Lue keskustelun säännöt.
Olen epäonnistuja, miten hyväksyksen sen?
30.10.2014 |
Pakko se on viimein myöntää itselle, että en tule koskaan saavuttamaan omia unelmia ja tavotteita. Opiskelen alaa mikä kiinnostaa, mutta olen siinä huono. Huonoilla papereilla ei tee mitään. En ole ole missään muussakaan hyvä kuten harrastuksissa. Eikä minulla ole mitään muitakaan taitoja. Listaa voi jatkaa..
Miten hyväksyn nämä asiat itsessäni? Miten hyväksyn sen että musta ei tule koskaan yhtään mitään?
Joskus leikittelen ajatuksella itsemurhasta, mutta en halua tehdä sitä. Useimmin ajattelen "jos en olisi syntynyt - asiat olisivat paremmin" jne.
Mitä näitten ajatusten kanssa voi tehdä? Miten hyväksyn itseni sellaisena kun olen?
Kaikki neuvot ja kokemukset ovat tarpeen :)
Kommentit (24)
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 11:11"]
Kirjastot ovat pullollaan erinomaisia elämäntaito-oppaita, joissa on kelpovinkkejä sinulle ap. Parhaimmat ja toimivimmat elämänlaatua parantavat ohjeet ovat yleensä niitä kaikkein yksinkertaisimpia.
[/quote]
Voisitko, tai voisiko joku, antaa hyviä esimerkkejä tällaisista kirjoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onnellisuus on yliarvostettua.Itse olen jatkuvassa ahdistuksessa, ja oppinut ajattelemaan että se on ihan ok.Se auttaa tekemään asioita ja taistelemaan vaikka siitä ei koskaan pääsis eroonkaan.
Vierailija kirjoitti:
En oikein usko että sitä voi koskaan hyväksyäkään. Minulla on ollut elämässä hyvin kohtuulliset unelmat, eivätkä ne sitten toteutuneet. Opiskelin alalle, jolta loppuivat työt ollessani perhevapailla. Nyt opiskelen uudelleen, olen lähes nelikymppinen kun valmistun. Töitä on tiedossa, mut mitään urakehitystä siinä ei tule olemaan. Koulutus oli pakon sanelema valinta, parempi että on edes jotain duunia kuin että olisin työttömänä. Mitään omaisuutta ei ole kertynyt, hyvä jos saamme tämän elämän aikana jonkun rivarinpätkän edes hankittua miehen kanssa. Vitutttaa joka päivä olla köyhä ja tyhmä ja lähes 20 vuotta vertaisryhmän elintasosta jäljessä. Harmittaa että lapsille ei ole tarjota yhtään parempaa elämää. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, ettei elämässä ole mitään pointtia.
Kapitalismi sairastuttaa. Sinun oireesi viittaavat siihen.
Ja joo, vanha keskustelu.
Minä olen nelikymppisenä purkamassa menestyjän roolia ja mietin samoja asioita kuin sinä. On hyvä koulutus ja hyvä työpaikka. Kaikki on ollut mulle aika helppoa. Kai tämä on joku neljänkympin kriisi:) olen eronnut, surkeana siitä. Tunnen itseni epäonnistujaksi ja moitin siitä että tuhlasin aikaa. Työni ei sovi minulle. Se vaatii esilläoloa, ideiointia ja reipastahtista tekemistä. Paljon sosiaalisia kontakteja. Olen luonteeltani täysin päinvastainen. Oman hyvinvoinnin vuoksi on pakko miettiä asiat uudelleen, ja myöntää että vaikka väkisin puristin, en ole se menestjä, joksi itseni pakotin.
Nyt yritän kovasti löytää sen oman tapani olla. Ja ympärille ne ihmiset, joiden kanssa saan olla oma itseni.
ei ole helppoa:)
Olet nyt tärkeän asian äärellä. Kuka oikeasti olet, mistä pidät ja mihin sinusta on. Koska kattoa ei ole, työelämässä vaaditaan aina enemmän, nopeammin, aina on joku tehokkaampi ja parempi kuin sinä.