Miten ihmeessä kuolemansairaat kykenee olemaan ja pysyvät järjissään?

Panikoiminen ei muuta tilannetta mitenkään joten suurin osa lopulta hyväksyy tilanteensa. Käytössä useimmiten myös vahvat rauhoittavat lääkkeet.

No Mona-Liisa Malvalehto kyllä oli sanonut juhannusta viettäessään, että hän oli niin vihainen ja katkera, kum muut saavat jatkossakin viettää juhannuksia iloisina, mutta hän ei saa, kun kuolee. Täysin ymmärrettävää. Tai ei hän siinä muille sitä silloin sanonut, mutta siihen kirjaan sanoi, joka hänestä tehtiin.

Jokainen tulee kuolemaan, ei elämästä selviä hengissä. Turha sitä on miettiä.

Mä oon niin itsekäs, että mua ahdistaa ajatus, että ihmiset jatkaa elämää mun jälkeen ilman mua.

Voithan sinäkin kuolla vaikka viikon päästä. Onko se eri asia, että on joku sairaus ja kuolemisen ajankohdan tietää vai että voi vaan viikon ajan huonosti ja sitten kuolee pois?

Musta ois ihanaa, että maapallo tuhoutuis isossa asteroidipamauksessa kerralla kokonaan, niin kuoltais kaikki kerralla.

Miten niin? Kai suurin osa masentuu vakavan sairastumisen osuessa kohdalle?

Kertoo vaan taas avaus siitä kuinka vähän ihmiset ymmärtävät psyykkisestä sairastamisesta...

Syöpä on helppo hoitaa. Ihmiset luottaa siihen, että terveydenhuolto auttaa.

Omassa perhepiirissäni on kokemus ettei pystynytkään. Ja lisäksi vielä sairaus aiheutti ihan hirveät tuskat loppuvaiheessa. 

Jos itse joskus kuoleman aiheuttavaan syöpään sairastun, etsin kyllä lääkkeeksi sitä vihreiden tällä hetkellä toivomaa yrttiä , vaikka muuten en sitä ikinä käyttäisikään. 

Vierailija kirjoitti:

Miten niin? Kai suurin osa masentuu vakavan sairastumisen osuessa kohdalle?

Kertoo vaan taas avaus siitä kuinka vähän ihmiset ymmärtävät psyykkisestä sairastamisesta...

Aika harva masentuu, mistä keksit, että somaattinen sairaus tuo mukanaan psyykkisen epävakauden.

Suru ei ole sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon niin itsekäs, että mua ahdistaa ajatus, että ihmiset jatkaa elämää mun jälkeen ilman mua.

Sama täällä. Siinä varmaan osaltaan kärjistyy miten pahalta tuntuu ajatus elämän loppumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin? Kai suurin osa masentuu vakavan sairastumisen osuessa kohdalle?

Kertoo vaan taas avaus siitä kuinka vähän ihmiset ymmärtävät psyykkisestä sairastamisesta...

Aika harva masentuu, mistä keksit, että somaattinen sairaus tuo mukanaan psyykkisen epävakauden.

Suru ei ole sairaus.

Kyllä suruun voi sairastua. Googlaa sick sinus syndrome l. Takotsubo.

Saattohoidossa ollaan yleensä vahvoissa mömmöissä. Eli pitkälti ovat vaan unenpöpperöisiä ja nukkuvat suurimman osan ajasta. Setä kuoli tuossa vuosi sitten. Saattohoidossa se ei juuri muuta tehnyt kun nukkui ja herättyään söi vähän, poltti röökin ja nukahti uudelleen. Kahden vuoden taistelu sairaalassa uuvutti miehen joten siinä vaiheessa kun lääkäri sanoi että se on saattohoidon paikka niin ei hänellä enää juuri reaktiota tullut, pelkkä hyväksyntä.

Ja varmaan käy sama AP:llekin sitten kun aika koittaa. Jos keho on kuoleman partaalla niin ei sillä yksinkertaisesti ole voimavaroja ruveta panikoimaan tai tuottamaan adrenaliinia kropassa. Tautiin kuollessa liekki yleensä sammuu hiljalleen, ei yhtäkkiä.

Kaikki elävät ovat kuolemansairaita.

Luuleeko ap elävänsä ikuisesti?

Yhtenä päivänä meidän pitää kuolla. Kaikkina muina saamme elää.

Jyrki Kasvi on kommentoinut asiaa. Jotenkin niin, että kaikki jäljellä olevat päivät, jotka hän saa elää, ovat ihania. Vai miten se meni? Korjatkaa paremmin muistavat!

(En sitten tiedä, miten JK suhtautuu eutanasiaan. Joka tapauksessa hänellä ei oletuksen mukaan ole pitkään jäljellä. Toisaalta itse tiedän henkilön, jonka uskottiin menehtyvän 1-3 viikon sisällä, ja hän eli yli kolme kuukautta. Ja olosuhteisiin nähden vieläpä kohtuullisessa kunnossa.)

Minulla on aina ollut uskomus, että kuoleman edellä ihminen muuttuu viisaammaksi. Siis toki kuka tahansa meistä voi olla vaikka juuri nyt lähellä kuolemaa, jos esim. joutuu onnettomuuteen, mutta tarkoitan ihmisiä, jotka tietävät olevansa pian kuolemassa.

Minulle on vain jostain tullut tuo uskomus, en ole sitä mitenkään järjellisesti päätellyt.

Ehkä se perustuu oletukseen, että ihminen alkaa nähdä laajemmassa perspektiivissä elämänsä ja ihmiselon ylipäätään, tärkeät asiat kirkastuvat entisestään, ehkä jossain vaiheessa tulee kiitollisuus siitä, mitä on saanut kokea.

Tuollainen perspektiivin laajeneminen auttaisi pysymään järjissään.

Paljon riippuu siitä, millaisia ne viimeiset ajat ovat. Jos on voimakkaasti kipulääkittynä ja tokkuraisena, niin eihän siinä juuri tietoista ajattelua ole.

Suru ei ole sairaus.[/quote] Kyllä suruun voi sairastua. Googlaa sick sinus syndrome l. Takotsubo.[/quote]

Sori mutta takotsubo eli särkyneen sydämen oireyhtymä ja sick sinus ovat eri asioita.