Saako vierailun perua väsymyksen takia? - tapaus anoppi suuttui
Itse olen kasvanut perheessä, jossa vanhemmat hoitivat yhteydenpidon omiin vanhempiinsa ja sukulaisiinsa. Toki nähdessä juteltiin puolin ja toisin, mutta ei äitini soitellut omalle anopilleen eikä isäni omallensa. Samaa linjaa olen halunnut noudattaa meidän perheessä, minä pidän yhteyttä omaan lapsuudenperheeseeni ja mies omaansa, vaikka yhteydenpito koskisi perheen yhteisiä asioita. Tämä on minulle tärkeää myös siksi, että molemmat itse saavat määritellä, minkä verran omaan lapsuudenperheeseen ollaan yhteydessä eikä asia kaadu vain toisen harteille.
Viimeisin loukkaantumisen aihe oli se, kun olimme sopineet anopin tulevan kylään päivänä x, jolloin olen vauvan kanssa yksin kotona ja mies on työmatkalla. Kyseistä päivää edeltävä yö oli aivan hirveä, vauva heräsi itkemään lukuisia kertoja yössä, vauva valvoi yöllä ja perheemme lemmikki piti meteliä koko yön (tämä ei siis ole meillä normaalia, vaikka vauvaperheessä usein huonosti nukutaankin). Olin valvotun yön jäljiltä aivan puhki ja laitoin työmatkalla olevalle miehelle yöllä viestin, että ilmoittaisi aamulla anopille, että ei sittenkään sovi tulla kylään, kun olen valvomisen takia todella väsynyt ja vauvan päivärytmi on sekaisin. Lähes nukkumattoman yön jälkeen en jaksanut kotona ketään vieraita, en olisi jaksanut edes kavereitani tai omaakaan äitiäni. Päivä menisi kotona lepäämistä yrittäen ja vauvan "sekalaisessa rytmissä". Vauvalla on lisäksi pahin vierastamisvaihe menossa, joten anopin vierailun aikana en olisi päässyt lepäämään, vaan olisin kuitenkin joutunut olemaan vauvan vieressä koko ajan ja seurustelemaan anopin kanssa rättiväsyneenä.
Anoppi loukkaantui tuosta vierailun perumisesta ja siitä, etten itse ilmoittanut asiasta ja ilmoittanut perumisesta aiemmin. Missä välissä olisi pitänyt ilmoittaa? Soittaa keskellä yötä tai laittaa silloin viestiä? En koskaan laita ihmisille viestiä yöllä tai soita, koska en halua herättää toista. Olisiko pitänyt aamulla herätä parin tunnin yöunilta soittamaan, että nyt ei sovi tulla? Onko väärin toimittu, kun koen, ettei meille sovi tulla silloin, kun takana on aivan hirveä yö, vauvalla on rytmi sekaisin ja itse olen todella väsynyt? Taustatietona se, että anoppi asuu tunnin päässä eikä ollut ehtinyt lähteä matkaan, kun tieto perumisesta tuli.
Eli kysymys: saako mielestäni vierailukutsun perua väsymyksen takia? Miksi/miksi ei?
ap
Kommentit (622)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ilman muuta kyläilyn saa perua väsymyksen takia. MInäkin joudun aika usein soittamaan miniälle, että en jaksakaan tulla parin tunnin kuluttua hoitamaan lapsenlapsia, joten ette nyt taidakaan päästä kaverinne tupareihin. Aina on miniä ymmärtänyt eikä ole pahaa sanaa sanonut, vaikka kiva meno on noin ikävällä tavalla peruuntunut. Menevät sitten ensi vuonna johonkin toiseen tilaisuuteen.
Sinusta siis kahvittelu siwllä kotona on sama kuin ainutkertaiset tuparit?
Ja mikdi just miniääsi kiusaat, mikset poikaasi?Huumorin kukka? Minä ainakin nauroin makeasti , kiitos!
Lapsiperheet =maailman Napa. Kaikkien muiden tehtävänä on toimia lapsiperheiden voimavaroina.
No jos mummo oikeasti rakastaa lapsenlapsiaan kuten väittää - eikä vain tyydytä heillä omia tarpeitaan - niin mikä on ongelma olla voimavarana?
t. mummo
Mikäs siinä, jos haluaa. Tässä nyt joku kuitenkin veti herneet nenään vastavuoroisuus periaatteesta - lapsiperheet saisi hänen arvomaailmassaan tehdä ohareita, mutta toisin päin ei.
Missä muka???? Se typerä ns vitsikö? Naurettavaa.
Meille on appivanhemmat tehneet oharit mm. niin että ajettiin pienen lapsen kanssa 600 kilsaa edestakaisin, koska appi olikin päättänyt mennä marjaan.
Ei mulle yksikään lapsiperhe tuollaista ole tehnyt.
Teillä noin. Mutta täällä monet ovat puolustaneet lapsiperheellisten oikeutta tehdä ohareita, ks. koko ketju. Mutta vitsi jossa isovanhempi tekee oharit, ei naurattanut.
MISSÄ?
Eikä ketjun ap:kaan ohareita tehnyt. Oharit on sellaiset, että annetaan toisen odottaa jossain, eikä ikinä tulla tai kutsutaan kylään, muttei ollakaan paikalla.
Ok eli vitsin isovanhempi ei tehnyt ohareita. Perui ja ilmoitti ja se on ok tehdä niin.

Koko tarina mummelista oli keksitty. Kiusantekoa, kuten siinä kuvattu tarinakin. Ketään kiinnosta. Tai naurata.

Ei täällä ole kukaan isovanhempien ohareista valittanut. Jotkut isovanhemmat ovat niillä uhkailleet: peruu viime tingassa sovitun lastenhoidon, jotta vanhempien menot peruuntuu. Lastenhoito on eri asia kuin tapaaminen kahvittelun merkeissä. Jos perut kahvittelutapaamisen ajoissa, toiselta ei peruunnu yhtään mitään muuta kuin se kahvittelutapaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessani olen aina hirmun onnellinen kun minulla oli appeen ja anoppiin hyvät välit ja heille olivat lapseni maailman tärkeimmät. Jopa niin, että lahjoittivat meille uuden omakotitalon asua. Ja miehelläni oli hyvät välit vanhempiini. Saimme isovanhemmilta aina apua ja autoimme heitä aina kaikessa missä voimme.
Tuommoinen kummallinen järjestys, ettei voi anopilleen soittaa on outo. Entäs jo vaikkapa loukkaannut kotona kun olet kaksin vauvan kanssa ja et saa miestäsi kiinni. Odotatko vaikkapa päivän käsi poikki, että miehesi soittaa anopin avuksi.
Olet inhottava hysteerikko, toivottavasti karma kostaa eikä anoppisi auta sinua hädän hetkellä.
Minä anoppina sanoisin pojalleni, että eroa hyvä ihminen tuommoisesta hullusta. Ja perintöä olisi turha odottaa. Enkä myöskään auttaisi lastasi anoppina, tuhlaisin kaiken rakkauden muihin lapsenlapsiin, jos niitä ei ole, ostelisin naapuruston lapsille lahjoja.
Toivotaan, että tuo miniä penikoineen kuolee avunpuutteeseen kotonaan, on sitten helvetin tulessa kiva muistella, että enpä soittanut anoppia apuun. Kun en soita niin en soita!
😂🙏🏻

Ja senkin voi kuitenkin saada vaikka samalla viikolla.
Niihin tupareihin ei pääse enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessani olen aina hirmun onnellinen kun minulla oli appeen ja anoppiin hyvät välit ja heille olivat lapseni maailman tärkeimmät. Jopa niin, että lahjoittivat meille uuden omakotitalon asua. Ja miehelläni oli hyvät välit vanhempiini. Saimme isovanhemmilta aina apua ja autoimme heitä aina kaikessa missä voimme.
Tuommoinen kummallinen järjestys, ettei voi anopilleen soittaa on outo. Entäs jo vaikkapa loukkaannut kotona kun olet kaksin vauvan kanssa ja et saa miestäsi kiinni. Odotatko vaikkapa päivän käsi poikki, että miehesi soittaa anopin avuksi.
Olet inhottava hysteerikko, toivottavasti karma kostaa eikä anoppisi auta sinua hädän hetkellä.
Minä anoppina sanoisin pojalleni, että eroa hyvä ihminen tuommoisesta hullusta. Ja perintöä olisi turha odottaa. Enkä myöskään auttaisi lastasi anoppina, tuhlaisin kaiken rakkauden muihin lapsenlapsiin, jos niitä ei ole, ostelisin naapuruston lapsille lahjoja.Toivotaan, että tuo miniä penikoineen kuolee avunpuutteeseen kotonaan, on sitten helvetin tulessa kiva muistella, että enpä soittanut anoppia apuun. Kun en soita niin en soita!
😂🙏🏻
Kukaan ei avun hetkellä kaipaa ympärillä lepattavaa hupakkoa.

Soittaa 112 tai jollekin itselleen läheiselle sukulaiselle tai ystävälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ilman muuta kyläilyn saa perua väsymyksen takia. MInäkin joudun aika usein soittamaan miniälle, että en jaksakaan tulla parin tunnin kuluttua hoitamaan lapsenlapsia, joten ette nyt taidakaan päästä kaverinne tupareihin. Aina on miniä ymmärtänyt eikä ole pahaa sanaa sanonut, vaikka kiva meno on noin ikävällä tavalla peruuntunut. Menevät sitten ensi vuonna johonkin toiseen tilaisuuteen.
Sinusta siis kahvittelu siwllä kotona on sama kuin ainutkertaiset tuparit?
Ja mikdi just miniääsi kiusaat, mikset poikaasi?Huumorin kukka? Minä ainakin nauroin makeasti , kiitos!
Lapsiperheet =maailman Napa. Kaikkien muiden tehtävänä on toimia lapsiperheiden voimavaroina.
No jos mummo oikeasti rakastaa lapsenlapsiaan kuten väittää - eikä vain tyydytä heillä omia tarpeitaan - niin mikä on ongelma olla voimavarana?
t. mummo
Mikäs siinä, jos haluaa. Tässä nyt joku kuitenkin veti herneet nenään vastavuoroisuus periaatteesta - lapsiperheet saisi hänen arvomaailmassaan tehdä ohareita, mutta toisin päin ei.
Missä muka???? Se typerä ns vitsikö? Naurettavaa.
Meille on appivanhemmat tehneet oharit mm. niin että ajettiin pienen lapsen kanssa 600 kilsaa edestakaisin, koska appi olikin päättänyt mennä marjaan.
Ei mulle yksikään lapsiperhe tuollaista ole tehnyt.
Teillä noin. Mutta täällä monet ovat puolustaneet lapsiperheellisten oikeutta tehdä ohareita, ks. koko ketju. Mutta vitsi jossa isovanhempi tekee oharit, ei naurattanut.
Ei täällä ole kukaan isovanhempien ohareista valittanut. Jotkut isovanhemmat ovat niillä uhkailleet: peruu viime tingassa sovitun lastenhoidon, jotta vanhempien menot peruuntuu. Lastenhoito on eri asia kuin tapaaminen kahvittelun merkeissä. Jos perut kahvittelutapaamisen ajoissa, toiselta ei peruunnu yhtään mitään muuta kuin se kahvittelutapaaminen.
Minä perun aina kun ei huvita. Miniä kiehuu raivoissaan ja minua naurattaa.
Viimeksi sillä olisi ollut ripsienlaitto, oli varannut ajan minulta kysymättä, siis kuvitellut, että minä noin vain tulen seuraavana päivänä lapsenvahdiksi. No en tule. Kyseli syytä, ohitin kysymyksen, ei minun, kuusikymppisen tarvitse kenellekään menojani selvittää.
Nykyminiät on itsekästä sakkia, kaikkien pitäisi olla heidän penskoistaan kiinnostuneita mutta heidän ei vastavuoroisesti tarvitse auttaa ketään.
Minulla on ihanat tyttärenlapsen ja poikani ensimmäisen liiton lapsi, heille ostan ja laitan ja ovat minulla hoidossa. Tytär auttaa ja entinen miniä myös, kävi vastikään pesemässä ikkunani. Nykyinen miniä ei ole koskaan missään asiassa auttanut, vaatinut on kyllä.
Toivottavasti poika eroaa, saa sitten miniä olla kakaransa kanssa.

Kultamummin satutuokio volume 666.

😂🙏🏻Soittaa 112 tai jollekin itselleen läheiselle sukulaiselle tai ystävälle.
Juu, vauvan kanssa on niin helppo lähteä sairaalaan leikattavaksi. Tuommoisen hullun luo kukaan tule.

Kyllä sille vauvalle hyvä hoitaja löytyy.

Toivottavasti poika eroaa, saa sitten miniä olla kakaransa kanssa.Kultamummin satutuokio volume 666.
Apn satutuokio volume 189 987 897 105.
Ohis
Ps. Kyllästyttää niin, ettei viitsi lukea, sisällön arvaa.

Taatusti ei löydy!

Tämä.
Tää palsta on nykyään apn kaltaisten ääliöitten temmellyskenttä.
Ennen oli fiksumpaa porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessani olen aina hirmun onnellinen kun minulla oli appeen ja anoppiin hyvät välit ja heille olivat lapseni maailman tärkeimmät. Jopa niin, että lahjoittivat meille uuden omakotitalon asua. Ja miehelläni oli hyvät välit vanhempiini. Saimme isovanhemmilta aina apua ja autoimme heitä aina kaikessa missä voimme.
Tuommoinen kummallinen järjestys, ettei voi anopilleen soittaa on outo. Entäs jo vaikkapa loukkaannut kotona kun olet kaksin vauvan kanssa ja et saa miestäsi kiinni. Odotatko vaikkapa päivän käsi poikki, että miehesi soittaa anopin avuksi.
Olet inhottava hysteerikko, toivottavasti karma kostaa eikä anoppisi auta sinua hädän hetkellä.
Minä anoppina sanoisin pojalleni, että eroa hyvä ihminen tuommoisesta hullusta. Ja perintöä olisi turha odottaa. Enkä myöskään auttaisi lastasi anoppina, tuhlaisin kaiken rakkauden muihin lapsenlapsiin, jos niitä ei ole, ostelisin naapuruston lapsille lahjoja.
Rankaisisit viattomia lapsenlapsiasi siitä hyvästä, että heillä sattuu olemaan äiti, joka ei ymmärrä hyvän päälle?
Eiköhän noissa tilanteissa, joissa mies ei saa vaimolleen sanottua että näkee lapsineen sukulaisia ole jo anopin kasvattamisessa ollut isosti vikaa. Ei olla opetettu muuta kuin tottelemaan auktoritettia ja tässä tapauksessa se olisi oma vaimo, lol
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ilman muuta kyläilyn saa perua väsymyksen takia. MInäkin joudun aika usein soittamaan miniälle, että en jaksakaan tulla parin tunnin kuluttua hoitamaan lapsenlapsia, joten ette nyt taidakaan päästä kaverinne tupareihin. Aina on miniä ymmärtänyt eikä ole pahaa sanaa sanonut, vaikka kiva meno on noin ikävällä tavalla peruuntunut. Menevät sitten ensi vuonna johonkin toiseen tilaisuuteen.
Sinusta siis kahvittelu siwllä kotona on sama kuin ainutkertaiset tuparit?
Ja mikdi just miniääsi kiusaat, mikset poikaasi?Huumorin kukka? Minä ainakin nauroin makeasti , kiitos!
Lapsiperheet =maailman Napa. Kaikkien muiden tehtävänä on toimia lapsiperheiden voimavaroina.
No jos mummo oikeasti rakastaa lapsenlapsiaan kuten väittää - eikä vain tyydytä heillä omia tarpeitaan - niin mikä on ongelma olla voimavarana?
t. mummo
Mikäs siinä, jos haluaa. Tässä nyt joku kuitenkin veti herneet nenään vastavuoroisuus periaatteesta - lapsiperheet saisi hänen arvomaailmassaan tehdä ohareita, mutta toisin päin ei.
Missä muka???? Se typerä ns vitsikö? Naurettavaa.
Meille on appivanhemmat tehneet oharit mm. niin että ajettiin pienen lapsen kanssa 600 kilsaa edestakaisin, koska appi olikin päättänyt mennä marjaan.
Ei mulle yksikään lapsiperhe tuollaista ole tehnyt.
Teillä noin. Mutta täällä monet ovat puolustaneet lapsiperheellisten oikeutta tehdä ohareita, ks. koko ketju. Mutta vitsi jossa isovanhempi tekee oharit, ei naurattanut.
Ei täällä ole kukaan isovanhempien ohareista valittanut. Jotkut isovanhemmat ovat niillä uhkailleet: peruu viime tingassa sovitun lastenhoidon, jotta vanhempien menot peruuntuu. Lastenhoito on eri asia kuin tapaaminen kahvittelun merkeissä. Jos perut kahvittelutapaamisen ajoissa, toiselta ei peruunnu yhtään mitään muuta kuin se kahvittelutapaaminen.
Minä perun aina kun ei huvita. Miniä kiehuu raivoissaan ja minua naurattaa.
Viimeksi sillä olisi ollut ripsienlaitto, oli varannut ajan minulta kysymättä, siis kuvitellut, että minä noin vain tulen seuraavana päivänä lapsenvahdiksi. No en tule. Kyseli syytä, ohitin kysymyksen, ei minun, kuusikymppisen tarvitse kenellekään menojani selvittää.
Nykyminiät on itsekästä sakkia, kaikkien pitäisi olla heidän penskoistaan kiinnostuneita mutta heidän ei vastavuoroisesti tarvitse auttaa ketään.
Minulla on ihanat tyttärenlapsen ja poikani ensimmäisen liiton lapsi, heille ostan ja laitan ja ovat minulla hoidossa. Tytär auttaa ja entinen miniä myös, kävi vastikään pesemässä ikkunani. Nykyinen miniä ei ole koskaan missään asiassa auttanut, vaatinut on kyllä.
Toivottavasti poika eroaa, saa sitten miniä olla kakaransa kanssa.
Kohta miniä luovuttaa ja pääset hänestä ja näkemästä poikasi lasta nykyisestä liitostaan. Saatat samalla päästä eroon pojastasi ja aikasemman liiton lapsenlapsesta. Kukaan ei kaipaa tuollaista anoppia, mummoa tai äitiä elämäänsä, joka kohtelee lapsiaan, lapsenlapsiaan ja muita sukulaisiaan epätasapuolisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessani olen aina hirmun onnellinen kun minulla oli appeen ja anoppiin hyvät välit ja heille olivat lapseni maailman tärkeimmät. Jopa niin, että lahjoittivat meille uuden omakotitalon asua. Ja miehelläni oli hyvät välit vanhempiini. Saimme isovanhemmilta aina apua ja autoimme heitä aina kaikessa missä voimme.
Tuommoinen kummallinen järjestys, ettei voi anopilleen soittaa on outo. Entäs jo vaikkapa loukkaannut kotona kun olet kaksin vauvan kanssa ja et saa miestäsi kiinni. Odotatko vaikkapa päivän käsi poikki, että miehesi soittaa anopin avuksi.
Olet inhottava hysteerikko, toivottavasti karma kostaa eikä anoppisi auta sinua hädän hetkellä.
Minä anoppina sanoisin pojalleni, että eroa hyvä ihminen tuommoisesta hullusta. Ja perintöä olisi turha odottaa. Enkä myöskään auttaisi lastasi anoppina, tuhlaisin kaiken rakkauden muihin lapsenlapsiin, jos niitä ei ole, ostelisin naapuruston lapsille lahjoja.Toivotaan, että tuo miniä penikoineen kuolee avunpuutteeseen kotonaan, on sitten helvetin tulessa kiva muistella, että enpä soittanut anoppia apuun. Kun en soita niin en soita!
😂🙏🏻Soittaa 112 tai jollekin itselleen läheiselle sukulaiselle tai ystävälle.
Juu, vauvan kanssa on niin helppo lähteä sairaalaan leikattavaksi. Tuommoisen hullun luo kukaan tule.
Kyllä sille vauvalle hoitaja löytyy hätätilanteessa. Kertoo vaan avuntarpeesta abulanssia soittaessa.
Meillä on hälytysjärjestelmä. Jos sattuu tapaturma ja tarttee apua, riittää kun painaa taskussa olevaa namikkaa. He hälyttää apua.
Ja naapurissa asuu ihana eläkeläispariskunta, jotka ottaa kyllä lapsen. He sanovat että on ihana seurata lapsen kasvua.