Lue keskustelun säännöt.
En tiedä miten saada ystäviä vaikka olen sosiaalinen
19.09.2021 |
En ole ujo vaan sosiaalinen ihminen, joka osaa olla puhelias mutta osaa olla hyvä kuuntelijakin. Olen tavallisen kiva ja fiksu ja kohtelias tyyppi, ja ainakin koen että olen/olisin ihan mukavaa seuraa, luotettava olen myös. Lapsena ja nuorena minulla oli paljon ystäviä ja kavereita, mutta ne ystävyydet hiipui elämän kiireisiin, muuttoihin eri puolille maata opiskelmaan, muutama ystävä lähti ulkomaille töihinkin ja osa perusti perheen ja katosi perhekiireisiin.
Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään ystävää, ei ole ollut vuosiin. Olen yrittänyt lämmittää uudelleen vanhoja ystävyyksiä mutta jotenkin molemminpuolinen kiusaantuneisuus vaivaa kun tuntuu että ei ole enää aikoihin ollut mitään yhteistä. Uusia ystäviä olen yrittänyt saada niin työkuvioista kuin harrastuksistakin mutta kukaan ei tahdo tavata ja pitää yhteyttä työn/harrastuksen ulkopuolella, vaikka niissä tultaisiin hyvin juttuun. En todellakaan ole mikään tyrkky roikkuja vaan asiallinen nelikymppinen ihminen, yksinäinen, mutta en usko että se paistaa minusta ulospäin.
En tiedä yhtään miten saada ystäviä. Vuosia olen yrittänyt enkä ole kertaakaan onnistunut. En siis sen jälkeen kun täytin kolmekymmentä ja vanhat ystävyydet hiipui. Neuvoja tai saman kokeneita?
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Tuli vain mieleen että entä jos se olenkin minä joka ei enää osaa poistua sieltä yksinäisyyden mukavuusalueelta... eli vaikka yritänkin ystävystyä niin ehkä huomaamattani jarruttelen enkä siksi saa ystäviä. Ap
Sitä kannattaa toki pohtia. Ja sitten miettiä, haluatko tehdä asialle jotain. Mainitsit tuossa yhdessä viestissäsi, että pohdiskelit tätä asiaa ylipäätään työ-/harrastuskaverien kautta. Ehkäpä siinä on juuri se, että vaikka olette samalla aaltopituudella, ja seuraan hakeudutaan, niin heille riittää se sinun seurasi siellä työssä/harrastuksessa. Aikaa tai halua ei enemmälle ole. Ja ehkä itse jarrutat mukavuudenhalussasi.
Kyllä minäkin nautin kun työkaverit on ystäviä joiden kanssa on rento olla, ja voi puhua syvällisiäkin, mutten kaipaa heitä enää vapaa-ajan ystäviksi (viestittelyä ja satunnaisia illanistujaisia lukuunottamatta). Meillä siis töissä pieni, tiivis porukka, ja koen että olemme kaikki ystäviä keskenään. Pidämme yhteyttä vapaallakin. Meillä on lämpimät ja läheiset välit. Mutta kun 8h päivässä hengaa näiden seurassa, ei energiat riitä enää enempään, vaikka mitään vikaa henkilöissä ei olekaan. Itsekin siis tavallaan jarrutan tässä, nämä kaikki olisivat kyllä valmiita vapaa-ajan suurempaankin ystävyyteen.
Itse koen kuitenkin, että haluaisin löytää ystävän (juuri niin kuin sinäkin), joka tuntee minut, ja jonka minä tunnen, työn ulkopuolelta. Joku jonka kanssa puhua kaikkea mahdollista, eikä keskustelu kääntyisi aina niihin työasioihin. Tässä ollaankin sitten jo vaikeamman äärellä. Ystäviä olisi tarjolla siellä, mistä niitä ei halua, ja muualta en tiedä miten löytää... -N35
Työkavereiden kanssa viettää enemmän hereilläoloaikaansa kuin omien lastensa kanssa, joten ei ole mikään ihme, jos työkavereitaan ei huvita nähdä vielä vapaa-ajallaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin amk opiskelut reippaasti aikuisena ja siitä huomasin että kyllä ikä ja elämäntilanne vaikuttaa näihin aika paljon: parikymppiset suorastaan janoaa uusia tuttavuuksia ja heille on myös liki rajattomasti aikaa. Sitten taas keski-ikäistyessä aikaa ja energiaa uusille ihmisille ei ole läheskään niin paljon. Itsekin kaipaan ystäviä ja olisi aikaakin, tosin noitten itseä 15 v nuorempien kanssa nyt ei ole juurikaan mitään yhteistä, vaikka sitäkin olen yrittänyt.
Minulla on sama tilanne, mutta siihen vielä päälle, että ei ole miesystävää, lapsia eikä työkavereita. Voit uskoa, että on vietetty itkuisia hetkiä. Koiran kanssa liikun paljon ja olen meidän alueen suosituin tyyppi, jolle kaikki haluavat puhua. On myös kutsuttu pariin kertaan koiriin liittyviin juhliin, mutta niistä ei ole löytynyt ketään tiiviimpää ystävää. Omituisinta tässä on se, että kaikkialta saan palautetta, että "Aijaa, minä oon aina ajatellut että sinulla on vilkas sosiaalinen elämä." Siihen päälle heipat ja "ilmoitellaan taas joskus!" Itse ainakin sanoisin, että "näinkö on, no aletaan me sitten näkemään useammin." Samoin treffeiltä on tullut palautetta "ei hitsi sähän oot just täydellinen" (muttakun ei etsi mitään vakavaa + tuhat muuta syytä) ja sama työrintamalla "sulla on kyllä tosi vahva tämä cv...." ja sitten valitaan joku muu.
Olen syyttänyt itseäni kaikesta, mutta pikkuhiljaa olen alkanut kohtaamaan sitä, että maailma on aika kova nykyään ja suomalaiset suht jäyhiä. Suomessa yleisin kiintymyssuhdemalli on välttelevä, siihen kuuluu esim. yksinpärjäämisen kulttuuri.
Siitä minulle on tullut palautetta, että olen liian kiltti. Kun olin kolmen viikon reissussa Yhdysvalloissa, sain koko ajan kehuja ja minut hyväksyttiin kaikkeen mukaan. Oli aivan ihanaa, kuin taivaaseen olisi saapunut.
Toivottavasti sinä ap löydät jotain vinkkejä täältä. Se facebook-ryhmä -idea oli mielestäni hyvä. Ei niille ihmisille mitään tarvitse selitellä jos ei synkkaa. Sellaiset suhteet vain jäävät pois. Tämähän me tiedetään jo varsin hyvin😉, niin käytä sitä seikkaa nyt voimavarana, jotta pääsisit alkuun. Ettei ainakaan siitä jää kiinni yhteydenotot.
Itse olen introvertihko 4-kymppinen, jolla on ystäviä, vaikka olen todella, siis todella huono ottamaan ihmisiin itse yhteyttä ja ehdottamaan tapaamisia. En koskaan, oikeasti ikinä, soita kenellekään, vain jos on oikeasti tärkeää ASIAA, laitan viestiä.
Silti nämä jaksavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pitää yhteyttä yllä. Ja uusiakin ystäviä olen saanut, harrastuksista, koulutuksista, naapureista.
En ole edes mikään superpuhelias, välillä mun on vaikeaa keksiä jutunjuurta.
Luulen, että näiden vuoksi musta tykätäänkin. Olen hyvä kuuntelija (välillä oikein huomaan kuinka ihmiset, suht vieraatkin avautuvat aroista asioistaan, eräs läheinen ystäväni arveli sen johtuvan siitä että a) vsikutan kiltiltä, hyvin ystävälliseltä ja hyväsydämiseltä ulospäin ja b) mussa ei ole kuulemma tippaakaan tuomitsevuutta. No, on sitä, mutta osaan vissiin peittää, heh) ja koska viihdyn itsekseni enkä pistä pitkiäkään taukoja näkemisessä pahakseni, en ehkä aiheuta paineita siitä että ystävyydestä tulisi hoidettava taakka.
En tiedä. Nämä ovat omia arvelujani. Välillä mietin kyynisemmin, että ihmiset haluavat nähdä minua, koska suostun mukisematta yleisöksi monologeilleen. Ja olen vieläpä kannustava ja tarjoan kahvit oheen.
En osaa oikein neuvoa, ole oma itsesi, ja muista että ne ideaalit ystävyyssuhteet, joita nyt kaipaat, eivät oikeasti välttämättä olekaan sellaisia kuin kuvitelmissasi. Siellä lenkkipolulla se toinen pälpättääkin koko ajan omia asioitaan, jotka olet kuullut jo sata kertaa, etkä saa suunvuoroa.
Tai hän onkin aivan päinvastaista mieltä sinulle tärkeästä asiasta.
Tai ei osaakaan kannustaa sinua niin kuin haluaisit. Tai huomaat ettei häntä oikeasti kiinnostakaan sinun asiasi, josta olet hänelle innoissaan kertonut, ja koet latistuvasi.
Tai hän haluaa ja ehtii kahville vain silloin kun sinä olisit vain kuuman suihkun ja aikaisen nukkumaanmenon tarpeessa.
Kyllä ystävyyssuhteissa on paljon hyvää, ihsnaa ja arvokasta, mutta enemminkin kannustaisin sinua hankkimaan elämääsi asioita, joista nautit itseksesisikin. Uusi harrastus?
Mä olen 40v ja mulla ei ole yhtään kaveria.
En käy töissä, harrastan kotona ja asun pikkukylässä ja kaikilla on jo omat kaveripiirit.
Käyn kaupassa pari kertaa viikossa ja se on kohokohta kun saa hetken jutella kauppiaan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanan sydämellinen ja aikuinen keskustelu, toivottavasti Ap ja muut keskusteluun osallistujat ovat saaneet vertaistukea tästä.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, ihan yleisestikin,
Mikä ystävyyden funktio on.
Ystävät ovat minulle tärkeitä, koska pääsen pohdinnoissani syvemmälle vuorovaikutuksessa ystävien kanssa kuin yksin. Ystävien kanssa jutellessa saan oivalluksia, joita en välttämättä yksin saisi. Kuulen kiinnostavia asioita ja ajatuksia. Rikastun henkisesti. Ystävieni seurassa koen usein olevani parempi ihminen kuin olenkaan. Yksi ystävyyden ylemmistä funktioista on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ystävieni kanssa jaan pitkän pätkän yhteistä historiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, ihan yleisestikin,
Mikä ystävyyden funktio on.
Ystävät ovat minulle tärkeitä, koska pääsen pohdinnoissani syvemmälle vuorovaikutuksessa ystävien kanssa kuin yksin. Ystävien kanssa jutellessa saan oivalluksia, joita en välttämättä yksin saisi. Kuulen kiinnostavia asioita ja ajatuksia. Rikastun henkisesti. Ystävieni seurassa koen usein olevani parempi ihminen kuin olenkaan. Yksi ystävyyden ylemmistä funktioista on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ystävieni kanssa jaan pitkän pätkän yhteistä historiaa.
Suomalaiset eivät halua uusia ystäviä enää 30-vuotiaana, ollaan mieluummin ilman kuin tutustuttaisiin uuteen ihmiseen. Ei ole mitenkään mahdollista saada sellaisia itsekään vaikka kuinka yrittäisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen yksinäinen nelikymppinen ja usein mietin miten sääli juttu tää yksinäisyys on koska ihminen alkaa tässä vaiheessa olla kasvanut jo monista nuoruuden minäminä jutuista pois.
Itse ainakin koin nuorena kavereiden taholta arvostelua ja kilpailua liittyen ulkonäköön, äitiyteen, uraankin. Egotrippailu on vuosien varrella itse kultakin jäänyt pois ja sitä on paljon suvaitsevaisempi ja ymmärtäväisempi. Särmät ovat hioutuneet paljon ja olisi valmis panostamaan ystävyyteen vaatimatta toiselta liikoja.Sitä haluaisi pohdiskella maailmaa enemmän yleisellä tasolla- jos olisi se ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät halua uusia ystäviä enää 30-vuotiaana, ollaan mieluummin ilman kuin tutustuttaisiin uuteen ihmiseen. Ei ole mitenkään mahdollista saada sellaisia itsekään vaikka kuinka yrittäisit.
Osa meistä kuitenkin löytää uusia ystäviä vielä näin kuuskymppisenäkin. Uskoisin suurimpana syynä olevan se, että aikuisena ei enää kaipaa teini- ja nuoruusvuosien kaltaista "bestistä" eli ihmistä, jonka kanssa vietetään kaikki liikenevä aika ja jonka kanssa jaetaan ihan kaikki. Aikuisena on useampia ystäviä, joiden kanssa ollaan vaihdellen. Joskus tiiviimpää yhteydenpitoa yhden kanssa, joskus taas toisen kanssa. Eikä kenenkään kanssa välttämättä jaeta kaikkea vaan eri tyyppisten ystävien kanssa erilaisia asioita. Ystävistään ei myöskään olla mustasukkaisia vaan ymmärretään, että myös ystävillä on muitakin ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odotukset. Moni ystävää kaipaava on jotenkin pakkomielteinen. Olisiko juuri tuo minua varten? Tai tuo?
Minä haluan ystävän! Minä, minä, minä. Minun on pakko saada kuulija #ttu.
Eli ei noin.
Rupatelkaa luontevasti, hyvät sosiaaliset taidot ei ole sillä joka puhuu eniten vaan sillä joka kuuntelee eikä odota muilta mitään. Itsenäinen yksilö vetää puoleensa. Riippakivillä ei tee mitään.
Toinen moka, rajata ystävä esim ulkonäön mukaan. Apua en voi kahvitella vanhan tai ruman kanssa, sehän häpäisee meidät molemmat!
Yksi luku on vielä hyödyntavoittelijat, loiset jotka ottaa eikä anna mitään takaisin. Eli ihmiset ei kelpaa jos niistä ei hyödy. Hyödynhakijat suksikoot kuuseen.
Riippakivillä ei tee mitään :D Sitten kirjoitat hyödyntavoittelijoista, vaikka olet todennäköisesti itse sellainen, hah. Ja vaativa, *rupatelkaa luontevasti*.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotukset. Moni ystävää kaipaava on jotenkin pakkomielteinen. Olisiko juuri tuo minua varten? Tai tuo?
Minä haluan ystävän! Minä, minä, minä. Minun on pakko saada kuulija #ttu.
Eli ei noin.
Rupatelkaa luontevasti, hyvät sosiaaliset taidot ei ole sillä joka puhuu eniten vaan sillä joka kuuntelee eikä odota muilta mitään. Itsenäinen yksilö vetää puoleensa. Riippakivillä ei tee mitään.
Toinen moka, rajata ystävä esim ulkonäön mukaan. Apua en voi kahvitella vanhan tai ruman kanssa, sehän häpäisee meidät molemmat!
Yksi luku on vielä hyödyntavoittelijat, loiset jotka ottaa eikä anna mitään takaisin. Eli ihmiset ei kelpaa jos niistä ei hyödy. Hyödynhakijat suksikoot kuuseen.Riippakivillä ei tee mitään :D Sitten kirjoitat hyödyntavoittelijoista, vaikka olet todennäköisesti itse sellainen, hah. Ja vaativa, *rupatelkaa luontevasti*.
Sitä paitsi niinkuin joku aiemmin kommentoi kuvaus ei edes istu ap:hen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pohtinut tätä samaa kuin ap, aika paljonkin. Joitakin teorioita mulla on, esim. että vaikka joku olisi yksinäinenkin, ja kaipaisi ystävää, on vaikea poistua sieltä omalta mukavuusalueelta. En siis tarkoita ap sinua, vaan mahdollisia ihmisiä, joiden kanssa yrität ystävystyä. Kun on tottunut istumaan illat yksin sohvalla tai lenkkeilemään itsekseen, sitä samaa toistaa, vaikka vaihtoehtokin olisi. Turvallisempaa jutella oman pään kanssa kuin vielä suht tuntemattoman ihmisen, tms.
Toinen on sitten ihmiset, joilla ei vaan aika riitä enää yhdellekään uudelle ihmiselle, vaikka halua olisi. Heidän kanssa yrittää sopia treffejä uudestaan ja uudestaan, mutta ne jo elämässä olevat asiat ja ihmiset vain menevät edelle.
Itsellä kyllä aikuisiälläkin ollut koko ajan enemmän tai vähemmän ystäviä, mutta elämäntilanteiden ym. muuttuessa aina joku jää matkasta, joku toinen taas tulee tilalle... Vähän aikaa sitten havahduin siihen, että suurimmasta osasta ystäviä on tullut ns. hyvänpäivän tuttuja, enkä ole koko korona-aikana tavannut kuin yhtä ainoaa ystävää vapaa-ajalla juuri kahvittelun, lenkkeilyn jne. parissa.
Oispa kiva kun vois istua ap sun kanssa jonnekin pohtimaan tätä ongelmaa yhdessä. Olen 35v nainen (lapseton), ja myöskin pk-seudulta.
Huomasitko ap, että lainaamani kirjoittaja ikään kuin ehdotti, että voisitte yrittää tavata? Kannattaisiko tarttua tarjoukseen? Vaihtaisitte vaikka anonyymeja sähköpostiosoitteita (toki on riski, että viestejä laittaa myös ties mitkä huijarit ja häiriköt, mutta minusta kannattaisi silti yrittää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät halua uusia ystäviä enää 30-vuotiaana, ollaan mieluummin ilman kuin tutustuttaisiin uuteen ihmiseen. Ei ole mitenkään mahdollista saada sellaisia itsekään vaikka kuinka yrittäisit.
Osa meistä kuitenkin löytää uusia ystäviä vielä näin kuuskymppisenäkin. Uskoisin suurimpana syynä olevan se, että aikuisena ei enää kaipaa teini- ja nuoruusvuosien kaltaista "bestistä" eli ihmistä, jonka kanssa vietetään kaikki liikenevä aika ja jonka kanssa jaetaan ihan kaikki. Aikuisena on useampia ystäviä, joiden kanssa ollaan vaihdellen. Joskus tiiviimpää yhteydenpitoa yhden kanssa, joskus taas toisen kanssa. Eikä kenenkään kanssa välttämättä jaeta kaikkea vaan eri tyyppisten ystävien kanssa erilaisia asioita. Ystävistään ei myöskään olla mustasukkaisia vaan ymmärretään, että myös ystävillä on muitakin ystäviä.
Olen osittain samaa mieltä. Olen löytänyt ystäviä vielä lähes kuusikymppisenä. Yksi syy on se, että en enää ystävysty vain samankaltaisten kanssa, kuten nuorempana. Minusta on kiinnostavaa keskustella erilaisten ihmisten kanssa, olen suvaitsevaisepi ja avarakatseisempi kuin nuorena. Toisaalta ystävyys on säilynyt myös niiden nuoruuden bestisten - sielunsisarteni - kanssa, eikä heitä voita kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät halua uusia ystäviä enää 30-vuotiaana, ollaan mieluummin ilman kuin tutustuttaisiin uuteen ihmiseen. Ei ole mitenkään mahdollista saada sellaisia itsekään vaikka kuinka yrittäisit.
Osa meistä kuitenkin löytää uusia ystäviä vielä näin kuuskymppisenäkin. Uskoisin suurimpana syynä olevan se, että aikuisena ei enää kaipaa teini- ja nuoruusvuosien kaltaista "bestistä" eli ihmistä, jonka kanssa vietetään kaikki liikenevä aika ja jonka kanssa jaetaan ihan kaikki. Aikuisena on useampia ystäviä, joiden kanssa ollaan vaihdellen. Joskus tiiviimpää yhteydenpitoa yhden kanssa, joskus taas toisen kanssa. Eikä kenenkään kanssa välttämättä jaeta kaikkea vaan eri tyyppisten ystävien kanssa erilaisia asioita. Ystävistään ei myöskään olla mustasukkaisia vaan ymmärretään, että myös ystävillä on muitakin ystäviä.
Olen osittain samaa mieltä. Olen löytänyt ystäviä vielä lähes kuusikymppisenä. Yksi syy on se, että en enää ystävysty vain samankaltaisten kanssa, kuten nuorempana. Minusta on kiinnostavaa keskustella erilaisten ihmisten kanssa, olen suvaitsevaisepi ja avarakatseisempi kuin nuorena. Toisaalta ystävyys on säilynyt myös niiden nuoruuden bestisten - sielunsisarteni - kanssa, eikä heitä voita kukaan.
Aivan totta. On elämänsä aikana jo oppinut, että jos etsii ystäväkseen suunnilleen omaa kaksoisolentoaan, ei sellaista löydy. Ominaisuudet, joita ystävältään toivoo, ei tarvitse olla kaikki samassa yksilössä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut elämässäni isoja menetyksiä ja perhetaustani on jossain määrin traumaattinen. Olen miettinyt näkyykö minusta joku surumielisyys tms (vaikka en ole surullinen enkä masentunut), tai jokin vastaava joka ei innosta ihmisiä hakemaan minusta ns. kepeää pinnallista ystävyyttä (ja melkein kaikilla muilla on ne hyvät läheiset ystävät jo). Ap
Samastun tähän tosi paljon. Toisaalta mulla on myös huonoja kokemuksia siitä, että olen ystävystynyt toisten jollain tavalla rikkinäisten kanssa, ja sitten meidän väleihin alkaa vaikuttaa ne omat ongelmat. Välejä on katkennutkin. Perusonnellisille, tasapainoisille ihmisille koen itse olevani liian ahdistunutta seuraa - en tarkoita, että toisin omia ahdistuksiani esille, olen mielestäni ihan hauska ja mukava, mutta en voi ongelmiani täysin piilottaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut elämässäni isoja menetyksiä ja perhetaustani on jossain määrin traumaattinen. Olen miettinyt näkyykö minusta joku surumielisyys tms (vaikka en ole surullinen enkä masentunut), tai jokin vastaava joka ei innosta ihmisiä hakemaan minusta ns. kepeää pinnallista ystävyyttä (ja melkein kaikilla muilla on ne hyvät läheiset ystävät jo). Ap
Samastun tähän tosi paljon. Toisaalta mulla on myös huonoja kokemuksia siitä, että olen ystävystynyt toisten jollain tavalla rikkinäisten kanssa, ja sitten meidän väleihin alkaa vaikuttaa ne omat ongelmat. Välejä on katkennutkin. Perusonnellisille, tasapainoisille ihmisille koen itse olevani liian ahdistunutta seuraa - en tarkoita, että toisin omia ahdistuksiani esille, olen mielestäni ihan hauska ja mukava, mutta en voi ongelmiani täysin piilottaakaan.
Onko kokemuksesi todellinen vai kuvitteellinen? On perusonnellisia ja tasapainoisia ihmisiä, joita ei ihan oikeasti haittaa menneisyytesi. Ja yllättävän monella perusonnellisella ja tasapainoisella ihmisillä on menneisyydessään vaikeita asioita. He vain ovat pääseet niistä jo yli.
Hyvä pointti tuo edellisten kirjoittajien kommentti " liian ahdistuneesta" seurasta. Siinäkin asiassa olisi hyvä löytää itsensä kanssa samanlainen ihminen. Jotkut eivät yhtään tykkää vanhojen puimisesta tai valitteluksi kokemastaan avautumisesta. Itse esimerkiksi taas tykkään aidosta ja itsereflektioon kykenevästä seurasta. Tekopirteitä hyssyttelijöitä on suvussa ihan tarpeeksi. Terapeutiksi en minäkään tietenkään voi ruveta.
Itseään ei kannata eikä voikaan muuttaa saadakseen ystäviä. Vaikka onhan tämäkin ketju täynnä puhunko liian vähän, olenko tylsä tms. Kyllä jokaisesta joku tykkää ihan omana itsenään. Itse koen, olen nelikymppinen pikkukaupungissa asuva yksinäinen nainen, että täällä on aika paljon meneviä ja nuorekkaita ikäisiäni. Heistä lukutoukka on varmasti umpitylsä, mutta en voi tämän takia muuttua miksikään korkkarit kattoon tapaukseksi.
Senkin tiedän, että kaltaisiani naisia on paljonkin jotka haluaisivat kovasti seuraa vaikka kulttuurijuttuihin. Mutta emme vain kohtaa. Nettijuttuihin en haluaisi lähteä koska pelkään sitä kiusallisuutta.
Näinhän se on. Suurin osa meistä suomalaisista ei taida olla mitään supersosiaalisia ekstroverttejä, jotka haluavat olla koko hereilläoloaikansa muiden ihmisten seurassa, ja sen vuoksi ei kaivata suurta ystävähaaremiakaan. Muutama ystävä riittää ihan hyvin. Varsinkin jos on perhe sekä lähisukulaisia, joiden kanssa on tekemisissä.