Lue keskustelun säännöt.
Nykynuoret eivät osaa kiittää lahjasta
31.10.2014 |
Veljentyttö sai vauvan. Koska he asuvat Oulussa ja minä Vantaalla, lähetin suvun uudelle pikku prinsessalle neulomani nutun ja hatun ja peitteen. Paketin lähettämisestä on jo kolme viikkoa, mutta eipä ole tullut kiitosta edes tekstiviestillä.
En lähettänyt neulomuksiani vauvalle siksi, että minua kiitettäisiin vaan lahjaksi tulokkaalle. En pidä itseäni kovin vanhana (53) enkä vanhanaikaisena, mutta silti olisin odottanut jotain viestiä siitä, että paketti tullut perille. Tarkistin jopa pakettikortin koodilla, että lähetys on noudettu postista.
En usko, että äiti on mahdottoman väsynyt, koska on tyttäreni mukaan päivityänyt facebookkiin ahkerasti vauvakuvia. Kaipa siinä ohessa olisi yksi tekstarikin lähtenyt.
Onko kiittäminen vanhanaikaista? Kertokaapa palstailijat kiitättekö te jälkikäteen, jos saatte vaikka joululahjan sukulaiselta postissa tai jonkun välittämänä. Naamakkain lahjoja antaessa kyllä kaikki aina sanovat kiitos.
T: hämmentynyt sukulaistäti
Kommentit (68)
Ei ole kiitosta kuulunut kummilapselta, johtunee siitä että vanhemmat eivät ole opettaneet peruskäytöstapoihin kuuluvaa asiaa, kiitos lahjasta, aika helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielyttävää yleistämistä jälleen kerran.. tuokin on opittu tapa, miettikääs sitä! Minulle on opetettu perus käytöstavat ja olen aina kiittänyt lahjoista yms. mutta välillä tunnuttaa siltä, että pitäisi elää jossain kiitollisuudenvelassa koko loppu elämä.
Varmasti kiitän! Olen saanut vanhanaikaisen tapakasvatuksen ja osaan käyttäytyä ihmisten kanssa. T. 46 v
Itseä ärsyttää myös veljen lapset, kun eivät kiitä. Lähetin juuri kummitytölleni postissa lahjakortin synttärilahjaksi vaateliikkeeseen, mutta ei mitään kiitosta/viestiä. Nykypäivänä kun tosiaan sillä whats upilla helppo laittaa viestiä menemään. Ja muutenkin kun nuo teinit roikkuu kaiken aikaa kännyköillään......
Mutta joo, vanhempien kasvatuksesta/patistuksestahan se aika paljon on kiinni. Tulee vaan sellainen tunne ettei viitti kovin kaliisiin lahjoihin satsata kun ei niistä kiitosta heru.
Hienosti yleistetty. Kun sinun sukulaisesi ei kiitä, kukaan ei kiitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi vanha tuttu, jonka kanssa en ole vuosiin ollut missään tekemisissä tai jutuissa kirjoitti facebookiin lukevansa ikea katalogia ja haaveilevansa yhdestä lampusta (arvo n.40e). Muiden päivitystensä perusteella tiesin, että hän on opiskelija, parin lapsen yksinhuoltaja ja aika vähävarainen. Mulla oli tuo kyseinen lamppu ollut jo pitkään kaapissa ihan täysin käyttämättömänä. Laitoin sitten yksityisviestiä, että jos haluaa sen lampun niin voin lähettää ihan ilmaiseksi. Sain osoitteen ja lähetin lampun. Mitään kiitosta tai muutakaan ei koskaan kuulunut, mutta jostain facekuvista näin kyllä että siellähän se lähettämäni lamppu killui katossa... Tuli kieltämättä vähän typerä olo. En minäkään mikään laupias samarialainen ajatellut olevani, mutta jotenkin se "kiitos" olisi kuitenkin ollut kiva. Tulee jotenkin omituinen olo tällaisesta.
Minusta kiittäminen on vanhanaikaista ja turhaa. Se on vaan opittu sanapari, joka ei merkitse mitään.
En koskaan kiitä, enkä saa toisten kiittämisistä mitään. Ostan lahjoja koska itse haluan ja saan hyvän mieleni siitä antamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitän kyllä aina lahjasta, koska niin on opetettu. Lahjaa en silti yleensä arvosta. Luulen, että veljentyttösi perheelläkin oli jo ihan tarpeeksi neulottuja nuttuja, etteivät tarvinneet enää yhtään lisää.
Pidän varsinkin teitä neulojia aika itsekkäinä. Meillä, kun tuttavat kuulivat, että on vauva tulossa, niin muutama kaveri, kummitätini, miehen äiti, mummo ja sisko kaikki reagoivat suunnilleen sanomalla, että voi kuinka ihanaa, alankin heti neuloa söpöjä myssyjä ja nuttuja. Minusta kuulostaa ihan siltä, ettei neulominen ole heidän lahjansa meidän perheelle, vaan me annamme heille lahjan, kun annamme heille syyn neuloa. Ei haittaa minua, mielelläni ilahdutan meille rakkaita ihmisiä, mutta toivon että hekin näkisivät, mihin suuntaan kiitollisuudenvelka on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 18:00"]
Kiitän kyllä aina lahjasta, koska niin on opetettu. Lahjaa en silti yleensä arvosta. Luulen, että veljentyttösi perheelläkin oli jo ihan tarpeeksi neulottuja nuttuja, etteivät tarvinneet enää yhtään lisää. Pidän varsinkin teitä neulojia aika itsekkäinä. Meillä, kun tuttavat kuulivat, että on vauva tulossa, niin muutama kaveri, kummitätini, miehen äiti, mummo ja sisko kaikki reagoivat suunnilleen sanomalla, että voi kuinka ihanaa, alankin heti neuloa söpöjä myssyjä ja nuttuja. Minusta kuulostaa ihan siltä, ettei neulominen ole heidän lahjansa meidän perheelle, vaan me annamme heille lahjan, kun annamme heille syyn neuloa. Ei haittaa minua, mielelläni ilahdutan meille rakkaita ihmisiä, mutta toivon että hekin näkisivät, mihin suuntaan kiitollisuudenvelka on.
[/quote]
Etkö piruvie voi sitten sanoa niille ettet halua niitä halvatun nuttuja? Moni muu kyllä voisi ottaa niitä vastaan ilomielin.
Osa ihmisistä ei ymmärrä kiittää, koska heitä ei ole opetettu kotona kiittämään.
Esimerkkinä vaikkapa isäni uusioperheen nuoret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minusta (ja olen yli 30) se, että odottelee niitä kiitoksia on jotenkin turhamaista. Kasvokkain totta kai sanotaan kiitos vaikka synttärilahjasta, mutta siinäkin tilanteessa monet odottaa ylenpalttista kiittämistä, että oi kun hieno, ihana, ei olis tarvinnut, on ihan liian arvokas, oi että blaa blaa... koitetaanpa heti tätä ihanaa villanuttua vauvalle (sisällä +25c ja vauva hikoilee punaisena jotta sukulaistäti on tyytyväinen). Sitten otetaan joulukorttikuvat nimenomaan ko. nuttu päällä ja kirjoitetaan kuvatekstiin sulkeisiin "Kertulla yllä ihana Aune-tädin tekemä nuttu"... että kumpi tässä nyt on se juttu, vauvan syntymä vai Aunen neuloomukset.
Ja kun nyt avautumaan pääsin, niin en oikein edes tykkää järkätä sukulaissynttäreitä lapsilleni, koska en a) halua että keskitytään lahjoihin
b) tykkää kun ne sukulaiset vaan juttelee aikuisten juttuja kaffepöydässä ja tyrkkää lapset syrjään, vaikka mukamas tulevat lapsia juhlimaan.
- mieluummin pitäisin vaikka lahjattomat kutsut, joissa ne sukulaiset aidosti olisivat lasten kanssa, juttelisivat ja leikkisivät heidän kanssaan.
Monissa perheissä ei osata käyttäytyä, joten lapsia ei opeteta kiittämään. Noloa ja kiusallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen opettanut lastani pienestä pitäen: Aina pitää muistaa kiittää - vaikka saisi käteensä vain pelkän koirankakkapökäleen. Nyt aikuisena hän myös kiittää kaikesta. Toiset osaavat kasvattaa. Toiset eivät.
Nykynuoret ovat pilalle hemmoteltuja ilmastoasioista muka huolestuneita maailmaa ristiin rastiin lentäviä trkoåyhiä ja kiittämättömiä mussukoita. Teeskentely on päivän sana. Ja ahneus.
Tosin voihan tuo oululaisten tympeyskin olla osaselittäjä. Siellä kun ei paremmin kiitellä koskaan mistään.
Kiitosta ei ole tämäkään täti kuullut koskaan nykynuoriltq. Ovat tottuneet vaan saamaan loputtomasti lahjoja jouluin synttärein jne. Ja sitten odotellaan kieli pitkällä sukulaisten perintöjä. Nykynuoret on pilalle hemmoteltu.
Sama huomattu. On kyse sitten joululahjasta, syntympäpäivämuistamisista tai muusta - kiitoa ei kuulu nykypissiksien varastoon. On kai niiin vanhanaikaizzzzta..
Kyllä siinä loukkaantuu,,kun on vartavasten miettinyt jotain mukavaa muistamista ja ei edes tekstiviestin verran älytä kiittää ... kotkut käytöstavat nykymilleniaaleilla täysin montussa, koska ovat kai liikaa saaneet matkoja baleille sun muualle itse oikein mistään uhrautumatta. Kyllä ennen oli itsestäänselvyys, että vaikka suklaalevystäkin tätejä kiitettiin.
Hävytön sukupolvi. Ei tee mieli muistaa. Äitinikin loukkaantunut kovin, kun ei pieni tekstiviestikiitos edea kuulu tapoihin näillä.
Sellaisen, jolla ei edes vähäeleiset ja niukahkon suomalaiset peruskäytöstavat tule luonnostaan ja itsestään selvinä peruskäytöstapoina, ei ainakaan kannata mennä ulkomaille itseään munaamaan.
Esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Saksassa ovat kiitokset ja muut käytöstavat huomattavasti ylenpalttisempia, kuin suomalaisten karu ja niukka: "kiitos lahlasta". (Joka on siis vähin mahdollinen kiittäminen.)
Jos henkilö ei saa edes näitä kahta sanaa itsestään ulos, niin täytyy kyllä sanoa, että hän on todellinen junttien juntti. Vai olisiko moukka-sana sittenkin parempi ilmaus.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kiittäminen on vanhanaikaista ja turhaa. Se on vaan opittu sanapari, joka ei merkitse mitään.
En koskaan kiitä, enkä saa toisten kiittämisistä mitään. Ostan lahjoja koska itse haluan ja saan hyvän mieleni siitä antamisesta.
Sinulle ei ehkä merkitse mitään! Toisin sanoen et ole kiitollinen tai ilahtunut? Oletko ehkä itsekeskeinen vai oletko muuten vain moukkamainen?
Käytöstavat eivät vanhene koskaan, pikemminkin päin vastoin.
Ne ovat ihan syystä syntyneet ja kuuluvat yleissivistykseen ja toisen ihmisen huomioon ottamiseen.
Käytöstavat ovat syntyneet vuorovaikutustaitojen sanelemana, kykynä ymmärtää ja ottaa huomioon myös toinen ihminen.
Fiksulta henkilöltä sujuu kiitokset ja kehut ym käytöstavat aivan luonnostaan, oli opetettu tai ei.
Ihan sielun sivistyksestäkin voisi puhua.
Ei ole todellakaan nuorten äitien ongelma. Itse olen kokenut useaan otteeseen, että törkeimpiä ovat nämä 40 vuotta lähestyvät tai sen ylittäneet, joilla usein vielä erittäin hyvä taloudellinen tilanne. Silti kummin velvollisuuksista muistutetaan etukäteen toivelistalla, mutta jälkikäteen ei mitään kuulu taas ennen seuraavia toiveita. En enää koskaan suostu loisten lapsille kummiksi. Kolme kummilasta on tullut kalliiksi ja iloa ei ole ollut tippaakaan.
Ha, luulin olevani ainoa, jolla töykeät veljien lapset! Näköjään pätee tähän nykynuorten sukupolveen. Lahjojen vastaanotto on heille myös vaikeaa. Kesti kerran vuoden saada lahja menemään veljenpojalle, kun ei sitä kiinnostanut se lahja! Ja olin huolella ja rakkaudella sen valinnut, kyllä tuntui pahalta. Veljentytön olisin hukuttanut lahjoihin, mutta ei mitkään lahjat kelpaa! Eikä mistään ole kiitollinen, joten tämän tädin anteliaisuus loppui. En yksi kertaisesti enää USKALLA ostaa lahjaa, koska se johtaa vaan omaan mielipahaani.