Miten säilytät kipinän pitkässä avioliitossa? Te jotka olette olleet 10-20v tai pidempäänkin naimisissa?

Minäkin haluaisin kuulla! Me ollaan oltu yhdessä 7v ja jos ollaan parikin päivää erossa, niin huomaan kyllä ikävän kasvavan.

Pysy kaukana Brasilian kullankaivajista naisista, jotka haluavat vain miesten maksavan niistä. Ne tuhoavat ihmishenkiä Suomessa.

Pitääkö tehdä niinkuin Dolly Parton ja pukeutua pupuasuun, että on puolison silmissä vielä hottis? Ap

https://www.seiska.fi/ulkomaat/dolly-parton-75-viihdyttaa-puolisoaan-pl…

Eroamalla ja ottamalla uuden.

Ei mitenkään.

Mikä ihmeen kipinä. Kipinästä tulee mieleen kipakka viharakkaussuhde.

yhdessä 35 vuotta

Ei sitä tarvitse millään säilyttää, se joko on tai ei ole. Pitkissä liitoissa se yleensä on.

Mies on komea ja treenattu yhäkin, huomaavainen ja luotettava. Miksi en haluaisi hänenlaistaan miestä edelleen? Yhdessä 25 vuotta.

40 vuotta tulee just täyteen. Kerran viikossa vähintään seksiä. Oikeastaan yhteinen sopimus, että sille varataan aikaa. Aina ei etukäteen täristen odota, mutta ei kyllä ikinä jälkeenpäin kaduta. Suostutaan siis puolin ja toisin, jos toinen ehdottaa. Sairastaminen toki asia erikseen. Terveenä onneksi pääosin tähän asti eletty.

1. Valitsin puolison, joka on erilainen kuin minä

2. Olen opetellut sietämään toisen ärsyttäviä puolia ja hyväksymään ne

3. Mies tekee paljon työmatkoja

4. Pysymällä molemmat normaalipainossa

5. Joskus vietetään kahdenkeskistä aikaa

6. Tekemällä jotain yhdessä, jotain erikseen

7. Panostamalla joskus erityisen paljon seksiin

8. Keskustelemalla ongelmista, ettei mikään jää hampaankoloon

Ei siihen oikein ole mitään ihmeellistä tapaa. Aika usein ajattelen, että me vain sovimme kipinän puolesta hyvin yhteen ja persoonallisuutemme kannattelee sitä. Tosin rehellisyyden nimissä on todettava, että miehen kipinä minua kohtaan on hieman suurempi kuin toisinpäin. Tapasimme noin 20-vuotiainan ja nyt olemme olleet yhdessä 19 vuotta, joten voi olla, että kipinän kokemiseen tulee vaihdevuosien, ikäkriisien ja vanhenemisen myötä muutosta. 

Sopivasti sokeria ja suolaa.

Oikeastaan samalla lailla kuin suhteen alussakin: Käydään treffeillä, pidetään hauskaa yhdessä ja toisaalta pitää myös välillä ehtiä tulla toista ikävä. Minulle auttaa myös stressitason pitäminen minimissään ja romanttisten/eroottisten ohjelmien katsominen yhdessä.

Yhdessä 15 vuotta

Meillä on vuosien varrella ollut montakin päivää, joina olen miettinyt, että jos ei meno parane niin minä lähden. Olen sen verran tuuliviiri kuitenkin. Minä ainakin ja varmasti mieskin kiinnostuu myös muista, mutta en ole puutteessa enkä kaipaa säröä rakkauteen, joten ei innosta kokeilla kuten ei suhteen alussakaan. Lähtöä olen kuitenkin harkinnut suhteen pahimmissa kriisipaikoissa jos lähtemällä tai vaihtamalla paranisi. Tähän mennessä yhteiselo on aina asettunut tyydyttäväksi. Vaikea sanoa mitään yleispätevää. Omasta puolestani seksi ja läheisyys on tosi tärkeää hyvinvoinnille eikä siinä ole ollut taukoja missään vaiheessa, ei lasten ollessa pieniäkään. Mies on raamikas ja kasvoiltaan komea, korkeat poskipäät, terävä piirteet, tarkka katse. Miehellä on mielenkiintoiset jutut ja saamme yhdessä hyviäkin ideoita. Seksi on monipuolista ja mahtavaa, joten tottakai sitä haluaa ihmisen kanssa, jota kohtaan ei ole kaunoja. Vuosien varrella mies on mokannut välillä ihan kunnolla (liittyy talouteen ja aaumiseen), mutta minä olen ainakin pystynyt jättämään menneet taakse ja antaa anteeksi. Voiko toiselta täydellisyyttä vaatia näin intiimissä suhteessa vuodesta toiseen? Toista pitää rakastaa vikoineen kaikkineen. Ehkä sitä ei eläkkeellä muista koko kipinää, mutta toivottavasti suhde on lämmin yhä sittenkin. Yhdessä 18-vuotiaasta, nyt olemme molemmat 36 v. Siis puolet elämästä kuljettu yhdessä.

Saunomalla, ajelemalla, touhuamalla makkarissa, elokuvia katselemalla ja kaupoissa kiertelemällä. Vietetään yhdessä aikaa. Se hoitaa parisuhdetta parhaiten. Meidän lapset ovat jo teinejä.

Ei tunnu vatsanpohjassa mitään, mutta en minä sellaista kaipaakaan. 

Minusta on kätevää, kun pitkän liiton takia kumpikin jo tietää, millaisesta kosketuksesta toinen pitää. Itse ainakaan en ole kovin vaihtelunhaluinen edes. Ei ole ollenkaan sellaista sähläämistä kuin tuoreemmissa suhteissa. Samoin on tottunut jo siihen, että jos toinen joskus sanoo jotain äkäisellä äänellä, ei se yleensä tarkoita kiukkua vaan esim. sitä ettei ymmärrä jotakin. Pitkässä liitossa on helppoa.

Ja mitä tuohon seksiin tulee, niin ei minun itse aina tarvitse täysillä halutakaan, jotta suostun ehdotuksiin. Mutta minusta on mukavaa olla ystävällinen ja ilahduttaa toista silläkin elämänalueella.

Vierailija kirjoitti:

Aina ei etukäteen täristen odota, mutta ei kyllä ikinä jälkeenpäin kaduta. Suostutaan siis puolin ja toisin, jos toinen ehdottaa. Sairastaminen toki asia erikseen.

Noin juuri se meilläkin menee. Tuo on olennaista, että ei jää odottelemaan juuri sitä oikeaa fiilistä.

Tietysti kumpikin on vastuussa myös siitä, että ei muutu suorastaan vastenmieliseksi. Kaikenlainen molemminpuolinen pieni huomaavaisuus arjessa pitää haluja kummasti yllä.