En ymmärrä hjalliksen ym. logiikkaa.
He eivät halua muutoksia huumepolitiikkaan jonka aikana heidän läheisilleen on käynyt huonosti. Kun nykyinen laki aiheuttaa euroopan kärkeä olevat huumekuolemat niin aivan varmasti muutokselle on tarvetta. Kerran se vaan kirpaisee tajuta olleensa väärässä. Sitten voi kansanedustajat alkaa oikeasti miettimään mitä muutetaan ja minkä verran. Näin ei kuin on tehty tähän asti ei ole mitään järkeä jatkaa. Se on nähty mihin se johtaa.
Kommentit (29)
Lainsäädäntöä voitaisiin muuttaa määräajaksi, esim 5 vuotta. Sitten kerättäisiin kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Lainsäädäntöä voitaisiin muuttaa määräajaksi, esim 5 vuotta. Sitten kerättäisiin kokemuksia.
Konkreettinen ehdotus. Tuokin on paljon parempi kuin ettei tehdä mitään. Poliitikot on niin varpaillaan kun pelkäävät leimautuvansa huumemyönteisiksi. Nykyisellä tavalla on kuitenkin käyttö ja haitat kasvaneet.
Hjallis taantui valitettavasti argumentoinnissaan asioita ymmärtämättömän lapsen tasolle.
Tutustukaa aiheeseen ennen kuin muodostatte mielipiteenne, sillä muutoin vaikutatte hieman yksinkertaisilta. Hjallis esimerkiksi nosti tupakan käytön lisääntymisen yhdeksi suureksi ongelmaksi, vaikka maailman suurimmilla kannabismarkkinoilla, eli pohjois-amerikassa, ei juuri tupakkaa edes käytetä, vaan trendi on tukenut jo pidempään erilaisten höyrystettävien ja syötävien tuotteiden myyntiä.
Mutta eihän Hjallis tietenkään tätä tiennyt, koska ei jaksanut ottaa asioista selvää ennen kommentointia.

Eikä ole ensimmäinen poliitikko mikä puhuu asiasta mutulla. Kun kerran päättävät yhteisistä asioista niin vähin mitä voi vaatia on asiaan perehtyminen ennenkuin alkaa laukoa mielipiteitään.
jyrkkä EI! kirjoitti:
Ehdoton EI huumeille!
Onko huume sinun mielestäsi jokin yksittäinen aine?
Oletko sitä mieltä, että kaikki yhteiskuntamme lait on laadittu kansalaisten absoluuttista hyvinvointia silmälläpitäen, ja tästä syystä niiden tulee pysyä ikuisesti muuttumattomina?
jyrkkä EI! kirjoitti:
Ehdoton EI huumeille!
Tuohan se on ollut 50 vuotta ja ei ole onnistunut. Ja kun jatketaan samalla tavalla niin myös ongelmat kasvaa ihan samalla tavalla.
Sä et ymmärrä. Okei.
Kannabis aiheuttaa mm. arvostelukyvyn heikkenemistä ja heikentää tarkkaavaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Sä et ymmärrä. Okei.
Kannabis aiheuttaa mm. arvostelukyvyn heikkenemistä ja heikentää tarkkaavaisuutta.
No selitä miten nykyinen laki on muka vähentänyt huumeiden käyttöä ja niistä johtuvia haittoja.
Vierailija kirjoitti:
Sä et ymmärrä. Okei.
Kannabis aiheuttaa mm. arvostelukyvyn heikkenemistä ja heikentää tarkkaavaisuutta.
Kerro jos ymmärrät.
Vierailija kirjoitti:
Sä et ymmärrä. Okei.
Kannabis aiheuttaa mm. arvostelukyvyn heikkenemistä ja heikentää tarkkaavaisuutta.
Huh, aika vaarallisen kuuloista, pitäydyn mieluummin näissä pameissa ja kossussa, onneksi nää ei aiheuta tuommoisia oireita.
Vierailija kirjoitti:
Sä et ymmärrä. Okei.
Kannabis aiheuttaa mm. arvostelukyvyn heikkenemistä ja heikentää tarkkaavaisuutta.
Nukkuminen on tuossa suhteessa vielä pahempi eikä sitäkään ole kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et ymmärrä. Okei.
Kannabis aiheuttaa mm. arvostelukyvyn heikkenemistä ja heikentää tarkkaavaisuutta.
Huh, aika vaarallisen kuuloista, pitäydyn mieluummin näissä pameissa ja kossussa, onneksi nää ei aiheuta tuommoisia oireita.
Heh, aika hauska. Vaikka vähän hurttia huumoria.
Hmm... Keskikalja on ollut kaupassa 60 vuotta, mutta suomalaiset eivät ole raitistuneet.
Vierailija kirjoitti:
Hmm... Keskikalja on ollut kaupassa 60 vuotta, mutta suomalaiset eivät ole raitistuneet.
Huumeet on olleet kiellettyjä 50 vuotta ja niiden käyttö on kiellon aikana kasvanut monisatakertaiseksi.
12-vuotias Joni myi itseään rahoittaakseen kannabiksen käytön:
Eikö se voisi kysyä puoluetoveriltaan jos se opastaisi sitä loogisuuden saloihin?
Hjallis kyllä marmattaa youtubevideoillaan, mutta eduskunnassa on hiljaa.
Ei näytä muillekkaan tuo logiikka aukeavan. Ainakaan selityksiä ei näy.