Vauvan itku ja epätoivo

Olen ajanut itseni burnoutiin äitiyden "täydellisellä" suorittamisella. Vauva on nyt 9kk vanha ja olen onnistunut tähän asti hoitamaan lasta niin ettei hän ole itkenyt. Tai siis tietenkin viestintäitkua, jolla hän on esim. ilmoittanut pissasta vaipassa tai nälästä. Olen tyydyttänyt tarpeet ennakoiden ja viimeistään ensimmäisestä vinkaisusta. Lapsesta on tullut iloinen, touhukas ja hyvin tyytyväinen lapsi. Mutta nyt hän on ensimmäistä kertaa sairaana. Ja itkee, ja itkee, ja itkee, ja itkee.... Ja nyt huomaan, kuinka väsymyksen partaalle olen itseni ajanut. Kun ensimmäinen sellainen vastoinkäyminen tuli, joka ei ole minun käsissäni, tunnen romahtavani. Soitan huomenna neuvolaan ja hoidan itseni sitä kautta ajallaan. Mutta voisiko joku sanoa NYT, että vauva ei kuole ja saa traumoja, vaikken pysty auttamaan kuin läheisyydellä? En saa itkua loppumaan, joten menettääkö lapsi nyt luottamuksensa minuun? Masentuuko vauva? Tiedän, että olen jo ihan hysteerinen ajatusteni kanssa, mutta mies on työmatkalla, eikä sellaisia läheisiä ole, jotka voisivat auttaa tässä asiassa. Lisäksi häpeän epäonnistumistani, joten en uskaltaisi edes kertoa kenellekään. Olen nyt valvonut muutamia torkkuja lukuunottamatta 3 vuorokautta putkeen, joten ajatukset ja kirjoittamisen taso ovat senmukaiset. Voinko antaa vauvan itkeä vierelläni, jos laitan tulpat korviin ja nukun ihan hetken? Tähän asti olen vaunuttanut ulkona tuntikausia, koska siellä vauvan on helpompi hengittää tukkoisella nenällään ja vauva on ollut kantoliinassa pystyssä nukkumassa, joten en ole pystynyt nukkumaan itse.