Siis eikö jotkut vanhemmat oikeasti välitä aikuisista lapsistaan?

Mitä Sinä teit auttaksesi masentunutta ystävääsi.

Liian helppo syyllistää muita.

No, itse olen 70-luvun vahinko kun ehkäisy ei vielä ollut kaikkien saatavilla. Miksi vanhempi joka ei niitä lapsia koskaan halunnut välittäisi heistä?

Vierailija kirjoitti:

Jos on aiempaa kokemusta lapsen avusta kieltäytymisestä, ei silloin voi puuttua.

Meillä just näin. Olen sanonut, että autan niin paljon kuin voin, mutta jos apua ei oteta vastaan, niin minkäs teet. En ole lastani hylkäämässä, mutta ei aikuisen elämään voi puuttuakaan, jos hän ei sitä halua.

Toinen ääripää on sitten ne aikuiseen lapseensa kietoutuneet ihmiset jotka ei saa napanuoraa millään katkaistua. Yleensähän on kyse äideistä ja pojista. Mammat kulkee omilla avaimillaan milloin haluavat poikansa ja tämän perheen kodissa ja elävät siellä kuin kotonaan ja muutenkin tunkevat nokkansa lastensa asioihin.

Joskus ne lapset ei kerro ongelmistaan , saati halua apua. Milläs autat? Ei aikuisia voi väkisin auttaa. Enpä minäkään apua oo omiin ongelmiin aikuisena saanut vanhemmiltani, enkä sitä ole odottanutkaan. Ihan ite menin aupua hakemaan. Ei mt.ongelmissa paljon voi edes auttaa. Siihen on ammattilaiset olemassa ja siinä voi sairastua jo itekkin, jos joutuu kannattelmaan muita vuos tolkulla. 

Sitä omaakin jaksamista on ajateltava

Tällä palstalla paistaa se, että kaikki lasten ja aikuisten lasten ongelmat johtuu vanhemmista. Jotenkin kuvitellaan, että vanhempi on joku yli-ihminen, eli ei ihminen ollenkaan. Satuhahmo, Yksisarvinen.

Ihminen se äiti ja isäkin on. Kaikkine virheineen ja omine ongelmineen.  Ei sitä ylimaalliseks muutu yhdessä yössä,kun tenava syntyy. 

Ja joskus vaikka tekisit kaiken niin hyvin,kuin pystyt ja kykenet silti niistä lapsista voi tulla mitä vaan. Jokainen valitsee oman polkunsa. Siihen ei ihan hirveesti vanhemmilla ole sanomista. Se on pääsetettävä irti, kun aika on. 

Ja joskus ne lapset voi olla syystä tai toisesta ihan luonnostaan vaikka täysiä mulk..narsisteja, pskopaatteja tai mitä vaan vaikka olisit tehny kaiken "oikein"

Itse aina ajatellut et vain juopot ja narkit ei välitä mut näköjään näitä löytyy myös ns normaaleista ihmisistä. Kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Aika tyypillistä. Sitten vanhuksena pillitetään kun lapset ei huolehdi heistä.

Elämä on valintoja.

Tämä nyt on todella typerä klishee, en ole koskaan tajunnut tätä. Itse olen huolehtinut nykyisin akateemiset lapseni, mutta en todellakaan oleta heidän ”huolehtivan” minusta vanhana; emme elä kehitysmaassa, siellä lisäännytään vanhuuden turvaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päättäkää nyt, että onko ne vanhat vanhemmat nyt hyviä vai pahoja. Tämä palsta huokuu koko ajan sitä kuinka vanhemmat ikäpolvet eivät ymmärrä mitään ja miksi eläkkeitä pitäisi maksaa. Samalla vaaditaan kuitenkin sitä ja tätä vanhemmilta ihmisiltä.

-aikuinen tytär, jonka vanhemmat huolehtii ja, joka huolehtii vanhemmistaan-

Missä viestissä tällainen vanhemmuus yleistettiin koskemaan tietyn ikäisiä vanhempia tai tiettyä ikäluokkaa?

Tässä viestiketjussa ei ihme ja kumma, mutta kyllä täällä on pitkä ketju jossa yleistetään koko sodanjälkeisen sukupolven äidit huonoiksi. Myös on ketjuja joissa kovasti paheksutaan jos vanhemmat huolehtii aikuisesta lapsesta, kun ei itse kertakaikkiiaan kykene esim. mielenterveydellisistä syistä. Silloin ollaan läheisriippuvaisia. Ja olen eri henkilö keneltä kysyit.

Jotkut ei tosiaan välitä, mutta tuli mieleen että voihan tuo olla vain nopeasti sanottu vastaus päästäkseen puhumasta vaikeasta asiasta. Voivat olla tietoisia tilanteesta, mutta liian arka aihe puhua perheen ulkopuolisille.

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä. Toisaalta, jos oma lapsi on lähtenyt ovet paukkuen ja vanhempansa haukkuen, on minusta jollain tapaa ymmärrettävääkin, jopa toivottavaa että vanhemmat ei puutu eikä tuppaudu.

Mutta itse ainakin ajattelen, että omia lapsiani autan aina jos on oikea hätä, oli mikä oli ja vaikka välit olisivat huonot.

Täysijärkinen ihminen ymmärtää, että itsenäistyminen ja lapsuudenkodista ja vanhemmista irrottautuminen ei voi olla kaunista ja sopuisaa kyyneleet silmissä kiittelyä. Tarvitaan konfliktia ja irtiottoa, että itsenäistyminen ja irrottautuminen onnistuu. Sen jälkeen luodaan uudet ja tasavertaisemmat roolit, joissa ollaan edelleen kahta sukupolvea, mutta aikuisemmalla tasolla.  Jos se riittää syyksi kylmyyteen ja välinpitämättömyyteen, että nuori kotoa lähtiessään haistatteli, niin vähäinenpä on ymmärrys elämästä ja ihmisestä.

Päiväkodin työntekijänä sitä vasta näkeekin. On vanhempia, jotka eivät halua tietää yhtään mitään mitä päivän aikana on tapahtunut. Ei suruja ja iloja, ei onnistumisia ja pettymyksiä. Ei kiinnosta onko lapsella kavereita eikä miten lapsi ylipäätään kokee asiat päiväkodissa. Lapsi on usein kuitenkin sen kahdeksan tuntia hoidossa päivittäin, joten itselläni on hyvin vaikeaa ymmärtää, että vanhemmalle riittää tavallaan se tieto pelkästään, miten kotona menee. Ja lapsethan kertoo kyllä mitä tekevät. Aika pienet lapset ovat itsekseen pihalla/lähipuistossa päivät ja sitten vielä mummolassa viikonloput. Joidenkin lasten kohdalla tuntuu, että se aika vanhemman kanssa on ihan minimissä. Mitenkään en ymmärrä, miksi päiväkoti-ikäisen lapsen pitäisi viettää illat kavereiden kanssa ja joka toinen viikonloppu mummolassa. En näitä sano ääneen, mutta tosi surullinen mieli on monien lasten puolesta. Eikä todellakaan ole sidottu tulotasoon, että varakkaat eivät tätä tekisi. 

Miten voi olla noin naiiviije ihmisiä että luulevat kaikkien olevan samanlaisia kuin he? 

Oletteko edes eläneet tätä elämää?

Joo, olen jo aikuinen ja kuitenkin vielä kaivertaa vanhempien välinpitämättömyys. Tässä oli iso tapahtuma uralla ja vanhemmat eivät tulleet paikalle juhlistamaan sitä, vaikka suku ja muut innoissaan. Sanoivat etteivät jaksa. Pari viikkoa sitten ajoivat 800 km auttamaan sisarusta jossain ja näkemään sitä. Siis sisarukset saavat erilaista kohtelua :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä. Toisaalta, jos oma lapsi on lähtenyt ovet paukkuen ja vanhempansa haukkuen, on minusta jollain tapaa ymmärrettävääkin, jopa toivottavaa että vanhemmat ei puutu eikä tuppaudu.

Mutta itse ainakin ajattelen, että omia lapsiani autan aina jos on oikea hätä, oli mikä oli ja vaikka välit olisivat huonot.

Täysijärkinen ihminen ymmärtää, että itsenäistyminen ja lapsuudenkodista ja vanhemmista irrottautuminen ei voi olla kaunista ja sopuisaa kyyneleet silmissä kiittelyä. Tarvitaan konfliktia ja irtiottoa, että itsenäistyminen ja irrottautuminen onnistuu. Sen jälkeen luodaan uudet ja tasavertaisemmat roolit, joissa ollaan edelleen kahta sukupolvea, mutta aikuisemmalla tasolla.  Jos se riittää syyksi kylmyyteen ja välinpitämättömyyteen, että nuori kotoa lähtiessään haistatteli, niin vähäinenpä on ymmärrys elämästä ja ihmisestä.

Ai, ei mulla ainakaan ollut mitään konfliktia kun muutin omilleni. Ihan hyvillä mielin lähdin ja itsenäistyin normaalisti.

Taitaa suurempi ongelma olla ne jotka tuppautuu väkisin aikuisten lastensa elämään eikä tunne mitään rajoja.

Voi se olla ongelma molempiin suuntiin. Kiintymyyssuhteita on erilaisia ja suomessa se välttelevä tyyli on tavanomainen. Karataan paikalta vähintään henkisesti, jos jotain raskasta tunnetta vilahtaa jossain esiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tää on just tätä. Vanhemmat eivät ole vastuussa täysi-ikäisistä lapsistaan, eivätkä lapset vanhemmistaan. Näin se menee luonnossakin.

Ei mun vanhemmat ole enää vastuussa musta, mutta jotain emotionaalista kiinnostusta toivoisin kun kerran ollaan lähisukua. Sellaista että kuulumiset kiinnostaa ja myötäeletään ilot ja surut. Ei oo liian paljon vaadittu koska tiedän että joidenkin vanhemmat siihen pystyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tyypillistä. Sitten vanhuksena pillitetään kun lapset ei huolehdi heistä.

Elämä on valintoja.

Tämä nyt on todella typerä klishee, en ole koskaan tajunnut tätä. Itse olen huolehtinut nykyisin akateemiset lapseni, mutta en todellakaan oleta heidän ”huolehtivan” minusta vanhana; emme elä kehitysmaassa, siellä lisäännytään vanhuuden turvaksi.

Kuka sinusta siis huolehtii vanhana ja pitää puoliasi?

Joku kireällä aikataululla luonasi piipahtava lääkkeiden jakaja?

Minä olen aikuisten lasten äiti, jo vanhahko.

Yksi lapsista on aina kärkkymässä jotain. Esim. omaa lainaa ei haluttaisi ottaa, vaikka on vakituinen työpaikka.

Minuun otetaan yhteyttä vain, kun ollaan jotain vailla: rahaa, neuvoja, lapsenhoitoa.

Kaipaisin semmoista tavallista yhteydenpitoa, jutustelua, elämän jakamista.

Nuorempaa polvea ei kiinnosta tippaakaan, miten minulla menee, tai mitä teen - vai teenkö mitään.

Ja kaikkia lapsiani olen huomioinut, heidän hyvinvointinsa on ollut minulle jopa tärkeämpää kuin omani. En esim. koskaan 'hankkinut' uutta miestä sen jälkeen, kun isänsä eli ent aviopuolisoni lähti. Nyt saan sitten viettää yksinäistä vanhuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on just tätä. Vanhemmat eivät ole vastuussa täysi-ikäisistä lapsistaan, eivätkä lapset vanhemmistaan. Näin se menee luonnossakin.

Ei mun vanhemmat ole enää vastuussa musta, mutta jotain emotionaalista kiinnostusta toivoisin kun kerran ollaan lähisukua. Sellaista että kuulumiset kiinnostaa ja myötäeletään ilot ja surut. Ei oo liian paljon vaadittu koska tiedän että joidenkin vanhemmat siihen pystyy.

Kyllä. Ja sama toisinpäin eli vastavuoroisesti ole kiinnostunut vanhempiesi kuulumisista.