Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa... :(
07.11.2014 |
Tuore suhde ja jälleen kerran tuntuu siltä, ettei tästäkään mitään tule. Alkuun oli niin upeaa, mutta se on mennyttä se. Ehkä parisuhteet eivät vain ole minua varten vaikka kuinka yritän :'(
Ongelma on siis riitely. Tiedän, että olen äkkipikainen ja aloitan yleensä raivoamalla ja lopuksi lepyn. En jostain syystä osaa ottaa iisisti, jos koen että minua kohdellaan huonosti. Suoraan sanottuna en usko, että kukaan välittää minusta aidosti. Minulla on heikko itsetunto, tuhat ja sata huonoa kokemusta menneisyydessä, tuhat ja sata ongelmaa, ei ketään, siis oikeasti ketään jonka puoleen voisin kääntyä ja itkeä pahaa oloani. Edes miesystäväni ei ole sellainen ihminen. Jos kertoisin KAIKEN, tästä tulisi aivan liian pitkä teksti. Siksi kerron mielestäni tärkeimmät asiat. Siis miesystäväni suuttuu eräästä asiasta aivan järjettömästi ja se on toistunut muutamaan
otteeseen. Ensin hän puhuu kauniisti, sitten minä (usein tajuamattani) jotenkin "väheksyn" tätä The Asiaa, ja siitäkös syntyy sota. Siis aivan kamalaa huutamista, haukkumista, levotonta kuljeskelua eestaas, sitten taas huutoa, joskus hän tulee ihan korvani juureenkin huutamaan. Ja haukkuu, haukkuu, haukkuu... niin rumia sanoja. "Minkä takia mä jaksan aina tätä paskaa, minkä takia mä pyydän anteeks turhaan, tässä on kiitos, aina tätä samaa paskaa, saatanan kakara, sä oot niin ylimielinen, aina vaan sä oot uhri, vittu tätä samaa paskaa, minkä takia mä aina kuuntelen tätä saatana!!!!" Jne... siis oikeasti 5 minuuttia aikaisemmin
hän on puhunut tosi kauniisti minulle ja silitellyt, kysellyt mikä minulla on kun saan raivareita jne... ja pari mimuuttia myöhemmin raivokohtaus ja huutoa, miten tämä on aina, aina, AINA tätä samaa paskaa. Minun on siihen väliin turha sanoa mitään, koska mies mitätöi kaiken sanomani ja sanoo minun tekeytyvän uhriksk vaikka olen itse ilkeä.
Minun on erittäin vaikeaa pyytää anteeksi, tiedön sen. Nykyään en edes haluaisi kuulla mitään kauniita sanoja mieheltä, koska tiedän, että yksi väärä sana niin helvetti on irti ja haukkumasanat lentelevät. Minä saatan olla hiljaa ja vain kuunnella loputonta kiroilun ja nimittelyn tulvaa.
En ole tossu, mutta haluan varmistaa etten ole itse aiheuttanut mahdollista eroa tuollaisessa tilanteessa. Siispä varon sanojani. Mies ei varo kyllä ollenkaan...
Tätä en kehtaa sanoa ääneen, koska se kuulostaa säälinkerjuulta, mutta riitatilanteissa ajattelen omaa kuolemaani, ja tämä on toistuvaa. Olen ommut masentunut ja ilmeisesti se kierre on tullut jäädäkseen. Ajattelen vakavissani, että haluan kuolla ja kuvittelen sen tilanteen mielessäni. Kun olen hiljaa, mies pitää minua ylimielisenä. Oikeasti vain yritän niellä kyyneliä ja ajattelen, että kunpa pääsisin lopullisesti pois tästä helvetistä. Elämäni ei tunni olevan ikinä elämisen arvoista.
Jos tästä nyt mitään selvää sai, niin mitä mieltä olette? Onko miehen käytös tervettä? Kyllä, itsekin raivoan. En väitä muuta.. mutta en ole uhkaava enkä nimittele noin törkeästi kuin hän minua. En vain jaksaisi enää. Tuntuu, että pitäisi erota, mutta jotenkin haluaisi pitää kiinni siitä illuusiosta, että nyt on se oikea löytynyt. No, selkeästi ei olekaan...
Kommentit (54)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis oikeasti, seurusteletko mieheni kanssa vai miksi tää kuulostaa ihan pilkulleen samalta kun meidän elämä meidän suhteen alussa? Mä en koskaan antanut periksi tolle haukkumiselle sillä seurauksella että mies noin vuoden suhteen jälkeen tuli järkiinsä ja myönsi purkaneensa muhun vanhoja traumoja. Nyt noista ajoista on reilu pari vuotta ja mies on oikein ihana. Meillä kyllä kantoi ton alkuajan läpi molemminpuolinen rakkaus (mistä lie tullut...) ja vahva tunne siitä että loppujen lopuksi sovitaan yhteen hyvin ja ollaan toisillemme "ne oikeat".
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:15"]
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:10"]Ap, eipä sitä voi oikein sanoa pitäisikö sinun pyytää anteeksi vai ei, kun ei tiedä The Asiaa... Jätät varmaan tarkoituksella kertomatta, koska teit jotain niin idioottia. Varmaan samantyyppinen juttu kuin siinä "Nyt palaa pinna miehen kaveriin" -storyssa, jossa ap jätti kertomatta kaikkein olennaisimman asian. Ei heru sympatiaa, sorry. Ihme että ihmiset jaksavat katsella tuollaisia parisuhteita, joissa huudetaan ja solvataan puolin ja toisin. Kuvittelette vissiin se olevan normaalia...? [/quote] Hmh, kertoisin jos en välittäisi bustatuksi tulemisesta. Se on miehen menneisyyden asia/asioita. Hän kokee minun aina vähättelevän niitä asioita. Ja suuttuu.
[/quote]
Juu, eipä pysty sit ottamaan kantaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:25"]Siis oikeasti, seurusteletko mieheni kanssa vai miksi tää kuulostaa ihan pilkulleen samalta kun meidän elämä meidän suhteen alussa? Mä en koskaan antanut periksi tolle haukkumiselle sillä seurauksella että mies noin vuoden suhteen jälkeen tuli järkiinsä ja myönsi purkaneensa muhun vanhoja traumoja. Nyt noista ajoista on reilu pari vuotta ja mies on oikein ihana. Meillä kyllä kantoi ton alkuajan läpi molemminpuolinen rakkaus (mistä lie tullut...) ja vahva tunne siitä että loppujen lopuksi sovitaan yhteen hyvin ja ollaan toisillemme "ne oikeat".
[/quote]
Lohduttavaa kuultavaa :-) Mitä sinä tekisit minuna nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytätkö hormonaalista ehkäisyä? Mulla ainakin oli selittämättömiä raivokohtauksia ja masentuneisuutta ja tuntui ettei kukaan välitä, kun käytin pillereitä/rengasta. Lopetin ne ja nykyään olen viilipytty ja elämäniloinen. Niin ja mies oli ihan samanlainen, eka jaksoi katsella riehumista mutta lopulta menetti myös hermonsa, ihan ymmärrettävää kyllä kun toinen vaan sekoilee.
Tuskin tämä nyt siis ongelmaa välttämättä poistaa mutta ajattelinpa vaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:35"]Käytätkö hormonaalista ehkäisyä? Mulla ainakin oli selittämättömiä raivokohtauksia ja masentuneisuutta ja tuntui ettei kukaan välitä, kun käytin pillereitä/rengasta. Lopetin ne ja nykyään olen viilipytty ja elämäniloinen. Niin ja mies oli ihan samanlainen, eka jaksoi katsella riehumista mutta lopulta menetti myös hermonsa, ihan ymmärrettävää kyllä kun toinen vaan sekoilee.
Tuskin tämä nyt siis ongelmaa välttämättä poistaa mutta ajattelinpa vaan..
[/quote]
En käytä hormonaalista ehkäisyä. Kortsu käytössä... Stressiä ja surua kyllä riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata jäädä suhteeseen joka on jo alkumetreillä noin hankala. Itse jäin nuorempana tasan samanlaiseen suhteeseen. Miehesi huono itsetunto ilmenee aggressiivisena käytöksenä. Itsellä silloisen mieheni huutaminen jatkui sitten myöhemmin vielä mustasukkaisuutena, kontrolloivana käytöksenä, päälle sylkemisellä ja läpsimisellä. Ja koskaan ei tiennyt mistä se vetää raivarit seuraavaksi. Kaksi vuotta katselin sitä touhua, sitten nostin kytkintä. Nyt kymmenen vuotta vanhempana ei kaduta yhtään enkä ole paljoo taakse katellut.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 07:36"]
Rakastettuna oleminen on vaikeaa, niin ainakin minä olen kokenut. Rakastavan ihmisen silmissä näkee itsensä sellaisena kuin oikeasti on, eikä se vastaa mitään haavekuvaa itsestä, kuva voi olla rumakin. Minun piti oppia rauhoittumaan rakastettuna olemiseen. Siihen liittyy luiottamus itseen ja toiseen, rohkeus riidellä, oman reviirin pitäminen ja toisen reviirin kunnioittaminen ja moni muu asia.
[/quote]
Kiitos tästä, tosi hyvin sanottu ja niin totta!
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 08:10"][quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 07:57"]
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 07:46"]Jos tiedät käyttäytyneesi väärin, niin pyydä anteeksi. Niinhän ne riidatkin sovitaan, että molemmat pyytävät anteeksi tekojaan/sanojaan ja tämän jälkeen opetellaan käyttäytymään eri tavalla. Jos tiedät, että joku asia on miehellesi niin tärkeä, että hän noin raivostuu siitä, niin ehkei sitä asiaa silloin kannata väheksyä. Vaikea auttaa, kun ei tosta tekstistäsi oikein tajua, että mistä on kyse. [/quote] Mutta kun en mielestäni ole sanonut mitään niin kamalaa, että ansaitsisin tuollaista riehumista mieheltä. Jos sanon nämä sanat miehelle niin hän raivostuu entisestään.
[/quote]
Tämäpä pisti silmään. MIELESTÄSI et ole tehnyt mitään väärää, mutta miehesi silti kokee suhtautumisesi tuskastuttavan välinpitämättömänä. Olisiko syytä katsoa peiliin, asettua miehen asemaan? Jos tiedät, että tämä asia on miehelle niin tärkeä, miksi et edes yrittäisi suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella? En puolustele miehen käytöstä ollenkaan, mutta et se sinäkään kovin rakentavalata osapuolelta parisuhteessa kuulosta.
[/quote]
Tiedän, minun on vaikea asettua toisen asemaan tosissani. Voin sanoa, että ymmärrän, mutta todellisuudessa ymmärrän vain omia tunteitani.