Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehiä, jotka eivät pidä fitness-vartalosta?

Vierailija
02.11.2014 |

Minulla on 6 vuotta sitten ollut todella timmi vartalo, juoksin ja jumppasin lähes päivittäin. Painoin 53kg ja vatsalihakset paistoivat. Sain todella paljon positiivista huomiota miehiltä silloin, erotuin silloin vielä massasta.

Sitten tuli kuvioon vakityö, lapset ja kiireinen perhe-elämä. Suhde omaan kroppaan muuttui, siitä tuli lähinnä väline, ei itsetarkoitus. Olen paljon onnellisempi nykyään kuin himotreeniaikoina, vaikka toisinaan muistelen miltä tuntui silitellä omaa sikspäkkiä aamulla herätessä. Alunperin oli tarkoitus palata vanhaan elämäntyyliin vauvavuoden jälkeen, mutta olen tullut toisiin ajatuksiin. Aikaakin taas olisi, mutta käytän sen mieluummin muiden harrastusten parissa. Liikun kyllä edelleen mutta leppoisasti, syön tavallista terveellistä ruokaa. Painan 7kg enemmän mutta olen paljon tyytyväisempi vartalooni ja elämääni näin, kun en jatkuvasti ole tuijottamassa ja arvioimassa sitä sentti sentiltä. Kuitenkin haluan olla hyvännäköinen oman ja muiden miesten silmissä myös, mutta joskus mietin kaupungilla liikkuessa ja bongaillessa näitä nykyisiä nuoria fitnessnaisia, että onko se ulkonäöllä miehen ihastuttaminen enää ollenkaan mahdollista treenaamattomalla vartalolla? Näkeekö miehet nykyään niin paljon treenattuja naisia, että tavallinen ei sytytä enää yhtään, vaikka kasvot olisivatkin kauniit ja vaatetus tyylikästä ja naisellista?

Onko treenaamaton nainen ensivaikutelmaltaan automaattisesti nainen, joka "ei saa itseään niskasta kiinni" vai voitko jopa ajatella että tuossa nainen, jolla elämässä muutakin mielenkiintoista kuin perseen kehittäminen?

- entinen fitgirl

Kommentit (70)

Vierailija
21/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:53"]Hoikka on hyvä mutta lihaksikkuus vaatii liikaa normaaleista nautinnoista kieltäytymistä.
[/quote]

Jep pitää oikein kieltäytyä sohvalla makaamisesta ja paskan syömisestä. Meitä on moneen junaan

Vierailija
22/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

täällä 178/70 kg nainen eli kaikkea muua kun fitness mutta aika montaakin miestä kiinnostaa. älä siis huoli!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/70 |
03.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä. Oma tarinani on hyvin samanlainen. Todella paljon :)

 

Mutta sen tiedän että saan miehiltä ihan hirveästi huomiota nykyisin. Olen normaalipainoinen mutta siellä ylärajoilla, kätän L/40 vaatekokoa eli en mikään hirveän pieni. Muodokas ehkä kuitenkin. Lihakset kun lähti sain vyötäröni takaisin. Olen varmastikkin hyvin tavallisen näköinen ja kokoinen. Ikääkin on jo 35 eli niistä fit  ajoista on tullut muututtua paljon. Viimeksi olin aidosti tyrmistynyt kun oli viihteellä, miten uskomattoman komeita miehiä tuli juttusille ja huh heijaa mitä vartaloita. Kyllä olisi saanut valita parhaat päältä :D tietenkään varattuna naisena en sellaiseen lähtenut mutta voi hyvnen aika miten itsetuntoa hiveli. Varsinkin kun itse et tehnyt muuta kun juttelit kavereiden kanssa ja kävin välillä tanssimassa. Olen hyvin sinut vartaloni kanssa, en häpeä sitä yhtään ja osaan pukeutua korostaen parhaita puoliani ja peittäen huonompia.

En tosiaan tiedä mistä miehet tykkää enkä kyllä oikein edes välitä, olen just hyvä tälläisena.

Vierailija
24/70 |
03.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu vähä siitä mitä pidetään "fitness-vartalona". Jos tarkoitetaan fitness-kisaajan vartaloa niin en todellakaan tykkää. Jos itsestään huolta pitävää naista jonka lihakset ehkä vähän erottuu niin tykkään kyllä.

 

t:mies37

Vierailija
25/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ihan äkkiä keksi kauniimpaa kuin upeasti piirtyvät pyöreät lihakset. Minua ei mielllytä sellainen kim kardasianin tyylinen ulkonäkö yhtään. Onneksi ihmisiä on kuitenkin niin monen muotoisia ja kokoisia että kaikille löytyy varmasti silmää miellyttäviä kumppaniehdokkaita, hoikkia, pulskia, timmejä tai vaikka hongankolistajia. Antakaa muille rauha tuntea olonsa kauniiksi omassa kehossaan. Peace

Vierailija
26/70 |
03.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä se on se mehevä perse ja pulleat purjeet mitkä huomataan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:56"][quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:53"]Hoikka on hyvä mutta lihaksikkuus vaatii liikaa normaaleista nautinnoista kieltäytymistä.
[/quote]

Jep pitää oikein kieltäytyä sohvalla makaamisesta ja paskan syömisestä. Meitä on moneen junaan
[/quote]

En harrasta fitnesiä mutta enpä juuri sohvallakaan makaa.

- sellonsoittaja ja intohimoinen ompelija

Vierailija
28/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle tuli mieleen: halusitko nyt tällä hyvin pitkällä avautumisellasi vain todistella itsellesi, että "pystyisin kyllä näyttämään juuri nykyiseltä kauneusihanteelta jos haluaisin" vaikka totuus onkin ehkä toinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:38"]Tuo fitness-elämäntapa kurinalaisuuksineen ja kieltäytymisineen on jotakin aivan kaameaa. Minä haluan ainakin naisen, joka osaa nauttia elämästä, ja jolla on muutakin tekemistä kuin kyykätä salilla. Lihakset naisella ovat miesmäinen piirre.
[/quote]

Tai ehkä sinun miehuutesi ei ole kovin vahvaa, jos jonkun naisen lihakset tuntuvat uhkaavilta.

Vierailija
30/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:56"][quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:53"]Hoikka on hyvä mutta lihaksikkuus vaatii liikaa normaaleista nautinnoista kieltäytymistä.
[/quote]

Jep pitää oikein kieltäytyä sohvalla makaamisesta ja paskan syömisestä. Meitä on moneen junaan
[/quote]

En harrasta fitnesiä mutta enpä juuri sohvallakaan makaa.

- sellonsoittaja ja intohimoinen ompelija
[/quote]

Ensimmäinen kommentoija puhui vain lihaksikkuudesta, ei fitness-kilpailusta. Lihaksikkuus ei vaadi mitään ilmiömäistä itsekuria tai muun elämän hylkäämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:53"]Minusta tässä fitnesstouhussa on kyse enemmänkin naisten omasta 'kisailusta' kuin miesten mieltymyksistä. 

Olen se, joka avasin tämän ketjun aikanaan:

http://www.vauva.fi/keskustelu/4298545/ketju/kiihottava_nainen_tuossa_oikealla

ja koska näytän siltä, että muka itsekin saattaisin viettää aikaa salilla, voitte arvata fitnessnaisten nimenomaan kuvittelevan, että minä jos kuka olisin heistä kovinkin kiinnostunut. Mutta kun ei. En sitten lainkaan. Eikä minulla ole motiivia sanoa tätä, koska en saisi "timmiä naista". Sitten taas ne naiset, joista minä pidän, tuntuvat suorastaan välttelevän minua :D    siksi olen ajatellut pienentää itseäni entisestään..

 
[/quote]

Mikä siinä pullasorsassa sitten on parempaa kuin itsestän huolta pitävässä naisessa? taifat olla itsekin pullasorsa

Vierailija
32/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 22:04"]Minulle tuli mieleen: halusitko nyt tällä hyvin pitkällä avautumisellasi vain todistella itsellesi, että "pystyisin kyllä näyttämään juuri nykyiseltä kauneusihanteelta jos haluaisin" vaikka totuus onkin ehkä toinen.
[/quote]

En. Enkä usko että pystyisin samaan kuin 6v sitten. Motivaatio uupuu.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 22:08"]

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 21:53"]Minusta tässä fitnesstouhussa on kyse enemmänkin naisten omasta 'kisailusta' kuin miesten mieltymyksistä.  Olen se, joka avasin tämän ketjun aikanaan: http://www.vauva.fi/keskustelu/4298545/ketju/kiihottava_nainen_tuossa_oikealla ja koska näytän siltä, että muka itsekin saattaisin viettää aikaa salilla, voitte arvata fitnessnaisten nimenomaan kuvittelevan, että minä jos kuka olisin heistä kovinkin kiinnostunut. Mutta kun ei. En sitten lainkaan. Eikä minulla ole motiivia sanoa tätä, koska en saisi "timmiä naista". Sitten taas ne naiset, joista minä pidän, tuntuvat suorastaan välttelevän minua :D    siksi olen ajatellut pienentää itseäni entisestään..   [/quote] Mikä siinä pullasorsassa sitten on parempaa kuin itsestän huolta pitävässä naisessa? taifat olla itsekin pullasorsa

[/quote]

 

Haha, en minä osaa selittää. Ehkä hedelmällisen näköinen nainen vaan vetoaa minuun enemmän. 

En ole varsinaisesti pullasorsa. Todiste löytyy tuosta yllä linkittämästäni ketjusta. Ja ihan tavallista on tämäkin, että "timmit naiset" reagoivat aggressiivisesti kun uskallan sanoa, etten pidä heidän vartalotyypistään. 

Vierailija
34/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täh. Suurin osa miehistä pitää ihan normaaleista naisista. Aika harva tuskin kategoroi naisia mihinkään, paitsi naiset itse näköjään. Oisko aika lopettaa se minäminä-ajattelu ja palata maan pinnalle? Ei ketään kiinnosta sun vatsamakkarat tai -lihakset. Tee se ittes vuoksi, jos jonkun. Mä esim viihdyn tälläisenä laihaläskinä varsin hyvin. Harrastan mulle mieluisia lajeja, ratsastusta ja pilatesta. Ei piirry lihakset, ei sitten yhtään. Entäs sitte, musta on silti ihanaa olla mä. Ja mies tykkää, kun en ole koko ajan kyselemässä et kelpaanks mä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 22:16"]

Täh. Suurin osa miehistä pitää ihan normaaleista naisista. Aika harva tuskin kategoroi naisia mihinkään, paitsi naiset itse näköjään. Oisko aika lopettaa se minäminä-ajattelu ja palata maan pinnalle? Ei ketään kiinnosta sun vatsamakkarat tai -lihakset. Tee se ittes vuoksi, jos jonkun. Mä esim viihdyn tälläisenä laihaläskinä varsin hyvin. Harrastan mulle mieluisia lajeja, ratsastusta ja pilatesta. Ei piirry lihakset, ei sitten yhtään. Entäs sitte, musta on silti ihanaa olla mä. Ja mies tykkää, kun en ole koko ajan kyselemässä et kelpaanks mä. 

[/quote]

 

Erittäin fiksu kommentti. Tärkeintä on olla tyytyväinen itseensä. 

Vierailija
36/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tämä ole mikään mustavalkoinen joko-tai asia, että joko ei tee mitään tai sitten painaa salilla fitnessmitalit mielessä. Jos painat vain 7 kg enemmän kuin fitnessharrastusaikoinasi, ja kuitenkin rakastat itseäsi tarpeeksi että pidät edelleen itsestäsi huolen, kuulostaa se ihan hyvältä.

Naiset taitavat nykyään täysin yliarvioida mitä miehet haluavat, ja tästäkin saa syyttää varmaan mediaa ja sen esittämää naiskuvaa. Jos sinulla on sopusuhtainen naisen kroppa, ja pidät siitä jotenkuten huolta (joka on merkki siitä että välität itsestäsi) niin se riittää miehelle. Kyllä naisen kroppa sen monissa eri muodoissaan aina miehen himot herättää.

Vierailija
37/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ne on nää bullit ja sitten toisaalta hikiset peräkammarinpojat niiden fitnessmisujen perään. 

Tosi seksikäs varmaan useimpien miesten mielestä sellainen kuiva, miehen äänellä örisevä harvatukka :D Käytä nyt hei järkeäs, nainen. Ei bullikaan monen naisen ihanne ole. Äärimmäisyyksille on oma pieni fanijoukkonsa, suuri enemmistö kulkee siinä keskellä. 

 

Vierailija
38/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo fitness on vähän samaa kuin korut, kallis käsilaukku tai hajuvesi. Ei me miehet niitä huomata tai ainakaan ihailla. Sama juttu kun miehellä on hieno vyö tai kengät tai salkku niin ei niillä naisiin vaikutusta tehdä, vaan näytetään enempi statusta omalle sukupuolelle.

Vierailija
39/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 22:57"]

Tuo fitness on vähän samaa kuin korut, kallis käsilaukku tai hajuvesi. Ei me miehet niitä huomata tai ainakaan ihailla. Sama juttu kun miehellä on hieno vyö tai kengät tai salkku niin ei niillä naisiin vaikutusta tehdä, vaan näytetään enempi statusta omalle sukupuolelle.

[/quote]

 

Samaa mieltä, paitsi koruista. Tykkään niistä, ne lisää naisen arvokkuutta. 

Vierailija
40/70 |
02.11.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisko keskimäärin ja yleistäen niin, että samanoloisesta kumppanista viehätytään? Jos itellä on timmi kroppa ja liikunnalliset elintavat, niin tuollainen viehättää toisessakin. Jos taas soffa ja herkut puhuttelee enemmän, niin olisi varmaan kiva, jos kumppanikin tykkäisi näistä. 

Aika simppeliä mun mielestä. Meitä on joka junaan ja jokaiselle on samankaltaista seuraa jossain.

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi kahdeksan