Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkän parisuhteen salaisuus
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että alunperin etsii hyvän kumppanin, eikä kelpuuta ihan ok:ta.
On tuossakin varmasti, ainakin osittain totta. Toisaalta tuosta tulee mieleen, että ikäänkuin kumppani olisi jokin tarvekalu. Itse olen ollut vuosia tai oikeammin jo vuosikymmeniä sinkku ja aina toisinaan huomaan aattelevani, että mihin oikeastaan tarvisen kumppania. Mitä oikeastaan menetän, jos elän vastakin sinkkuna. Vai menetänkö oikeasti mitään?
Itse luulen, että yksi suurimpia virheitä, minkä voisin tehdä olisi asettaa mahd. kumppanilleni hyvin suuria ja merkittäviä odotuksia ja vaatimuksia ymmärtämättä samalla, että se ainoasaan itseään ja omaa toimintaansa voi muuttaa ei toista; ei ainaakan, jollei hän itse ole valmis muutokseen.
On siinä totta kuitenkin se että eivät kaikki ihmiset sovi keskenään yhteen - ainakaan jos suht onnellisen ja tasapainoisen suhteen haluaa. Eli kyllä saa ja pitää olla jonkinlaisia tavoitteita/edellytyksiä millainen ko ihminen on.
Olen samaa mieltä, Mutta pointtini oli enempi se, että tulisi kyetä ymmärtämään, että enempi voi yrittää muuttaa itseään kuin kuvitella, että voisi muuttaa toisen mieleisekseen. Ehkä tämän vuoksi olen ja olen ollu sinkku en osaa ta ole osannut hahmottaa tarkemmin sen paremmin sitä, miten minun itseni olisi muututtava, jotta voisin saada kumppanin. Tuntuu hyvin turhauttavalta pyöritellä mielessäni vain lähinnä kliseisiltä vaikuavia asioita, joita odotan, vai pitäsikö anoa, että vaadin kumppaniltani. Vai enkö osaa vaatia tarpeeksi. - Kun parisuhteessa kai jokainen tai ainakin suurin osa haluaisi olla kumppnilleen Se yksi ja erityinen; eri tavoin merkittävä ja rakas kuin "vain" erinoaisen läheinen ystävä. Mutta yhtälailla haluaisi kokea kumppanin olevan itselle, jotain suunnilleen vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkän parisuhteen salaisuus on päättäväisyys. Huonoinakin kausina päättää aina valita kumppaninsa uudelleen ja tahtoo ratkaista eteen tulevat esteet. Pohjalla täytyy tietysti olla rakkautta, mutta se ei riitä yksinään pitkään suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsii puolisostaan joka päivä piirteitä joita arvostaa. Pitää huolta keskinäisestä ystävyydestä.
20 vuotta yhdessä, N35
Plus pitää huolta omasta seksuaalisuudesta; ei päästä sitä "uinahtamaan." Toki näinkin käy ajoittain, mutta pääsääntöisesti huolehtii omasta seksuaalisesta nautinnosta ja sen pitämisestä elossa
N35
Ohis. Millä tuon oman seksuaalisuutensi sinkkuna pidät kunnossa. Riittääkö itsetyydytys?
Itse kavahdan ns. yhden yön juttuja, enkä pidä vaihoehtona siäkään, että yrittäsin ostaa "alan ammattilaiselta" helpotusta... Välillä kyllä syyhyää oikein vimmatusti. - - Ehkä joskus uo yhden yön jutu voisi olla mahdollinen mutta toisaiseksi en ole kokenui tai tuntenu, että se olsisi onnistunut minulta kenenkään kanssa luonevasi ja ilman isompia mutkia.
Lukuisia kertoja olen saanut mennä peilin eteen kysyen,, että mikä minussa on vikana kun en löydä tai saa itselleni kumppania. - Vuosien kulumisesta on ollut se hyvä puoli, että jossain vaiheessa havahduin siihen, että oikeastaan pärjään sinkkunakin ihan mukavasti.
En enää osaa ajaella, että parisuteessa eläminen olsi yksiselitteisesti parempi vaihtoehto kuin eloni sinkkuna. Eli se aika, jolloin olisin ollut valmis ja halukas parisuhteeseen melkein kenen tahansa kanssa on jäänyt taakse. Muta olisihan se oma puolisko mukava joksus vielä löytää ja kohdata.
Vai onko minusta varttunut jo liian itsekäs tai ainakin iseriittoinen kun omassa rajallisessa mielessäni uskottelen olevani melko hyvä kumppani siksi, että iedän pärjääväni ihan hyvin sinkkunanakin. - Vai heijastuuko tämä "tietosuuteni" minusta ulospäin jo niin selkeästi, että itse en edes sitä tiedosta, vaan elän omissa kuvielmissan ja harhaluuloissani kun en hahmota mikä minussa on sellaisa, joka estäisi minua vastakin pääsemäsä parisuhteeseen.
Sitoutumiskammoinen en koe olevani, enkä myöskään aseksuaali saati eriyisen uskovainen Mutta minkäs teet. En tajua huomauttelua siitäkään, että pitäisi laskea rimaa. Tai kuinka olen muutamaan kertaan kysymyksen siitäkin, etä olenko oikeasti (kaappi)homo kun rinnallani ei ole,, eikä ole ollu ikinä siä yhtä ja erityistä kumppaniksi miellettyä.
Mitä tuohon sitten pitäsi osaa vastatata. (Viimeksi aloitin viisastelemalla, että onko kysyjä sitten sitä mieltä, että homojen tai ainakin kaappihojojen tulsi luonnostaan olla sinkkuna. - Ei minusta, vaikka asia ei minua heteroseksuaalina erityisemmin koske.
Viime vuosina ikisinkkuuteeni on kai lähipiirissäni jo ni-in totuttu,, että harvemmin enää kukaan asiaa ottaa puheeksi. Ehkä minun kohtaloni sitten olla nyt ja aina sinkku.
Koska kuulemma kaikki parhaat on jo aikaa sitten napattu, enkä eriyisesi pidä ajauksesta, että joku haluasi minun kanssani parisuhteeseen siksi, ettei onnistuisi mitenkään samaan suhdetta kenenkään muun kanssa. En myöskään pidä, enkä ole enää vuosiin pitänyt kuvitelmasta, että minun tulisi pariuua koska "kaikki kunnon miehet" elävät ja ova parisuhteessa.
Olen omaan elämääni kaikesta tästä vuodatuksestani huolimatta enimmäkseen tyytyväinen. - Vai pitäisikö muuttaa asennetta ja odottaa kumppanin myötä sen muodostuvan vasta kokoaniseksi ja täydellsieksi ja kokea nykyinen eloni korkeintaan puolinaiseksi? - Mksi ihmeessä sitten niin. - No vaarana on, että menen vielä josksu hautaankin vailla kokemusta parisuhteessa olosta.
Noin 40 vuotias mies
Ongelmasi taitaa olla juuri nuo rimat ja tasot. Meille muille on vain erilaisia, tutustumisen arvoisia ihmisiä ja uusia tuttavuuksia, joista voi syntyä jotain tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsii puolisostaan joka päivä piirteitä joita arvostaa. Pitää huolta keskinäisestä ystävyydestä.
20 vuotta yhdessä, N35
Plus pitää huolta omasta seksuaalisuudesta; ei päästä sitä "uinahtamaan." Toki näinkin käy ajoittain, mutta pääsääntöisesti huolehtii omasta seksuaalisesta nautinnosta ja sen pitämisestä elossa
N35
Ohis. Millä tuon oman seksuaalisuutensi sinkkuna pidät kunnossa. Riittääkö itsetyydytys?
Itse kavahdan ns. yhden yön juttuja, enkä pidä vaihoehtona siäkään, että yrittäsin ostaa "alan ammattilaiselta" helpotusta... Välillä kyllä syyhyää oikein vimmatusti. - - Ehkä joskus uo yhden yön jutu voisi olla mahdollinen mutta toisaiseksi en ole kokenui tai tuntenu, että se olsisi onnistunut minulta kenenkään kanssa luonevasi ja ilman isompia mutkia.
Lukuisia kertoja olen saanut mennä peilin eteen kysyen,, että mikä minussa on vikana kun en löydä tai saa itselleni kumppania. - Vuosien kulumisesta on ollut se hyvä puoli, että jossain vaiheessa havahduin siihen, että oikeastaan pärjään sinkkunakin ihan mukavasti.
En enää osaa ajaella, että parisuteessa eläminen olsi yksiselitteisesti parempi vaihtoehto kuin eloni sinkkuna. Eli se aika, jolloin olisin ollut valmis ja halukas parisuhteeseen melkein kenen tahansa kanssa on jäänyt taakse. Muta olisihan se oma puolisko mukava joksus vielä löytää ja kohdata.
Vai onko minusta varttunut jo liian itsekäs tai ainakin iseriittoinen kun omassa rajallisessa mielessäni uskottelen olevani melko hyvä kumppani siksi, että iedän pärjääväni ihan hyvin sinkkunanakin. - Vai heijastuuko tämä "tietosuuteni" minusta ulospäin jo niin selkeästi, että itse en edes sitä tiedosta, vaan elän omissa kuvielmissan ja harhaluuloissani kun en hahmota mikä minussa on sellaisa, joka estäisi minua vastakin pääsemäsä parisuhteeseen.
Sitoutumiskammoinen en koe olevani, enkä myöskään aseksuaali saati eriyisen uskovainen Mutta minkäs teet. En tajua huomauttelua siitäkään, että pitäisi laskea rimaa. Tai kuinka olen muutamaan kertaan kysymyksen siitäkin, etä olenko oikeasti (kaappi)homo kun rinnallani ei ole,, eikä ole ollu ikinä siä yhtä ja erityistä kumppaniksi miellettyä.
Mitä tuohon sitten pitäsi osaa vastatata. (Viimeksi aloitin viisastelemalla, että onko kysyjä sitten sitä mieltä, että homojen tai ainakin kaappihojojen tulsi luonnostaan olla sinkkuna. - Ei minusta, vaikka asia ei minua heteroseksuaalina erityisemmin koske.
Viime vuosina ikisinkkuuteeni on kai lähipiirissäni jo ni-in totuttu,, että harvemmin enää kukaan asiaa ottaa puheeksi. Ehkä minun kohtaloni sitten olla nyt ja aina sinkku.
Koska kuulemma kaikki parhaat on jo aikaa sitten napattu, enkä eriyisesi pidä ajauksesta, että joku haluasi minun kanssani parisuhteeseen siksi, ettei onnistuisi mitenkään samaan suhdetta kenenkään muun kanssa. En myöskään pidä, enkä ole enää vuosiin pitänyt kuvitelmasta, että minun tulisi pariuua koska "kaikki kunnon miehet" elävät ja ova parisuhteessa.
Olen omaan elämääni kaikesta tästä vuodatuksestani huolimatta enimmäkseen tyytyväinen. - Vai pitäisikö muuttaa asennetta ja odottaa kumppanin myötä sen muodostuvan vasta kokoaniseksi ja täydellsieksi ja kokea nykyinen eloni korkeintaan puolinaiseksi? - Mksi ihmeessä sitten niin. - No vaarana on, että menen vielä josksu hautaankin vailla kokemusta parisuhteessa olosta.
Noin 40 vuotias mies
Kuulostat aivan minun ystävättäreltä: Minä pärjään yksin olen tottunut pärjäämän omin käsin, minä en tarvitse miestä passattavaksi, osaan pitää huolen itsestäni jne. Kummallisesti kaikki miehet kaikkoavat muutaman päivän - kuukauden sisällä. Yli 60 vuotta on nyt toitottanut yksin pärjäämistä ja taitaa pärjätä loppuunsa saakka. Osaatko yhtään arvata, miksi miehet lähtevät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsii puolisostaan joka päivä piirteitä joita arvostaa. Pitää huolta keskinäisestä ystävyydestä.
20 vuotta yhdessä, N35
Plus pitää huolta omasta seksuaalisuudesta; ei päästä sitä "uinahtamaan." Toki näinkin käy ajoittain, mutta pääsääntöisesti huolehtii omasta seksuaalisesta nautinnosta ja sen pitämisestä elossa
N35
Ohis. Millä tuon oman seksuaalisuutensi sinkkuna pidät kunnossa. Riittääkö itsetyydytys?
Itse kavahdan ns. yhden yön juttuja, enkä pidä vaihoehtona siäkään, että yrittäsin ostaa "alan ammattilaiselta" helpotusta... Välillä kyllä syyhyää oikein vimmatusti. - - Ehkä joskus uo yhden yön jutu voisi olla mahdollinen mutta toisaiseksi en ole kokenui tai tuntenu, että se olsisi onnistunut minulta kenenkään kanssa luonevasi ja ilman isompia mutkia.
Lukuisia kertoja olen saanut mennä peilin eteen kysyen,, että mikä minussa on vikana kun en löydä tai saa itselleni kumppania. - Vuosien kulumisesta on ollut se hyvä puoli, että jossain vaiheessa havahduin siihen, että oikeastaan pärjään sinkkunakin ihan mukavasti.
En enää osaa ajaella, että parisuteessa eläminen olsi yksiselitteisesti parempi vaihtoehto kuin eloni sinkkuna. Eli se aika, jolloin olisin ollut valmis ja halukas parisuhteeseen melkein kenen tahansa kanssa on jäänyt taakse. Muta olisihan se oma puolisko mukava joksus vielä löytää ja kohdata.
Vai onko minusta varttunut jo liian itsekäs tai ainakin iseriittoinen kun omassa rajallisessa mielessäni uskottelen olevani melko hyvä kumppani siksi, että iedän pärjääväni ihan hyvin sinkkunanakin. - Vai heijastuuko tämä "tietosuuteni" minusta ulospäin jo niin selkeästi, että itse en edes sitä tiedosta, vaan elän omissa kuvielmissan ja harhaluuloissani kun en hahmota mikä minussa on sellaisa, joka estäisi minua vastakin pääsemäsä parisuhteeseen.
Sitoutumiskammoinen en koe olevani, enkä myöskään aseksuaali saati eriyisen uskovainen Mutta minkäs teet. En tajua huomauttelua siitäkään, että pitäisi laskea rimaa. Tai kuinka olen muutamaan kertaan kysymyksen siitäkin, etä olenko oikeasti (kaappi)homo kun rinnallani ei ole,, eikä ole ollu ikinä siä yhtä ja erityistä kumppaniksi miellettyä.
Mitä tuohon sitten pitäsi osaa vastatata. (Viimeksi aloitin viisastelemalla, että onko kysyjä sitten sitä mieltä, että homojen tai ainakin kaappihojojen tulsi luonnostaan olla sinkkuna. - Ei minusta, vaikka asia ei minua heteroseksuaalina erityisemmin koske.
Viime vuosina ikisinkkuuteeni on kai lähipiirissäni jo ni-in totuttu,, että harvemmin enää kukaan asiaa ottaa puheeksi. Ehkä minun kohtaloni sitten olla nyt ja aina sinkku.
Koska kuulemma kaikki parhaat on jo aikaa sitten napattu, enkä eriyisesi pidä ajauksesta, että joku haluasi minun kanssani parisuhteeseen siksi, ettei onnistuisi mitenkään samaan suhdetta kenenkään muun kanssa. En myöskään pidä, enkä ole enää vuosiin pitänyt kuvitelmasta, että minun tulisi pariuua koska "kaikki kunnon miehet" elävät ja ova parisuhteessa.
Olen omaan elämääni kaikesta tästä vuodatuksestani huolimatta enimmäkseen tyytyväinen. - Vai pitäisikö muuttaa asennetta ja odottaa kumppanin myötä sen muodostuvan vasta kokoaniseksi ja täydellsieksi ja kokea nykyinen eloni korkeintaan puolinaiseksi? - Mksi ihmeessä sitten niin. - No vaarana on, että menen vielä josksu hautaankin vailla kokemusta parisuhteessa olosta.
Noin 40 vuotias mies
Ongelmasi taitaa olla juuri nuo rimat ja tasot. Meille muille on vain erilaisia, tutustumisen arvoisia ihmisiä ja uusia tuttavuuksia, joista voi syntyä jotain tai sitten ei.
Kyllähän itsellenikin nämä rimat ja tasot ovat lähinnä kai vain kuvitelmia siitä millaisen ihmisen kanssa voisin kuvitella ja tai haluta pariutua. Eli esimerkiksi luulen, että "minun tasosieni" kumppani tykkää mm. lukea myös ihan perineisiä kirjoja kuten minä sen sijaan että hän pitäsi kirjoje lukemisa oivottoman vanhanaikaisena ja tylsänä puuhana. Tai koska itse tykkää liikkua ja matkustaa, niin olisi luultvasi haastavaa ja vaikeaa olla parisuhteessa kumppanin kanssa joka odottaisi meidän olevan yhdessä lähinnä neljän seinän sisällä.
Toki vasta antamalla tosiella mahdollsiuus tutustua ja siten sille, että toinen saa ja voi nähdä elämääsi voi näyttää lopulta sen sovimmeko yhteen vai ei. - Oma haasteeni ja tai vaikeuteni on ja on ollu vain löytää ja kohdata hänet, jonka kanssa saattaisin yrittää yhteiseloa; päästä alkua pidemmälle.
Ehkä suurin syy tähän on se, etä sinisilmäisesi ja naivina olen uskonu ja luottanut siihen, että kohtaan ja löydän kumppanini ja hän minut; jos niin on tarkoitettu. - Ellei niin jatkan ja pysyn sinkkuna, niin kuin tähänkin asti. Kenties minun täytyis joskus ryhdistäytyä ja kokeilla vaikka tinderiä, vaikka sen maine "panosovelluskena" ja "seksitukana" vähän tökkii. - Tai siis on tökkiny niin paljon, että en ole halunnu sitä toistaiseksi kokeilla.
No olen kyllä vuosien kuluessa käynyt treffeillä ja tapaillut naisia. Parhaimmassa tapauksissa osasta näin(kin) kohtaamistani naisisa on jäänyt elämääni kavereina ja jopa ystäväviä. Eli olen jäänyt aina niin kuin sanotaan "friendzonelle" Jolloin olen naiselle niin läheinen etten ole hänelle kuin ei mikään mutta toiseelta samalla myös hyvin paljon. Tarkoitan sitä, ettei mitään seurustelu mahdollisuutta ole. Kun tilanne on edennyt tällaisen hyväksyn asian; jos siis haluan itse kaveruutemme tai mahd- ystävyytemme jatkuvan. Toisaalta yhtälailla joidenkin kanssa tiemme ovat eronneet emmekä ole sen kummemmin enää olleet yhteyksissä kumpikaan. - Odotan kaveruudelta ja ystävyydelä, jonkinasteista vastavuoroisuutta.
En piinaa itseäni ajatuksella, että joskos hän kuitenkin vielä muuttaisi mielensä.
Nainen pitää miestä enemmänkin veljenä tai esim.lamppuna kuin poikaystävä ehdokkaana
En syytä ketään omasta sinkkuudestani. En myöskään, usko tai luule, että parsuhde pysyisi hengissä itsestään vaan jos kokisin, että tuossa hän nyt on: Oma rakas ja merkittävä 2. puolsikoni, niin haluaisin samalla tuntea. että tarvittaseea olen valmis yrittämään että hänellä olisi vastakin hyvä ja luottavainen olo rinnallani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samankaltaisuus: mieheni on paras ystäväni ja nautin kaikkein eniten maailmassa ajan viettämisestä hänen ja lapsemme kanssa. Meillä on samankaltainen huumorintaju ja myötätuntoinen suhtautumistapa elämään sekä toisiimme.
Suurin lottovoittoni elämässäni on se että jaksoin etsiä ja lopulta löysin hänet.
Nykyaikana tämä on harvinaista kun ihmiset hakevat vain hetken tyydytystä ja sekavia seikkailuja, aikuistuvat liian myöhään.
1. Mies joustaa eli antaa aina naiselle viimeisen sanan
2. Nainen nielee
Näillä pääsee aika pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsii puolisostaan joka päivä piirteitä joita arvostaa. Pitää huolta keskinäisestä ystävyydestä.
20 vuotta yhdessä, N35
Plus pitää huolta omasta seksuaalisuudesta; ei päästä sitä "uinahtamaan." Toki näinkin käy ajoittain, mutta pääsääntöisesti huolehtii omasta seksuaalisesta nautinnosta ja sen pitämisestä elossa
N35
Ohis. Millä tuon oman seksuaalisuutensi sinkkuna pidät kunnossa. Riittääkö itsetyydytys?
Itse kavahdan ns. yhden yön juttuja, enkä pidä vaihoehtona siäkään, että yrittäsin ostaa "alan ammattilaiselta" helpotusta... Välillä kyllä syyhyää oikein vimmatusti. - - Ehkä joskus uo yhden yön jutu voisi olla mahdollinen mutta toisaiseksi en ole kokenui tai tuntenu, että se olsisi onnistunut minulta kenenkään kanssa luonevasi ja ilman isompia mutkia.
Lukuisia kertoja olen saanut mennä peilin eteen kysyen,, että mikä minussa on vikana kun en löydä tai saa itselleni kumppania. - Vuosien kulumisesta on ollut se hyvä puoli, että jossain vaiheessa havahduin siihen, että oikeastaan pärjään sinkkunakin ihan mukavasti.
En enää osaa ajaella, että parisuteessa eläminen olsi yksiselitteisesti parempi vaihtoehto kuin eloni sinkkuna. Eli se aika, jolloin olisin ollut valmis ja halukas parisuhteeseen melkein kenen tahansa kanssa on jäänyt taakse. Muta olisihan se oma puolisko mukava joksus vielä löytää ja kohdata.
Vai onko minusta varttunut jo liian itsekäs tai ainakin iseriittoinen kun omassa rajallisessa mielessäni uskottelen olevani melko hyvä kumppani siksi, että iedän pärjääväni ihan hyvin sinkkunanakin. - Vai heijastuuko tämä "tietosuuteni" minusta ulospäin jo niin selkeästi, että itse en edes sitä tiedosta, vaan elän omissa kuvielmissan ja harhaluuloissani kun en hahmota mikä minussa on sellaisa, joka estäisi minua vastakin pääsemäsä parisuhteeseen.
Sitoutumiskammoinen en koe olevani, enkä myöskään aseksuaali saati eriyisen uskovainen Mutta minkäs teet. En tajua huomauttelua siitäkään, että pitäisi laskea rimaa. Tai kuinka olen muutamaan kertaan kysymyksen siitäkin, etä olenko oikeasti (kaappi)homo kun rinnallani ei ole,, eikä ole ollu ikinä siä yhtä ja erityistä kumppaniksi miellettyä.
Mitä tuohon sitten pitäsi osaa vastatata. (Viimeksi aloitin viisastelemalla, että onko kysyjä sitten sitä mieltä, että homojen tai ainakin kaappihojojen tulsi luonnostaan olla sinkkuna. - Ei minusta, vaikka asia ei minua heteroseksuaalina erityisemmin koske.
Viime vuosina ikisinkkuuteeni on kai lähipiirissäni jo ni-in totuttu,, että harvemmin enää kukaan asiaa ottaa puheeksi. Ehkä minun kohtaloni sitten olla nyt ja aina sinkku.
Koska kuulemma kaikki parhaat on jo aikaa sitten napattu, enkä eriyisesi pidä ajauksesta, että joku haluasi minun kanssani parisuhteeseen siksi, ettei onnistuisi mitenkään samaan suhdetta kenenkään muun kanssa. En myöskään pidä, enkä ole enää vuosiin pitänyt kuvitelmasta, että minun tulisi pariuua koska "kaikki kunnon miehet" elävät ja ova parisuhteessa.
Olen omaan elämääni kaikesta tästä vuodatuksestani huolimatta enimmäkseen tyytyväinen. - Vai pitäisikö muuttaa asennetta ja odottaa kumppanin myötä sen muodostuvan vasta kokoaniseksi ja täydellsieksi ja kokea nykyinen eloni korkeintaan puolinaiseksi? - Mksi ihmeessä sitten niin. - No vaarana on, että menen vielä josksu hautaankin vailla kokemusta parisuhteessa olosta.
Noin 40 vuotias mies
Kuulostat aivan minun ystävättäreltä: Minä pärjään yksin olen tottunut pärjäämän omin käsin, minä en tarvitse miestä passattavaksi, osaan pitää huolen itsestäni jne. Kummallisesti kaikki miehet kaikkoavat muutaman päivän - kuukauden sisällä. Yli 60 vuotta on nyt toitottanut yksin pärjäämistä ja taitaa pärjätä loppuunsa saakka. Osaatko yhtään arvata, miksi miehet lähtevät?
Kenelle hän toiottaa yksin pärjjämisen eetostaan? - Itse en tapaa omaa yksinpärjäämisäni mitenkään eriyisesti alleviivata ja korostaa.
Toki tämäkin on, ainakin osittain kokemuksen sanelemaa. Jos miehenä kovin alleviivaisi,että kyllä tässä ollaan oltu aina sinkkuna, eikä koskaa parisuhteesat, niin ainakin minun korviini tuo kuullostaa "vähän" kömpelöltä; melkein kuin psyykkaisi itseään. Tai olisi kuin uhmaikäänsä jämähtänyt, joka haluaa olla vastaan kaikkea, mitä vanhemmat odottavat ja toivovat, vaikka ei oikein itsekään tiedosta miksi uhmassaan ai murroikäisenä tällä tavoin käyttäytyy.
Ei vaikka samanaikaisesti monta kertaa saataisi tuntea tai ainakin hetkeä myöhemmin tuntea, että oikeassahan vanhempi oli. (Mutta pitikö sen tuostakin huomauttaa, ikäänkuinen itse tajuaisi; eikö se/ he jo näe ja huomaa, että mä olen mä,, enkä enää ihan avuton, jolla ei ole lainkaan omia järkeviä ja fiksuja jopa toisinaan fiksumpia mietteitä ja puuhia kuin ne mitä omat vanhemmat luulee olevan lähe aina ne oikeat).
Ehkä mies ehdokkaa ovat aikansa kuunnellee myös kuinka ystävättäresi on alleviivannut omaa osaamisaan. Mutta tuleeko samalla antaneeksi kuvan, että hänen tapans on milei ainoa tapa; ikäänkuin ne (miehe tai naiset) jotka ovat parisuhteessa olsi joutuneet tai saaneet tehdä ihan samoja juttuja; toki varmasti useimmiten jokun toisen jakaessa niistä osan. Ei kai kukaan halua kuulla rivien väliäkään, eä olsi suhteessa ollu vain siivellä eläjä
Toki kertomasi nainen on varmasi kohdannu nekin miehe, jotka ovat kuvitelleet saavansa hänestä vain hetken hupia ja nauintoa, esimerkiski seksin kautta.
Ehkä joukossa on myös niitä miehiä, jotka ovat toivoneet, että kaverisi asettuisi heidän "huoltajakseen". - On miehiä ( ja varmaankin myös naisia) jotka voivat yksinkeraisesti paremmin kun rinnalla on joku, ettei vain heidän tarvitsisi olla yksin.
Osa saattaa voida paremmin jos tuo joku vielä osoittaa oman paikan, se joka sanoisi, että hei "miedän täytyy siivota" tai joka vain kuuntelisi ai edes kuulsi kun itsellä on jotain mielen päällä. Kumppani voi olla heille siis enempi joko "huoltaja hahmo" (kun oma talouden pito on kauniisi sanotuna vähän hukassa) jolloin kumppani voi olla myös se ainoa läheinen ystävä ja uskottu. - Ikävimmissä tapauksissa se sylkykuppi tai nyrkkeilysäkki.
Ystäväsi on luultavimmin ymmäränyt oman arvonsa ja ymmärtänyt heivata nämä miehe pian pihalle.
Ja kun on ollut aina tai ainakin hyvin pitkään yksin ,niin kai sitä saattaa myös tulla joko yli-innokkaaksi. (Miehet juokseva karkuun kun ystäväs alkaa hyvin pian puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta)
Tai yhtä lailla pikään yksin olemine on saatanut tehdä epäluulosieksi. - Minäkin olen "jo" huomannu kyseleväni itseltäni, että mitä oikeastaan menetän, jos eläisin ja olsin loppuikänikin sinkkuna.
Mutta jos esitän kysymykseni jatkaen lopulta toistuvastu tivaamalla kumppaniehdokkaalta, mitä hän tuo suhteeseeni/ suhteeseemme, odottaen ja vaatien eriliselle lsiatalle laittamiani asioita, joia hänen olsi tuoava ja annettava elämääni, niin saattaisi kumppaniehdokkaalle tulla tunne, että pidä ukko tunkkis, eikä ryhyä mahdollsitamaan vain minun toiveitani - ellei hän samalla voisi tuntea, että saisi minulta, ainakin suunnilleen saman verran takaisin. (Ajattele edellä ystvätäresi minun tilalleni).
Vierailija kirjoitti:
Se, että alunperin etsii hyvän kumppanin, eikä kelpuuta ihan ok:ta.
Ja mitenkäs tää nyt käytännössä sitten menee, pitääkö jokaisen kohdan mätsätä siinä 100 kohdan tarkistuslistassa vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäsuhtaan seksissähän ne jutut usein tuntuu kaatuvan, joten pitkä suhde taitaa perustua siihen että kumpaakin kiinnostaa seksi yhtä paljon/vähän eikä halut muutu.
Seksi on pintaa ja vain ihana bonus, perusta suhteelle tulee siitä, että arvostaa toista. Ja rakastaa. Seksi kuihtuu aikanaan, rakkaus kestää. Rakkaus kestää myös ajoittaisen seksielämän eritasoisuuden. Ja, kuten joku jo sanoikin; että valitsee toisensa yhä uudelleen ja haluaa olla tuon saman ihmisen kanssa.
(26 vuoden kokemuksella)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epäsuhtaan seksissähän ne jutut usein tuntuu kaatuvan, joten pitkä suhde taitaa perustua siihen että kumpaakin kiinnostaa seksi yhtä paljon/vähän eikä halut muutu.
Meillä ainakin suhde perustuu paljon isommalle arvopohjalle ja pitkäjänteisyydelle kuin seksiin.
Vuosien varrella seksiä on joskus ollut enemmän ja joskus vähemmän, lapsien synnyttyä pitkään ei ollenkaan, eikä se ole koskaan määrittänyt parisuhdettamme tai uhannut sitä syvää kiintymystä ja kumppanuutta jota tunnemme toisiamme kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Seksi on pintaa ja vain ihana bonus, perusta suhteelle tulee siitä, että arvostaa toista. Ja rakastaa. Seksi kuihtuu aikanaan, rakkaus kestää. Rakkaus kestää myös ajoittaisen seksielämän eritasoisuuden. Ja, kuten joku jo sanoikin; että valitsee toisensa yhä uudelleen ja haluaa olla tuon saman ihmisen kanssa.
(26 vuoden kokemuksella)
Tämä on juuri se mitä 90-luvun lopun ja 2000-luvulla syntynyt kuvien ja imagojen ”tyhjä” sukupolvi ei ymmärrä. Psyykkinen kasvu jää nykynuorilla kesken, ovat ihan teinimäisiä aikuisia lapsia vielä lähes kolmikymppisenäkin. Lisäksi puolet ihan sekaisin siitä ovatko itse miehiä vai naisia ja kaikki elämän sisältö keskittyy vain erinäisten seksisuhteiden tai oman seksuaalisuuden ympärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäsuhtaan seksissähän ne jutut usein tuntuu kaatuvan, joten pitkä suhde taitaa perustua siihen että kumpaakin kiinnostaa seksi yhtä paljon/vähän eikä halut muutu.
Meillä ainakin suhde perustuu paljon isommalle arvopohjalle ja pitkäjänteisyydelle kuin seksiin.
Vuosien varrella seksiä on joskus ollut enemmän ja joskus vähemmän, lapsien synnyttyä pitkään ei ollenkaan, eikä se ole koskaan määrittänyt parisuhdettamme tai uhannut sitä syvää kiintymystä ja kumppanuutta jota tunnemme toisiamme kohtaan.
Sama täällä. Ero olisi tullut, jos vain seksi yhdistäisi, ja nyt vanhempana taas toisella tavalla on löydetty se yhteinen ilo.
(26 v. kokemus)
Vierailija kirjoitti:
Seksi on pintaa ja vain ihana bonus, perusta suhteelle tulee siitä, että arvostaa toista. Ja rakastaa. Seksi kuihtuu aikanaan, rakkaus kestää. Rakkaus kestää myös ajoittaisen seksielämän eritasoisuuden. Ja, kuten joku jo sanoikin; että valitsee toisensa yhä uudelleen ja haluaa olla tuon saman ihmisen kanssa.
(26 vuoden kokemuksella)
Lienettekin sitten vanhempaa koulukuntaa. Nykyisillä 30-40-vuotiaillahan ei hommasta tule yhtään mitään jos ei seksi toimi, tälläkin palstalla vähänväliä asiaan liittyviä aloituksia ja suhde sen vuoksi kriisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi on pintaa ja vain ihana bonus, perusta suhteelle tulee siitä, että arvostaa toista. Ja rakastaa. Seksi kuihtuu aikanaan, rakkaus kestää. Rakkaus kestää myös ajoittaisen seksielämän eritasoisuuden. Ja, kuten joku jo sanoikin; että valitsee toisensa yhä uudelleen ja haluaa olla tuon saman ihmisen kanssa.
(26 vuoden kokemuksella)
Lienettekin sitten vanhempaa koulukuntaa. Nykyisillä 30-40-vuotiaillahan ei hommasta tule yhtään mitään jos ei seksi toimi, tälläkin palstalla vähänväliä asiaan liittyviä aloituksia ja suhde sen vuoksi kriisissä.
Olen sikku alle 40 vutias, enkä usko, että pelkkä seksi riittää parisuhteen liimaksi, pitämään sitä koossa,. Sitä paisi luulen, että pidemmässä parisuhteessakin seksin(kin) kohdalla on erilaisia kausia. Välillä se "toimii" paremmin kun taas välillä huonommin. - Tällöinkin merkitävintä lienee se, miten asian kanssa eletään. Onko toinen edes samaa mieltä sitä, että seksi ei toimi, vaan hänestä olisi vain kokemus "hyvästä seksistä" vaikka samaan aikaan hänen kumppanin mielestä kaikkea muuta.
Mä oon oppinu, että yksi tärkeimpiä asioita pitkässä suhteessa on tietää milloin kannattaa pitää turpa kiinni.
En tiedä . Olen epäonnistunut kaikissa suhteissani, lyhin suhde 7 vuotta ja pari muuta pitempiä
Erillään asuminen ja avioliiton välttäminen.
Yhteen muuttaminen ja naimisiin meneminen vievät parisuhteesta mehut 100 % varmuudella.
Alue: Aihe vapaa
Ohis. Millä tuon oman seksuaalisuutensi sinkkuna pidät kunnossa. Riittääkö itsetyydytys?
Itse kavahdan ns. yhden yön juttuja, enkä pidä vaihoehtona siäkään, että yrittäsin ostaa "alan ammattilaiselta" helpotusta... Välillä kyllä syyhyää oikein vimmatusti. - - Ehkä joskus uo yhden yön jutu voisi olla mahdollinen mutta toisaiseksi en ole kokenui tai tuntenu, että se olsisi onnistunut minulta kenenkään kanssa luonevasi ja ilman isompia mutkia.
Lukuisia kertoja olen saanut mennä peilin eteen kysyen,, että mikä minussa on vikana kun en löydä tai saa itselleni kumppania. - Vuosien kulumisesta on ollut se hyvä puoli, että jossain vaiheessa havahduin siihen, että oikeastaan pärjään sinkkunakin ihan mukavasti.
En enää osaa ajaella, että parisuteessa eläminen olsi yksiselitteisesti parempi vaihtoehto kuin eloni sinkkuna. Eli se aika, jolloin olisin ollut valmis ja halukas parisuhteeseen melkein kenen tahansa kanssa on jäänyt taakse. Muta olisihan se oma puolisko mukava joksus vielä löytää ja kohdata.
Vai onko minusta varttunut jo liian itsekäs tai ainakin iseriittoinen kun omassa rajallisessa mielessäni uskottelen olevani melko hyvä kumppani siksi, että iedän pärjääväni ihan hyvin sinkkunanakin. - Vai heijastuuko tämä "tietosuuteni" minusta ulospäin jo niin selkeästi, että itse en edes sitä tiedosta, vaan elän omissa kuvielmissan ja harhaluuloissani kun en hahmota mikä minussa on sellaisa, joka estäisi minua vastakin pääsemäsä parisuhteeseen.
Sitoutumiskammoinen en koe olevani, enkä myöskään aseksuaali saati eriyisen uskovainen Mutta minkäs teet. En tajua huomauttelua siitäkään, että pitäisi laskea rimaa. Tai kuinka olen muutamaan kertaan kysymyksen siitäkin, etä olenko oikeasti (kaappi)homo kun rinnallani ei ole,, eikä ole ollu ikinä siä yhtä ja erityistä kumppaniksi miellettyä.
Mitä tuohon sitten pitäsi osaa vastatata. (Viimeksi aloitin viisastelemalla, että onko kysyjä sitten sitä mieltä, että homojen tai ainakin kaappihojojen tulsi luonnostaan olla sinkkuna. - Ei minusta, vaikka asia ei minua heteroseksuaalina erityisemmin koske.
Viime vuosina ikisinkkuuteeni on kai lähipiirissäni jo ni-in totuttu,, että harvemmin enää kukaan asiaa ottaa puheeksi. Ehkä minun kohtaloni sitten olla nyt ja aina sinkku.
Koska kuulemma kaikki parhaat on jo aikaa sitten napattu, enkä eriyisesi pidä ajauksesta, että joku haluasi minun kanssani parisuhteeseen siksi, ettei onnistuisi mitenkään samaan suhdetta kenenkään muun kanssa. En myöskään pidä, enkä ole enää vuosiin pitänyt kuvitelmasta, että minun tulisi pariuua koska "kaikki kunnon miehet" elävät ja ova parisuhteessa.
Olen omaan elämääni kaikesta tästä vuodatuksestani huolimatta enimmäkseen tyytyväinen. - Vai pitäisikö muuttaa asennetta ja odottaa kumppanin myötä sen muodostuvan vasta kokoaniseksi ja täydellsieksi ja kokea nykyinen eloni korkeintaan puolinaiseksi? - Mksi ihmeessä sitten niin. - No vaarana on, että menen vielä josksu hautaankin vailla kokemusta parisuhteessa olosta.
Noin 40 vuotias mies