Lue keskustelun säännöt.
Mitä kuoleman jälkeen? Suru on kova
10.11.2014 |
Pyörii kuolema mielessä kun perhepiirissä on nyt ollut valtavasti surua aiheen tiimoilta. Haluaisin niin kovasti uskoa elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen ja varsinkin jälleennäkemisen mahdollisuuteen, mutta se tuntuu niin epäloogiselta ja vaikealta. Enkä tarkoita tämän liittyvän nyt mihinkään uskontoon sinänsä, vaan yleisesti pohdin mitä kuoleman jälkeen mahtaa tapahtua.
Synnytäänkö uudestaan jonnekin ja elämän kiertokulku alkaa alusta? Meneekö kaikki jonnekin yhteen paikkaan? Vai mitä sillä jälleennäkemisellä ylipänsä tarkoitetaan?
Uskovaiset auttakaa tässä kysymyksessä: Jos me maan päälle jääneet elämme jälleennäkemisen toivossa (kuten usein on tapana surun aikaan sanoa) niin miten se käytännössä menee? Kun vaikkapa kuolleella vanhuksella on oma lapsuuden perhe, sitten oma perhe ja lopulta vanhuusiässä lapsenlapsia ja mummon rooli. Niin entäs siellä mahdollisessa taivaassa/jälleennäkemisessä/sielujen vaeltamisessa tms. niin missä roolissa siellä ollaan? Me kaikki kun tunnemme ja miellämme rakkaan ihmisen eri ikäiseksi? Vanhuksen äiti odottaa sinne rakasta lastaan ja minä taas odotan tapaavani 90-vuotiaan mummoni?
Pää hajoaa kun mietin näitä. En kaipaa tähän mitään Jeesus-paatosta tai Raamatun värssyjä, vaan ajatuksia iten muut tämän mieltävät. Auttaisi suuressa surussa jäsentämään mieltä. Ja toki uskovaiset ja "sen alan asiantuntijat" mielellään saavat vastata jos heillä on antaa jotain perusteluja tähän. Toivon kuitenkin, että ne saarnaukset jätettäisiin tästä ketjusta pois.
Kommentit (119)
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 12:33"]
Minä uskon ja tunnen vahvasti että kuolleet läheiset ovat edelleen olemassa. Jossain toisessa todellisuudessa, ihan tässä lähellä. He jatkavat olemista, mutta kaikki maalliset murheet ja tuskat on poissa. he ovat meidän jäljelle jääneiden apuna. Unessa tavataan edelleen. Kun itse kuolen, pääsen heidän luokseen. Taivaasta en tiedä, enkä jumalasta mutta uskon että vaellus maanpäällä on vain alkulaukka elämälle. Täällä ollaan hetki, sen jälkeen alkaa ikuisuus.
[/quote]
Minäkin niin kovasti haluaisin uskoa tähän.
Anteeksi kun utelen... Mutta miten arvelet sen ikäasian menevän. Siis että jos kuolee lapsena niin onko hän siellä toisessa todellisuudessakin lapsi? ja jos kuolee vanhuksena niin jatkaako siellä kin vanhuksena? Vai palaako ihminen siihen aikaan, jolloin oli onnellisimmillaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin uskon että kuoleman jälkeen on elämää tai olemassaoloa. Olen menettänyt paljon läheisiä, mutta en usko että he ovat kokonaan kadonneet. Usein ajattelen varsinkin naispuolisia kuolleita läheisiäni ja pyydän heiltä viisautta ja voimaa. Pahaa tehneistä ihmisistä ajattelen että he joutuvat jonnekin kauas tai aloittamaan alusta tai ehkä katoavat kokonaan. Mutta tavalliset ihmiset jatkavat tuonpuoleisessa, seestyneenä ja jotenkin kirkastuneena. Esim äidit ohjaavat sieltäkin lastensa elämää ja varjelevat vaaranpaikoissa.
Minä koen asian niin, että sielut kulkevat ja vaeltavat elämästä toiseen, kunnes ovat "täysin oppineita". Ja monesti seuraavassa elämässä kohtaa samoja sieluja kuin edellisessä elämässä, nyt tosin eri hahmoissa. Mutta tutun sielun tunnistaa kyllä, oli ses sitten missä muodossa tahansa.
Minun kuopukseni puhuu aina välillä, että hän muistaa että on joskus synnyttänyt minut, mutta minä kuolin silloin vauvana. Ja sitten hän naureskelee että hassua kun nyt minä olen synnyttänyt hänet :)
Uskon että rakas mummoni on syntynyt uudestaan jo (kuollut 14 vuotta sitten) ja on läsnä. Tiedän kuka hän on. Sielut ovat toisilleen rakkaita, oli sitten äiti tai vaari tai lapsi tai mikä vain. Ei sillä fyysisellä olomuodolla ole väliä, rakkaus on aina olemassa.
Näin (minä tapakristitty!) olen asian ajatellut ja ymmärtänyt.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 12:39"]
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 12:33"]
Minä uskon ja tunnen vahvasti että kuolleet läheiset ovat edelleen olemassa. Jossain toisessa todellisuudessa, ihan tässä lähellä. He jatkavat olemista, mutta kaikki maalliset murheet ja tuskat on poissa. he ovat meidän jäljelle jääneiden apuna. Unessa tavataan edelleen. Kun itse kuolen, pääsen heidän luokseen. Taivaasta en tiedä, enkä jumalasta mutta uskon että vaellus maanpäällä on vain alkulaukka elämälle. Täällä ollaan hetki, sen jälkeen alkaa ikuisuus.
[/quote]
Minäkin niin kovasti haluaisin uskoa tähän.
Anteeksi kun utelen... Mutta miten arvelet sen ikäasian menevän. Siis että jos kuolee lapsena niin onko hän siellä toisessa todellisuudessakin lapsi? ja jos kuolee vanhuksena niin jatkaako siellä kin vanhuksena? Vai palaako ihminen siihen aikaan, jolloin oli onnellisimmillaan?
[/quote]
Itse näen esim oman veljeni ajatuksissani ja unissani sen ikäisenä kuin hän kuoli. Luulisin että lapsikin on lapsi edelleen. Mutta näähän on vain omia uskomuksia ja omaksi lohdutukseksi. Mutta kuka tietää onko totta vai ei. Meillä on sukuvikana unien näkeminen ja useamman kerran on joku kuollut käynyt etukäteen ilmoittamassa asioista. Vaikea siksi olla uskomattakaan, ettei elämää kuoleman jälkeen olisi. Mutta en lähde kiistelemään, mulle riittää että ite uskon. Tuntuis silti kauhean lohduttomalta jos ei enää tapaisi läheisiää. Esim että äiti ei näkisi lasta joka kuoli pienenä. Mulla on semmonen lapsen usko ollut aina. =)
Olette kyllä hulluja.
Kuoleman jälkeen ei tapahdu yhtään mitään. Ihminen lakkaa olemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 12:39"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 12:33"]
Minä uskon ja tunnen vahvasti että kuolleet läheiset ovat edelleen olemassa. Jossain toisessa todellisuudessa, ihan tässä lähellä. He jatkavat olemista, mutta kaikki maalliset murheet ja tuskat on poissa. he ovat meidän jäljelle jääneiden apuna. Unessa tavataan edelleen. Kun itse kuolen, pääsen heidän luokseen. Taivaasta en tiedä, enkä jumalasta mutta uskon että vaellus maanpäällä on vain alkulaukka elämälle. Täällä ollaan hetki, sen jälkeen alkaa ikuisuus.
[/quote]
Minäkin niin kovasti haluaisin uskoa tähän.
Anteeksi kun utelen... Mutta miten arvelet sen ikäasian menevän. Siis että jos kuolee lapsena niin onko hän siellä toisessa todellisuudessakin lapsi? ja jos kuolee vanhuksena niin jatkaako siellä kin vanhuksena? Vai palaako ihminen siihen aikaan, jolloin oli onnellisimmillaan?
[/quote]
Olisi loogista, että jos kuolee 5-vuotiaana, niin säilyy toisessa todellisuudessa ikuisesti 5-vuotiaana. Ikuisuudessa ei ole aikaa, eikä siellä ajatella, että mikä vuosi, viikko tai viikonpäivä nyt on. Sillä ei ole siellä moitään merkitystä.
Mulle tuli kerran esikoista katsoessani kauhean voimakas tunne yhtäkkiä että siinä on mun kuollut veli, syntynyt uudestaan. En tiiä oonko seonnut kun sanon näin. Toisaalta, veli oli tosi rakas mulle, olis ihan mahtavaa ajatella että se asuukin nyt meillä. =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haluan uskoa että elämä jatkuu, sen sijaan en kyllä ajattele että pahat ihmiset katoavat tai joutuvat kauemmas. Uskon (tai tarkemmin siis haluan uskoa(, että se sielu mikä jokaisen sisimmässä on, ei ole paha. Pahuus liittyy ihmisyyteen ja elämään maapallon päällä. Ja ylipäätään en osaa enää ajatella että on automaattisesti pahoja ihmisiä, kun tiedän että kaikissa meissä on jotain pahaa ja jotain hyvää. Tämä siis tuohon edelliseen kirjoitukseen.
Mitä tuohon ikäkysymykseen tulee, niin tavallaan ajattelen että sielulla on "eri ruumis" ja sielu/tietoisuus on iätön. Eli siis että tunnistaisimme toisen ihmisen tietoisuuden jossain toisessa ulottuvuudessa tms. Ikääntyminenhän kuitenkin liittyy meidän ruumiiseen vahvasti, enkä ajattele niin että tuonpuoleisessa (jos sellaista on olemassa) olisimme nykyisten ruumidemme muotoisia, vaan varmaan jotain valo-olentoja enemmänkin :D
Ihan hullua lukea tuota omaa tekstiä. En siis ole mikään hihhuli enkä edes uskovainen. Haluan vain myös kovasti uskoa siihen, että kohtaamme vielä kaikki kuoleman jälkeen, ja tuolloin olisimme irti maallisista kivuistamme ja murheistamme :)
Elämä päättyy kuolemaan, sen jälkeen ei ole mitään. Vainajan keho palaa luonnon kiertokulkuun. Muistot vainajasta kuitenkin jäävät ja tuovat lohtua läheisille sitten, kun pahin suru on hellittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sielu elää edelleen. Ruumis muuttuu maaksi. Ihan pienten vauvojen sielut muuttuvat ehkä perhosiksi tai linnuiksi tai joksikin tosi kauniiksi.
Kuolemaa ei ole.
Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä, Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.
Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.
Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.
Naura kuten aina nauroit pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.
Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.
Elämä tarkoittaa kaikkea.
Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.
Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.
Odotan sinua välimatkan päässä
jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.
Henry Scott Holland
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Atomit tulee uusiokäyttöön. Elämä olisi tosi alkeellista ilman kuolemaa. Evoluutiota ei olisi ollut. Atomit on meillä vaan lainassa hetken.
Uskon että kuolleilla on hyvä olla. Ei ole kipua,tuskaa eikä huolia. Näemme jälleen rakkaat omaisemme maan päällä paratiisissa terveinä ylösnousemuksen avulla. Sehän oli Jeesuksen tehtävä, lunastaa ihmiset Aadamin tekemästä synnistä.
Varmasti jokainen herätetään, niin että läheiset hänet tuntevat, siis aikajärjestyksessä. Sillain että aina tutut ovat vastaanottamassa kuolleista herätettyä omaistaan. Emmehän me tuntisi esim. Isoisovanhempiamme, jos emme milloinkaan heitä ole nähneet. Heitä ennen herätetään isovanhemmat, heitä ennen vanhemmat jne.
Kun koko ihmiskunta on saanut ylösnousemuksen, on meille luvattum että palaamme nuoruuden päiviin ja saamme elää paratiisissa.
Meidän on helppo nykyään uskoa tähän, sillä tiedekin on jo lukenut ihmisen perimän, on koeputkihedelmöitykset yms. Jumala muistaa jokaisen perimän, luonteen, ulkonäön jopa paremmin kuin läheisemme. Itse en muista miltä äitini näytti, vaikka olin jo toisella kymmenellä.
On luonnollista ikävöidä. Ihmistä ei ole luotu alun perin lainkaan kuolemaan, vaan elämään. Minua lohduttaa Ilmestyskirjan 21. luvussa jakeet kolme ja neljä. Jos sinulla ei ole Raamattua, etsi vaikka netistä googlettamalla.
Osanottoni suruusi! Lämmin halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan, edes uskovaiset, tiedä mitä se "taivas ja siellä olo" on. Aika kun katoaa ja kaikki siinä muodossa kun me todellisuuden koemme, luulisin että ihmisen olemus on jotenki ajaton ja iätön, ei ole senikäinen tai nuorempi kuin kuollessaan vaan jokainen on jollain tavalla erilainen kuin täällä ollessaan mutta rakkailleen kuitenkin tunnistettavassa muodossa.
Olis aivan hirveää ajatella että kuoleman jälkeen ei olisi mitään. Kyllä jotain on..
Uskon, että se mikä on kuollut on todellakin iäksi poissa, eli minkäänlaiseen henkiseen olomuotoon kuoleman jälkeen en usko. Joillekin tuo on kai raadollinen ajatus, mutta mulle se on kaunista.
Ajattelen samoin kuin 11.
Äitini ei ole vielä varsinaisesti vainaa vaan dementoitunut...monesti kerron lapselle mitä mummo tässä tilanteessa tekisi tai sanoisi. Varmaan samoin tekisin jos hän olisi kuollut, eikä vaan "zombi".
16 puki omatkin ajatukseni aika hyvin sanoiksi. Sairauden runtelema ruumis tai muistihäiriiöiden valtaama mieli eivät taivaassa ole enää rasitteena vaan siellä on ihmisen minuus, sielu. Ei ole aviopuolisoita (leskethän ovat voineet avioitua uudelleenkin), joten ei varmaan äitejä ja isiä tai mummoja ja lapsia siinä merkityksessä. Mutta se rakas ihminen omana itsenään kuitenkin.
Ja jos Raamattua mietitään niin siinä luvataan myös, että taivaassa on vain iloa, murheet jäävät maan päälle. Siellä ei enää tarvitse kaivata tai ikävöidä ketään.
Sun ajatukset ja tunteet tulee muuttumaan moneen kertaan epätoivon ja toivon välillä.
mä jopa sisaruksen äkillisen kuoleman jölkeen mietin spiritismiä""jos saisi yhteyden" . No, siinä vaiheessa tajusin, että nyt menee yli.
ajattelin sit, että nää ei ole elävien juttuja. Mun tehtävä on elää nyt täällä ja kuolleilla on kuolleitten jutut...oli niitä tai ei ollut.
jonkinlainen toivo on ja se, että arvokasta on ne hetket ja tunteet mitkä on olleet ja se ihminen on ollut mulle arvoakas ja tärkeä. Se tunne ei katoa koskaan. Kaipaus jää. Ja kiitolllisuus ja suru. Kiitollisuus siitä, mitä on ollut ja suru siitä, että ei ole enää sitä ihmistä tässä elämässä jakamassa.
elämä on kummallista.
Minä uskon ja tunnen vahvasti että kuolleet läheiset ovat edelleen olemassa. Jossain toisessa todellisuudessa, ihan tässä lähellä. He jatkavat olemista, mutta kaikki maalliset murheet ja tuskat on poissa. he ovat meidän jäljelle jääneiden apuna. Unessa tavataan edelleen. Kun itse kuolen, pääsen heidän luokseen. Taivaasta en tiedä, enkä jumalasta mutta uskon että vaellus maanpäällä on vain alkulaukka elämälle. Täällä ollaan hetki, sen jälkeen alkaa ikuisuus.