Lue keskustelun säännöt.
Karmeimmat työharjoittelu, ym, kokemukset?
09.11.2014 |
Vertaistukea saisko? Kertokaa kamalimmista ohjaajista/perehdyttäjistä/harjoittelupaikoista mitä teillä on ollut. Olen jumissa paikassa, jossa ohjaajani tuntuu vihaavan minua. On sanonut muun muassa että nykyajan koulutussysteemit on ihan paskoja ja että hänen mielestään opiskelijoita ei kannata perehdyttää. Pakko vaan kestää.
Kommentit (89)
Nämä harjoitteluthan ovat oikeastaan sellaista ilmaista työvoimaa joillekin firmoille/julkispaikoille, koska niissä ei oikeasti ole ylimääräisiä työntekijöitä kulkemaan harjoittelijan perässä ja neuvomaan heitä töissään. Siispä tulokas laitetaan tekemään jotain itse työhön tutustumisen kannalta yhdentekeviä hommia, koska harjoittelija on yhtä kuin ilmainen apulainen. Sama koskee näitä kaikenkirjavia työvoimatoimiston työhöntutustumis- ja työharjoittelupaikkoja.
Ilmainen työ siis kelpaa kaikkialla. Tämä harjoittelu-systeemi luotiin edellisen laman aikana, eikä siitä ole luovuttu, sillä näin mahdollistetaan laillinen hyväksikäyttö. Ennen 1990-lukua töihin tultiin sisään ensin apulaisen palkalla, siitä sitten noustiin osaamisen mukaan parempiin tehtäviin ja palkkoihin. Nyt ei haluta maksaa edes sitä apulaisen liksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 16:35"]
Näillä harjoitteluilla ja ekoilla työpaikkakokemuksilla on aika kauaskantoiset seuraukset. Itsekin päädyin töihin hirveään pikku perhefirmaan jossa pomo kielsi puhumisen kollegan kanssa, kun teimme yksinkertaista postitushommaa. Hän teki yllätyshyökkäyksiä varastollemme olettaen, että laiskottelemme siellä (ei todellakaan!), mikä tuntui tympeältä. Lisäksi meidän piti ilmoittaa minuutin tarkkuudella työhöntulo- ja lähtöaikamme, samoin ruokatunnilla. Tällainen pilkunviilaus johti siihen, ettei kiinnostanut olla itsekään järin joustava tarvittaessa. Kyseisestä työstä ei voinut irtisanoutua, koska oli pahin 90-luvun lama päällä ja sain paikkaan jotain työkkärin palkkatukea. Jos olisin lähtenyt, olisi tullut karenssia. Niinpä minä, 18-vuotias tyttönen kärsin aikani ja laskin päiviä pestin päättymiseen, uutta työpaikkaa hakien.
Tämän työpaikan takia olen suhtautunut useisiin tuleviin töihini epäillen, peläten pahinta ja olettaen, että kaikki pomot ovat mulkkuja. Onneksi on ollut ihan toisenlaisia paikkoja.
[/quote]
Itsellä aivan vastaavat kokemukset. Aikuisena vielä ymmärsin, että ko. paikassa oli vikaa, mutta kuitenkin tulevissa paikoissa eli koko ajan pelossa että jotain ikävää tapahtuu kohta. Vastuutonta ja sairasta käytöstä oli siellä.
Hoitoalalla harjoittelut olivat kamalia. Vain hyvin harva ohjaaja oli hyvä tai mukava. Opiskelijoita kyykytettiin ja nöyryytettiin tahallaan ja haukuttiin heti jos ei jotain osannut tai tiennyt. Jossain opintojen loppupuolen pitkässä harjoittelussa olin hirveiden ohjaajien takia niin stressaantunut etten saanut nukuttua öisin ja sain rytmihäiriöitä. Harjoittelun loputtua meni useita viikkoja henkiseen toipumiseen. Olin varma, etten saa koskaan töitä kun olen kerran niin paska ja huono ja surkea ja alalle sopimaton. Aiemmin kivalta tuntunut ala alkoi vaikuttaa virhevalinnalta ja mietin jopa että jätän opiskelut kesken, vaikka olin kaiken suorittanut aiemmin kiitettävästi (myös harjoittelut). Onneksi tajusin, että en ole ollenkaan niin paska kuin annettiin ymmärtää ja hyvin on töitäkin löytynyt :)
Työharjoittelu eräässä valitustuomioistuimessa. Osa tuomareita oli hirveitä kusipäitä. Eräällä työntekijällä ääni kohosi aina falsettiin, kun hän puhui minusta halveksivaan sävyyn kahvihuoneessa, olin siis itse paikalla silloin. Persoonallisuuteni lytättiin ja jokainen virheeni suurenneltiin ja puitiin kovaäänisesti läpi kaikkien kuullen. Lisäksi eräs henkilö suoritti omatoimisesti taustatutkimuksia liittyen mm. aiempiin työpaikkoihini. Mahdettiin siellä ihmetellä, kun tuomioistuimen pikkuvirkamies suoritti omia taustatutkimuksiaan vanhassa työpaikassani ja kyseli mitä oudoimpia kysymyksiä. Lisäksi tapahtui erinäisiä satunnaisia nöyryytyksiä, joita voisi kuvailla työpaikkakiusaamiseksi.
Harmitti, sillä olen tunnollinen ja ahkera ihminen. Olisin ansainnut paremman harjoittelupaikan, jossa minua arvostetaan.
Pomo purki monesti väsymyksensä ja turhautumisensa työntekijöihin ja harjoittelijoihin. Aluksi ihmettelin henkilökunnan vaihtuvuutta. Työntekijät muka kävelivätkin käytävillä liian hitaasti. Ihan normaali kävelyvauhti oli kyseessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin eräässä tarranpainofirrmassa. Ohjaaja poltti sisällä tupakkaa ruokapyödän ääressä (itse en polta). Joskus kun olin lounaalla hän tuli polttamaan pyödän ääreen. Tiuski aina kun kysyin jotain eikä ohjannut kunnolla. Myöskään miehellä ei tuntunut olevan enään minkäälaista kiinnostusta alaa kohtaan.
Terveyskeskuksen vuodeosasto oli kaamein paikka, jossa oon ollu harjoittelussa. Hoitajat oli toinen toistaan kypsähtäneempiä tapauksia, hirvee hierarkia vallitsi osastolla ja opiskelijoita, joita oli jatkuvasti, kohdeltiin kuin karjaa.
Oltiin myös ilmaista työvoimaa, kaikkia hommia piti tehdä ihan täysipainoisesti, vaikka ei oltu mitään oikeita hoitsuja kukaan. Yövuoroonkin mut soitettiin kaks kertaa, kun muut ei sattuneesta syystä vastanneet puhelimeen. Odotettiin oma-alotteisuutta, mutta sitten kun oli oma-alotteinen, siitä rangaistiin, koska olisi pitänyt tietää, että juuri tänään ei mennä sen tietyn rutiinin mukaan.
Vihasin joka sekuntia vuodeosastolla. Koko ajan joku hoitaja kyttäsi ja kuunteli joka sanan. Muistan, kun mitattiin toisiltamme joskus verenpainetta, niin mulla oli paineet ja pulssi aina ihan tapissa, kun olin niin väsynyt ja stressaantunut koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin matkatoimistossa harjoittelussa. Ymmärrän ettei siellä ollut niin kamalasti hommaa minulle, mutta kun en saanut edes katsoa työskentelyä vierestä. Sen sijaan sen perus varaston siivouksen jälkeen minut laitettiin repimään laatikoittain vanhoja slippejä yms. Kyseisessä toimistossa ei siis ollut silppuria tähän hommaan. Tulehtuipa nätisti olkapää/niska ja sittenpä olinkin loppuviikon saikulla. Toimistossa oli muutoinkin huono työilmapiiri koska toimistopäällikkö oli melkoinen tuittupää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eräässä koulussa työharjoittelussa ja on aika karmiva paikka. Olen kuullut opehuoneessa kuinka lapsia on haukuttu saatanan idiooteiksi jotka eivät tajua mistään mitään, kusipäiksi, pissiksiksi, sotanorsun kokoisiksi yms. Kun kehuin luokkaa eräälle opettajalle, hän vaan valitti että koulun toisiksi pahin luokka ja että ihan kamalia lapsia ovat.
Koulun rehtori ei tervehdi kun yritän tervehtiä häntä, kulkee nokka pystyssä opehuoneessa. Eilen jouduin valvomaan tuntia, kun ope lähti kouluun tutustuvien oppilaiden kanssa kiertelemään koulua. Eihän minua työharjoittelijaa olisi saanut todellakaan jättää yksin, vaikka oon ollutkin töissä lasten kanssa aiemmin. Olin yksin 20 oppilaan kanssa, jouduin ohjaamaan korttien tekoa. Mitään ohjeita siihen mitä tekevät kortin jälkeen ei annettu, joten hälinäksi meni. Oli ihan kamalaa olla riehuvien oppilaiden kanssa, odotin vain koska se tunti loppuu ja tuntui tosi nöyryyttävältä, kun kakarat pelleilee ja en saa niitä kuriin. Eihän mun tietenkään tarvitsekaan saada, kun ei musta opettajaa tule. Olen lähihoitajaopiskelija, minusta ei siis luokanopettajaa tule. Noin muutenkin en pidä tuon koulun aikuisten toimintatavoista kuinka oppilaille huudetaan pikkuasioista esim. jos jonossa nauraa vähän, niin joutuu jonon perälle tai jos unohtaa kumin niin se pitää hakea luokasta toiselta puolelta koulua eikä saa lainata kaverilta.
Vuodeosastolla. Olin nuori, ilman minkäänlaista käytännön kokemusta. Aamuisin minulle jaettiin omat potilaat, pari vähemmän kuin muille (aluksi). Raadoin niska limassa, en pitänyt kahvitaukoja, jouduin pari kertaa melkein pahoinpidellyksi dementikon toimesta kun minut laitettiin yksin väkivaltaiseksi tiedetyn potilaan hoitajaksi. Olin todella tyytyväinen omaan suoritukseeni, asiakkaat tykkäsivät, enkä ollut kovin paljoa muita hitaampi.
Mitä kuulin loppuarvioinnissa? Oma ohjaajani (jota olin nähnyt pari kertaa koko aikana) sanoi että en ole oma-aloitteinen. Sain tämän takia huonon arvosanan. Itkin kotona ja vedin viimeisen päivän hammasta purren.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakennusyhtiö YIT:n harjoittelua syytä välttää. Palkkaa ei makseta, harjoittelu oli siivoamista ja raskaiden tavaroiden kantamista.
Työilmapiiri oli tulehtunut koska työntekijät eivät viihtyneet työssään. Harjoittelijoille huutaminen ja epäasiallinen kohtelu on YIT:n yrityskulttuuria.
En löytänyt netistä yhtäkään keskustelua, missä ko. firman harjoittelua ja työilmapiiriä kehuttaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you!!! Olin viime syksynä työharjoittelussa kehitysvammaisten ryhmäkodissa ja ohjaajani oli ihan mulkku äijä. Arvosteli kaikkia työntekijöitä, ei jaksanut ohjata a valitti kaikesta vaikka hiki hatussa tein hommia. Oli toki itse aina paras ja ahkerin työntekijä vaikka todellisuudessa ahmi asukkaiden ruokia ja valitti soffalla. Itse valitin koululle tyypistä ja tuskin sinne enää toista laitetaan. Vituttaa kun jäi itselle ekasta harkasta niin paska fiilis että oon ihan paskat housussa menossa harjoitteluihin josko taas joutuu samanlaiseen paikkaa. Munkin teki mieli välillä karjua sille ohjaajalle naama punasena, läppästä poskelle tai pyytää pitämään turpansa kiinni ja vaikken näitä ikinä ois tehny niin kyllä se huomas että en pitänyt hänestä.
Taisit ollakin asukkaana siellä vammaisten ryhmäkodissa.
Mitä helvettiä. Tällaisiin kommentteihin ei voi muuta sanoa kuin että it's not the Internet, it's you.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin perhetyössä tai niin luulin, tosiasiassa työ oli siivoamista perheiden kodissa ja ohjaaja joku himo siivooja. Pestiin ja puunattiin asuntoja lattiasta kattoon vaikka minun olisi pitänyt keskittyy lasten hoitoon ja perheiden tukemiseen lisäksi erehdyin asiasta ohjaajalle sanomaan ja sain siksi huonon arvostelun. Ohjaaja oli muutenkin ihan kummallinen ja inhottava minua kohtaan eikä ymmärtänyt mitään kriteereistä tai näytöstä.
Merkonomiksi opiskellessa olin eräässä toimistossa (en kerro enempää tunnistusriskin takia), jossa toimi vain muutama ihminen.
Ohjaajani oli ihan hirveä, ohjausta en saanut juurikaan, vaan vissiin olin vähän kuin ilmainen työntekijä. Kun jotain piti opettaa, teki sen kireään äänensävyyn, että varmasti käsitin tekeväni hänen mielestään väärin odottaessani ohjausta.
Oli niin kireä ilmapiiri, että ahdisti ihan helvetisti mennä töihin. Lisäksi kun en näitä opettamattomia asioita oppinut, niin sain moitteet. Tuli myös yksi ongelma, jota edes vakkarit ei osanneet ratkaista, sain moitteet siitäkin.
Hammasta purren päätin vain kestää loppuun asti, vaikka näin vuosien jälkeen mietittynä olisi pitänyt tajuta lähteä pois jo ekalla viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Olin perhetyössä tai niin luulin, tosiasiassa työ oli siivoamista perheiden kodissa ja ohjaaja joku himo siivooja. Pestiin ja puunattiin asuntoja lattiasta kattoon vaikka minun olisi pitänyt keskittyy lasten hoitoon ja perheiden tukemiseen lisäksi erehdyin asiasta ohjaajalle sanomaan ja sain siksi huonon arvostelun. Ohjaaja oli muutenkin ihan kummallinen ja inhottava minua kohtaan eikä ymmärtänyt mitään kriteereistä tai näytöstä.
Opiskelit sosionomiksi vai?
Vierailija kirjoitti:
Hirvein harjoitteluni ikinä oli ensimmäinen harjoittelu lähihoitajaopiskelijana 16-vuotiaana päiväkodissa ilman mitään aiempaa kokemusta lapsista ja toki itsekin olin todella nuori vielä. Harjoittelun ensimmäinen viikko meni siihen kun ryhmäni työntekijät tappelivat edessäni siitä kuka joutuu ottamaan minut kontollensa. Lopulta eräs vihamielinen tarhatäti pitkin hampain päätyi siihen tehtävään. Myöhästyin harjoittelusta kerran itsestäni riippumattomista syistä viisi minuuttia ja soitin siitä hyvissä ajoin harjoittelupaikalle, "ei me niitä minuutteja niin tarkasti katsella" oli vastaus. Lisäksi erehdyin sanomaan etten välttämättä aio erikoistua lapsiin.
Kun opettaja tuli väliarvioinnille haukkui ohjaajani minut aivan pystyyn; olin tullut hänelle pakosta vaikka hän ei halunnut, olin krooninen myöhästelijä ja minulla oli vihamielinen asenne lapsia kohtaan. Yritin selittää opettajalle asioiden oikean laidan mutta tämän mielestä hänen kuuluu kuunnella nyt aikuisen kantaa eikä uskoa oppilasta.
Loppuharjoittelu oli yhtä helvettiä. Paikassa oli hirveän huono ilmapiiri ja sijaisia haukuttiin ja heille naurettiin selän takana. Luokkakaveriani suosittiin koska hän oli söpö teinipoika, akat olivat suorastaan ihastuneita siihen vaikka sillä ei ollut mitään aikomustakaan oppia mitään, kunhan vain hengaili. Minua taas verrattiin jatkuvasti toisen ryhmän aikuisopiskelijaan joka suoritti erikoistumisopintojensa viimeistä harjoittelua ja teki vielä opintojen lisäksi töitä perhepäivähoidossa. Meitähän ei voinut mitenkään verrata keskenään kun minä vasta tutustuin lapsiin, päiväkodin rutiineihin ja lasten ohjaamiseen.
Taistelin kuin taistelinkin harjoitteluni läpi, tein samalla päätöksen etten enää ikinä halua kokea mitään vastaavaa. Muut harjoittelut ovat menneet enemmän kuin hyvin joten uskon etten yksinkertaisesti voinut olla niin paska mitä siellä annettiin ymmärtää.
Kummakos harjoittelijat ovat toisinaan sijaistuskohteissa ahdistuneen oloisia. Itse juttelen mielelläni harkkaajien kanssa ja ohjaan jos apua kysytään.
Ja sen sijaisille naureskelevan asenteen kyllä sijainen huomaa itsekin. Eikä haittaa, tiedänpä olla menemättä sinne enää sen jälkeen. Pärjäävät sitten sillä omalla tiimillään, kun tarpeeksi moni sijainen pyyhkii paikan pois keikkalistoiltaan.
T. Keikkaileva päiväkotisijainen
Vierailija kirjoitti:
Nämä harjoitteluthan ovat oikeastaan sellaista ilmaista työvoimaa joillekin firmoille/julkispaikoille, koska niissä ei oikeasti ole ylimääräisiä työntekijöitä kulkemaan harjoittelijan perässä ja neuvomaan heitä töissään. Siispä tulokas laitetaan tekemään jotain itse työhön tutustumisen kannalta yhdentekeviä hommia, koska harjoittelija on yhtä kuin ilmainen apulainen. Sama koskee näitä kaikenkirjavia työvoimatoimiston työhöntutustumis- ja työharjoittelupaikkoja.
Ilmainen työ siis kelpaa kaikkialla. Tämä harjoittelu-systeemi luotiin edellisen laman aikana, eikä siitä ole luovuttu, sillä näin mahdollistetaan laillinen hyväksikäyttö. Ennen 1990-lukua töihin tultiin sisään ensin apulaisen palkalla, siitä sitten noustiin osaamisen mukaan parempiin tehtäviin ja palkkoihin. Nyt ei haluta maksaa edes sitä apulaisen liksaa.
Vähän riippuu, tietyillä aloilla harjoittelut on tärkeä osa opintoja. Esimerkiksi sosionomi-opinnoissani olen kokenut harkat tärkeänä osana opintoja, niistä on myös oppinut paljon enemmän kuin teoriaopinnoista.
Antaneet myös väylän keikkatyöhön, jota tehdä opintojen ohessa ja näin kartuttaa alan työkokemusta.
Kauan aikaa sitten tet-harjoittelussa kaupungin varastolla.
Äijät istuivat kahvitunnin (todellakin tunti!!) jälkeen autotallissa puoli tuntia röökillä ja valittivat, kuinka työnantaja kohtelee heitä huonosti. Kun kysyin teinipojan ujoudella näiltä sankareilta, mitä seuraavaksi voisin tehdä, kaikki alkoivat kyräillä ja kiroilla. Lopulta pääsin aina mukaan johonkin autoon, jonka kyydissä ajeltiin pitkin kaupungin työmaita ja kuljeteltiin tavaroita.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 00:52"]
Hirvein harjoitteluni ikinä oli ensimmäinen harjoittelu lähihoitajaopiskelijana 16-vuotiaana päiväkodissa ilman mitään aiempaa kokemusta lapsista ja toki itsekin olin todella nuori vielä. Harjoittelun ensimmäinen viikko meni siihen kun ryhmäni työntekijät tappelivat edessäni siitä kuka joutuu ottamaan minut kontollensa. Lopulta eräs vihamielinen tarhatäti pitkin hampain päätyi siihen tehtävään. Myöhästyin harjoittelusta kerran itsestäni riippumattomista syistä viisi minuuttia ja soitin siitä hyvissä ajoin harjoittelupaikalle, "ei me niitä minuutteja niin tarkasti katsella" oli vastaus. Lisäksi erehdyin sanomaan etten välttämättä aio erikoistua lapsiin. Kun opettaja tuli väliarvioinnille haukkui ohjaajani minut aivan pystyyn; olin tullut hänelle pakosta vaikka hän ei halunnut, olin krooninen myöhästelijä ja minulla oli vihamielinen asenne lapsia kohtaan. Yritin selittää opettajalle asioiden oikean laidan mutta tämän mielestä hänen kuuluu kuunnella nyt aikuisen kantaa eikä uskoa oppilasta. Loppuharjoittelu oli yhtä helvettiä. Paikassa oli hirveän huono ilmapiiri ja sijaisia haukuttiin ja heille naurettiin selän takana. Luokkakaveriani suosittiin koska hän oli söpö teinipoika, akat olivat suorastaan ihastuneita siihen vaikka sillä ei ollut mitään aikomustakaan oppia mitään, kunhan vain hengaili. Minua taas verrattiin jatkuvasti toisen ryhmän aikuisopiskelijaan joka suoritti erikoistumisopintojensa viimeistä harjoittelua ja teki vielä opintojen lisäksi töitä perhepäivähoidossa. Meitähän ei voinut mitenkään verrata keskenään kun minä vasta tutustuin lapsiin, päiväkodin rutiineihin ja lasten ohjaamiseen. Taistelin kuin taistelinkin harjoitteluni läpi, tein samalla päätöksen etten enää ikinä halua kokea mitään vastaavaa. Muut harjoittelut ovat menneet enemmän kuin hyvin joten uskon etten yksinkertaisesti voinut olla niin paska mitä siellä annettiin ymmärtää.
[/quote]
Eräs tuttu oli vähän vastaavassa tilanteessa. Juuri päiväkotiharjoittelu opintojen alussa meni ihan päin peppua. Vaatimukset olivat jossain taivaissa, vaikka otinen oli ekalla harjoittelujaksollaan. Ne vaatimukset oli sellaisia, ettei niitä edes vakihenkilökunta pysty täyttämään. Haukkumista, ilkeilyä, huonoa palautetta, lyttäystä, vaikka yritti kaikin keinoin tehdä työnsä ja tsempata. Tuo oli sielläkin se kuvio, että joku oli pakotettu ohjaajaksi ja tämä ohjaaja valitti sitä koko harjoittelun ja kosti harjoittelijalle tämän surkean lisätyönsä.