Voiko vakavasta masennuksesta parantua? Elämäni on tuhoutunut täysin.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 00:33"]

- Vaikein juttu: vastuun ottaminen. Tätä ei saa sanoa masentuneelle, mutta ilman tätä minä en olisi selvinnyt... Sen hyväksyminen, että kukaan ei voi tehdä minua masentuneeksi, vaan voin ottaa vastuun omista ajatuksistani. En hyväksy kaikkea toisilta, tarvittaessa laitan välit poikki. Mietin mitä haluan elämältä ja alan toteuttaa sitä. Tämä vaatii ITSEKURIA eli sitä itsensä niskasta ottamista. Tätäkään ei saisi sanoa, koska masennus ei ole laiskuutta. Ei tietenkään ole, mutta fakta on se, että kukaan lääkäri ei voi masentunutta parantaa. Kun pakottaa itsensä toimintaan, yleensä itseluottamus kasvaa. Hienoa tässä on se, että ei tarvitse luovuttaa vastuuta ystäville, lääkärille tms. jolloin pitää vapauden ja voiman oman elämänsä suhteen itsellään.

[/quote]

Komppaan tätä kirjoitusta, itse olen selvinnyt melkein kymmenen vuoden masennuksesta, joka vaihteli keskivaikean ja vaikean välillä. Monta kertaa yrittänyt itsemurhaa ja yhä täällä. Ja voin hyvin! Sain lopulta apua terapiasta, mutta ensin piti tehdä se päätös itse että haluan parantua. Lääkkeet olen jättänyt 5 vuotta sitten, terapiaa jatkoin hieman pidempää. Ei se terapeutti minua voinut auttaa, ennenkuin pystyin tuohon päätökseen. MUTTA! Nyt jokaiselle joka kuvittelee, että masentunut on laiska eikä tee tätä päätöstä vaan haluaa olla vain ja maata kotona: Kyse ei todellakaan ole siitä. Mikä sai minuun niin paljon voimaa että jaksoin lähteä tietoisesti tekemään elämäni suurinta ponnistusta ikinä kun voimat oli jo loppu.. en tiedä. Ei siinä ole mitään tekoa uskonnon tahi terapeutin kanssa. Se tuli sisältä. Monta kertaa itkin ja olin taas luovuttaa, kun ahdistus ja tuska vain painoivat. Silti, rämpimällä ylös. Sieltä voi nousta. Olkoon jokainen tukena heille, joka tuota nousua yrittää. Takapakkia tulee varmasti, pakottamalla ei saada mitään aikaan. Läsnäolo ja kuuntelu mielummin kuin neuvominen ja "tsemppaus" jotka saa vain tunteen vapaaehtoisuudesta katoamaan. Kyse on myös siitä, että tuo päätös on vapaaehtoinen. Silloin myös motivaatio tulee sisältä. Kenenkään muun vuoksi sitä ei kannata tehdä.

Olen itse nyt onnellinen ja voin paremmin kuin koskaan. Vastuunotto koskee kyllä muitakin kuin masentuneita, harva tajuaa miten on tosiaan vastuussa teoistaan ja valinnoistaan.

Olen vastuussa omasta onnestani, joten kun vastoinkäymisiä tulee muistan tämän ja annan surujen tulla mutten jää niiden vangiksi. Ne ovat osa elämää, ja hyvä niin. Myös masennus sen hirvittävimpinäkin hetkinä ovat nyt osa elämäni tarinaa. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, ja olen valinnut että häpeä jota kannoin mukanani menneisyydestäni kuuluu historiaani. Ei nykyisyyteen. 

Rakkautta, voimaa ja jaksamista ap:lle, luota itseesi! Olet selvinnyt jo tänne asti, sinussa on siis voimavaroja enemmän kuin uskotkaan.

Ei voi valitettavasti täysin parantua. Suosittelen neurolepti-lääkityksen jatkamista myös jatkossa.

T. psyk. erikoislääkäri

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:30"]

Ei voi valitettavasti täysin parantua. Suosittelen neurolepti-lääkityksen jatkamista myös jatkossa.

T. psyk. erikoislääkäri

[/quote]

Tietenkin voi parantua! Ja monet parantuvatkin. 

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:30"]

Ei voi valitettavasti täysin parantua. Suosittelen neurolepti-lääkityksen jatkamista myös jatkossa.

T. psyk. erikoislääkäri

[/quote]

Tietenkin voi parantua! Ja monet parantuvatkin. 

[/quote]

Oletko koittanut sähköhoitoa?

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:30"]

Ei voi valitettavasti täysin parantua. Suosittelen neurolepti-lääkityksen jatkamista myös jatkossa.

T. psyk. erikoislääkäri

[/quote]

Tietenkin voi parantua! Ja monet parantuvatkin. 

[/quote]

Äläpä höpötä, ei aivojen rakenne koskaan muutu ennalleen siten, että "täysin paranisi". Toki oireet voivat helpottaa ja jotkut voivat selvitä ilman lääkitystäkin, mutta ei vakavasta masennuksesta lopullisesti koskaan parane.

T. psyk. erikoislääkäri

Minä olen parantunut.

Et oo selvittänyt itsellesi kunnolla mikä sulla on.
Masennuksen alla on muita tunteita.
Oikea terapia, liikunta, ja moni muu asia voi auttaa.

Tottakai voi parantua ja parannutkin! tsemppiä ap <3

Oletko käynyt lääkärissä? Mene pian,mellet jo ole saanut apua. Kyllä sun pitää siitä tilanteesta irrottautua, mutta jos nyt ei ole voimia, niin tee askel kerrallaan suunnitelma päästä ulos.

Vakavastakin masennuksesta voi parantua, mutta ei yksin. Tarvitset apua.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:33"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:30"]

Ei voi valitettavasti täysin parantua. Suosittelen neurolepti-lääkityksen jatkamista myös jatkossa.

T. psyk. erikoislääkäri

[/quote]

Tietenkin voi parantua! Ja monet parantuvatkin. 

[/quote]

Äläpä höpötä, ei aivojen rakenne koskaan muutu ennalleen siten, että "täysin paranisi". Toki oireet voivat helpottaa ja jotkut voivat selvitä ilman lääkitystäkin, mutta ei vakavasta masennuksesta lopullisesti koskaan parane.

T. psyk. erikoislääkäri

[/quote]

Voitko mennä, idiootti, muualle trollaamaan.

Kyllä voi. Masennus on siitä kavala sairaus, että paranemisen mahdollisuuksia heikentää myös se, ettei niihin usko, nimimerkillä kokemusta on. Onko sinulla hoitosuhdetta mihinkään? Et kertonut taustastasi kovin paljon, joten kysyn, mitkä asiat sun mielestä voisi auttaa sua?

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:33"][quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:32"]

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:30"]

Ei voi valitettavasti täysin parantua. Suosittelen neurolepti-lääkityksen jatkamista myös jatkossa.

T. psyk. erikoislääkäri

[/quote]

Tietenkin voi parantua! Ja monet parantuvatkin. 

[/quote]

Äläpä höpötä, ei aivojen rakenne koskaan muutu ennalleen siten, että "täysin paranisi". Toki oireet voivat helpottaa ja jotkut voivat selvitä ilman lääkitystäkin, mutta ei vakavasta masennuksesta lopullisesti koskaan parane.

T. psyk. erikoislääkäri
[/quote]

Älä höpötä. Mullakin ollu aika pahaa masennusta ja oon selvinny ilman teidän lääkkeitänne.
Ne syyt pitää selvittää.

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:33"]

Äläpä höpötä, ei aivojen rakenne koskaan muutu ennalleen siten, että "täysin paranisi". Toki oireet voivat helpottaa ja jotkut voivat selvitä ilman lääkitystäkin, mutta ei vakavasta masennuksesta lopullisesti koskaan parane.

T. psyk. erikoislääkäri

[/quote]

Älä itse höpötä, ota lääkkeesi ja mene levolle. En usko, että olet psykiatri.

Kysyn nyt tässä samassa ketjussa, vaikken olekaan ap, että onko täällä sähköhoidosta hyötyneitä, masennuksesta toipuneita? Alan itse kallistua vähitellen siihen, että voisin ottaakin sähköhoitoa. Mulla on ilmeisesti kroonistunut masennus, jossa välillä vaikeita jaksoja.

Joo, terapiaan on aikomus hakeutua niin pian kuin vaan pääsen. Liikuntaa myös, siitä saa voiman tunnetta. Yritän olla maltillinen, vaikka mieleni tekisi laittaa köysi kaulaan, ajattelen että voi koittaa vielä parempi päivä. On joitakin asioita jotka voisivat olla huonomminkin. Niistä pitää iloita. En vaan pysty enää nauramaan, olen koko ajan vakava. Olen niin pettynyt ihmisiin ja petetty, että en usko että siinä mielessä toivun enää ennalleni. Ystäviä on paljastunut pettureiksi, läheisistä ihmisistä on kuoriutunut kiusaajia ja hyljeksijöitä. Joku sanoo, muuta olosuhteet, jätä taaksesi huonot ihmiset. Minä joutuisin muuttamaan kaiken, kaiken, elämässäni. Minulla on huonot olosuhteet, entisestä elämästäni ei jäisi jäljelle kuin muutama ystävä (on sekin jotain, mutta esimerkiksi kaikki sukulaiset jäisivät).

Miten minä sen jälkeen ajattelisin näitä ihmisiä ja sitä entistä elämääni? Pitäisikö se ajatella niin, että se oli kaikki valhetta, kaikki ne hetket ja ihmiset joita luulin kivoiksi? Vai että  se olk junta? Tuhoanko valokuvat vai enkö vain koskaan enää katso niitä ja työnnän ne jätesäkissä komeron perukalle?

Mihin voi mennä jos haluaa kadota kokonaan ja aloittaa uuden elämän, sillä mitä on jäljellä?

ap

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:42"]

Joo, terapiaan on aikomus hakeutua niin pian kuin vaan pääsen. Liikuntaa myös, siitä saa voiman tunnetta. Yritän olla maltillinen, vaikka mieleni tekisi laittaa köysi kaulaan, ajattelen että voi koittaa vielä parempi päivä. On joitakin asioita jotka voisivat olla huonomminkin. Niistä pitää iloita. En vaan pysty enää nauramaan, olen koko ajan vakava. Olen niin pettynyt ihmisiin ja petetty, että en usko että siinä mielessä toivun enää ennalleni. Ystäviä on paljastunut pettureiksi, läheisistä ihmisistä on kuoriutunut kiusaajia ja hyljeksijöitä. Joku sanoo, muuta olosuhteet, jätä taaksesi huonot ihmiset. Minä joutuisin muuttamaan kaiken, kaiken, elämässäni. Minulla on huonot olosuhteet, entisestä elämästäni ei jäisi jäljelle kuin muutama ystävä (on sekin jotain, mutta esimerkiksi kaikki sukulaiset jäisivät).

Miten minä sen jälkeen ajattelisin näitä ihmisiä ja sitä entistä elämääni? Pitäisikö se ajatella niin, että se oli kaikki valhetta, kaikki ne hetket ja ihmiset joita luulin kivoiksi? Vai että  se olk junta? Tuhoanko valokuvat vai enkö vain koskaan enää katso niitä ja työnnän ne jätesäkissä komeron perukalle?

Mihin voi mennä jos haluaa kadota kokonaan ja aloittaa uuden elämän, sillä mitä on jäljellä?

ap

[/quote]

Hui kauhea, onpa sinulla kyllä ollut kauhea kohtalo! Terapia ja liikunta kyllä auttavat varmasti. Kannattaa myös harkita sähköshokkihoitoja, kuten joku täällä jo ehdottikin. Millainen psyykenlääkitys sinulla on tällä hetkellä? Onko lääkityksestä ollut apua?

Saattaa olla, että joutuisit muuttamaan paljon ja jättämään paljon, mutta ennen pitkää saat tilalle uutta. Ajattele siltä kannalta, että tuossa tilanteessa roikkuminen ei ainakaan vie sinua eteenpäin vaan tukahduttaa ja tuhoaa.

*halaus*

[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 22:42"]Joo, terapiaan on aikomus hakeutua niin pian kuin vaan pääsen. Liikuntaa myös, siitä saa voiman tunnetta. Yritän olla maltillinen, vaikka mieleni tekisi laittaa köysi kaulaan, ajattelen että voi koittaa vielä parempi päivä. On joitakin asioita jotka voisivat olla huonomminkin. Niistä pitää iloita. En vaan pysty enää nauramaan, olen koko ajan vakava. Olen niin pettynyt ihmisiin ja petetty, että en usko että siinä mielessä toivun enää ennalleni. Ystäviä on paljastunut pettureiksi, läheisistä ihmisistä on kuoriutunut kiusaajia ja hyljeksijöitä. Joku sanoo, muuta olosuhteet, jätä taaksesi huonot ihmiset. Minä joutuisin muuttamaan kaiken, kaiken, elämässäni. Minulla on huonot olosuhteet, entisestä elämästäni ei jäisi jäljelle kuin muutama ystävä (on sekin jotain, mutta esimerkiksi kaikki sukulaiset jäisivät).

Miten minä sen jälkeen ajattelisin näitä ihmisiä ja sitä entistä elämääni? Pitäisikö se ajatella niin, että se oli kaikki valhetta, kaikki ne hetket ja ihmiset joita luulin kivoiksi? Vai että  se olk junta? Tuhoanko valokuvat vai enkö vain koskaan enää katso niitä ja työnnän ne jätesäkissä komeron perukalle?

Mihin voi mennä jos haluaa kadota kokonaan ja aloittaa uuden elämän, sillä mitä on jäljellä?

ap
[/quote]

Kyllä kaikki muuttuu. Usko vain. Käsittele asioitasi jossain. Terapiassa.
Ja muista että diakonissatkin kuuntelevat ihmisiä jos sulla ei muuta paikkaa ole.
Liikunta, luonto, terapia ja arjessa toimiminen on mua auttanut.
Ja pidä mielessä kaikki hyvä mitä sulla on nyt.

*halaus*

Mikäli olet sellaisessa kunnossa, että pystyt lukemaan (todella vaikeata masentuneena) suosittelen tutustumaan kirjaan Mielekkäästi irti masennuksesta. Sen sisältö rakentuu kahdeksan viikon harjoitusohjelman ympärille. Sain kirjan aikanaan terapeutiltani.