Oliko muilla lapsuuden kodissa jatkuvaa huutoa ja räyhäämistä ja vanhempien käskytystä ja pätemistä?

Kyllä oli

Ikävä kyllä. Raskasta, kauhulla ajattelen.

Oli. Toisaalta en paheksu vanhempiani siitä, koska siihen aikaan ei vielä tiedetty positiivisesta vahvistamisesta ja tunnetaidoista. Paine tiukkuuteen ja kurin pitämiseen lapsille oli ympäristönkin taholta kova.

Joo, kyllä vaan. Lapsilta vaadittiin asioita, joita kukaan ei selittänyt eivätkä vanhemmat itsekään toimineet johdonmukaisesti. Tärkeää oli, että oltiin kiltisti ja kunnolla ja reippaita, eikä turhaan häiritty vanhempia omilla toiveilla ja pyynnöillä, siis mankumisella. 

olen syntynyt vuonna 1968. 

Ei ollut.

Meillä oli mukavaa! Meitä oli viisi lasta, iät lähellä toisiaan, aina oli leikkikavereita.

Maalla oli kaikenlaisia kotieläimiä ja järvi ihan lähellä.

Vanhemmat olivat raittiita ja vähän hassuja, naurettiin paljon😄

Ihania muistoja jäi.

N64

Ivallista paskanaurua, väheksymistä, seksismiä, vitsin varjolla nöyryyttämistä.

Oli. Asia mikä normaalisti olisi sovittavissa puhumalla, niin se huudettiin täysillä, räyhättiin joustamattomasti tai kiukuteltiin muuten vain. Jos tuli erimielisyyksiä, niin ne ratkottiin kuittailemalla. En ole enää lapsuudenperheeni kanssa tekemisissä enkä tule hirveästi olemaankaan, koska aina joku kaivaa luutuneet asenteet esiin.

Toinen bravuuri on aloittaa johonkin pikkusanaan takertuminen ja siitä väkinäisten vitsien vääntäminen. Ei jaksa enää.

Vierailija kirjoitti:

Oli. Toisaalta en paheksu vanhempiani siitä, koska siihen aikaan ei vielä tiedetty positiivisesta vahvistamisesta ja tunnetaidoista. Paine tiukkuuteen ja kurin pitämiseen lapsille oli ympäristönkin taholta kova.

Tämä. Tunteista ei puhuttu lainkaan ja lasten kannustaminen  ja kaikenlainen tukeminen oli turhaa kehumista ja ylpeilyä, josta seurauksena saattoi olla leuhka lapsi...  aivan järkyttävä asenne, vaikka meistä muuten huolehdittiin hyvin eivätkä vanhempani olleet väkivaltaisia tai kurittaneet fyysisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Oli. Asia mikä normaalisti olisi sovittavissa puhumalla, niin se huudettiin täysillä, räyhättiin joustamattomasti tai kiukuteltiin muuten vain. Jos tuli erimielisyyksiä, niin ne ratkottiin kuittailemalla. En ole enää lapsuudenperheeni kanssa tekemisissä enkä tule hirveästi olemaankaan, koska aina joku kaivaa luutuneet asenteet esiin.

Toinen bravuuri on aloittaa johonkin pikkusanaan takertuminen ja siitä väkinäisten vitsien vääntäminen. Ei jaksa enää.

Sellainen olo jäi aina, että itsekunnioituksellani pyyhittiin lattiaa. Kuulin usein olevani herkkä suuttumaan mutta nykytietämyksen valossa se oli vain osa järjestelmällistä henkistä väkivaltaa missä ihminen riisuttiin täysin alasti ja naurettiin kun sille tuli kylmä.

Joskus yritin ottaa oikeasti itseäni niskasta kiinni ja parantaa olojani, mutta hyvin pian huomasin että vika ei ollutkaan minussa. Aina kun yritin koota itseäni ja yrittää enemmän, niin sitä enemmän mattoa vedettiin jatkuvasti jalkojen alta kun yritin olla suuttumatta ja käyttäytyä kunnolla. 🤔

Nykypäivän mittapuulla minut olisi varmaankin huostaanotettu. Lyöty ja haukuttu, jätetty yksin kotiin nukkumaan kun vanhemmat lähti kapakkaan. Se siitä tasapainoisesta ja kannustavasta kasvuympäristöstä. Vm 70.