Elokuun vauvasta haaveilevat <3
Onkos täällä vielä muita? Itselläni on kp 15 meneillään ja jos tärppäisi niin la näyttäisi menevän elokuun puolelle. :) Vauvakuume on kova!
Kommentit (255)
Ooh, onnea jälleen! :)
Mä kävin tänään ostamassa ovulaatiotestejä. En ole ennen sellasia käyttänyt ja ajattelin nyt kokeilla. Saan vähäsen samalla osviittaa, ovuloinko kuten keskiverto nainen ;) Testiin ei ilmestynyt toista viivaa, joten ovulaation metsästys jatkuu (en sitä kyllä täksi tai huomiseksi odottanutkaan).
Tsempit kaikille!
Delfin81: Tein erimerkkisellä uusintatestin, kun ei meän prismassa ollut sitä pregent stickiä enää, piti vaihtaa merkkiä. Tikutin ovulaationi pari viikkoa sitten, tunsin ovulaatiotuntemuksia sunnuntaina ja maanantaina, viikonloppuna pitäisi kuukautisten alkaa. Se ovulaatiotesti on edelleen plussaillut. :) Odotellaan kuitenkin viikonloppuun ennenku testaillaan ja lyödään kirves kaivoon jos siihen on aihetta.
Lappiäiti
Terve kaikille!
Oli pakko tulla kertoon, että tein nyt äsken uuden r-testin ja haamuhan sieltä pärähti. Nyt sen näki ihan siristelemättäkin! Eli raskaana taidetaan olla! :) Olen ihan onnesta soikeana. Imetys loppui kun esikoinen oli 5kk ja siitä lähti on vauvaa yritetty. Hän on nyt 1v2kk!
Lappiäiti
Hei!
Vieläkö ehtisin mukaan tähän ketjuun? Olen tätä lueskellut jo hetkisen, ja ajattelin että olisi mukava kirjoitella samanlaisessa hetkessä elävien kanssa :) Ensimmäistä pienokaista toivotaan ja yritetään kovasti! Tällä hetkellä menossa piinapäivät, ensi viikolle odotellaan menkkoja (tai mielummin ei ;) )
Onnea kaikille plussaneille! :)
Tervetuloa!
noniin nyt on hankittu ovis testejeä eli seuraava viikoille...
Osaako joku päivittää tämä listan?
Kääk. Eilen illalla ja tänään aamusella kramppas alavattasta, kuin menkkakipua, mutta tuntui kerran, pari, ja meni heti ohi. Menkkakivuiksi olisivat vähän turhan aikaisia joten pieni toivon kipinä täällä nostaa päätään josko olisivatkin jotain muuta ;) Myös tissit tuntuu vähän kipeiltä mutta uskon sen ennemmin johtuvan eilisestä treenistä kun koko yläkroppa on ihan jumissa :'D Muutenkin näitä oireita on tässä lähes keksimällä keksitty ja koskaan ei oo kroppaa tällä tullut tarkasteltua..
Tänään siis dpo 10..
Onnea plussanneille! <3 Ja Sminionille tervetuloa! :)
Mä en kestänyt enää ja tein testin aamulla. Sen tyylipuhtaampaa negaa ei kyllä voi saada! Toki tänään on vasta dpo 10, ja testitkään ei ole mitään herkkiä. Niitä Davidin testejä nimittäin. Eli täysin en vielä toivoani menettänyt. Ehkä suurin usko meni kuitenkin, vaikkei aihetta välttämättä olekaan.
Keskiviikkona (eli dpo7) mulla tuli vessassa käynnin yhteydessä ihan kirkkaanpunaista verta paperiin ja sit huomasin sitä hulahtaneen pönttöönkin. Sen jälkeen ei näkynytkään enää mitään. Toivon tämän olevan sitä kiinnittymisvuotoa. Torstaista eteenpäin mulla on ollut sitten rusehtavaa tuhrua ja pieniä menkkamaisia kipuja. Näitä olen lukenut muillakin olleen. Toki mulla on kyllä noita tuhruja tullut useinkin ennen menkkoja, että asiat voi olla edelleenkin miten vaan. Kipeäksikin sitten vielä eilen tulin. :/
Mä voin nyt ainakin tänään päivittää listan, koska olen poikkeuksellisesti koneella. Useimmiten lueskelen tätä kännykällä ja sen kanssa päivittely on kyllä turhan v-mäistä. ;)
Kuumeilijat 6.12.2014
Miskaliina kp 42/? yk2
Minniih kp 18/29-30 yk2
Delfin81 kp 23/26-30 ja yk 2
Evekin kp 12/28(?) yk 6
Tiuhtiska kp 10/28-30 yk 6
Sannuh kp 15/26-28 yk 2
Iica86 kp 10/28 yk 2
Hoobee kp 13/26-28 yk 3
Purr kp 31/33-34 yk 1
Sminion kp ?
Plussanneet:
Niiinulii - Plussannut. <3
082015 - Plussannut <3
Essisi - Plussannut <3
Sinttu - Plussannut <3
H85 - Plussannut <3
Kiukkunen - Plussannut. <3
Tepsuttelija - Plussannut <3
Xara - Plussannut <3
Rouvatar - Plussannut <3
Lappiäiti - Plussannut <3
Toivottavasti en onnistunut mokaamaan ton listan kanssa!
Listaan voi päivittää mun osalta kp 23/28-30 ja yk 3 :)
Mä olen kans ihan hilkulla ostamassa testiä vaikka järki sanoo ettei nyt kannata :D ihan realistiset mahdollisuudet tärppiin on kyllä olemassa mutta kun "ei sit kuitenkaan oo _ihan_ sellanen olo"..
Täällä menos kp 25. Tällä viikol selvii onko plussa vai ei. Kaikennäköisiä oireita on ollu, mut en oikein tiiä onko ne kuvitelmaa vai mitä. Tänä on ollu aamusta asti sellane oli että voisin istua pöntöllä plussalla koko ajan.
Noniin, mun vuoro päivitellä. Toivottavasti meni oikein kaikkien osalta.
Muutamat elelee jännittäviä aikoja! Peukut pystyyn!
Kuumeilijat 6.12.2014
Miskaliina kp 44/? yk2
Minniih kp 20/29-30 yk2
Delfin81 kp 25/26-30 ja yk 2
Evekin kp 14/28(?) yk 6
Tiuhtiska kp 12/28-30 yk 6
Sannuh kp 17/26-28 yk 2
Iica86 kp 12/28 yk 2
Hoobee kp 15/26-28 yk 3
Purr kp 33/33-34 yk 1
Sminion kp 23/28-30 yk 3
Plussanneet:
Niiinulii - Plussannut. <3
082015 - Plussannut <3
Essisi - Plussannut <3
Sinttu - Plussannut <3
H85 - Plussannut <3
Kiukkunen - Plussannut. <3
Tepsuttelija - Plussannut <3
Xara - Plussannut <3
Rouvatar - Plussannut <3
Lappiäiti - Plussannut <3
Vähän hiljaista ollut keskustelu, johtuen varmaan siitäkin et iso osa tästä ryhmästä plussannut :) Toivottavasti kaikilla on sujunut raskaus hyvin tähän saakka! Kohtapuoliin pitäs perustaa uus ryhmä...vai jäädäänkö tänne? :D Itsellä tosiaan kp 20 nyt..peittoja tuli heiluteltua hyvinkin ja kp 13 tuli hymynaama CB testiin.... jotenkin silti on aika skeptinen olo että ois tärpännyt....ovulaatio-aikaan ei ollut minkäännäkösiä oireita (viime ovulaatiossa olin tosi kipeä!) ja nyttenkin olo täysin normaali. Kuitenkin onneks se hymynaama tuli testiin, muuten en olis ovulaatiota pystynyt tunnistamaankaan. Voipi olla että en testaa ollenkaan ennen vuodon alkamista..odottelen rauhassa kuukautisia ja jos niitä ei näy niin ehkä joskus 30/31 päivien kohdalla voi testata :) Tuntuu jotenkin et sen negatiivisen testin tekeminen on isompi pettymys :)
Seuraavat peitonheiluttelu-talkoot laskin olevan jouluaaton tienoilla..noh, sillon on ainakin aikaa! :)
Puhuttiin miehen kanssa, että jos nyt en kevääseen mennessä tule raskaaksi (maalis-huhtikuun tienoo) niin sitten lähetään jonnekin "unelmalomalle" kun vielä voi :-) ja jos tulen raskaaksi niin tuskin lähdetään. Vauva on tietenkin ykköstoive mutta kyllä se vähän helpottaa pettymystä jos pääsee sentään keväällä jonnekin ihanalle matkalle mistä kauan haaveillut :)
Delfin, ensin jännätään miten sulle käy :) Entäs Purr ja Sminion?
Hei!
Mää en osannu millekkään tietylly kk toivoa plussausta niin oon missannu tän ryhmän, mutta olis tosi kiva päästä tuonne suljettuun ryhmään keskustelemaan tyyppien kanssa jokka on menee samoilla viikoilla! (Tai ainakin olettaisin että toi syljettu ryhmä on lähtösin täältä :) )
Mulla ois siis LA 2.8.
Moikka!
Täällä olis kans yks vauvakuumeilija :)
Mulla on 2-vuotias poika ja nyt olis pikkukakkonen toiveissa.
Eka raskaus oli alusta loppuun täysin oireeton. Voin loistavasti ja välillä tuntuikin et olenkohan raskaana ollenkaan.
Nyt on mahdollisuudet olisin raskaana mut taas olo koko ajan ihan normaali. Jos olisin raskaana niin LA olis elokuussa.
Jaajo kp 35/40 yk ?
Juu, mukavaa kun oli uusia viestejä tullut! :) Mun kärsimätön utelias luonteeni kävi ylivoimaiseksi ja tein juuri äsken testin.. Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti siis 3-4 päivää liian aikaisin ja vielä näin iltasella :D Kaikki (luullut) oireetkin katosi jo kuin tuhka tuuleen.. Ja ei tässä tosiaan raskaana olla :D Harmi tietenkin mutta erittäin oletettu tulos. Noooh, jos ei menkat jostain käsittämättömästä syystä tällä viikolla ala, niin kokeillaan testailla vielä viikonloppuna uudelleen ;)
Tervetuloa uusille! :) Täällä on tosiaan ollut varsin hiljaista viime aikoina, mutta jospa tää keskustelu heräisi taas eloon..
Täällä on menossa nyt kp 17. Oviksen olin bongaavinani limojen ja jomotusten perusteella kp 12. Tässä kierrossa peittoja ei tullut heilutettua tarpeeksi, joten tärpin mahdollisuuteen on usko varsin vähissä. Mutta eihän sitä toki tiedä, josko ovispäivän hommaillut olisivat tuottaneet tulosta ;)
Hei, kivaa, jos keskustelu taas starttailis. Mun mies ei jaksa kuunnella mun vauhkoomista - varsinkaan noita eritejuttuja! :D te pääsette niistä sitten nauttimaan senkin edestä! ;) Uusille tervetuloa!
Täällä siis on tosiaan jännät paikat! Olo vaihtelee olen raskaana ja en ole raskaana välillä suunnilleen minuutin välein. Enemmän ollaan siellä negatiivisen puolella tosin.
Lauantaina tuli taas yhdellä vessareissulla aika paljon kirkasta verta ja sitten loppui kuin seinään. Samoin eilen tuhrutteli melkoisen runsaasti ja tänään taas ei juuri ollenkaan. Ota nyt siitäkin selvää, että mitäs sekin oikeen meinaa.
Menkkojen pitäisi todennäköisesti alkaa keskiviikkona. Testaan silloin, jos uskallan. Torstaina nyt viimestään.
Noniin. Täälläpä tuli sitten nätti plussa ruutuun aamusta.
Joku muu saa siis listaa päivitellä :)
Purr, ei muuta kuin testiä kehiin. :)
Toivotaan plussapuhuria tänne niin saan teistä seuraa tuonne odottajien ryhmään. :)
Kuumeilijat 3.12.2014
Miskaliina kp 39/? yk2
Minniih kp 15/29-30 yk2
Delfin81 kp 20/26-30 ja yk 2
Evekin kp 9/28(?) yk 6
Tiuhtiska kp 7/28-30 yk 6
Sannuh kp 12/26-28 yk 2
Iica86 kp 7/28 yk 2
Hoobee kp 10/26-28 yk 3
Purr kp 27/33-34 yk 1
Lappiäiti kp 31/35 yk?
Plussanneet:
Niiinulii - Plussannut. <3
082015 - Plussannut <3
Essisi - Plussannut <3
Sinttu - Plussannut <3
H85 - Plussannut <3
Kiukkunen - Plussannut. <3
Tepsuttelija - Plussannut <3
Xara - Plussannut <3
Rouvatar - Plussannut <3