Jippuko muka uskovainen? Hah hah!
Jippu tunnetaan rääväsuuna ja sekoilijana, joka väittää tehneensä parannuksen jo pari vuotta sitten ja palanneensa uskoon, josta on joskus aikoinaan luopunut. Mutta miten on? Hän on elänyt susiparina avomiehensä kanssa viimeisen vuoden verran, tullut raskaaksi, synnyttänyt ja vasta nyt mennyt naimisiin. Lapsi kuitenkin joutuu kantamaan aviottoman lapsen taakkaa koko elämäsä, koska on syntynyt avioliiton ulkopuolisessa suhteessa. Ei tällainen nainen mikään uskovainen voi olla.
Kommentit (254)
ap on tainnut jäädä menneelle vuosikymmenelle. 1970-luvulla vielä supistiin paheksuvasti, kun pihapiirissä oli yksi AU-lapsi, avioliiton ulkopuolinen lapsi! 80-luvulla hyvin harva oli vielä eronnut tai yksinhuoltaja, mutta vähitelleen sellaisiinkin perheisiin alettiin tottua. 90-luvulla olin jo itsekin yh heti vauvan synnyttyä eikä asiaa pitänyt taivasteltavana muut kuin lestadiolaiset sukulaiset, mutta hekin tulivat ristiäisiin.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 08:41"]
Mitä ihmeen "aviottoman lapsen taakkaa"?
[/quote]
Sosiaalista häpeää siitä, ettei ole syntynyt kunniallisessa avioliitossa oleville vanhemmille. Tulee koulukiusaamista ym.
[/quote]
Hahhah huono läppä. Ei kukaan tule koulukiusatuksi jos vanhemmat eivät ole naimisissa. Ei minua ainakaan kiinnostanut koulussa ovatko vanhemmat naimisissa vaiko vaan yhdessä :D
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 09:50"]En tiedä muusta mutta tasapainoiselta se nainen ei tähän mennessä ole vaikuttanut ja se on mielestäni suurin syy murehtia sen lapsen kohtaloa. Toivottavasti vihdoin seestyy ja löytää vakauden elämäänsä ihan itsensäkin takia ja varsinkin nyt kun on lapsi vastuullaan.
[/quote]
Samaa mieltä
Uskovaisuus vaatii vain uskon Jumalaan (ja Jeesuksen sovitustyöhön -oletan että ap vaahtoaa kristillisyydestä), mikään lueteltu ei poista uskovaisuutta.
Mutta ap taitaa itse olla näitä muiden tuomitsijoita.
Kuvittelisin, että kun itse on elänyt epävakaan lapsuuden, ottaa aikansa löytää se tasapaino vanhempana? Mutta mahdollista se toki on, vaikka matkalla moneen kertaan päätänsä seinään takookin. Onnea Jipulle ja sitä seesteisyyttä ja perusturvaa!
Ap:lta on ilmeisesti jäänyt lukematta, mitä Jeesus sanoo toisten tuomitsemisesta.
Uskovainen, jolle riittää omien syntien ja Jeesuksen sovitustyön miettiminen
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 10:21"]
Ap:lta on ilmeisesti jäänyt lukematta, mitä Jeesus sanoo toisten tuomitsemisesta.
Uskovainen, jolle riittää omien syntien ja Jeesuksen sovitustyön miettiminen
[/quote]
Vaikka sinä et näin sanoisi, Jeesus sanoi syntiselle naiselle: "Mene, äläkä enää syntiä tee!" Jeesus ei ollut mikään päätä silittelevä joulupukki.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 09:47"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 08:41"]
Mitä ihmeen "aviottoman lapsen taakkaa"?
[/quote]
Sosiaalista häpeää siitä, ettei ole syntynyt kunniallisessa avioliitossa oleville vanhemmille. Tulee koulukiusaamista ym.
[/quote]
Tuskin tulee, ainakaan ihan normipiireissä. Jossain peräkylän koulussa, jossa 2/3 oppilaista on lestoja, ehkä siellä.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 10:21"]
Ap:lta on ilmeisesti jäänyt lukematta, mitä Jeesus sanoo toisten tuomitsemisesta.
Uskovainen, jolle riittää omien syntien ja Jeesuksen sovitustyön miettiminen
[/quote]
Vaikka sinä et näin sanoisi, Jeesus sanoi syntiselle naiselle: "Mene, äläkä enää syntiä tee!" Jeesus ei ollut mikään päätä silittelevä joulupukki.
[/quote]No Jeesus ehkä näkisi sisäisen haavoittuneisuuden ja tarjoaisi apua eikä heittelisi kiviä.
Mikäs sinä ap olet määrittelemään kenenkään muun uskoa tai uskovaisuutta? Anna ihmisten uskoa mihin haluaa ja harjoittaa sitä omalla tavallaan.
T. Ateisti
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 09:47"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 08:41"]
Mitä ihmeen "aviottoman lapsen taakkaa"?
[/quote]
Sosiaalista häpeää siitä, ettei ole syntynyt kunniallisessa avioliitossa oleville vanhemmille. Tulee koulukiusaamista ym.
[/quote]
eli kouluissako kysytään nykyään "Hetkinen.Onko nyt niin että Kalle-Viljamin vanhemmat ovat menneet naimisiin vasta syntymäsi jälkeen?!Vai ovatko naimisissa ollenkaan?!" Ja sitten alkaa armoton kiusaaminen.Kerrotko vielä millä planeetalla tämä koulu sijaitsee?Hourulan yläaste Merkuriuksella?
Raamatun mukaan huorintekijät ei pääse taivaaseen jos ei tee parannusta synnistään, ja raamatun mukaan kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on huorintekemistä.
Miksi susia pilkataan? Sudethan ovat todella lojaaleja ja uskollisia eläimiä. Alfat ovat usein yhdessä koko elämän.
RAAMATUSTA: Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Ei jokainen joka sanoo herra, herra pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:42"]
Raamatun mukaan huorintekijät ei pääse taivaaseen jos ei tee parannusta synnistään, ja raamatun mukaan kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on huorintekemistä.
[/quote]Raamatun mukaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan pääsee taivaasen, ei omien (hyvien) tekojen ansiosta.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:46"]

Kyllä minun ahtaasta portistani on sisälle tultu monet kerrat, tuttua tekstiähän tuo.
Kukaan muu kuin Jumala ja Jippu itse eivät tuota uskovaisasiaa tiedä. Kenen elämässä ei olisi syntiä? "Huorinteko" ei kuitenkaan ole suurempi synti kuin väärän todistuksen antaminen läheisestä = pahantahtoinen (perätön) juoruilu. Onko joku uskova aviossa oleva joka ei ole koskaan sydämessään tuntenut halua johonkuhun muuhun kuin omaan puolisoonsa? Se on yhtä paha kuin aviorikos. Että jospa se tuomitseminen loppuisi nyt. Näen Jipun rikkinäisenä, eksyksissä olevana enkä pahantekijänä.
Rukoile ap ennemmin Jipun puolesta ja siunaa jos hänelle hyvää tahdot.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:42"]
Raamatun mukaan huorintekijät ei pääse taivaaseen jos ei tee parannusta synnistään, ja raamatun mukaan kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on huorintekemistä.
[/quote]Raamatun mukaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan pääsee taivaasen, ei omien (hyvien) tekojen ansiosta.
[/quote]
Niin, usko Jeesukseen pelastaa mutta kaikki "usko" ei pelstavaa uskoa. Raamattu kehoittaa tekemään parannuksen synneistä. Ei riitä että sanoo uskovansa, vaan uskon pitää näkyä elämässä. Se tulee esille monessa kohtaa raamattua. Esim "Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." Raamatussa lukee ketkä eivät pelastu, tuolla edelläkin on mainittu raamatunkohtia asiasta.
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 11:42"]
Raamatun mukaan huorintekijät ei pääse taivaaseen jos ei tee parannusta synnistään, ja raamatun mukaan kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on huorintekemistä.
[/quote]Raamatun mukaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan pääsee taivaasen, ei omien (hyvien) tekojen ansiosta.
[/quote]
Eli sinä olet Jumalaa suurempi? Pystythän sinä sanomaan, että Jumala valehtelee, kun Hän itse sanoo Raamatussa: "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa."
En tiedä muusta mutta tasapainoiselta se nainen ei tähän mennessä ole vaikuttanut ja se on mielestäni suurin syy murehtia sen lapsen kohtaloa. Toivottavasti vihdoin seestyy ja löytää vakauden elämäänsä ihan itsensäkin takia ja varsinkin nyt kun on lapsi vastuullaan.