän. esim.tuo rahka + mustikat, oikeastiko vain 90 kaloria?! [/quote] Tuo Ehrmannin kalorimäärä tuli kännykkäsovelluksesta, saattaa olla siis puolikas purkkikin. Kokonaista Ehrmannia siis aamupalaksi ajattelin, eikä silläkään tuo kalorimäärä merkittävästi nouse. 500-700 kcal on vähän kuitenkin. Ap

[/quote]

Liian vähän. Arvaan että et kuitenkaan ole läski... muussa tapauksessa tuo oman syömisen osaaminen kuulostaisi vitsiltä. Mihin sulla on kiire?

Vierailija
17/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen normaali painoinen 161/49, kuitenkin tämmöinen ns. Laihaläski ettei lihasta aivan hirveästi ole. Ja mittausten mukaan minun elimistöni kuluttaa päivässä noin 1300kcal vaikka vaan makaisin paikoillani. Sinä luultavasti isompana ihmisenä kulutat tuostakin enemmän, voit ihan hyvin siis kasvattaa niitä annoskokoja ja laihtua silti. Jaksatkin paljon paremmin. Pari päivää vähillä kaloreilla vielä menee, mutta kyllä se pian alkaa jaksamisessa näkymään jos kalorivaje on noin suuri pidempään.

Tsemppiä!

Vierailija
18/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 09:05"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 08:49"]Hmmm... Onhan tuossa erilaisia hiilareita, proteiinia ja kun vielä lisäisi hyvää rasvaa, niin aika hyvähän tuo dieetti olisi. Sisältää lihaa/kalaa, viljoja, hedelmiä ja vihanneksia. Puurossa voi käyttää vaihdellen vaikkapa tattaria, hirssiä ja ruista kauran ohella. Vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja lihaa/kalaa on helppo vaihdella päivittäin myös. Jos tuohon lisäisi vielä esimerkiksi avocadoa ja pähkinöitä, olisi mielestäni jo monipuolinen dieetti. Ehkä jopa monipuolisempi kuin useilla ei-laihduttavilla? Suurin osa ihmisistä syö kuitenkin joka päivä paljon samoja ruokia, esimerkiksi aina aamulla leipää jne. [/quote] Mitä te, kenen mielestä tällainen on aivan hirveä ruokalista, lisäisitte vielä tähän? Kuulostaa monipuoliselta, vaikka kaloreita vähän onkin.

[/quote]

Lisäisin oikeaa ruokaa... Tuossaha on vain välipaloja.

Vierailija
19/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mäkin syön usein vaan n. 500 kaloria päivässä, mutta kyllä se on todella vähän. Eli en allekirjoita, että siihen määrään saa syödä paljon =(. Valitettavasti kärsin nälkää kaiket päivät. Mutta en voi syödä enempää, koska korvaan kaiken viikonloppuna kun syön paljon suklaata ja pullaa. Eli lasken viikon kalorit ja mitä viikonlopulta jää, niin ne jaan arkipäivien kesken. Ei muuten paljon jää... Olen normaalipainoinen.

Vierailija
20/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on ollut pari päivää tuolla ruokavaliolla ja sanoo, ettei aio repsahtaa.

Totuus on, että nälkä voittaa AINA.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän kaksi