Pitkän parisuhteen salaisuus

Mikähän määritellään pitkäksi? Mietin, että onko oma näkemykseni vielä validi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäsuhtaan seksissähän ne jutut usein tuntuu kaatuvan, joten pitkä suhde taitaa perustua siihen että kumpaakin kiinnostaa seksi yhtä paljon/vähän eikä halut muutu.

Meillä ainakin suhde perustuu paljon isommalle arvopohjalle ja pitkäjänteisyydelle kuin seksiin.

Vuosien varrella seksiä on joskus ollut enemmän ja joskus vähemmän, lapsien synnyttyä pitkään ei ollenkaan, eikä se ole koskaan määrittänyt parisuhdettamme tai uhannut sitä syvää kiintymystä ja kumppanuutta jota tunnemme toisiamme kohtaan.

Sama täällä. Ero olisi tullut, jos vain seksi yhdistäisi, ja nyt vanhempana taas toisella tavalla on löydetty se yhteinen ilo.

(26 v. kokemus)

Meillä taas seksi nimenomaan on ollut se liima. Taukoja siinä ei ole koskaan ollut, vaikka lapsiakin syntyi 3. Muut seikat ovat vaihdelleet elämän varrella hyvinkin paljon. 15-vuotiaana ajatteli arvopohjista hyvin eritavoin kuin 30-vuotiaana tai 60-vuotiaana.

Yhdessä 43 vuotta.

Saman peiton alla nukkuminen. Ei aina tarvitse olla seksiä vaan läheisyyttä ja lämpöä sitäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Samankaltaisuus: mieheni on paras ystäväni ja nautin kaikkein eniten maailmassa ajan viettämisestä hänen ja lapsemme kanssa. Meillä on samankaltainen huumorintaju ja myötätuntoinen suhtautumistapa elämään sekä toisiimme.

Suurin lottovoittoni elämässäni on se että jaksoin etsiä ja lopulta löysin hänet.

Nykyaikana tämä on harvinaista kun ihmiset hakevat vain hetken tyydytystä ja sekavia seikkailuja, aikuistuvat liian myöhään.

Paljonko jaksamista vaati ja kuinka myöhään se "lopulta" oli?

Miellyttävä käytös ja hyvä luonne.

Huumorintaju ja asenne elämään ja ihmisiin ympärillä ymmärtäväisen myönteinen.

Sopuisa ja sopivan leppoisa luonne.

Osaa olla tyytyväinen siihen mitä on ja iloita siitä.

Ei se pitkä parisuhde mitään autuutta tai ihailua aiheuttava asia välttämättä läheskään aina ole. Monet ovat vaikka väkisin yhdessä, vaikka oltaisiin onnettomia. Aiemmin arvostin pitkiä parisuhteita ja olin jopa vähän kade, mutta nykyään iän myötä jopa vierastan sitä, että ollaan väkisin oltu vuosikausia, eikä ole ollut uskallusta erota ajoissa. Toki hyviä pitkiä parisuhteita on, mutta sitä on aika vaikea todeta ulkopuolisin silmin. Eli onnellisetkin parit on yhtäkkiä eronneet. Omat vanhemmat vaikuttaa melko onnellisilta tai ainakin luulisin niin. Tämän olen huomannut treffaillessa, että monessa suhteessa pelätään eroamista ja pidetään kulisseja yllä. Jos treffailen, niin mulle ei ainakaan ole ollut turnoff, vaikka toinen olisi ollut vuosikausia sinkkuna, mutta sen sijaan sitä vierastan, että on oltu väkisin yhdessä 20v. Yleensä kun ne ongelmat ei putkahda yhtäkkiä esiin.

Pidä miehen vatsa täynnä ja kassit tyhjänä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsii puolisostaan joka päivä piirteitä joita arvostaa. Pitää huolta keskinäisestä ystävyydestä.

20 vuotta yhdessä, N35

Plus pitää huolta omasta seksuaalisuudesta; ei päästä sitä "uinahtamaan." Toki näinkin käy ajoittain, mutta pääsääntöisesti huolehtii omasta seksuaalisesta nautinnosta ja sen pitämisestä elossa

N35

Ohis. Millä tuon oman seksuaalisuutensi sinkkuna pidät kunnossa. Riittääkö itsetyydytys?

Itse kavahdan ns. yhden yön juttuja, enkä pidä vaihoehtona siäkään, että yrittäsin ostaa "alan ammattilaiselta" helpotusta...  Välillä kyllä syyhyää oikein vimmatusti. - - Ehkä joskus uo yhden yön jutu voisi olla mahdollinen mutta toisaiseksi en ole kokenui tai tuntenu, että se olsisi onnistunut minulta kenenkään kanssa luonevasi ja ilman isompia mutkia. 

Lukuisia kertoja olen saanut mennä peilin eteen kysyen,, että mikä minussa on vikana kun en löydä tai saa itselleni kumppania. - Vuosien kulumisesta on ollut se hyvä puoli, että jossain vaiheessa havahduin siihen, että oikeastaan pärjään sinkkunakin ihan mukavasti.

En enää osaa ajaella, että parisuteessa eläminen olsi yksiselitteisesti parempi vaihtoehto kuin eloni sinkkuna. Eli se aika, jolloin olisin ollut valmis ja halukas parisuhteeseen melkein kenen tahansa kanssa on jäänyt taakse. Muta olisihan se oma puolisko mukava joksus vielä löytää ja kohdata.     

Vai onko minusta varttunut jo liian itsekäs tai ainakin iseriittoinen kun omassa rajallisessa mielessäni uskottelen olevani melko hyvä kumppani siksi, että iedän pärjääväni ihan hyvin sinkkunanakin. - Vai heijastuuko tämä "tietosuuteni" minusta ulospäin jo niin selkeästi, että itse en edes sitä tiedosta, vaan elän omissa kuvielmissan ja harhaluuloissani kun en hahmota mikä minussa on sellaisa, joka estäisi minua vastakin pääsemäsä parisuhteeseen. 

Sitoutumiskammoinen en koe olevani, enkä myöskään aseksuaali saati eriyisen uskovainen  Mutta minkäs teet. En tajua huomauttelua siitäkään, että pitäisi laskea rimaa. Tai kuinka olen muutamaan kertaan kysymyksen siitäkin, etä olenko oikeasti (kaappi)homo kun rinnallani ei ole,, eikä ole ollu ikinä siä yhtä ja erityistä kumppaniksi miellettyä.

Mitä tuohon sitten pitäsi osaa vastatata. (Viimeksi aloitin viisastelemalla, että onko kysyjä sitten sitä mieltä, että homojen tai ainakin kaappihojojen tulsi luonnostaan olla sinkkuna. - Ei minusta, vaikka asia ei minua heteroseksuaalina erityisemmin koske. 

Viime vuosina ikisinkkuuteeni on kai lähipiirissäni jo ni-in totuttu,, että harvemmin enää kukaan asiaa ottaa puheeksi. Ehkä minun kohtaloni sitten olla nyt ja aina sinkku. 

Koska kuulemma kaikki parhaat on jo aikaa sitten napattu, enkä eriyisesi pidä ajauksesta, että joku haluasi minun kanssani parisuhteeseen siksi, ettei onnistuisi mitenkään samaan suhdetta kenenkään muun kanssa. En myöskään pidä, enkä ole enää vuosiin pitänyt kuvitelmasta, että minun tulisi pariuua koska "kaikki kunnon miehet" elävät ja ova parisuhteessa.

Olen omaan elämääni kaikesta tästä vuodatuksestani huolimatta enimmäkseen tyytyväinen. - Vai pitäisikö muuttaa asennetta ja odottaa kumppanin myötä sen muodostuvan vasta kokoaniseksi ja täydellsieksi ja kokea nykyinen eloni korkeintaan puolinaiseksi?  - Mksi ihmeessä sitten niin. - No vaarana on, että menen vielä josksu hautaankin vailla kokemusta parisuhteessa olosta. 

Noin 40 vuotias mies 

Voisin kirjoittaa suurimman osan lähes sanasta sanaan.

Minä olin nuorempana hyvin epävarma itsestäni, tunnetaitoni olivat surkeat ja kuvittelin, että olevani paska ihmisenä ja naisena. En kunnioittanut ja arvostanut itseäni vaan lähdin suhteisiin aina sillä ajatuksella, etten kuitenkaan kelpaa ja toinen löytää jonkun paremman ja jättää minut.  

Nyt kun olen saanut pääni kuntoon, niin olenkin jo liian vanha parisuhteeseen.  Toisaalta en kyllä sinkkuuttani mainosta, vaan moni on ollut ihmeissään, ettei minulla ole miestä. N52. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etsii puolisostaan joka päivä piirteitä joita arvostaa. Pitää huolta keskinäisestä ystävyydestä.

20 vuotta yhdessä, N35

Plus pitää huolta omasta seksuaalisuudesta; ei päästä sitä "uinahtamaan." Toki näinkin käy ajoittain, mutta pääsääntöisesti huolehtii omasta seksuaalisesta nautinnosta ja sen pitämisestä elossa

N35

Ohis. Millä tuon oman seksuaalisuutensi sinkkuna pidät kunnossa. Riittääkö itsetyydytys?

Itse kavahdan ns. yhden yön juttuja, enkä pidä vaihoehtona siäkään, että yrittäsin ostaa "alan ammattilaiselta" helpotusta...  Välillä kyllä syyhyää oikein vimmatusti. - - Ehkä joskus uo yhden yön jutu voisi olla mahdollinen mutta toisaiseksi en ole kokenui tai tuntenu, että se olsisi onnistunut minulta kenenkään kanssa luonevasi ja ilman isompia mutkia. 

Lukuisia kertoja olen saanut mennä peilin eteen kysyen,, että mikä minussa on vikana kun en löydä tai saa itselleni kumppania. - Vuosien kulumisesta on ollut se hyvä puoli, että jossain vaiheessa havahduin siihen, että oikeastaan pärjään sinkkunakin ihan mukavasti.

En enää osaa ajaella, että parisuteessa eläminen olsi yksiselitteisesti parempi vaihtoehto kuin eloni sinkkuna. Eli se aika, jolloin olisin ollut valmis ja halukas parisuhteeseen melkein kenen tahansa kanssa on jäänyt taakse. Muta olisihan se oma puolisko mukava joksus vielä löytää ja kohdata.     

Vai onko minusta varttunut jo liian itsekäs tai ainakin iseriittoinen kun omassa rajallisessa mielessäni uskottelen olevani melko hyvä kumppani siksi, että iedän pärjääväni ihan hyvin sinkkunanakin. - Vai heijastuuko tämä "tietosuuteni" minusta ulospäin jo niin selkeästi, että itse en edes sitä tiedosta, vaan elän omissa kuvielmissan ja harhaluuloissani kun en hahmota mikä minussa on sellaisa, joka estäisi minua vastakin pääsemäsä parisuhteeseen. 

Sitoutumiskammoinen en koe olevani, enkä myöskään aseksuaali saati eriyisen uskovainen  Mutta minkäs teet. En tajua huomauttelua siitäkään, että pitäisi laskea rimaa. Tai kuinka olen muutamaan kertaan kysymyksen siitäkin, etä olenko oikeasti (kaappi)homo kun rinnallani ei ole,, eikä ole ollu ikinä siä yhtä ja erityistä kumppaniksi miellettyä.

Mitä tuohon sitten pitäsi osaa vastatata. (Viimeksi aloitin viisastelemalla, että onko kysyjä sitten sitä mieltä, että homojen tai ainakin kaappihojojen tulsi luonnostaan olla sinkkuna. - Ei minusta, vaikka asia ei minua heteroseksuaalina erityisemmin koske. 

Viime vuosina ikisinkkuuteeni on kai lähipiirissäni jo ni-in totuttu,, että harvemmin enää kukaan asiaa ottaa puheeksi. Ehkä minun kohtaloni sitten olla nyt ja aina sinkku. 

Koska kuulemma kaikki parhaat on jo aikaa sitten napattu, enkä eriyisesi pidä ajauksesta, että joku haluasi minun kanssani parisuhteeseen siksi, ettei onnistuisi mitenkään samaan suhdetta kenenkään muun kanssa. En myöskään pidä, enkä ole enää vuosiin pitänyt kuvitelmasta, että minun tulisi pariuua koska "kaikki kunnon miehet" elävät ja ova parisuhteessa.

Olen omaan elämääni kaikesta tästä vuodatuksestani huolimatta enimmäkseen tyytyväinen. - Vai pitäisikö muuttaa asennetta ja odottaa kumppanin myötä sen muodostuvan vasta kokoaniseksi ja täydellsieksi ja kokea nykyinen eloni korkeintaan puolinaiseksi?  - Mksi ihmeessä sitten niin. - No vaarana on, että menen vielä josksu hautaankin vailla kokemusta parisuhteessa olosta. 

Noin 40 vuotias mies 

Voisin kirjoittaa suurimman osan lähes sanasta sanaan.

Minä olin nuorempana hyvin epävarma itsestäni, tunnetaitoni olivat surkeat ja kuvittelin, että olevani paska ihmisenä ja naisena. En kunnioittanut ja arvostanut itseäni vaan lähdin suhteisiin aina sillä ajatuksella, etten kuitenkaan kelpaa ja toinen löytää jonkun paremman ja jättää minut.  

Nyt kun olen saanut pääni kuntoon, niin olenkin jo liian vanha parisuhteeseen.  Toisaalta en kyllä sinkkuuttani mainosta, vaan moni on ollut ihmeissään, ettei minulla ole miestä. N52. 

Kiitos kommentistasi. - Mutta miksi koet ja tunnet etä olsit jo liian vanha parisuhteeseen? - Pitäsikö minunkin kohta alkaa tuntemaan, että olisin jo ta pian saavuttanut, jonkun maagisen iän, jonka jälkeen voisin sanoa viimeisillekin haavelleni ja unelmilleni parisuhteesta. hyvästit

Voi olla, että en koskaan pääse parisuhteeseen, kuitenkaan en silti halua lakata satunnaisesta haaveilustani ja pidän mahdollisuuden auki, että joskus niin käy. - ihan yhtä lailla minulla on joukko muitakin unelmia ja haaveita.

Onneksi elämäni ei ole, eikä ole ollut pelkkää haaveksintaa.  Joitain olen pyrkinyt toeuttamaan Ja onnekseni saattanut elää ja saada toteen.

Hyväksynkin ja ymmärränkin sen, ettei kaikkien unelmieni ja haaveideni ole määrä käydäkään toteen. (Joidenkin aiempien haaveideni kohdalla saatan nyt tuntea helpotusta; vähämpi tajusin ja ymmärsin silloin kun unelmain ai haaveksin tuosakin - Tai yrittää seuraavalla kerralla olevani fiksumpi ja ajuta mitä mahd haaveeni oikeasti saattaisi tarkoittaa).  

En käytä jokaista liikemevää hetkeä parisuhteesta unelmointiin ai minkään muunkaan asian haaveksintaan) vaan -toistaiseksi-  paljossa luotan siihen, että kohtaan ja löydän oman kumppanin ( ja hän minut)., jos niin on tarkoitettu; ellei niiin jatkan eloani sinkkuna.

Sinuun verrattuna itselläni on aina ollu itsetuntoni niin hyvä (tai huono), että minulla ei ole ollut tarvetta yrittää päästä parisuhteeseen väkisin. (- Mittä tuo väkisin sitten ikinä tarkoittaakin). Enemmän olen vain kokenut hämmennsytä ja turhautumista, itse inohakin kun en vain hahmota saati ymmärrä, että miksi minulla e ole ollut onnea (hyvää ai huonoa onnea) päästä parsuhteeseen.  Olen lukuisia kertoja kokenut sisälläni kaeuden pistoksia nähdessäni oisiinsa ihastuneita ja rakasuneita pareja, joista näkee (tai luulee näkevänsä) keskinäisen kunnioiuksen ja rakkauden, jossa vasavuoroinen yhdessä olo ruokki ja ravitsee kumpaistakin. 

 Tai miten olen hämmentynyt siitä miten osa tuntuu löytäneen ja tai löytävän "aina" kumppanin verraten pian sen jälkeen jos tai kun aimman kumppanin kanssa on yhteislo tullut päätökseen.  - Minulla on kavereita joiden eloa olen saattanu seuraa kuinka he ova ensin seuruselleet . Osa on saattanu mennä yhden seurusetlukumppaneitaan kanssa sittemmin naimisiinkin.

Molempina aikoina olen itse kulkenut ja elänyt omaa eloani vain sinkkuna. Kuten myö silloin jos -kuten jo joillakin avioliitto on tullu tiensä päähän ja ovat eronneet ja olleet aikansa sinkkuna, kuten minäkn.

Mutta vaikka minä olen edelleekin koko ajan ollut sinkku, niin he ovat jo löytäneet tselleen uuden kumppanin, jonka kanssa ovat jo muodostaneet parisuheen ja edenneet siinä niin pitkälle, että saattavat jo asua ja elää yhdessä saman katon alla ja puuhata vaikka sitten yhteisiä häitä....

Joita sitten ehkä pääsee sinkkuna todistamaan paikalle.  Varmasti heidän joukossaan saatttaa olla heitä, joille ajaus yksin elämisestä on painajainen ja rinnalle on ollut tarve löytää ja saada edes joku (, joka sitten -kärjisäen- on, ainakin saatettu yrittää vaihaa lennosta toiseen ja "parempaan kumppaniin" tai hyvästelty pari ensimmäsitä laastareina.

Niin huomattavan moni seuruselukumppansitaan tai 1. aviopuolisostaan (mahd. lapsiensa toiesta vanhemmasa) eronnut on omasta mielesäni ihan ns.  täyspäisiä ja fiksuja, asiansa hoitavia ja velvollisuuden tuntoisia ihmisiä, kuten heidän kumppanikin. 

Kateutta, kuten sanottu olen voinut tuntea mutta toivon mukaan vältyn katkeroitumiselta vastakin              

Hyvä elämänhallinta

Valmius tehdä työtä parisuhteen eteen

Kyky hyväksyä se, että molemmat muuttuvat pitkän parisuhteen aikana

Sosiaalinen ympäristö, missä elää. Esim. korkea sosiaaliluokka, uskonnollisuus tai maahanmuutajatausta (molemmilla) korreloivat tilastollisesti pitkän liiton kanssa.

Valmius hyväksyä ajatus, että molemmille tulee vuosien kuluessa muita ihastuksia. Tai vain puhtaasti halu seksiin toisen ihmisen kanssa. Molempien kyky jättää nämä tunteet vain ajatuksen tasolle.

Yhteiset lapset

Yhteinen fyysinen omaisuus, kuten koti, kesämökki tms.

Erilainen tulotaso puolisoilla, siten että mies tienaa enemmän. Voi kuulostaa vulgaarilta, mutta on tutkittu asia.

Mielestäni liitto kannattaa ehdottomasti pitää kasassa, kunnes lapset ovat lentäneet pesästä. Muu on itsekkyyttä. Mutta tuon ajankohdan jälkeen huonoa suhdetta ei kannata väkisin pitää pystyssä.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus muuttaa muotoaan, ei mikään suhde pysy alkuhuumassa. Pitkän parisuhteen salaisuus on lienee kunnioitus ja arvostus toista ihmistä kohtaan ja päätös pysyä yhdessä, tuli mitä tuli.

Itselle tuo "päätös pysyä yhdessä tuli mitä tuli" kyllä kuulostaa menneen maailman koti, uskonto ja isänmaa -henkiseltä asennoitumiselta elämään. Ymmärrän kumppanin "vikojen" sietämisen lasten ja taloudellisen tilanteen vuoksi väliaikaisesti. Mutta, että jäätäisiin yhteen toiseksi ihmiseksi muuttuneen kumppanin kanssa jonkin periaatteen vuoksi kärsimään, kun on kerran päätetty. Ei ole mulle tätä päivää.

M 58, 35 vuotta yhdessä, lasten muutostakin toistakymmentä vuotta

Syvä ystävyys ja molemmilla matala kiinnostus seksiin. Ei tee mieli vieraisiin, kun ei tee oikeastaan mieli ollenkaan. 

Rehellisesti sanottuna se on LAISKUUS !

Ei jaksa yli 30 vuoden jälkeen enää avioeron myllyä läpi viemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samankaltaisuus: mieheni on paras ystäväni ja nautin kaikkein eniten maailmassa ajan viettämisestä hänen ja lapsemme kanssa. Meillä on samankaltainen huumorintaju ja myötätuntoinen suhtautumistapa elämään sekä toisiimme.

Suurin lottovoittoni elämässäni on se että jaksoin etsiä ja lopulta löysin hänet.

Nykyaikana tämä on harvinaista kun ihmiset hakevat vain hetken tyydytystä ja sekavia seikkailuja, aikuistuvat liian myöhään.

Paljonko jaksamista vaati ja kuinka myöhään se "lopulta" oli?

Olin 34v ja siihen asti lähes täysin yksin ollut kun tapailusuhteistakin kävi nopeasti ilmi ettei yhteistä tulevaisuutta ole. Pelkäsin etten koskaan saisi perhettä mutta jaksoin pitää toivoa yllä ja siksi etsiä, juuri ja juuri ehdimme sitten vielä saada kaksi ihanaa lasta🙂

Pitkä parisuhde on tahdon asia. Ei mikään pitkä parisuhde ole onnellinen koko aikaa, vaan pitkiäkin alamäkiä mahtuu mukaan. Molempien pitää tosissaan tahtoa että suhde kestää ja uskoa siihen että paremmat ajat ovat ihan nurkan takana.

Näitä pareja yhdistää huumori ja helpot luonteet. Lisäksi yleensä heillä on hyvät tiimityötaidot. He näkevät parisuhteen tiiminä, jolla on jokin yhteinen päämäärä jota kohti pyrkiä eivätkä yritä maksimoida omaa etuaan.

Vierailija kirjoitti:

1. Mies joustaa eli antaa aina naiselle viimeisen sanan

2. Nainen nielee

Näillä pääsee aika pitkälle.

Pysy mieluummin yksin.

Saisit sekä niellä että sanoa viimeisen sanan.

Vähän auttaa sama sosiaalinen tausta. Kaikkein tärkeintä on toisen kunnioitus. Halu toivoa toiselle vain hyvää. Keskustelutaidot ovat tärkeät, pitää pystyä keskustelemaan yhteisistä asioita rakentavasti. Pitää puhua ja kysellä miten toinen voi ja mitä toiveita toisella on.

Rakastamista voi näyttää toiselle aina kohdatessa. Puheääni saisi olla miellyttävä. Vastuunkanto tulevaisuudesta. Toinen tarvitsee myös ihailua, on hyvä jos olet hänestä ylpeä.

Hyvin helppoja asioita, jos ne tulevat luonnostaan.

Näkee myös omat vikansa. Aina, jos meinaa liikaa ruveta pyörimään päässä, mitä se ukko nyt on sanonut/tehnyt väärin tai jättänyt huomaamatta jonkun tunnevivahteeni, kysyn itseltäni: no olenkos itse ollut ihannepuoliso? Tekee kummasti tyytyväisemmäksi. Toimii tietysti vain, jos on kaksi suht normaalihkoa ihmistä, joilla molemmilla halua ja yritystä tehdä jotain suhteen eteen.