Mies on jumiutunut menneisyyteen, eikä perhe-elämä suju mitenkään

Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi lasta, joiden biologinen äiti on kuollut lasten ollessa pieniä. Tapasimme miehen kanssa muutama vuosi sitten ja olemme asuneet yhdessä jo vuoden. Ongelmana on kuitenkin ollut koko ajan se, että mies tuntuu olevan ihan jumiutunut menneisyyteensä. Onhan hänen varmasti ollut vaikea jäädä yksin lasten kanssa äkillisesti, mutta tuosta on kuitenkin aikaa jo vuosia.

Suhteemme alussa mies vaikutti olevan ihan ok asian kanssa ja vaikutti olevan valmis jatkamaan elämää eteenpäin. Ilmeisesti kuitenkin olin väärässä, koska näin ei asiat sitten kuitenkaan menneet. Ensinnäkin yhteenmuuttoa piti lykätä vaikka ja kuinka, aina syynä oli että kun lasten parhaaksi, pitää odottaa, että lapset tottuu ajatukseen. Muutto kuitenkin vihdoin toteutui, mutta kieltämättä olen joskus todella katunut sitäkin. Olemme jatkuvasti ihan eri linjoilla lasten säännöistä ja kasvatuksesta muutenkin. Miehellä on siis paljon rennompi ote kaikkeen kuin minulla. Häntä ei haittaa niinkään eteiseen epäjärjestyksessä jätetyt kengät ja ulkovaateet, leivänmurut pöydän alla tai ympäri asuntoa ajelehtivat lelut. Mies ei myöskään komenna lapsia näistä asioista, sanoo vaan, että ei se ennenkään ole haitannut mitään tai ketään. Minä haluaisin myös joskus mennä naimisiin, koska mielestäni se olisi ihan ajankohtaista ja avioliittossa monet asiat olisi muutenkin helpompia. Avioliitosta puhuessa mies menee aina jotenkin täysin lukkoon, ja sanoo vaan ettei ole vielä valmis mihinkään sellaiseen, eikä hän muutenkaan näe avioliittoa erityisen tärkeänä asiana. Hänen mielestään kaikki on juuri näin ihan hyvin.

Lapset ovat usein biologisen äitinsä vanhemmilla, koska nämä asuu lähellä. Kesälläkin lapset lomaili siellä suurimman osan ajasta, kun meillä oli töitä. Mutta tämän lisäksi myös mies on erittäin hyvissä väleissä entisen vaimonsa perheen kanssa, kyläilee ja viettää aikaa heidän kanssaan. En vaan voi sille mitään, mutta se häiritsee minua. Itse kun en voisi kuvitellakaan olevani niin paljoa tekemisissä eksäni perheen kanssa edes lasten takia. Olen yrittänyt vihjailla miehelle, että asia vaivaa minua, mutta mies ei tunnu näkevän tässäkään asiassa mitään ongelmaa.

Minulla on hyvin ulkopuolinen olo. Minusta tuntuu, että en kuulu perheeseen samalla tavalla kuin haluaisin kuulua. Onko mitään, mitä voisin tehdä?