Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

500kilokalorillahan saa syödä aika hyvin! :)

Vierailija
12.11.2014 |

Minulle on jäänyt kahden lapsen jälkeen enemmän painoa kuin haluaisin, enkä enää tunne oloani hyväksi kehossani. Nyt tavoitteeni on syödä jouluun asti vähemmän ja lisäksi pikkuhiljaa pudotella painoa 10kg.

Tunnen itseni ja tiedän, että minulla parhaiten toimii selkeä ja "kerrasta poikki" systeemi. Jos sallin itselleni yhden keksin päiväkahvin kanssa, tekee niitä vain mieli enemmän ja enemmän ja ajatuksia on vaikeaa saada muualle - etenkin jos keksejä kotona kaapissa on. Parempi siis, etten osta niitä ollenkaan - kahden pienen lapsen kanssa ei tule ihan herkästi autolla kauppaan lähdettyä. Samoin muutkin selkeät säännöt sopivat itselleni hyvin. Silloin minun ei tarvitse koko ajan miettiä, mitä ehkä seuraavaksi söisin ja valitsenko pullan vai ruisleivän. Voin keskittyä muuhun kuin ruuan miettimiseen. Ja toki tuo auttaa painonoudotusta, kun ruoka ja syöminen ei ole mielessä koko ajan.

Laskeskelin, mitä esimerkiksi noin 500kcal saa syödä, jos miettii vähän, mitä kannattaa valita. Omasta mielestäni yllättävän paljon. Itse puuhailen päivisin enimmäkseen kotona lasten kanssa, joten jaksan näillä syömisillä hyvin (pari päivää on mennyt jo). Varmasti välillä syön enemmänkin, ja jos käymme kylässä juhlissa, tottakai maistan tarjottavia. Mutta nyt katselin siis sellaista suurinpiirtein, useimpina päivinä toteutettavaa ja hieman varioitavaa ateriarunkoa.

Aamupala: Kahvia, Ehrmann-rahka, mustikoita, yht. noin 90kcal

Lounas: Salaattia, jossa esim tonnikalaa (vaihdellen jotakin muuta proteiinia), tomaattia, kurkkua, salaattia, yrttejä, yht. noin 135kcal

Välipala: Vaihdellen erilaisia hedelmiä, esim omena ja mandariini sekä kuppi kahvia yht. noin 115kcal.

Iltapala: Teetä, kaurapuuroa, yht. noin 150kcal.

Nämä on nyt koottu sellaisista ruuista, joita mielelläni syön. Esimerkiksi puuroa syön normaalistikin aamulla ja illalla, ja päivällistä en ole tottunut syömään. Varmasti tässäkin ruokavaliossa on parannettavaa (esimerkiksi puuroon voisi lisätä hyvää rasvaa), mutta mielestäni noin 500 kilokalorilla saa mielestäni syödä määrällisesti yllättävän paljon. Ja tiedän, että se on kaloreina tosi vähän, eli näihin ruokiin voisi hyvin välillä lisätä vaikkapa proteiinia ja hyvää rasvaa.

Näissä päivän ruuissa siis yhteensä noin 490kcal.

Kommentit (91)

Vierailija
61/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:06"]Juu appelsiinimehu ei ole terveellistä, mieluummin appelsiini sellaisenaan.
[/quote]

:D mistähän se epäterveellisyys siihen itsepuristettuun appelsiinimehuun tulee ? Täysin samaa tavaraa kuin tuore appelsiini, paitsi ettei ole lihoja mukana. Itse olen välillä toki leikannut appelsiinin paloiksi ja laittanut tehosekoittimeen, jolloin saa lihaisampaa mehua.

Vierailija
62/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun on tosi vaikea saada 500 kaloria täyteen, lakkasin käymästä ravitsemusterapeutilla kun se sai mut itkemään joka kerta. Olis muka pitänyt syödä vähintään 2300 kaloria päivässä! Voin ihan hyvin vaikka en söisi mitään päivään tai kahteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:02"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 14:54"][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 14:46"][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 14:31"]Hyvä ruokaohjelma on esim: Aamupala: Lasillinen ITSEpuristettua appelsiinimehua, puuroa, raejuustoa, marjoja. Ruoka1: Riisiä/perunaa tms, lihaa, vihanneksia esim papuja yms, pähkinöitä. Välipala:2siivua ruisleipää, leikkelettä, salaattia, kurkkua, tomaattia. Ruoka2: Tonnikalasalaatti, avokado. Iltapala: smoothie johon purkki rahkaa, marjoja, hedelmiä, loraus maitoa. [/quote] ja toinen ateria pelkkä salaatti ilman pastaa tms koska ajattelin tämän laihduttavalle. :) itsellä kun ei syytä laihduttaa niin syön tämän tapaisesti mutta molemmilla aterioilla hiilaria. Ja isompia määriä kuin laihduttav [/quote] Minkä takia sulla on aamupalalla tuo appelsiinimehu? :) Onko vain maun vuoksi tai siis siksi, että pidät siitä? :) Mehuhan nostaa verensokeria tosi nopeasti ja kun sokerit sitten romahtavat, tulee väsy ja ehkä nälkäkin. Miksei appelsiinia appelsiinina mieluummin? :) [/quote] Niinkuin lukee; ITSEpuristettua appelsiinimehua eli tuoretta lisäaineetonta itsetehtyä appelsiinimehua jossa ei lisättyä sokeria. Ja itse juon puolikkaasta greipistä puristetun mehun aamulla.

[/quote]

Sokeria se on silti.
[/quote]

Voi luoja.. mistä lähtien hedelmäsokeri on ollut huonosta ? Eri asia jos syö 10appelsiinia päivässä, mutta yhdestä appelsiinista puristettu mehu ? Samalla niitä Oikeita
vitamiineja niin ei tarvitse purkista ottaa.

Vierailija
64/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:10"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:06"]Juu appelsiinimehu ei ole terveellistä, mieluummin appelsiini sellaisenaan. [/quote] :D mistähän se epäterveellisyys siihen itsepuristettuun appelsiinimehuun tulee ? Täysin samaa tavaraa kuin tuore appelsiini, paitsi ettei ole lihoja mukana. Itse olen välillä toki leikannut appelsiinin paloiksi ja laittanut tehosekoittimeen, jolloin saa lihaisampaa mehua.

[/quote]

2dl appelsiinimehua 0g kuitua, 1 iso appelsiini 4g kuitua.

Vierailija
65/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinähän se laihduttamisen juju piilee että perusaineenvaihdunta ottaa polttoaineensa niistä läskeistä! Syödä ei tarvitse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Appelsiinimehu tuoreesta appelsiinista ei sinänsä ole niin epäterveellistä, mutta nostaa ja sitten laskee verensokeria huomattavasti nopeammin kuin kokonaisen appelsiinin syöminen. Verensokerin nopea lasku taas aiheuttaa väsymystä, makeanhimoa jne. Eli laihduttajalle parempi valinta olisi syödä se appelsiini.

Vierailija
68/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos kerran pelottaa, että siitä appelsiinimehusta tulee jotenkin epäterveellistä kun sen puristaa hedelmästä ulos, niin voi tehdä noin että kuorii ja laittaa tehosekoittimeen jolloin lihakin on tallella. Ja se, että kokonaisessa appelsiinissa on 2g enemmän kuitua kuin itse puristetussa mehussa, ei tee siitä mehusta epäterveellistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ap lisäisi ruokiinsa vielä hyvää rasvaa, niin nuohan olisivat monipuolisia ateriasuunnitelmia. Rasva saa leptiinin (kylläisyyttä säätelevä hormoni) tuotannon käynnistymään, jolloin ruoka pitää paremmin nälkää. Ruuissa on monipuolisesti kaikkea, ja se, millaisella kalorimäärällä pärjää repsahtamatta, riippuu paitsi ruuan monipuolisuudesta, myös ihmisestä ja motivaatiosta. Minusta kuulostaa hyvälle.

Vierailija
70/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:29"]No jos kerran pelottaa, että siitä appelsiinimehusta tulee jotenkin epäterveellistä kun sen puristaa hedelmästä ulos, niin voi tehdä noin että kuorii ja laittaa tehosekoittimeen jolloin lihakin on tallella. Ja se, että kokonaisessa appelsiinissa on 2g enemmän kuitua kuin itse puristetussa mehussa, ei tee siitä mehusta epäterveellistä.
[/quote]

eikun sori, 4g ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näistä tuli mieleen; miettikääpä, paljonko rouva Värikkään kokoinen saa syödä, jos ei laihduta ja valitsee kalorit järkevistä ruuista...

Vierailija
72/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisin perustaa laihdutusblogin, johon kirjaisin syömisiä ja laihdutettuja kiloja :). Voisitte sitten seurata, repsahdanko vai en ;). (En aio!)

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:46"]

Voisin perustaa laihdutusblogin, johon kirjaisin syömisiä ja laihdutettuja kiloja :). Voisitte sitten seurata, repsahdanko vai en ;). (En aio!) Ap

[/quote]

Ketä kiinnostaa laihdutusblogi, jossa blogin kirjoittaja syö kuvottavia peruna+tonnikala -mössöjä ja iänikuisia Ehrmanneja, liian vähän kaloreita ja joka on muutenkin täysin hukassa sen suhteen miten fiksusti laihdutetaan. Hyvässä laihdutusblogissa laihdutetaan järkevällä tavalla ja tehdään maukasta ruokaa.

Vierailija
74/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:58"][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:46"]

Voisin perustaa laihdutusblogin, johon kirjaisin syömisiä ja laihdutettuja kiloja :). Voisitte sitten seurata, repsahdanko vai en ;). (En aio!) Ap

[/quote]

Ketä kiinnostaa laihdutusblogi, jossa blogin kirjoittaja syö kuvottavia peruna+tonnikala -mössöjä ja iänikuisia Ehrmanneja, liian vähän kaloreita ja joka on muutenkin täysin hukassa sen suhteen miten fiksusti laihdutetaan. Hyvässä laihdutusblogissa laihdutetaan järkevällä tavalla ja tehdään maukasta ruokaa.
[/quote]

Jos luit esimerkkiruokiani, ei niissä ollut ikänikuisia ehrmanneja ja pelkkiä tonnikalamössöjä.

Ruuissani oli vaihdellen vaaleaa kalaa, broileria, kananmunaa, ruista, kauraa, perunaa, riisiä, erilaisia vihanneksia ja hedelmiä. En kaikkia vaihtoehtoja tänne listannut, mutta tottakai esimerkiksi vihanneksista voi käyttää kaikkea, mitä sattuu keksimäänkään. Ja puuron voi vaihtaa leipään jne, proteiininlähteitä voi vaihdella päivittäin...

Maustamalla saa ruokiin makua, esimerkiksi rosmariiniperunat ovat aivan ihania ja sopivat kalan kanssa mainiosti. En nähnyt tarpeelliseksi mausteita jne ruokaesimerkkeihin listata :).

Kyse oli esimerkeistä ja siitä, että vähempäänkin kalorimäärään mahtuu oikeaa ruokaa :). (Ja esimerkiksi puuro tai ruisleipä on ihan tavallista, oikeaa aamupalaruokaa. Samoin vaikkapa proteiinipitoinen lounassalaatti tai riisi ja broileri, tai peruna ja kala. Mausteista ja kokkaajasta sitten riippuu, miltä lopputulos maistuu :). )

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 16:07"][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:58"][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 15:46"]

Voisin perustaa laihdutusblogin, johon kirjaisin syömisiä ja laihdutettuja kiloja :). Voisitte sitten seurata, repsahdanko vai en ;). (En aio!) Ap

[/quote]

Ketä kiinnostaa laihdutusblogi, jossa blogin kirjoittaja syö kuvottavia peruna+tonnikala -mössöjä ja iänikuisia Ehrmanneja, liian vähän kaloreita ja joka on muutenkin täysin hukassa sen suhteen miten fiksusti laihdutetaan. Hyvässä laihdutusblogissa laihdutetaan järkevällä tavalla ja tehdään maukasta ruokaa.
[/quote]

Jos luit esimerkkiruokiani, ei niissä ollut ikänikuisia ehrmanneja ja pelkkiä tonnikalamössöjä.

Ruuissani oli vaihdellen vaaleaa kalaa, broileria, kananmunaa, ruista, kauraa, perunaa, riisiä, erilaisia vihanneksia ja hedelmiä. En kaikkia vaihtoehtoja tänne listannut, mutta tottakai esimerkiksi vihanneksista voi käyttää kaikkea, mitä sattuu keksimäänkään. Ja puuron voi vaihtaa leipään jne, proteiininlähteitä voi vaihdella päivittäin...

Maustamalla saa ruokiin makua, esimerkiksi rosmariiniperunat ovat aivan ihania ja sopivat kalan kanssa mainiosti. En nähnyt tarpeelliseksi mausteita jne ruokaesimerkkeihin listata :).

Kyse oli esimerkeistä ja siitä, että vähempäänkin kalorimäärään mahtuu oikeaa ruokaa :). (Ja esimerkiksi puuro tai ruisleipä on ihan tavallista, oikeaa aamupalaruokaa. Samoin vaikkapa proteiinipitoinen lounassalaatti tai riisi ja broileri, tai peruna ja kala. Mausteista ja kokkaajasta sitten riippuu, miltä lopputulos maistuu :). )

Ap
[/quote]
Nuohan ovat tavallisia kotiruokia, paljon parempia kuin jotkut höpöhöpö-dieetit. Mitä laihduttajan sitten pitäisi syödä, jos ei noita? Tottakai kannattaa karsia kaloreita pullasta ja muista herkuista ja syödä juurikin lihaa, kalaa, kasviksia ja hyviä hiilihydraatteja.

Vierailija
76/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 14:17"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 12:28"]Ja ajatella jotkut joutuvat syömään tuon 500 kaloria yhdellä aterialla lääkkeiden imeytymisen takia. tasan ei mene onnen lahjat. [/quote] Mitkä lääkkeet eivät imeydy, ellei syö 500kcal?

[/quote]

On lääkkeitä jotka suositellaan ottamaan päivän pääaterian kanssa. On myös lääkkeitä joissa on minimi kalorimäärä joka pitää syödä, että lääke imeytyy. Jois laitan lääkkeiden nimet, niin sanooko ne mitään? 

Vierailija
77/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimet or didn't happen.

Vierailija
78/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 17:50"]

Nimet or didn't happen.

[/quote]

Heh heh.

Vierailija
79/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimet? Päivän pääateria ei tarkoita viittäsataa kilokaloria.

Vierailija
80/91 |
12.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikeasti ymmärrä teitä, jotka laskette kaloreita ja hiilareita ja hiilihydraatteja ja hyviä ja pahoja rasvoja ja ties mitä.

Minä laihdutan jättämällä pois leivät, perunat, pastat, sokerit, kastikkeet ja muut juomat kuin veden. Tietysti leivonnaiset pannassa myös.

Tässä esimerkiksi eilispäivän syömiset:

AAMUPALA

kuppi vihree teetä, ei sokeria

2 palaa ruisleipää, Beceliä

LOUNAS

Elovena-annospuuro

lasi vettä

VÄLIPALA

omenaa

ILTAPALA

keitetty broccoli

cantaloupe-meloni

vihreää teetä, ei sokeria

 

Muun päivän syömiset vastaavalla tasolla, vastaavan tyyppistä ruokaa. Vaihdellen kanaa, kalaa ja tonnikalaa myös esim. salaateissa. Olen syönyt näin jo kaksi kuukautta, enkä mitään ole repsahtanut. Paino pudonnut noin 1kg viikossa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kahdeksan